Laajakaistasta tuli tallentava digiboksi

Yksi viime aikojen mielenkiintoisimmista uusista nettipalveluista on mielestäni TVKaista.fi, joka toimii tallentavana digiboksina ilman, että käyttäjä tarvitsee edes televisiota. Palvelu nauhoittaa automaattisesti kaikkia käyttäjän toivomia kanavia, jolloin käyttäjä voi katsoa minkä tahansa lähipäivien ohjelman.

Ainakin ensimmäisen käyttöpäivän perusteella palvelu toimii kuin unelma, mitä nyt kaistaa (heh heh) ei tainnut olla varattuna riittävästi, kun palvelu pyysi välillä palaamaan asiaan ruuhkan takia. Pinserin Sami ei ensialkuun uskonut palvelun menestyvän, mutta allekirjoittanut on eri mieltä. Samikin muutti tosin pian mielensä. Kari H:n blogissa veikataan jo palvelun ikää.

Nyt myös ulkomailla lomaileva kansalainen voi katsastaa uutiset nettikahvilassa pilkkahintaan, jos kyseiseen koneeseen vaan saa asennettua katselun mahdollistavan softan. Mahtavaa! Tilausta tällaiselle palvelulle on takuulla olemassa. Ansaintalogiikka ja tekijänoikeudet (keskustelua täällä) ovatkin sitten eri juttu. Toivottavasti niistä ei kuitenkaan muodostu ylitsepääsemätöntä ongelmaa.

PÄIVITYS:

Kari H:n blogissa veikattiin siis palvelun ikää. Enpä olisi uskonut, että se jäi näinkin lyhyeksi, sillä palvelu suljettiin jo maanantaina aamulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *