Aikaisen aamiaisen jälkeen suuntasimme jo ysin maissa maailman ex-korkeimpien rakennusten, Petronas Twin Towersien, pohjakerrokseen jonottamaan lippuja Malesian ylpeyteen. 452 metriä korkeaan torniin jaetaan 08.30 alkaen vain satoja lippuja päivässä ja ne jaetaan yleensä jo ysin maissa loppuun, joten sinne on ihan turha lähteä ”poikkeamaan” iltapäivällä.
Saimme tiketit kahden ”näytökseen” ja muutaman tunnin shoppailusetin jälkeen suuntasimme takaisin torneille. Heti alkuun näytettiin esittelyvideo, joka ei ollut välttämättä ihan ajan tasalla. Videon mukaan mesta on nimittäin edelleen maailman korkein rakennus ja siinä hehkutetaan esimerkiksi torneissa olevia internetiä ja sähköpostia kuin maailman suurinta ihmetta. Kyllä Malesiassa osataan, kun hi-tech on näin edellä aikaansa 🙂
Tornien yhteydessä sijaitseva Kuala Lumpur Suria Centre Court (KLCC), joka on massiivinen kauppakeskus. Hinnoiltaan hieman kalliimpi mesta ei sisältänyt lainkaan piraattitavaraa, mikä oli positiivinen huomio. Muutenkaan Singaporessa ja Malesiassa ei näy Thaimaaseen verrattuna juuri yhtään piraattituotteita. KLCC piti sisällään mm. Cartierin, Pradan, Armanin, Calvin Kleinin myymälät.
Paikallisessa Applen myymälässä esimerkiksi Mac Book Pro 17″ maksoi saman kuin Suomessa, eli peräti 10.900RM (2.500euroa), joten maine tekniikan halpamaana ei pidä paikkansa ainakaan kaikkien merkkituotteiden osalta.
Ruokahuolto toimii Kuala Lumpurissa mukavasti, mutta perinteistä malesialaista ruokakulttuuria ei ilmeisesti ole edes olemassa, koska malesialaisia ravintoloita ei näkynyt missään. Silti Tampereellakin on malesialainen ravintola. Outoa… Paikallisen ruoan sijaan paikalliset syövät ulkona ravintolaryppäissä, joissa on edustettuna lähes kaikki kuviteltavissa olevat ruokatrendit. Kaksi ihmistä syö näissä pikamestoissa noin viidellä eurolla, jos kantti kestää irtautua länsimaisesta mäkkiskenestä.