Viidakossa, Pulau Tioman – Kuala Lumpur

Huoneemme luovutuksen jälkeen otimme pienen tutustumisjakson paikalliseen luontoon. Pääsimme viidakossa muutama sata metriä, kunnes päätimme palata takaisin ylivoimaisilta näyttäneen rämeikön tukkiessa ”polun”. Siihen mennessä ehdimme kuitenkin bongata ihan oikean luonnonvaraisen varaanin, joka uiskenteli koko 1,5 metrin mitassaan rauhallisesti ojassa. Pian tiemme katkaisi hetkeksi myös reilun metrin pituinen vihreä ohut käärme, jollaisen näimme tosin jo Singaporen eläintarhassa ja muistimme sen olevan ”vaarallinen, mutta ei tappava”.

Iltapäivällä matkasimme Paya Resortista venekyydillä saaren keskukseen Tekek -kylään, josta lento Kuala Lumpuriin lähti. Tekek on siis saaren ”keskus”, mutta silti todella kälyinen mesta, jossa ei muutamaa tuntia pidempään voisi viettää. Sinne ei kannata ainakaan missään nimessä majoittua.

Nuhruisella Berjaya Airin lentokoneella lähtö ”maailman lyhimmältä” kiitotieltä jännitti aika lailla, mutta pilotti hoiti hommansa hyvin ja selvisimme hengissä Kuala Lumpuriin. Tai siis Subangin kentälle, joka ei ole varsinainen kansainvälinen kenttä, mikä taas sijaitsee Sebangissa. Yhden kirjaimen heitto paikkojen ja kenttien nimissä aiheutti hieman ongelmia. Toisaalta Kuala Lumpurin kansainvälinen kenttä tunnetaan parhaiten nimellä KLIA.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *