Rahaa verkosta: Google vs. Tradedoubler

Keskustelin juuri erään it-alalla toimivan yrittäjäystäväni kanssa internetissä jaossa olevista mainoseuroista. Kyse ei tällä kerralla ollut niin sanotusta oikeasta bannerimainonnasta, vaan kolmannen osapuolen välityksellä toimivasta mainostilan käytöstä.

Suomessa tämä tarkoittaa käytännössä Tradedoublerin ja Googlen AdSensen mainoksia. Itselläni on kokemusta molemmista, mutta vain toisesta positiivisia. Vertailin viime vuonna molempia useammalla testikaudella ja tulos oli karu; samoilla kävijämäärillä ja suhteessa samankokoisilla banneripaikoilla toinen tuotti uskomattoman paljon paremmin rahaa verkkosivuston omistajalle. Ei ole mikään salaisuus, että tähtitieteellisesti enemmän rahulia tuotti Google.

Tarkkoja euromääriä en voi/saa paljastaa, mutta suhteessa Tradedoublerin tuottamaa vertailueuroa kohtaan Googlen AdSense tuotti jopa 15 kertaisen summan samassa ajassa ja samoilla kävijämäärillä. Todettakoon kuitenkin, että testisaittina ei ollut mikään ihan pieni verkkosivusto, sillä TNS Gallupin mukaan viikkokävijöitä oli yli 30.000. Uskoisin kuitenkin, että pienemmillä saiteilla lopputulos on hyvin verrannollinen.

Luonnollisesti itse käytän nykyisin Googlen AdSense-palvelua ja olen kuullut/huomannut monien muidenkin siirtyneen samaan palveluun. En välttämättä halua varsinaisesti hehkuttaa Googlea, mutta sieltä kannettavat shekit puhuvat omaa kieltään näiden kahden ”samankaltaisen” palvelun tuotoista.

Mitä mainospalvelua sinä käytät? Onko sinulla samanlaisia kokemuksia? Onko palvelujen keskinäinen ero yhä yhtä suuri? Mitkä ovat mainostajien kokemukset näistä palveluista?

7 vastausta artikkeliin “Rahaa verkosta: Google vs. Tradedoubler”

  1. Hola,

    Hyvä kuulla, että massi virtaa mainoksista! Itse olen nimittäin joutunut toteamaan, että ei virtaa. Tosin kävijämääräthän sen kertovat. Tuollaisella tuhannen kuukausittaisen kävijän tahdilla ei paljon pennit vielä googlestakaan pyöri. Tai jos klikkausprosentti lähentelisi sataa, niin ehkä sitten 🙂 Eli KLIKKAILLAAN NIITÄ MAINOKSIA! damn.. Muutoin adwords tsydeemi on kyllä hyvä ja toimiva konsepti. Aika mielenkiintoiset ovat myös nuo hyötysuhteen erot eri palveluissa.

  2. Eipä näilläkään kävijämäärillä (45.000-70.000 viikossa) nyt mitään miljoonia tule, ja lähinnä blogikirjoitus oli tosiaan siis tarkoitettu ihmettelemään noiden kahden palvelun jättimäistä eroa rahavirrassa. Saman eron ovat ilmeisesti myös monet muut huomanneet.

  3. Jeps. Ymmärrän pointin. Mielenkiintoista kuulla, että näissä menetelmissä/systeemeissä on eroa. Aimo trafiikki on kyllä myös saitillasi! Onnea. Hieno homma. Noilla trafiikeilla saa, jos ei miljoonia, niin ainakin sen verran, että tilitykset lähtevät pyörimään 😉

    Take care.

  4. Olen itse joskus käyttänyt Tradedoubleria ja tulokset eivät kyllä olleet mitenkään houkuttelevia.

    Eniten olen silti miettinyt sitä miten verottaja suhtautuu näihin systeemeihin??

  5. Omat systeemini kulkevat yrityksen nimissä, joten ne ovat normaalia liiketuloa. Tosin ulkomailta tuleva mainosraha on arvonlisäverotonta. Yksityisellä puolella nuo tulot pitää tietääkseni ilmoittaa normaalisti verottajalle, joka lukee ne ilmeisesti veronalaiseksi tuloksi. Tällainen kuva minulla on yksityisestä puolesta, mutta takuuseen en tulkinnnastani mene 😀

  6. Samoihin tuloksiin olen itsekin päätynyt. Tradedoubler tuntuu pimittävän kaikki tulot verrattuna googleen. Itse en aio tradedoubleriin enää koskea.
    CPM (1000 mainosnäytön hinta) googlella pyörii minulla noin $1 tuntumassa kun tradedoublerilla se näyttää olevan $0.1 eli noin 10 kertaa huonompi.

  7. Nykyisin, noin 4 vuotta myöhemmin, onneksi tilanne ei ole enää näin ”heikko”. Ei olla enää pelkässä TradeDoubler vs. Google -tilanteessa vaan on onneksi myös vaihtoehtoja. Tosin lisää kaivattaisiin yhä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *