Ilman yrittäjiä ei olisi kakkua jaettavaksi

Koronakriisin keskellä on hyvä muistaa, että Suomessa on yli 180 000 yksinyrittäjää. Puolet heistä tienasi jo ennen koronakriisiä alle 2 000 euroa kuukaudessa ja neljännes tienasi alle 1 000 euroa kuukaudessa. He tekevät sen vieläpä heikommalla sosiaaliturvalla kuin palkansaajat ja ilman työaikoja – saati arkipyhiä, lomia ja lomarahoja.

Tästä huolimatta yrittäjistä maalataan eräissä piireissä jatkuvasti mielikuvaa ahneina ja yhteiskuntavastuusta laistavina riistäjinä. Vastakkainasettelun järjestelmällinen rakentaminen on ollut viime aikoina silmiinpistävää.

Herätys.

Suomessa on yli 280 000 yritystä, joista 93 prosenttia on alle kymmenen hengen yrityksiä. Nämä yritykset ovat tämän maan selkäranka. Ilman niitä ei olisi suomalaista hyvinvointivaltiota, jossa heikoimmista pidetään huolta.

Uudet työpaikat syntyvät lähes yksinomaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka kantavat siten vastuun suomalaisen hyvinvoinnin rakentamisesta ja rahoittamisesta. Elinkelpoisten yritysten ei saa antaa kaatua koronakriisiin, sillä pelissä on hyvinvointivaltion tulevaisuus.

Ilman yrittäjiä ei olisi kakkua jaettavaksi.

Se kannattaa muistaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *