Koiramme Domi sanoi tänään ”ensimmäisen sanansa”. Muistan erään lapsuuteni lemmikin, newfoundlandinkoira Windin, ensimmäisen oikean haukahduksen. Silloin Windi itsekin säikähti moista ääntä. Ehkä siksi, koska kokoa oli sen verran, että ääni oli keskimääräistä haukuntaa möreämpi ja kovempi.
Domi heitti tänään ensimmäisen haukahduksensa ilmoille. Reipas tyttö ei ollut siitä moksiskaan, vaan päätti turauttaa ilmoille vielä muutaman kunnon haukahduksen. Kai se oli ainakin hieman innoissaan uudesta kommunikaatiovälineestään. Onneksi noita haukkuja ei tarvinnut kuunnella loppuiltaa, vaan Domi muutenkin kilttinä koirana päätti säästää ne tuleviin päiviin.
No, onpahan taas yksi virstanpylväs saavutettu. Pian doggy alkaa olla myös sisäsiisti, vaikka on ollut mestoilla vasta reilut kaksi viikkoa. Ihan paras koira siis (tämäkin). Pitänee alkaa työstämään kuvia piakkoin myös verkon puolelle.
Pyry-fretin kanssa tulevat muuten mainiosti toimeen, vaikka vielä on molemmilla hieman sellaista epäröintiä ilmassa. Siitä huolimatta otukset haistelevat toisiaan ilman pelkoa ja välillä ovat toistensa päälläkin. Mitään välikohtaukseen viittaavaa ei ole vielä terrierin ja fretin välillä ollut. Kop kop.