Trombi iski Rantarockiin


Viime päivinä on puhuttu paljon erilaisista trombeista ja myrskyistä pitkin maailmaa. Itse satuin olemaan mestoilla Vaasan Rantarockissa vuoden 1999 juhannuksena, kun trombi iski festarialueelle. Olimme pressiteltassa nauttimassa nestemäisestä tarjoilusta, kun yhtäkkiä ilma oli sakeana hiekasta. Parin sekunnin kuluttua suuri teltta nousi ilmaan osan väestä ollessa vielä sisällä.

Muutama tyyppi roikkui hetken teltan rungossa, kunnes ymmärsivät päästää irti. Teltta nousi suoraan ylös ilmaan noin kolmen metrin korkeuteen ja lensi komeassa kaaressa noin kymmenen metrin matkan mereen. Onnistuin nappaamaan tapauksesta pari kuvaa.

Yllä oleva kuva on napattu teltan ollessa jo laskussa. Kuvassa vasemmalla näkyvät puutarhatuolit ja -pöydät olivat muutamaa sekuntia aikaisemmin vielä teltan sisällä. Huomaa ylläolevassa kuvassa lentävät puutarhatuolit. Ilmassa lensi myös mm. 30 kilon painoisia kaljatynnyreitä.

Alakuvassa teltta makaa meressä noin 10 metrin päässä sen alkuperäisestä sijainnista. Kuvassa vasemmalla näkyvä baaritiski, olutkaappi ja mikroaaltouuni olivat hetkeä aiemmin vielä teltan sisällä. Festarialueella kukaan ei loukkaantunut, mutta saman myrskyn salama surmasi tosin miehen muutaman kilometrin päässä Sundomin kirkolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *