Kökköä Euroviisuilua

Tänään selviää Suomen edustaja Turkin Euroviisuissa. Televisiolähetys on muuten ihan komeasti toteutettu, mutta henkilövalinnat ovat menneet aika pahasti metsään…

Bettina S haastattelemassa suomenkielellä ei oikein toimi. Bettinan luonnollisuus on jotain puupökkelön ja kiven välimaastosta. Jännitys näkyy selvästi myös kotiyleisölle. Yhtään parempi valinta ei ole Mertaranta haastattelemassa lavalta palaavia laulajia. Olkoonkin, että miljöö muistuttaa urheilukisoista tuttua pukuhuoneiden käytävää, mutta yhtäläisyydet jäävät siihen. Mertarannassa kiteytyy asiantuntemattomuus, pihalla oleminen ja huonot läpät.

Maria Guzenina kuitenkin pelastaa tilanteen hoitamalla homman rutiinilla. Maria tuntee aihepiirin ja on tottunut tekemään suoria lähetyksiä, joten homma toimii. Minulla ei ole ketään suosikkia noista kisoista. Itse asiassa ei voisi vähempää kiinnostaa kuka maata Turkissa edustaa. Peukkuja aion silti pitää!

Nyt Tampereen yö kutsuu…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *