Pikareissu Tsadiin

Aartio soitti tänään klo 08.30 ja kysyi olinko halukas lähtemään auton kyydissä Tsadiin. Olivat kuulemma viiden minuutin päästä tuossa Jee Jee -baarin edessä. Tein varmasti oman ennätykseni aamutoimissa. Vaatteet, hiukset ja dödöt kehiin, kannettava ja tarvittavat paperit mukaan ja edelleen unessa pihalle.

Onneksi ennen Helsinkiä oli aikaa hiukan heräillä. Perillä kävin luovuttamassa muutoksenhakukirjelmäni Patentti- ja rekisterihallituksen kirjaamoon. Se olikin koko reissun päätarkoitus.

Moikkasin samalla reissulla Nurmen Arttua, joka on siirtynyt tsadilaiseksi ja viihtyy ilmeisesti mestoilla aika hyvin. Käytiin safkalla ja siellä törmäsin Mikko Miettiseen, loistavaan heppuun, johon tutustuin muutama vuosi sitten. Taisin viimeksi nähdä Mikon useita vuosia sitten, kun mies suuntasi Malesiaan opiskelemaan. Pieni maailma. Juna toi lopuksi minut taas Tampereelle.

Illan ohjelmassa on uuden musiikkiin ja viihteeseen keskittyneen saitin koodaamista. Tuolla on muuten aivan ylivoimainen nettiosoite! Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. Uskallan luvata, että sivustosta tulee aika mielenkiintoinen kokonaisuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *