Loma jatkuu

Vaasasta palattiin tänään jälleen Tampereen maisemiin. Olipa taas leppoisa reissu. Täytyy onnitella itseään, että olen saanut heittäydyttyä täysin duunipaineiden ristitulesta lomafiilikselle. Vaasassakin pelkästään hengailtiin ja maleksittiin kaveripiirillä.

Tapaninpäivänä nähtiin kaupungin yössä odotetusti paljon vanhoja tuttuja. Perjantai menikin sit täysin cityssä hengaillessa. Amarillossa muutaman tunnin maleksimistuokio kahvin merkeissä. Sit Dallasiin loistavalle pizzalle ja illalla frendijengillä Lapan luo zoomaamaan Tarua sormusten herrasta.

Oli todella leppoisaa ja rentoa nähdä frendejä pitkästä aikaa oikein kunnolla. Yleensä bändikeikoilla ja tapahtumissa on jotain muuta kiirettä ja tapaaminen jää lähinnä pinta-asteelle.

Vihdoin saatiin koulukaverit.comiin Vaasan ykköskoulu! Nimittäin Vaasanpuistikon yläaste, joka oli ilmeisesti vahingossa nimetty Vaasan Lyseon yläasteeksi. Sellaista kun ei ole ollutkaan. Tosin Vaasanpuistikon yläastekin loppui jo vuonna 1990. Itse olin koko koulun historian viimeinen yläasteelta päässyt oppilas. Ja ylpeä siitä.

Vielä olisi kaksi viikkoa lomaa jäljellä. Taidan tutkia seuraavaksi etelänlomien äkkilähtöjä… Tänään pari leffaa ja illalla Tampereen yöhön Cafe Europaan kahvittelemaan ja Vanhaan Diivaan parille oluelle Bakeria morjenstamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *