Koululait… eikun Holhouslaitos

Ilta-Sanomat kirjoittaa yleistyneestä koulujen halusta päättää koululaisten pukeutumisesta, lävistyksistä ja jopa alusasuista. Tuo holhous alkaa mennä pikkuhiljaa jo jokaisen perusoikeuksien puolelle.

Esimerkiksi Nurmon yläasteen rehtori Esko Piuhola päätti antaa kuumia trendivinkkejä oppilailleen kieltämällä heiltä mm. napapaidat ja lannehousut. Hänen mukaansa ne paljastavat liikaa. Perverssein fakta oli se, että Esko haluaa vaikuttaa nuorten tyttöjen alusasujen valintaan ja kielsi heiltä stringien käytön. Pitääköhän reksi itse välitunnilla stringiratsioita käytävällä?

Taitaa Eskolla olla itsellään pieniä ongelmia tuon kurkkimisen kanssa. Työpaikan vaihdosta voisi olla apua? Esimerkiksi Nurmon vanhainkodissa moisia ongelmia ei varmasti olisi. Myös kaupungeissa on kunnostauduttu, kun Salossa kiellettiin kasvojen lävistykset ja Porvoon yläasteella ”liian roikkuvat” hiphop-housut. Eikö opettajilla ole nykysin enää mitään oikeaa tekemistä???

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *