Heja Sverige!

Kävin eilen dj-keikalla Tammisaaressa. Siis Ekenäsissä. Tuntui kuin olisin käynyt pidemmälläkin ulkomaanreissulla, olihan Tammisaaren alueella esimerkiksi kaikki tienviittojen tekstit ensin ruotsiksi ja sitten suomeksi. Fiilis oli siis sama kuin Närpiössä.

En voinut vastustaa ajatusta, että jos auto hajoaisi keskelle tuota aluetta, niin pärjäisiköhän siellä lainkaan pelkällä suomenkielellä? Vai joutuisiko suomalainen olemaan Suomessa, kuin Robinson Crusoe autiolla saarellaan? No oletan, että ainakin joku valveutunut kansalainen osaisi tavata muutaman sanan suomea.

Kyseinen alue jakaantuu jännästi siivuiksi. Hanko on Suomea, Ekenäs on Ruotsia ja sitten taas Lohja on taas Suomea. Onneksi Ekenäsissä pärjäsi kruunujen sijaan euroilla, vaikka Ruotsi ei olekaan vielä päättänyt liittymisestään EMU:un. Tai sitten passintarkastus ja rahanvaihto olivat illalla kiinni…

PS: Tiesitkö muuten, että Lohja on ruotsiksi Lojo. Ja Pohja on ruotsiksi Pojo. Lisäksi Lohjan liepeiltä löytyy kaikkien Gunnareiden oma kesänviettopaikka Gunnarla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *