Provinssi jää väliin

Tänään oli aamupäivällä tarkoitus ottaa auto alle ja suunnata kohti Seinäjokea ja Provinssirockia. Olen vieraillut ihmisten juhlassa joka vuosi yhdeksän vuoden ajan. Tällä kertaa Provinssirock sai jäädä väliin tapahtuman juhlavuodesta huolimatta.

Jostain syystä 25-vuotta täyttävä Provinssirock ei ollut saanut tänä vuonna kovinkaan kummoista artistikaartia kasaan. Aiempina vuosina on mukana ollut jopa useita maailmanluokan supertähtiä tyyliin Rammstein, Limp Bizkit, The Offspring, Rage Against The Machine, jne… Tänä vuonna mestoilla oli vain kolme kiinnostavaa bändiä: Kent, Audioslave ja Junior Senior.

Noistakin viimeksimainittu peruutti huomisen keikkansa. Soitin vielä aamulla tutuille kundeille ja sain kuulla, että artistien aiempaa heikompi taso näkyi selvästi myös yleisömäärässä. Lisäksi kolea ja sateinen sää verottaa sekä yleisömäärää että paikalle saapuneiden fiiliksiä. Backstagellakin on ollut aiempia vuosia rauhallisempaa. Päätin siis jäädä viettämään sateista lauantaita Tampereelle, koska enää ei jaksa hengata backstagella, kun ulkona sataa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *