X-Menit, osa 2

Kävin tänään katsomassa leffan, jonka nimestä tulee mieleen brittibändi X-Press-2. X-MEN 2 oli ihan kelpo raina, ja jopa odotuksia parempi jatko-osaksi. Ihan ykkösen tasolle se ei yltänyt, mutta leppoisaa sci-fi actionia siitä kyllä löytyi ihan kivasti.

Leffa kertoo luonnollisesti mitä tapahtuu ensimmäisen leffan jälkeen. Nyt mielipuoli tiedemies on päättänyt tuhota mutantit maapallolta Xavierin vekottimella. Itse asiassa tulilinjalla on välillä myös koko ihmiskunta. Pari uutta hahmoa toivat leffaan oman mielenkiintoisen lisänsä. Leffan ensi-ilta on perjantaina. Se on katsomisen arvoinen ja ansaitsee pisteitä 3/5.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *