Cult-lehti takaisin kouluun

Sattui tuossa käsiini Cult-niminen ”trendikäs” lehti. En ollut uskoa silmiäni, kun luin lehden juttuja. Uskoisin, tai ainakin toivon, että jopa ala-asteiden luokkalehdet ovat tasokkaampaa tavaraa.

Mistään kulttijutusta tuskin on kyse, kun oikeaksi lehdeksi itsensä mieltävän Cultin sivuilta löytyi järjetön määrä kirjoitusvirheitä. Yhdessä pienessä jutussa oli parhaimmillaan 17 räikeää kirjoitusvirhettä. Joko lehden päätoimittaja ei osaa lukea eikä kirjoittaa, tai sit lehti on lanseeraamassa lukutaidottomuuden uudeksi trendiksi. Mene ja tiedä.

Tässä muutamia suoraan Cultista (4/03) lainattuja tekstejä:

– ”Taas on aika rakkuden kun toukokuu saapuu ja lokkien lailla lautailija kerääntyvät haistelemaan”
– ”Tänä vuonna kilpaillaan tortaista lauantaihin”
– ”Kisojen aikana uskoakseni löytyy kesän varmoja naamoja, mutta yhtä taattua on myös muutaman uuden tulevan”
– ”silmämeikki on vahvempi, kuin vuosi sitten”
– ”meikkivoiteet ovat selkeästi ohuempia, kuin vuosi sitten”
– ”loi keväälle- ja kesään sopivan”

Naurettavin juttu oli Extreme Duudsoineiden elämästä kertova tarina, josta löytyi 17 virhettä, kuten esimerkiksi seuraavat:

– ”Extreme Duudsoneitten”
– ”Pojat ovat tällä kertaa ylittänyt kaikki rajat”
– ”ennennäkemätöntä päätä huimaavia ja luita katkovia”
– ”Mitkäs on fiilikset? Sika hyvät! Sen on meidän tuho!”
– ”Onko esimerkisi Jackass ollut esikuvana?”
– ”potkukelkka turnajaiset, lumitykki leikkiä alasti”
– ”sairaala kuvauksia”
– ”tällä kertaa kuullemma”
– ”Lähemmät ohelmatiedot”

Cultin toimituksen kannattaisi panostaa äidinkielen tehokurssiin, jos ala-aste on jostain syystä jäänyt suorittamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *