Mikä tekee kirjailijan?

Olen jo jonkin aikaa miettinyt missä menee kirjailijan raja. Siis missä vaiheessa joku voi sanoa kirjoittaneensa kirjan tai olevansa kirjailija? Pohdinta liittyy erääseen ammattikirjallisuuden teokseen, jonka kannen tekijätiedoissa komeilee useiden henkilön nimet. Heistä yksi on kovaan ääneen toitottanut kirjoittaneensa kyseisen kirjan, ja onhan hänen nimensäkin tosiaan siellä tekijöiden joukossa.

Muutama päivä sitten kuulin kuitenkin luotettavalta taholta, että ko. henkilö tunnetaan alan piirissä siitä, että varsinkin omiin tekemisiin lisätään roppakaupalla niin sanottua amerikanlisää lähes rajattomalla omakehulla vahvistettuna. Samalla myös muut epäilyni vahvistuivat, sillä sain tietää, että hänen panoksensa ko. kirjassa on tosiaan ollut lähinnä muutamassa kappaleessa avustajana toimiminen, kun varsinaisesta kirjoittamisesta on vastannut aivan toinen kirjan tekijätiedoissa mainittu henkilö.

Mikä siis tekee kirjailijan? Onko hengessä mukana oleminen ”kirjailua” tai onko vaikkapa faktatiedoissa avustaminen sitä? Olisinko minä kirjailija, jos olisin avustamassa suomalaisesta popmusiikista kertovaa kirjaa? Tuskin. Taidan tyytyä vain naureskelemaan moiselle touhulle sekä sille, että muutkin naureskelevat selän takana tuolle ”ammattikirjailijalle”. Toisaalta voisihan sitä liittyä joukkoon ja väittää jatkossa olevansa kirjailijan sijaan lakimies tai vaikkapa lentäjä. Olenhan käynyt monta kertaa ollut lentokoneessa. Uskoisikohan kukaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *