Aamulehti vuorostaan juttuvarkaissa

Aamulehti ja Stara 28122007Juttuvarkauksista käsittelevä juttusarjani saa taas yhden artikkelin lisää, kun Aamulehti käväisi tänään juttuvarkaissa Starassa. Kyseessä oli eilen aamupäivällä Starassa julkaistu artikkeli ”Hiphop-tähti Elastinen on Vuoden Artisti”. Yllättäen sama artikkeli ilmestyi tänään Aamulehden sivulla B23 otsikkoa, pilkkua ja piirua myöden samanlaisena. Lehden viihdetoimittaja oli siis huomannut ”virtuaalisessa aidassa” mielestään matalan kohdan ja päätti kokeilla onneaan. Huonosti kävi.

Minulla on sattuneista syistä juttuvarkauksien suhteen nollatoleranssi, joten soitin välittömästi Aamulehden toimitukseen. Siellä asiaan otettu kanta yllätti minut todella positiivisesti. Siinä missä Iltalehti ja Ilta-Sanomat yleensä voivottelevat tapahtunutta ja keksivät toinen toistaan typerämpiä selityksiä varkauksilleen, Aamulehden naishenkilö otti asiaan heti todella tiukan kannan tyyliin ”Tällainen peli ei meillä vetele! Otetaan heti selvää kuka on ollut asialla.”

Hienoa ja suoraselkäistä toimintaa Aamulehdeltä. Nyt odottelen sähköpostilla luvattua vastausta, jossa pitäisi selvitä hieman taustaa kyseiselle juttuvarkaudelle. Toimituksen esimiehen kanta oli niin selkeä, että en taida lähettää tällä kertaa edes laskua toimitukseen. Juttuja voi vertailla oheisesta kuvasta. Selvyyden vuoksi todettakoon, että artikkelin faktat ovat peräisin lehdistötiedotteesta, mutta artikkelin muoto on täysin Staran omaa käsialaa, joten tiedote ei käy verukkeesta.

Yksi vastaus artikkeliin “Aamulehti vuorostaan juttuvarkaissa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *