Leijonan kita olikin vain teatteria

Televisiossa syksyn aikana pyörinyt ja yrityskaappauksillaan kohua varsinkin talouslehdistössä aiheuttanut Leijonan kita -ohjelma on osoittautunut lavastetuksi myös lopputuloksensa osalta. Ohjelmassa viisi yrittäjää pyrki leikkimään pääomasijoittajaa ja oli kaappaavinaan yritysten äänivaltaa pilkkahintaan kuvaustilanteen hämmentäneiltä yrittäjiltä.

Tämän päivän Aamulehti kuitenkin vahvistaa, että kyseessä oli vain teatteria. Jo pari viikkoa sitten talouslehdistössä uutisoitiin, että koko ohjelmasarjan suurin ”pääomasijoitus” olikin puppua, sillä kauppoja ei lopulta tullutkaan. Kyse ei ollut poikkeuksesta, sillä tänään Pirkanmaan johtaja sanomalehti kertoo, että tamperelainen palovaroitinkeksijä sai niin ikään huomata ”pääomasijoittajien” vain pelleilleen studiovalojen lämmössä, sillä luvattua 20.000 euron sijoitusta ei koskaan tehtykään.

39-vuotias Marko Tilvis myi ohjelmassa 70 prosenttia varsin lupaavasta ideastaan ja yrityksestään pilkkahintaan 20.000 eurolla Eero Lehdelle, Kyösti Kakkoselle, Toivo Sukarille, Kaija Wardille ja Liisa Souniolle. Lopputulos oli kuitenkin se, että ”pääomasijoittajiksi” itseään virheellisesti kutsuvista yrittäjistä ei ole sen koommin kuultu mitään. Lisäksi mies joutui itse maksamaan jopa ohjelmasta aiheutuneet matkakulut, joten myös ohjelman tuotantoyhtiö päätti viilata miestä linssiin.

Toivottavasti Leijonan kita -tyylinen viihdetarjonta ja viihteen tuotantotapa ei yleisty Suomessa, jossa kansa uskoo vielä pääosin näkemäänsä. Kansa uskoo varsinkin jos viihde puetaan tällaiseen muotoon. Jo Spede aikanaan hoiti asiat mallikkaasti maksaen jokaiselle ohjelmassaan mukana olleelle matkakulut ja runsaan palkkion. Mielestäni 2000-luvullakin ohjelmien vieraat ansaitsisivat saada edes omat kulunsa korvattua.

Aamulehden jutun (10.12.2007 sivu A8) yhteydessä Leijonien pelleilyä ”pääomasijoittajina” sivaltaa myös alan oikea asiantuntija, Pirkanmaan TE-keskuksen johtaja Erkki Lyden. Suosittelen tutustumaan, mikäli lehti on käsillä.

Yksi vastaus artikkeliin “Leijonan kita olikin vain teatteria”

  1. Marko Tilvikselle kerrottiin muutama kuukausi ohjelman jälkeen, että sijoittajat jäävätkin pois leikistä, koska joku toinen taho oli jo patentoinut keksinnön. Omituisinta asiassa oli se, että patentointi oli tapahtunut ohjelman nauhoituksen ja esityksen välisenä aikana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *