Eurooppa natisee liitoksistaan – invaasio yllätti Espanjan

Tiesitkö, että Eurooppa natisee juuri nyt liitoksistaan? Raporttien mukaan jopa 40 000 afrikkalaista maahantunkeutujaa on rynninyt laittomasti Espanjalle kuuluvaan Marokon puolella sijaitsevaan Ceutan kaupunkiin.

Tilanne on siis erittäin vakava. Italia vaatii nyt täysin perustellusti, että Espanja täytyy tilapäisesti irrottaa Schengen-alueesta, jotta nämä tunkeutujat eivät pääse levittäytymään muualle Eurooppaan ja aiheuttamaan vaaraa jäsenmaiden kansalaisten turvallisuudelle. Shengen-alueessa ei voi olla mukana valtiota, joka ei kykene hallitsemaan ulkorajaansa.

Euroopan unioni on juuri niin turvallinen kuin sen heikoin lenkki, eli tässä tapauksessa Espanja. Paikalliset viranomaiset eivät onnistuneet estämään tätä selvästikin ulkoa koordinoitua invaasiota Euroopan unionin ulkorajalle, joten nyt ongelma täytyy eristää joko Ceutan alueelle tai koko Espanjaan. 40 000 tunkeutujan kiinni saaminen ja palauttaminen on lähes mahdoton tehtävä, mutta se täytyy kuitenkin tehdä.

Olen seurannut tänään hämmästyneenä miten jotkut suomalaiset mediat ovat kutsuneet näitä tunkeutujia ”paperittomiksi siirtolaisiksi”. Todellisuudessa kyse ei ole mistään siirtolaisuudesta, vaan hyökkäyksestä Euroopan unionin suvereniteettia vastaan. Eikä tällainen tapahdu itsekseen, vaan invaasion taustalla täytyy olla valtiollista vaikutusta. Euroopan unionin on nyt reagoitava tilanteeseen nopeasti ja jyrkästi.

Ilmassa on nyt samoja kaikuja kuin vuoden 2015 kriisissä, jonka tuhoisista seurauksista Euroopassa kärsitään yhä edelleen, päivittäin. Sama ei saa enää toistua missään tilanteessa.