Saarikausi päättyi – loma jatkuu

Vietämme parhaillaan kesän viimeistä lomaviikkoa mökillä Vaasan saaristossa. Samalla pääsimme juhlistamaan myös perinteisiä saarikauden päättäjäisiä, kun lauantai-ilta sujui ilotulitteiden merkeissä.

Aurinkoisen kesäpäivän perinteet alkoivat vierailulla Kala-Jannelle, eli virallisemmin Jannen Saluunaan, jossa oli ohjelmassa perinteinen lohikeitto. Pari päivää aikaisemmin esittelin saman mestan TV2:n Matkalla Suomessa -ohjelmassa vuolaiden kehujen saattelemana. Kuvaushetkellä, kesällä 2004, Kala-Janne tarjosikin tutkitusti Suomen rannikon parasta lohikeittoa. Ikävä kyllä hinta-laatu-suhde on sittemmin romahtanut markkinatalouden jyllätessä. Hinta on noussut roimasti ja laatu heikentynyt olennaisesti. Silti saaristolaisravintola pysyy myös jatkossa pakollisena vierailukohteena.

Ruokailun jälkeen olikin aika saunoa, ja pimeän tullen kaivaa esiin käsittämätön lasti pommeja ja raketteja. Kahden mökin kombinaatiosta löytyi viisi aikuista miestä, joten pommeja löytyi yhteensä kolminumeroisen euromäärän edestä. Lastin ampuminen taivaalle kestikin kolmen tuntia ja hauskaa oli. Taas kerran.

Nyt sunnuntai-iltana muut ovat siirtyneet kaupunkeihin ja jäimme Elinan ja Domin kanssa mestoille ”lomailemaan”. Etätyö sujuu täältä varsin mainiosti, vaikka Saunalahden 3G ei vielä tänne saakka ylläkään. Edgellä pärjää mukavasti ja duunihommat hoituvat tunnissa per päivä. Nyt zoomaillaan formulaa ja sen jälkeen pitänee lämmittää vanha kunnon puusauna. Jotain kuvamateriaalia voisi – ehkä vaikkapa mahdollisesti – löytyä vaikkapa täältä.

2 vastausta artikkeliin “Saarikausi päättyi – loma jatkuu”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *