Koneiston magee saitti

Koneisto -festivaali pitää yhä yllä omaperäistä tyyliään. Tämän vuoden sivusto on aika siisti. Muutenkin olisi mukava nähdä enemmän ”ei niin kaavoihin kangistuneita” saitteja. Tosin kai siinä on vika myös itsessä, kun asiakkaiden kanssa tulee suunniteltua yleensä aika tavanomaisia perussivustoja. No ne ainakin toimivat. Koneiston saitti voisi olla oma ehdokkaani ”tämän saitin olisin halunnut tehdä” kisaan.

The Prisma Show

Kävin tänään hakemassa maalausvälineitä Tampereen Prismasta ja satuin osumaan juuri ruuhka-aikaan. Kun menin sisään, kuulutettiin, että kassajärjestelmässä on tilapäinen vika, jota korjataan parhaillaan. Shoppailin noin 20 minuuttia ja kassalle päästyäni huomasin, että ”pieni vika” oli edelleen olemassa.

Onneksi itselläni ei ollut kiirettä, joten sain rauhassa seurata uskomattoman pitkiä ja vittuuntuneita kassajonoja. Niiden yhteispituus oli takuulla yli kilometrin. Hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että kyseessä oli The Prisma Show! Kiireisimmät asiakkaat jättivät ostoksensa ja esimerkiksi jäätelönsä maahan, jonka jälkeen he kiipesivät aitojen yli päästäkseen pois Prisma-kriisin keskuksesta.

Tämän shown äänitehosteista vastasivat luonnerooleissa olleet lukuisat pikkulapset, joiden hermoille kävi yli puolen tunnin turha jonotus. Kuulosti siltä kuin olisi ollut neuvolassa tai tarhan hammaslääkärissä. Osa jonottajista napsi karkkihyllystä ”välipalaa” vartijoiden silmän välttäessä. Tunnelma oli sekava; Pitäisikö itkeä vai nauraa?

Kun showta oli jatkunut jo noin 40 minuuttia, koreissa ja kärryissä olleet ja nyt jo sulaneet pakasteet lojuivat hyllyillä ja lattioilla. Suurin osa asiakkaista oli jo lähtenyt jättäen jälkeensä vain täydet ostoskärryt. Onneksi kiltti kaupantäti tuli jakamaan karamelliä jonottajille. Samalla lasten suut kääntyivät hymyyn. Kassaa ei saatu kuntoon, kun myös minun pinnani loppui ja ostoskori jäi yksin odottamaan paluutani, jota ei tule.

Kiitos tästä arvokkaasta kokemuksesta kuuluu Prismalle. Olisipa ollut kamera mukana… Yksi kysymys kuitenkin jäi: Kannattaisikohan vaihtaa kassajärjestelmän toimittajaa? Olisi mukava tietää tulivatko kassat kuntoon koko päivänä.

Nokian uusi hitti

Kiinalaisille on nyt kehitetty uusi, heidän ”sanamerkeilleen” suunniteltu matkapuhelin Nokia 6108. Aika vinkeä vekotin, josta voi tulla isokin hitti. Kyseisen puhelimen markkinoita ei ainakaan pieniksi voi haukkua. Go Nokia Go!

Mukana muuten Kiina – Englanti – Kiina -sanakirja sekä kiinalaiseen tapaan myös kuukalenteri. Tarkempia tietoja kiinnostuneille tästä.

Leffatähdeksi?

Tänään sunnuntai-iltana tulee Neloselta viimeinen osa Haluatko Filmitähdeksi -ohjelmasta. Täytyy myöntää, että se on ollut ihan mielenkiintoinen sarja, josta toivottavasti löydetään hyvä näyttelijä Levottomat-trilogian viimeiseen osaan. Ilta-Sanomat muuten vihjasi, että finaalijaksossa olisi silmänruokaa varsinkin miespuoliselle yleisölle.

Kilpailun viimeisessä koitoksessa finalistit ”joutuvat” nimittäin suutelemaan ohjelman naisjuontajaa Minna Turusta. Niin ja vieläpä yläosattomissa. Tiedä vaikka Minna pitäisikin osastaan vastapuolena kyseisissä kohtauksissa. Minnahan on ennenkin räväyttänyt ainakin radion puolella. Pitänee joka tapauksessa katsoa finaalijakso. Ammatillisessa mielessä tottakai 🙂

Halle Berry alasti

Paria palaveria lukuuottamatta lauantai on pyhitetty löhöilylle ja leffoille. Vastoin monien frendien suosituksia vuokrasin Monster’s Ball -leffan. Täytyy tunnustaa, että olisi kannattanut kuunnella muiden mielipiteitä. Leffa oli nimittäin aika per***stä.

Tarina on sinänsä ihan jes ja varsinkin Halle Berryn Oscarin arvoinen roolisuoritus on toimiva ja Billy Bob Thorntonkin osuus on ihan jes. Leffan käsikirjoitus taas ontuu välillä pahasti. Leffan heikoin lenkki on kuitenkin ohjaaja Marc Foster, joka on tehnyt uskomattoman tökeröä työtä yhdessä leikkaajan kanssa. Heikko esitys molemmilta.

Rainassa on myös lukuisia suoranaisia mokia, kuten räikeitä klaffivirheitä ja muita sekavuuksia. Eräässä kohtauksessa esimerkiksi Halle Berryllä on sekunnin sisällä paita pois päältä, paita päällä ja taas paita pois päältä. Antaisin leffalla pisteitä sormiasteikolla 2/5. Jos et välttämättä halua nähdä Halle Berrya alasti, vuokraa joku muu elokuva.

Tsekkaa myös tuoreet melodiset soittoäänet osoitteesta Soittoaa.net.

Sailing in Nässy

Aamulla näytti siltä, että koko aurinkoinen päivä olisi mennyt sisätiloissa Tohlopin editissä. Onneksi sain duunit nopeasti kasaan ja sit kiiruhdin pikaisesti hoitamaan muita hommia pois alta. Iltapäivällä sitten kutsuikin jo Näsijärvi, kun Perttu ja Stefu kutsui meitsin purjehtimaan Stefun Chér-veneellä.

Tuulta ei juurikaan ollut, mutta aurinko paistoi. Oli siis todella hieno fiilis lipua järvellä Tampereen silhuetin piirtyessä ”taivaanrannassa”. Mitään jättisuurta lenkkiä ei tosin tehty, mutta sitäkin rennompaa hengailua oli. Luonnollisesti veneen tarjoilu pelasi hyvin…

Vihreä maili

Pilvisen päivän kunniaksi tuli tänään katseltua eräs klassikkoelokuva, eli ehdottomasti meitsin top vitoseen kuuluva Vihreä Maili. Leffa on vielä useammankin katselukerran jälkeen uskomattoman hieno teos, jossa on kaikki palaset kohdallaan. Erityislisä tulee Tom Hanksin ja Michael Clarke Duncanin mahtavista roolisuorituksista.

Stephen Kingin novelliin pohjautuvan leffan hienosta käsikirjoituksesta ja upeasta ohjauksesta vastaa Frank Darabont. Mies on aiemmin tehnyt myös toisen omiin erikoissuosikkeihini kuuluvan, niinikään vankilaelokuvan, The Shawshank Redemption, jonka joku on säälittävästi suomentanut ”Rita Hayworth, Avain pakoon”.

Don Johnson BB

Oltiin eilen tutustumassa Vaasan yöhön. Ensin suunnistettiin Clubille tsekkaamaan paljon puhutun ja paljon kehutun Don Johnson Big Bandin keikkaa. Mesta oli muuten loppuunmyyty. Aika hyvää shaissee heittävät. Energiaa oli kuin The Rasmuksessa ja meisinki oli katossa. Se vokalistikundi on kyllä positiivinen duracell. Harvoin millekään sytttyvä vaasalaisyleisökin lämpesi hienosti.

Keikan jälkeinen baarikierros oli odotetunlainen. Sky Barissa aika hiljaista, Royal Nightissä mukavasti jengiä, Fontana tyhjä, Papinnenässä mukavasti jengiä. Toi Fontana-case on siitä mielenkiintoinen, että ennen isoa remonttia ja laajennusta siellä vielä kävi jengiä, mutta remontin jälkeen paikka hiljeni. Aika harvinaista.

Nyt äitienpäivän rientoihin.