Kikka kaatoi serverin

Stara.fi uutisoi eilen illalla ensimmäisenä viihdetaiteilija Kikan poismenon. Oletin, että uutinen olisi aiheuttanut suhtellisen normaalia mielenkiintoa, vaikka surullinen olikin. Luulin väärin.

Puoli tuntia uutisen julkaisemisesta palvelinkone alkoi huutaa punaista yleisömassan alla. Parhaimmillaan uutista yritettiin lukea 11.000 kertaa tunnissa, mikä aiheuttaa jaetulle serverille aikamoisen paineen.

Lopulta serveri antoi periksi ja kaatui. Palveluntarjoajan työntekijä joutui singahtamaan konehuoneeseen säätämään masiinaa ja katkos jäi noin puoleen tuntiin. Massaa riitti kuitenkin koko eilisen illan ajan ja sama homma näyttäisi jatkuvan yhä tänäänkin. Nyt otimme Google Analytics-pluginin tilapäisesti pois päältä ja kuorma keveni jonkin verran. Googlella on ollut hieman ongelmia tuon uuden palvelunsa hidastelun kanssa ja nyt se hidasti myös Staraa.

Tsekkaa myös Ilta-Sanomat ja Iltalehti. Näin lähde pitäisi aina mainita… STT voisi ottaa hieman mallia ja tutustua journalistin sääntöihin uudelleen, sillä ne ovat näemmä uutistoimistolta unohtuneet.

2 vastausta artikkeliin “Kikka kaatoi serverin”

  1. Totta kai pitää lähde mainita. Pikku hiljaa sopisi jo minusta ryhtyä kyselemään linkkien perään. Onhan hyperlinkki aika olennainen osa web-kerrontaa. Se, että verkkolehdet eivät paljoa linkitä, kai selittyy sillä, että toimituksen työnkulussa linkkien lisäämiseen ei ole aikaa eikä työvoimaa. Se kai ei enää ketään linkittämästä estä, ettei haluttaisi päästää lukijaa livahtamaan toiseen palveluun.

  2. Lähetin asiasta tiedustelun STT:n päätoimittajalle ja toimitussihteerille. Vielä tänään ei vastausta ole kuulunut. Lähinnä tiedustelin siinä STT:n politiikkaa lähteen maininnan suhteen ja yleisesti heidän suhtautumistaan verkkolehtiin.

    Olen yleensä tosi tarkkana lähdejuttujen suhteen ja tuossa viime keväänä Ilta-Sanomat ”varasti” copy-pastettamalla suoraan uutisia Stara.fi:stä. Tämä tapahtui neljä kertaa kunnes lopulta lähetin laskun toimitukseen (joka muuten maksettiin).

    Soitin Ilta-Sanomien viihteen päällikölle, joka totesi, että lehden politiikkana on ollut, että verkkolehtiä EI TARVITSE MAINITA LÄHTEENÄ!!! Olin pudota tuolilta kommentin kuultuani ja menetin malttini välittömästi. Asiasta pidempään keskusteltuamme Ilta-Sanomat lupasi mainita lähteen, mikäli se on Stara.fi. Näin on nyt useimmiten tapahtunutkin.

    Uskomatonta oli tosiaan tuo verkkomedioiden dissaaminen kokonaan uskottavan mediakentän ulkopuolelle. Toivottavasti STT:llä ei ole sama taantunut politiikka. Jos on, niin aiheesta pitää tehdä vielä julkisempi. Foorumeitahan riittää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *