Lempäälän uimahalli myötätuulessa – Ideaparkiin suunnitteilla kylpylä

Kun kuntavaalien alla tiedustelin Lempäälän kuntalaisilta mitä he toivoisivat kaikkein eniten, nousi ylivoimaiseksi ykköseksi uimahalli, uimahalli ja vielä kerran uimahalli. Sitä on toivottu ja siitä on unelmoitu jo kymmenien vuosien ajan. Kirjoitin uimahallista kesäkuussa, kun toivoin asian etenevän alkaneella valtuustokaudella edes selvittelyihin saakka. Asia kuitenkin eteni nopeammin kuin osasin odottaa, sillä nyt hanke on viimein ottamassa harppauksen eteenpäin.

Kirjoitin jo aiemmin Lempäälän olevan kunta, joka kuuntelee kuntalaisia tarkalla korvalla ja jossa asukkaat pääsevät aidosti vaikuttamaan asioihin monin tavoin. Kunnan uudessa  ja toivottavasti tänään valtuustossa hyväksyttävässä strategiassa asukkaiden osallistaminen on nostettu keskiöön. Kunta on viime kuukausina tehnyt kuntalaisille monia kyselyitä ja selvityksiä, ja tulevaisuudessa kuntalaiset pääsevät osallistumaan myös niin sanottuihin valiokuntiin yhdessä päättäjien kanssa. Lisäksi kuntalaiset voivat tehdä kuntalaisaloitteita.

Viimeksi mainitussa toivottiin taannoin Lempäälään uimahallia. Tämä 909 ihmisen allekirjoittama kuntalaisaloite kannatti, sillä kunnan päättäjät ottivat asiasta kopin ja lähtivät tosissaan selvittämään miten uimahallia voisi edistää. Tänään Lempäälän-Vesilahden Sanomat julkaisi uutisen, jonka mukaan kunta ja Ideapark kaavailevat hankkeen viemistä eteenpäin yhdessä. Tämän illan kunnanvaltuuston kokouksessa on määrä hyväksyä kunnanhallituksen esitys talousarvioksi, jossa on mukana myös kylpylähankkeelle osoitettava projektipäällikkö.

”Neuvotteluissa on edetty niin, että mahdollinen kylpylähankkeen toteutuminen vaatii lisäresurssia. Näin ollen Lempäälän kunnan vuoden 2018 talousarvioesitykseen sisältyy uusi projektipäällikön tehtävä. Kylpylähanketta suunnitellaan yhteistyössä Kiinteistö Oy Ideaparkin toimijoiden ja Lempäälän kunnan kanssa.”
Lempäälän kunta

Kokousta voi seurata suorana verkossa.

Totesin jo ennen vaaleja, että kunta ei tule itse rakentamaan uimahallia ainakaan tämän valtuustokauden aikana, mutta sen suunnitteleminen tulee aloittaa. Oman uimahallin hintalappu olisi arviolta 10 – 12 miljoonaa euroa, ja sellaisia rahoja kunnalla ei ole investoida. Ei ainakaan ilman veronkorotuksia. Lisäksi päälle tulisi noin miljoonan ylläpitokulut vuosittain. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hakea mukaan yksityinen toimija. Monet muistavat, että Ideaparkiin ryhdyttiin aikoinaan rakentamaan uimahallia yhdessä kunnan ja Ideaparkin kanssa, mutta silloin projekti kuivui kokoon kesken kaiken. Ennen sitä maan alle ehdittiin kuitenkin louhia suuret luolastot. Nyt hanke on kuitenkin nytkähtänyt eteenpäin aivan uudelta pohjalta.

LVS 13.12.2017

”Nyt on menossa eteenpäin ratkaisu, joka on järkevä kaikkien osalta. Kylpylä on ehdottomasti sellainen elementti, mitä tarvitaan. Mitään tavanomaista Ideaparkiin ei rakenneta, vaan siinä pitää olla jotakin poikkeuksellista vetovoimaa, jokin juju mukana.”
– Ideaparkin kauppakeskusjohtaja Visa Vainiola LVS-lehdessä.

Ideaparkin kauppakeskusjohtaja Visa Vainiola kertoo Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, että vireillä on parhaillaan kylpylä, jossa on mukana jotain erityistä. Lisäksi Vainiola kertoo lehdelle, että kylpylän lisäksi paikalle olisi suunnitteilla myös hotelli. Kauppakeskusjohtajan mukaan rakentamaan päästäisiin nyt käynnissä olevien projektien jälkeen, eli 2-3 vuoden päästä.

Toteutuessaan Ideaparkin kylpylä-uimahalli ja hotelli olisivat kunnalle massiivinen matkailun vetonaula. Ideaparkin kauppa- ja ravintolakeskittymä yhdistettynä kylpylään, hotelliin ja Zones by Särkänniemi -elämyspuistoon olisivat kokonaisuus, josta naapurikunnat voivat vain haaveilla. Sellainen toisi kuntaan merkittävästi lisää paitsi mainetta ja kovasti kaivattuja veroeuroja myös uusia työpaikkoja. Kerrannaisvaikutukset olisivat erittäin merkittävät.

Lisäksi kuntalaiset saisivat viimein jo vuosikymmeniä odottamansa uimahallin. Pelkästään turistien käyttöön kylpylä-uimahalli ei luonnollisestikaan voisi tulla, sillä Lempäälän kunnan osallistumisen edellytyksenä täytyy olla kylpylätoiminnan sijaan uimahallitoiminta kunnan asukkaille vauvasta vaariin. Esimerkiksi vauvauinnit, uimakoulut ja kuntouinnit tulee ottaa huomioon jo projektin suunnittelussa samoin kuin se, että kuntalaisilla täytyy olla varaa käyttää kylpylä-uimahallia. Sijainti Ideaparkissa on paras mahdollinen, sillä se sijaitsee tasapuolisesti lähes kunnan nauhataajaman keskellä. Valmistuessaan kylpylä-uimahalli tulee olla luonnollisesti saavutettavissa myös julkisella liikenteellä.

Nyt täytyy muistaa, että lehtitietojen ja kunnan julkaiseman tiedotteen mukaan projekti on vasta aivan alkutekijöissään. Projektin eteneminen aikatauluineen selvinnee joskus lähitulevaisuudessa, kuten myös hankkeeseen liittyvät muut seikat ja yksityiskohdat. Kuten kaikissa suurissa projekteissa, myös tässä matkan varrelle voi mahtua vielä monta mutkaa. Toivottavasti hanke etenee suoraviivaisesti maaliin, mutta ihan vielä tänään tuskin kannattaa vielä samppanjaa korkata. Pidetään peukut pystyssä sille, että uimahalli-kylpylä menisi tällä kertaa maaliin saakka.

Vaikka kyseessä on kuntalaisten suurimman haaveen toteutuminen, niin tästäkin projektista löytyy takuulla sosiaalisen median mielensäpahoittajien keskuudessa valtavasti negatiivisia seikkoja, vaikka nähdäkseni kyseessä on niin sanottu win-win -tilanne, jossa kaikki voittavat. Joku kuitenkin pahoittaa mielensä sijainnista ja toinen turisteista. Kolmas höyrysaunasta ja neljäs porealtaista. Viides ilmoittaa, että väärin sammutettu. Ehdottaisin nyt, että päättäisimme kerrankin ottaa yhdessä tähän positiivisen asenteen, jotta projekti saataisiin lopultakin maaliin ja kuntalaisille uimahalli. Onnistuisiko?

Tämän kirjoituksen tiedot perustuvat ainoastaan julkisesti saatavilla oleviin aineistoihin, kuten lehtitietoihin, joten kirjoituksessa ei paljasteta mitään salassa pidettävää tietoa. Kunta ja Ideapark tiedottavat hankkeesta lisää sitten, kun on tiedottamisen aika.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *