Lempäälässä kasvubudjetti myös kriisin keskellä – ilman veroprosentin nostoa

Lempäälän kunnanvaltuustossa käsiteltiin tänään (25.11.2020) vuoden 2021 talousarviota ja taloussuunnitelmaa vuosille 2021-2023. Kriisiaika on heittänyt kuntatalouteen pitkän varjon, mutta Lempäälässä onnistuimme silti tekemään kasvubudjetin ilman kunnallisveron nostamista. Lempäälä kasvaa siis vastuullisesti myös maailmanlaajuisen kriisin keskellä.

Tässä alla valtuuston kokouksessa pitämäni kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro.

————

Arvoisa puheenjohtaja valtuutetut ja muut läsnäolijat, kokoomuksen valtuustoryhmä tervehtii ilolla sitä, että käsittelyssämme on tuttuun tapaan KASVUBUDJETTI poikkeuksellisesta koronatilanteesta huolimatta. Talousarviota ja taloussuunnitelmaa laadittaessa ennusteet ehtivät muuttua useita kertoja, joten takana on monin tavoin poikkeuksellinen urakka. Koronakriisistä johtuen kasvubudjettimme on miljoona euroa alijäämäinen, ja tämä tilanne täytyy kyetä tasapainottamaan tulevina vuosina. Kunnan ja sen konserniyhtiöiden velkaantumiskehitykseen tulee niin ikään kiinnittää erityistä huomiota. Meidän täytyy löytää tasapaino tulojen ja menojen välillä myös poikkeuksellisina aikoina.

Kokoomuksen valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että kuntalaisten palveluita ei talousarviossa leikata, vaan sen sijaan niihin panostetaan ensi vuonna aikaisempaa enemmän. Tänä vuonna monissa muissa kunnissa lomautettiin henkilöstöä, mutta Lempäälässä heidät pidettiin töissä. Emme joutuneet myöskään irtisanomaan henkilöstöä tai leikkaamaan kuntalaisten palveluja koronakriisin vuoksi. Meidän tulee jatkossakin kiinnittää erityistä huomiota kunnan henkilöstön jaksamiseen ja hyvinvointiin tällaisen poikkeustilanteen keskellä. Selviämme kyllä tästä kriisistä yhdessä, puhaltamalla yhteen hiileen.

Tänään valtuustossa vedämme ensi vuoden talouden suuret linjat, mutta emme puutu yksityiskohtiin, joiden osalta päätökset kuuluvat lautakunnille. Ne kantavat vastuun kuntalaisten rahojen käyttämisestä tehokkaasti siten, että rahoilla saadaan aikaiseksi mahdollisimman paljon kuntalaisten hyväksi. Valtaosa talousarvion lisärahasta käytetään henkilöstön palkkoihin, joten kasvubudjetista huolimatta menokuri tulee olemaan tiukka ja se tuottaa varmasti haasteita. Lautakunnissa ja kunnan viranhaltijoilla on kuitenkin kultakin toimialueelta paras tieto ja osaaminen, joiden ansiosta rahaa käytetään siellä missä sitä eniten tarvitaan.

Arvoisa puheenjohtaja, Lempäälä on valittu useasti Suomen parhaiden yrityskuntien joukkoon. Kokoomuksen valtuustoryhmä katsoo, että kunnan on jatkossakin kehitettävä vahvaa elinkeinopolitiikkaa ja lisättävä alueen vetovoimaa ja elinvoimaa, koska vain siten saamme kuntaan uusia yrityksiä, uusia yksityisen sektorin työpaikkoja ja uusia asukkaita. Toisin sanoen uusia verotuloja. Elinkeinopolitiikka sekä yritystonttien kaavoitus ja myynti voivat ehkä kuulostaa etäiseltä, mutta ne ovat avain siihen, että voimme Lempäälässä jatkossakin panostaa muun muassa lasten, perheiden ja vanhusten laadukkaisiin peruspalveluihin. Nämä palvelut täytyy turvata myös tilanteessa, jossa näkymät ensin vuoteen ovat vallitsevan koronatilanteen vuoksi sumuiset.

Meillä siis tänään käsitelyssä leikkauslistojen sijaan vastuullinen kasvubudjetti. Tällainen tilanne ei ole vakavan kriisin keskellä lainkaan itsestäänselvyys varsinkin, kun Lempälässä ei ollut tänäkään vuonna syytä kunnallisveron nostamiselle. Kunnallisveron korotusta tulee käyttää työkaluna erittäin harkiten. Tänään on rohkaisevaa huomata, että Lempäälän kunta katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen sekä panostaa kunnan kasvuun ja kehitykseen. Ilman kasvua ei ole kasvubudjetteja.

Arvoisa puheenjohtaja, kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa kiittää viranhaltijoita, poliittisia ryhmiä, kunnan henkilöstöä ja kaikkia muita asianosaisia hyvästä yhteistyöstä. Näyttää siltä, että Lempäälässä on jatkossakin hyvä asua ja yrittää.

Ryhmäpuheenvuoro valtuustossa: ”Lempäälä on Pirkanmaalla keskeisessä asemassa”

Lempäälän kunnanvaltuusto hyväksyi tänään 3.9.2020 valtion ja Tampereen kaupunkiseudun välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen vuosille 2020-2023. Pidin asiasta oheisen kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron.

Kokoomuksen valtuustoryhmä katsoo, että MAL-sopimuksessa Lempäälälle merkittäviä ovat erityisesti liikenteelliset tavoitteet, joiden osalta Lempäälä on Pirkanmaalla keskeisessä asemassa verrattuna muihin kehyskuntiin. Sijaintimme kasvukäytävällä heti Tampereen eteläpuolella antaa kunnalle kilpailuedun muihin kuntiin nähden. Tämä etu meidän tulee kyetä myös hyödyntämään esimerkiksi yritysalueiden kaavoituksessa.

Kolmostien niin sanottu Puskiaisten oikaisu tulee vähentämään Kuljun ja Sääksjärven välillä liikennemääriä merkittävästi ja lyhentämään matka-aikaa Lempäälässä Pirkkalan suuntaan. Kehä II tulee nopeuttamaan matka-aikaa lentokentälle ja se myös mahdollistaa kunnalle uusia yritysalueita yhdessä Puskiaisten moottoritien oikaisun kanssa. Tiemaksuja kokoomuksen valtuustoryhmä ei kannata. Sen sijaan joukkoliikennettä tulee kehittää niin, että palvelun laatu riittää houkuttelemaan käyttäjiä yksityisautoista muihin liikkumismuotoihin.

Arvoisa puheenjohtaja, sijaintinsa ansiosta Lempäälä on raidekunta. Raideliikenne on meille erityisen tärkeää niin työmatkaliikenteessä kuin vapaa-ajan liikenteessäkin. Kasvava kuntakeskus on jopa riippuvainen hyvistä raideliikenteen yhteyksistä ja lähijunaliikenteen kehityksestä. Tulevaisuudessa myös Tampereella opiskelevat voivat asua Lempäälässä ja päästä vartissa vaikkapa yliopiston kampukselle.

Oma liikenteellinen kokonaisuutensa on Suomi-rata. Kokoomuksen valtuustoryhmä kannattaa jo olemassa olevan pääradan kehittämistä, ja sen myötä kolmatta ja neljättä raidetta Helsingistä Tampereelle. Tämän kehityksen myötä lähijunaliikenteen kasvu on mahdollista samoin kuin uudet seisakkeet ja asemat Lempäälän alueella.

Lempäälän kunnanhallitus päätti yksimielisesti ja hyvin perustellen, että Lempäälä ei ole mukana Suomi-radan hankeyhtiössä, joka suunnittelee kokonaan uuden miljardien eurojen raideyhteyden rakentamista Helsingistä Tampereelle. Kokoomuksen valtuustoryhmä katsoo, että tämän niin sanotun oikoradan suunnittelemisesta tulee luopua ja panostukset keskittää nykyiseen päärataan. Se on koko kasvukäytävän etu, ja se on myös Lempäälän etu. Arvoisa puheenjohtaja, meidän tulee pitää huolta siitä, että MAL-sopimuksessa mukana olevat suunnitelmat alueellamme myös toteutuvat.