Nyt on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Tieteen riippumattomuus ja verovaroista maksettu julkinen tutkimusrahoitus on nyt sekoitettu toisiinsa, koska saavutetuista eduista ei haluta luopua.
Tieteen vapaus on sivistyneen yhteiskunnan ydintä ja perusperiaate, josta olemme kaikki varmasti samaa mieltä. Poliitikoiden ei tietenkään pidä päättää mitä tutkijat tutkivat, mutta poliitikot päättävät – ja heidän pitääkin päättää – valtion tukirahoista. Tiedeyhteisö saa vapaasti tutkia mitä tahansa, kuinka se hankkii itse rahoituksensa.
Tieteen vapaus ei nimittäin tarkoita, että tutkijat voisivat itse päättää miten he käyttävät ahkerien suomalaisten veroeuroja. Nyt tutkimuksen vapaus ja julkinen tutkimusrahoitus on sekoitettu toisiinsa ja niiden rajanvetoa yritetään hämärtää. Tieteen riippumattomuus onkin kätevä keppihevonen leikkausten vastustamiselle.
Harva muistaa, että nyt kyseessä oleva sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalityön tutkimusrahoitus on melko tuore Marinin hallituksen päätös, joka lisättiin lakiin vasta kesäkuussa 2020. Sitä ennen pätevää tutkimusta tehtiin ilman tätä lisärahaa, joten miksei jatkossakin tehtäisi?
Itä-Suomen yliopiston rehtori Tapio Määttä komppasi somessa ajatusta, jonka mukaan politiikka ei saa puuttua tutkijoiden työhön ja tiedeyhteisön on saatava olla vapaa, utelias ja riippumaton. Olen rehtorin kanssa samaa mieltä.
Heti kun tutkimukseen hankitaan rahoitus itse, eivät poliitikot ole enää kyttäämässä minne verovaroja käytetään. Ja niin pitkään kun tutkimukseen käytetään verovaroja, on poliitikoilla velvollisuus tarkastella miten kansalaisten rahaa käytetään.
Lisäksi on päivänselvää, että ministeriön tekemät valinnat ovat aina vähintään osittain poliittisia. Ministeriön täytyy voida päättää mitä tutkimusta tarvitaan ja mitä on perusteltua rahoittaa, eikä tutkimusyhteisö voi vaatia ministeriötä maksamaan tutkijoiden päättämiä tutkimuksia. Avointa shekkiä ei voida antaa kenellekään.