Julkaistu

Podcastit vs. perinteinen media – miksi mediatalot kipuilevat?

Perinteinen media kipuilee, mutta tiedätkö sinä miksi? No koska mediatalojen rooli tiedonvälityksessä on romuttunut. Esimerkkinä Hesarin tuore essee, jossa kritisoidaan suosittuja podcasteja ja samalla avointa kansalaiskeskustelua.

Kun vielä 30 vuotta sitten mediat saivat valita norsunluutorneissaan mistä ja milloin ihmiset saivat tietoa, sosiaalisen median myötä ihmiset saavat tietonsa ilman portinvartijoita, joiden motiivit ovat ajoittain myös poliittisia. Perinteisen median mainosrahoitteinen liiketoimintamalli rapistuu, kun tiedonvälitys siirtyy sosiaaliseen mediaan.

Helsingin Sanomien poliittisesti värittyneessä kirjoituksessa podcasteja nimitetään laitamediaksi ja kysytään ovatko podcastit journalismia? Ainakin hyvin taustoitetut tietenkin ovat. Entä onko JSN:n maksullinen jäsenyys journalismin tekemisen edellytys? No ei tietenkään ole. Entä esitetäänkö podcasteissa joskus virheellisiä väitteitä? Aivan varmasti. Entä korjataanko esitettyjä virheitä? Kyllä. Esimerkiksi Kuuntelija-podcastissa katsojia nimenomaan pyydetään ilmoittamaan, jos faktoissa on virheitä. Harvoin on, koska pohjatyöt on tehty pieteetillä.

Joidenkin mielestä valtaosa podcastien vieraista on oikeistolaisia. Havainto voi olla oikea. Podcastit kyllä kutsuvat vieraita laajalla otannalla, mutta jostain syystä vasemmistolaisia on ollut hankala saada mukaan. Syynä on kenties se, että podcasteissa vieraita usein haastetaan, joten jaksot eivät ole pelkkää samanmielisten hymistelyä. Argumenttien pitää olla siis kunnossa, sillä joskus toimittaja voi olla myös eri mieltä vieraan kanssa. Podcastit eivät olekaan samanmielisen hymistelyn turvallisia tiloja, joissa toimittaja on aina valmis tukemaan argumenttien loppuessa.

Hesarin kirjoittajan tuttavapiirissä alkaa oksettaa, jos he joutuvat kuuntelemaan kanssaan eri mieltä olevia ihmisiä. Tuossa kiteytyy mainiosti kuplautumisen seuraukset. Kun joku nostaa keskusteluun aiheita, joista esimerkiksi Hesari on tehokkaasti vaiennut, ei se johda oksennukseen, jos kuulija on aidosti kiinnostunut yhteiskunnasta. Avoimen argumentaation ei pitäisi johtaa kehollisiin reaktioihin. Podcastien suuret seuraajamäärät kertovat, että suomalaiset osaavat itse valita mistä tietonsa hankkivat. Tilastojen valossa näyttää siltä, että yhä useampi suomalainen luottaa podcasteihin. Jaksot ovat usein hyvin pitkiä, jopa kaksituntisia, eikä kukaan investoi tuollaista aikaa kuunnellakseen tyhjänpäiväistä hymistelyä. Podcasteissa vieraiden annetaankin usein puhua ilman että toimittaja jatkuvasti keskeyttää. Eräänlainen laadukkaan journalismin muoto sekin.

Olin itse reilut 20 vuotta sitten suomalalaisten podcastien pioneereja, ja meille oli jo tuolloin selvää, että uusi mediamuoto tekee läpimurron, vaikka siihen menikin lopulta pidempään kuin odotimme. Nyt, vuonna 2026, Hesari kirjoittaa, että ”Perinteistä mediaa haastavista audiovaikuttajista voi kehittyä vaihtoehtoisen julkisen keskustelun areena.” Siis mitä ihmettä? Voi kehittyä? Kuka kertoisi, että podcastit ovat olleet erittäin merkittävä keskusteluareena jo vuosia. Muistan vielä elävästi miten perinteiset mediatalot väheksyivät internetin läpimurtoa 2000-luvun alussa, kunnes joutuivat lopulta myöntämään tosiseikat. Kehitys ei nimittäin hidastu sitä väheksymällä tai kritisoimalla. Nykyisin suomalaiset saavat itse valita mihin tietolähteisiin luottavat, ja he äänestävätkin aktiivisesti jaloillaan.

Nyt annattaa käydä tutustumassa laadukkaisiin suomalaisiin podcasteihin, jotta tiedät mistä puhutaan. Moni saattaa yllättyä niiden korkeasta laadusta.

Julkaistu

EU:n yritystuet karkasivat käsistä koronakriisissä

Euroopan unionissa luisuttiin koronakriisissä tilanteeseen, jossa isot maat saivat tukea yrityksiään tähtitieteellisillä rahasummilla. Sellaiseen kilpailuun pienet maat eivät kykene vastaamaan. Unionissa on syytä päättää, ettei vastaavaa enää jatkossa pääse tapahtumaan, koska tuollaiset tuppaavat olemaan yhtä tilapäisiä kun tilapäinen autovero.

Julkaistu

Nyt saadaan tolkkua järjestötukiin

Suomen talouskasvu on viimeinkin vuosien työn jälkeen lähtenyt toden teolla käyntiin, ja jopa ekonomistit ovat yllättyneet talouden nopeasta kasvuvauhdista. Valo tunnelin päässä siis kirkastuu, mutta valtion taloudessa tarvitaan vielä pitkään vahvoja säästötoimia.

Näihin talkoisiin on luonnollista osallistaa myös järjestöt, joiden STEA-tukien kriteereissä on merkittäviä kiristystarpeita. Ministeriö onkin jo laatinut uudet aiempaa tiukemmat tukikriteerit, ja niitä on nyt vielä kansliapäälliköiden toimesta tarkennettu kuudella uudella kriteerillä, jotka vastuuministeri on jo hyväksynyt. Tärkeä tavoite siis etenee vauhdilla.

Järjestötukien uusissa kriteereissä korostetaan varsinkin kohtaavaa asiakastyötä, toiminnan tavoittavuutta ja osallistumisen avoimuutta sekä toiminnan kulujen kohtuullisuutta. Samalla huomioidaan myös rinnakkaisuus tai päällekkäisyys muiden toimijoiden kanssa. Hyviä kriteerejä siis tuli mukaan tällä uudella kierroksella.

Keskeisintä järjestötukien uusissa kriteereissä on, että tukia kohdennetaan ennen kaikkea ihmisten aitoon kohtaamiseen ja auttamiseen. Sen sijaan erilaiset lobbausjärjestöt ja järjestöjen kattojärjestöt saavat jatkossa syöttää ja juottaa toimittajia ja poliitikoita ilman valtion tukirahaa. Tukirahojen entistä tehokkaampi kohdentaminen on tärkeää, sillä raha ei vieläkään tule maagisesta rahaa sylkevästä taikaseinästä.

Nyt pääministeri on päättänyt, että tukirahojen uudet kriteerit tulee esitellä valtioneuvoston yleisistunnossa viimeistään 13. elokuuta. Näin tulee todennäköisesti myös tapahtumaan, joten tällä aikataululla uudet täsmennetyt kriteerit ovat käytössä jo tulevan syksyn tukihauissa. Ryhtiliike tehokkaampien järjestötukien eteen on siis käynnissä.

Julkaistu

Tieteen vapaus ja tutkimusten rahoitus

Nyt on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Tieteen riippumattomuus ja verovaroista maksettu julkinen tutkimusrahoitus on nyt sekoitettu toisiinsa, koska saavutetuista eduista ei haluta luopua.

Tieteen vapaus on sivistyneen yhteiskunnan ydintä ja perusperiaate, josta olemme kaikki varmasti samaa mieltä. Poliitikoiden ei tietenkään pidä päättää mitä tutkijat tutkivat, mutta poliitikot päättävät – ja heidän pitääkin päättää – valtion tukirahoista. Tiedeyhteisö saa vapaasti tutkia mitä tahansa, kuinka se hankkii itse rahoituksensa.

Tieteen vapaus ei nimittäin tarkoita, että tutkijat voisivat itse päättää miten he käyttävät ahkerien suomalaisten veroeuroja. Nyt tutkimuksen vapaus ja julkinen tutkimusrahoitus on sekoitettu toisiinsa ja niiden rajanvetoa yritetään hämärtää. Tieteen riippumattomuus onkin kätevä keppihevonen leikkausten vastustamiselle.

Harva muistaa, että nyt kyseessä oleva sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalityön tutkimusrahoitus on melko tuore Marinin hallituksen päätös, joka lisättiin lakiin vasta kesäkuussa 2020. Sitä ennen pätevää tutkimusta tehtiin ilman tätä lisärahaa, joten miksei jatkossakin tehtäisi?

Itä-Suomen yliopiston rehtori Tapio Määttä komppasi somessa ajatusta, jonka mukaan politiikka ei saa puuttua tutkijoiden työhön ja tiedeyhteisön on saatava olla vapaa, utelias ja riippumaton. Olen rehtorin kanssa samaa mieltä.

Heti kun tutkimukseen hankitaan rahoitus itse, eivät poliitikot ole enää kyttäämässä minne verovaroja käytetään. Ja niin pitkään kun tutkimukseen käytetään verovaroja, on poliitikoilla velvollisuus tarkastella miten kansalaisten rahaa käytetään.

Lisäksi on päivänselvää, että ministeriön tekemät valinnat ovat aina vähintään osittain poliittisia. Ministeriön täytyy voida päättää mitä tutkimusta tarvitaan ja mitä on perusteltua rahoittaa, eikä tutkimusyhteisö voi vaatia ministeriötä maksamaan tutkijoiden päättämiä tutkimuksia. Avointa shekkiä ei voida antaa kenellekään.

Julkaistu

Kitara, taivas ja Tampere – kolumnini Tamperelainen-lehdessä

Suomirockin dinosaurus Eppu Normaali jättää jäähyväisensä Ratinan stadionilla. Samaan aikaan Tampere City Festival täyttää Pirkkahallin ympäristön. Molemmissa tapahtumissa kymmenet tuhannet ihmiset nauttivat kesästä, musiikista, ystävyydestä ja elinvoimaisen kulttuurikaupungin sykkeestä.

Elokuun toinen viikonloppu on hyvä esimerkki Tampereen tapahtumien vetovoimasta. Kaupungin ja lähialueiden majoitukset on myyty loppuun jo kuukausia sitten, ja VR päätti juuri lisätä yöjunia tuolle viikonlopulle. Ravintolat täyttyvät, taksien ovet paukkuvat, jääpalat kilisevät tyhjissä grogilaseissa ja raha vaihtaa omistajaansa. Tämä tapahtuu siksi, että Tampereesta on vuosikymmenten ajan johdonmukaisesti rakennettu tapahtumien kaupunkia. Monipuolista kulttuuria tarjoava kaupunki on vetovoimainen ja ennen kaikkea pitovoimainen.

Olen vuosikymmenten ajan saanut tehdä töitä yleisötapahtumien ja festivaalien kanssa, ja Tampereella on aina ymmärretty tapahtumien merkitys sekä kaupungin maineelle että taloudelle. Tämä ymmärrys on näkynyt myös uusien festivaalien syntymisenä. Moni muistaa vaikkapa Kukkaisrockin ja Tammerkosken Sillalla -festivaalien tunnelmat ja yhteislaulut, Tammerfestin ilmaiskonsertit Koskipuistossa, Turnin’ Festin Härmälässä sekä Blockfestin alkuvuodet Tullikamarilla.

Kun elokuussa 2008 kuuntelin suomiräppiä ensimmäisillä Blockfesteillä Tampereen Pakkahuoneella noin 300 muun ihmisen kanssa, en ajatellut, että 10 vuotta myöhemmin tapahtuma vetäisi Ratinaan 60 000 ihmistä ja toisi talousalueelle miljoonia euroja. Kolme nuorta miestä loi tuolloin kaupunkiin jotain täysin uutta ja erilaista, koska he uskoivat omaan visioonsa ja saivat tilaisuuden toteuttaa sitä käytännössä. Nuorta yrittäjyyttä parhaassa muodossaan.

Yksikään tapahtuma ei synny virkamiesten toimesta, vaan tapahtumat ovat aina tekijöidensä näköisiä ja tekijöidensä intohimon tuotteita. Tampereen kaupungin rooli on toimia ainoastaan mahdollistajana, sillä tapahtumien järjestäminen kuuluu muille tahoille. Kaupungilta tarvitaan kuitenkin rohkeutta, jotta tulokkaille annetaan mahdollisuus luoda kaupunkiin uusia yleisötapahtumia, festivaaleja ja konsertteja.

Ratinanniemen festivaalialueen rakentaminen oli aikoinaan investointi, josta tapahtuma-ala ja koko kaupunki hyötyvät vielä vuosikymmeniä. Ydinkeskustassa sijaitseva festarialue stadioneineen on kilpailutekijä, johon muiden kaupunkien on hankala vastata.

Aikansa kutakin, sanotaan. Lukuisat festivaalit ovat jo jääneet muistojen kansioihin ja historian lehdille. Tärkeintä on, että uusia tapahtumia tulee tilalle, jotta kulttuuritarjonta pysyy vireänä. Samoin käy tietenkin myös yhtyeille, joilla kaikilla on oma kirjoittamaton elinkaarensa.

Lauantaina 8. elokuuta Eppu Normaali soittaa viimeisen encorensa Ratinassa. Silloin monet silmäkulmat kostuvat vuosikymmenten muistojen tulviessa mieleen. Harvan yhtyeen musiikki on ollut mukana katsojien arjessa lähes koko elämän ajan. Eppu Normaalin lopettaessa kyse ei ole vain musiikista, vaan erään aikakauden lopusta. Minä palaan tuolla hetkellä ajatuksissani kesään 1989 ja korvissani soi rahisevalta C-kasetilta Näin kulutan aikaa.

Jocka Träskbäck
kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
kaupunginvaltuutettu