Julkaistu

Varjobudjetista, perinnöistä ja alkoholista – talousmatematiikka pakolliseksi

Viime päivinä on puhuttu paljon varjobudjeteista, jotka valtaosa on onneksi ymmärtänyt populistisiksi äänten kalasteluiksi, eli osaksi parhaillaan alkavaa vaalikampanjaa. Demarien varjobudjetin teemana on tällä kertaa ”Kasvu kuuluu kaikille”, joka kiteyttää asian täydellisesti. Osa ihmisistä tekee työn, mutta tulokset kuuluvat kaikille. Teema voisi olla myös ”Kaikille kaikkea kivaa” tai ”Sulle, mulle, vaapulavissun”. Oppositiossa ei ole perinteisesti tarvinnut välittää realismista, ja tuttuun tapaan tälläkin kerralla vasemmiston maaginen rahaa sylkevä taikaseinä kuittaa kaikki kulut. Nyt tosin maagisena taikaseinänä toimii myös 50 vuotta sitten perustettu Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, josta demarit haluaisivat tyhjentää 355 miljoonaa euroa varjobudjettiaan kattamaan. Vähän kuin rikkoisi lapsen säästöpossun.

Hallinnon digikuluista säästäminen ja väylähankkeisiin panostaminen ovat mielestäni demarien varjobudjetin kannatettavia ajatuksia. Ensin mainitusta saisi Viron mallilla säästettyä jopa enemmän kuin nyt esitetty 200 miljoonaa. Siihen varjobudjetin hyvät puolet sitten loppuvatkin. Poimin siitä nyt pari hyvää esimerkkiä. Varjobudjetin mukaan esimerkiksi 20 miljoonan lisäpanostuksella harmaan talouden torjuntaan saataisiin valtiolle huimat 200 miljoonan euron verotulot*. Mikäli tuollainen scifi-fantasia olisi todellisuudessa mahdollinen, olisi Suomi jo täysin velaton maa. Suomi on jo nyt varmasti yksi maailman tehokkaimpia maita harmaan talouden kitkemisessä, joten siitä ei rahasampoa tulla saamaan.

*) Vihreät lupaavat varjobudjetissaan 8 miljoonan lisäpanostuksilla harmaan talouden tutkintaan 130 miljoonan lisätulot. Scifi-fantasia näyttää siis olevan trendikästä oppositiossa.

Demarien varjobudjetissa halutaan lisäksi iskeä ”suurituloisten rahoihin” perintöveroa nostamalla. Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta kuin mitä vasemmistossa taas kerran satuillaan. Perintöveron korotus iskisi nimittäin kaikkein eniten pieni- ja keskituloisiin perheisiin, koska heidän täytyy ottaa jo nykyisellään usein suuria pankkilainoja tai jopa myydä omaisuuttaan voidakseen vastaanottaa perintönä vaikkapa suvun kesämökin. Monilla ei ole varaa ottaa omien vanhempiensa perintöä lainkaan vastaan, ja se on traagista jos jokin. Suurituloisille perintöverot eivät välttämättä ole ongelma, joten perintöveron nostaminen veisi lapsen pesuveden mukana, sillä suurimpia kärsijöitä olisivat pieni- ja keskituloiset. Samalla täytyy muistaa, että perintöverotettavasta omaisuudesta on maksettu verot jo moneen kertaan omaisuuslajista riippumatta, joten kyseessä on jo nyt sosialismia irvokkaimmillaan. Tuhkatkin kuolinpesästä.

”Miten helposti asiansa aina kunnolla hoitanut opiskelija voi joutua ulosottouhan alle. Perintöverot erääntyivät maksettavaksi, vaikka perintöä ei ole vielä edes jaettu. Eräpäivää sai siirrettyä kerran.”
– Perinnön saanut opiskelija Ilta-Sanomissa

Perintöveron nostaminen liittyisi olennaisesti myös juuri nyt ajankohtaisiin yritysten sukupolvenvaihdoksiin, joissa perintövero tuottaa jo nykyisellään erittäin merkittäviä ongelmia. Siksi jopa kokonaisia yrityksiä – eli työpaikkoja – katoaa jo nyt, kun perheillä ei ole yksinkertaisesti varaa tehdä yrityksessään sukupolvenvaihdosta. Silloin yrityksessä on helpompaa joko myydä yritys tai panna pillit pussiin ja siirtää väki kortistoon. Laskun maksaa tuttu maaginen rahaa sylkevä taikaseinä, eli jäljelle jäävät veronmaksajat. Esimerkiksi perheyritys Harvia myytiin taannoin kasvottomalle sijoitusrahastolle juuri sukupolvenvaihdoksen valtavien verojen vuoksi.

Otetaan vielä varjobudjettiin liittyen katsaus käytännön talousmatematiikan lähihistoriaan. Vuonna 2013 Kataisen hallitus päätti keventää yritysverotusta huomattavasti, kun yhteisövero pudotettiin 20 prosenttiin. Demarit pöyristyivät, sillä heidän laskelmiensa perusteella yhteisöveron laskeminen tulisi maksamaan miljardeja ja taas miljardeja euroja. Esimerkiksi Sanna Marin (sdp) ja Antti Rinne (sdp) valittelivat medioissa vielä vuoden kuluttua, että päätös oli täysin väärä. Totuus oli kuitenkin aivan toinen, kuten olemme sittemmin saaneet huomata.

Lafferin käyrä ja alkoholipolitiikka

Vasemmiston käsikirjasta puuttuu tunnetusti talousmatematiikan osio, joten siinä ei ole myöskään verotuottoja kuvaavaa Lafferin käyrää, joka taas liittyy olennaisesti jokaiseen veropäätökseen. Ei siis ihme, että vasemmistossa pudottiin lähes penkiltä, kun yhteisöveron alentaminen nosti sittenkin verokertymää rajusti. Ensin verotuotto ymmärrettävästi laski hetkellisesti 0,8 miljardilla eurolla (2014), mutta jo seuraavana vuonna (2015) koko tuo pudotus kurottiin umpeen yhteisöverotuoton huimalla 15 prosentin kasvulla, vaikka veroprosentti oli aikaisempaa pienempi. Seuraavana vuonna (2016) yhteisöverojen tuotto paisui jälleen peräti 23 prosenttia edellisestä, mikä tarkoitti riihikuivana rahana peräti 1 066 miljoonaa euroa. Yli miljardi euroa lisää valtion kassaan! Tänä vuonna (2017) kasvua on ainakin tällä tietoa tulossa taas reippaasti lisää, joten yhteisöverosta viritettiin veroprosenttia laskemalla ihan oikea rahasampo. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki.

Merkittävästi kasvaneiden verotulojen lisäksi yhteisöveron alentaminen on tuonut runsaasti myös välillisiä vaikutuksia, joista tärkeimpiä ovat uudet investoinnit (mm. Äänekosken tehdas) ja suuri määrä työpaikkoja. Nämä molemmat tuovat valtion kassaan runsaasti lisää tuloveroja, arvonlisäveroja, valmisteveroja, perintöveroja ja muita veromuotoja. Tosielämän rahaa sylkevä taikaseinä on siis viimein löytynyt. Se on verotuksen keventäminen. Verotuksen keventämisen reaalivaikutuksissa ei tosin ole taloudesta edes hieman tietäville mitään uutta. Todellisessa rahasammossa ei edes tarvitse lähteä demarien varjobudjetin tapaan tyhjentämään Sitran tai Suomen Pankin taseita silmänlumeeksi.

PÄIVITYS 21.11.2017: Keskusteluissa on tullut kirjoituksen julkaisemisen jälkeen esiin, että eräät tahot ovat pyrkineet vähättelemään yhteisöveron laskun merkitystä sen tuottoon. Tämä oli luonnollisesti odotettavissa, koska oppositiossa asia aiheuttaa ymmärrettävästi ärtymystä. On esitetty, ettei kyseessä olisi ollut lainkaan kausaatio. Jokainen kausaation määritelmän tunteva voi kuitenkin helposti todeta, että kausaatiosta tai sen puuttumisesta ei voida sanoa mitään ilman tilanteen toistumista useaan kertaan. Yhtä lailla 5,5-prosenttisen alkoholin kauppaan tulemisen seurauksista tullaan pian antamaan monenlaisia jopa toisistaan täysin päinvastaisia lausuntoja, vaikka sekin muutos tapahtuu vain kerran. Kausaatiosta ei voida tehdä siten mitään päätelmiä myöskään alkoholiveron suhteeen, vaikka syy-seuraus on varmuudella todettavissa. Taannoin autoveroa päätettiin nostaa ja kauppa pysähtyi, mutta kun autoveron nostaminen peruttiin, kauppa alkoi taas käydä. Kausaatiota vai ei? Vaikuttiko veron muutos vai ei? Syy ja seuraus ovat yhteisöverossa mielestäni ilmiselviä, vaikka varsinkin vasemmalla sille yritetään keksiä aivan muita syitä. Luonnollisesti.

Otetaan loppuun vielä nopea katsaus edellä mainittuun Lafferin käyrän sekä alkoholiveron ja taannoisen valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen (sdp) kombinaatioon. Maaliskuussa 2013 Urpilainen nimittäin julisti, ettei alkoholiveron korotus tule lisäämään merkittävästi alkoholin matkustajatuontia ulkomailta. Miten sitten kävikään? Lafferin käyrä iski jälleen! Vuonna 2012 alkoholin matkustajatuonti oli vielä 65 miljoonaa litraa, mutta vuonna 2016 Suomeen rahdattiin jo 81,5 miljoonaa litraa alkoholijuomia. Neljässä vuodessa alkoholijuomien matkustajatuonti paisui huimat 26 prosenttia! Onkohan neljännes Urpilaisen mielestä merkittävästi? Pelkän kasvun osuus tuosta määrästä oli siis 45.200 litraa JOKA PÄIVÄ. Nykyisin alkoholia tuodaan Suomeen matkustajien mukana päivässä 223.000 litraa, joka vastaa 675.000 kappaletta 0,33 litran tölkkiä – joka päivä ympäri vuoden. Suomesta katoaa viinarallissa Viroon ja Latviaan arviolta 300 miljoonaa euroa verotuloja vuodessa, ja peräti kolmannes Viron alkoholiveron tuotosta on peräisin suomalaisilta.

Viro on tosin viime aikoina ottanut mallia Suomesta, joten tilanne muuttuu nyt koko ajan. Urpilaisen puolesta täytyy siis todeta, että osataan sitä Virossakin. Siellä on nimittäin juuri nostettu alkoholiveroa, ja Suomen esimerkin mukaisesti siitä näyttää tulevan kallis farssi. Alkoholiveron korotuksen oli tarkoitus tuoda Viron valtion kassaan 25 miljoonan lisätulot, mutta eilen julkaistujen tietojen mukaan Viron valtion kassasta on katoamassa peräti 100 miljoonan euron verotulot. Tämä siksi, että virolaiset ryhtyivät hakemaan alkoholinsa selvästi halvemmasta Latviasta. Tietenkin. Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan. Suomen alkoholiverotulot katosivat ensin Viroon ja nyt Viron alkoholiverotulot katoavat puolestaan Latviaan. Suomen ongelmat jäivät Suomeen ja Viron ongelmat jäivät Viroon. Kuulostaa siis kovin tutulta näin Suomesta katsottuna, joskin nykyisin myös suomalaiset hakevat viinansa jo Latviasta saakka. Miten meni noin omasta mielestä?

Parhaillaan politiikassa puhutaan paljon myös Suomen alkoholilain uudistuksesta ja alkoholiveron mahdollisesta uudesta nostamisesta. Tällä kertaa alkoholiveron nostaminen voi kuitenkin olla ensikerran vuosikausiin perusteltua, kunhan 5,5 prosentin lonkerot ja A-oluet vain saadaan samalla kauppoihin. Kuluttajahinnat tulevat nimittäin laskemaan alkoholiveron nostamisesta huolimatta, ja samalla myös matkustajatuonti tulee vähenemään kuluttajahintojen laskiessa. Tuloksena olisi siis win-win, jos esitys menee läpi. Veikkaan, että alkoholiveron korotuksen myötä Vihreät kääntävät takkinsa pian taas oikein päin ja antavat ”yllättäen” viime tingassa tukensa 5,5 prosentin rajalle. Minusta nyt näyttää siltä, että prosenttirajan vastustaminen on Vihreille vain vaalitemppu, jonka ansiosta he saavat lopulta vielä yhden takinkäännön jälkeen paistatella parrasvaloissa holhouksen vastustajana ja yksilön itsemääräämisoikeuden puolustajana. Tuo olisi ihan hyvä strategia, kunhan Suomen alkoholipolitiikka saadaan sen myötä viimein päivitettyä 2000-luvulle. Suurimman mokan Vihreät tekevät, jos äänestävät alkoholilakia vastaan. Silloin he pettävät äänestäjiensä luottamuksen.

Julkaistu

Miehet tarvitsevat tasa-arvoa ja isänpäivää

JULKAISTU 5.11.2017. Hyväkin ideologia muuttuu huonoksi, kun se paisuu yli äyräidensä ja alkaa syömään itse itseään. Näin on nyt käymässä tasa-arvolle ja sukupuolineutraaliudelle, joiden ytimessä on yhä edelleen erittäin kannatettava ajatusmaailma. Tasa-arvon ja sukupuolineutraaliuden julistaminen lähti käsistä, kun ylilyönnit lähtivät käsistä välittämättä terveestä järjestä ja suomalaisten enemmistön ajatuksista.

Yleisradion toimittaja tiedusteli äskettäin aamuohjelmassa miksei Tuntematon sotilas -elokuvassa nähty enempää naisia rintamalla. Nimenomaan näin ohjelmassa kysyttiin ja nimenomaan tuohon kysymykseen elokuvan ohjaaja Aku Louhimies vastasi. Sitä eivät jälkikäteen mediassa esitetyt seliselitykset muuta mihinkään. Ohjaaja Louhimies vastasi kysymykseen, että hän halusi tehdä totuudenmukaisen elokuvan. Tietenkin. Historia on historiaa, eikä rintamalle voida jälkikäteen marssittaa naissotilaita, joita siellä ei alunperin ollut. Tasa-arvon nimissä ei voida muuttaa historiaa.

Tasa-arvon ja sukupuolineutraaliuden julistamisen huippu ei kuitenkaan ollut siinä. Ne koettiin vasta, kun isänpäivä muutettiin parissa helsinkiläisessä päiväkodissa läheisen päiväksi. Se oli ideologian kehityksen käännekohta, joka teki ainoastaan hallaa muuten hyville ajatuksille. Viimeistään tuolloin kehityssuunta nimittäin kääntyi itseään vastaan ja enemmistön vastareaktio oli väistämätön. Erityisen hataria olivat perustelut, joiden mukaan isänpäivän nimitys piti vaihtaa, koska kaikilla lapsilla ei ole isää ja koska Suomessa on myös naispareja vanhempina. Ja koska joillekin lapsille voi tulla paha mieli, jos isänpäiväkorttia ei voikaan antaa omalle isälle tai äitienpäiväkorttia omalle äidille. Jokainen argumentti kumisi ideologista onttouttaan.

Avioerojen, vapautuneen seksuaalisen ilmapiirin ja uusperheiden aikakaudella Suomessa on rajaton määrä erilaisia perheitä. Valtaosa perheistä on niin sanotusti tavallisia, mutta osassa perheitä vanhemmat ovat homoseksuaaleja, monissa perheissä biologinen isä ei ole esimerkiksi avioeron vuoksi enää vuosiin asunut yhdessä lasten kanssa ja monissa perheissä isä joutuu esimerkiksi työnsä vuoksi asumaan poissa perheen luota – myös isänpäivänä. Jokaisella lapsella on kuitenkin biologinen isä.

Aivan jokaisella.

On törkeää miesten ja isien aseman alentamista vaihtaa isänpäivän nimitys päiväkodeissa sukupuolineutraaliksi. Se on paitsi lapsellisen naiivia myös kaikkea muuta kuin tasa-arvoista. Se on yksinkertaisesti isien ja miesten dissaamista. Aivan kuin isät eivät ansaitsisi omaa juhlapäiväänsä, vaikka viime vuosina juuri isien rooli perheissä on kasvanut merkittävästi ja vaikka yhteiskunta pyrkii tällä hetkellä saamaan isän esimerkiksi hoitovapaille aikaisempaa useammin.

Asiaan liittyvässä julkisessa keskustelussa on esitetty väitteitä, että päiväkodeissa ei olisi lopetettu isänpäivän viettämistä. Juuri siitä on kuitenkin kyse. Aiemmin päiväkodeissa vietettiin nimenomaan isänpäivää ja juotiin isänpäiväkahvit, mutta nyt jo kymmenissä päiväkodeissa isänpäivän vietto on lopetettu – siis lopetettu – ja tilalle on vaihdettu läheisen päivän kahvit sekä läheisen päivän viettäminen ja läheisen päivän korttien tekeminen. Eikä vain Helsingissä, sillä ilmiö on levinnyt muutamassa päivässä monille muillekin paikkakunnille. Tässä mennään tuttuun tapaan vähemmistön ehdoilla ja perinteitä vastaan. Tuhannet lapset ovat odottaneet innolla isänpäivän viettämistä päiväkodissa, mutta nyt he joutuvat pettymään, kun isänpäivä onkin päiväkodeissa käytännössä peruttu.

Suomessa ihmiset saavat nykyisin vaihtaa tai korjata sukupuoltaan, homot ja lesbot voivat solmia avioliiton ja tulevaisuudessa he voivat myös adoptoida lapsia. Tämä kehitys on ollut mielestäni positiivista. Silti miehet ovat edelleen miehiä, naiset naisia, pojat poikia ja tytöt tyttöjä. Isänpäivä on isien päivä ja äitienpäivä on äitien päivä. Samaa mieltä asiasta on myös lapsiasiavaltuutettu, joka on jo vedonnut julkisesti päiväkoteihin isänpäivän säilyttämisen puolesta. Hänen mukaansa lapsia ei pidä aliarvioida isänpäivän mitätöinnillä, koska lapsia ei tarvitse suojella pettymyksiltä. Pettymykset kun ovat olennainen osa normaalia elämää. Pumpulissa varttuneista lapsista ei voi tulla tasapainoisia aikuisia, sillä viimeistään teini-iässä pumpulihöttö katoaa ympäriltä ja karu todellisuus iskee päin kasvoja.

Suomen alati kasvavassa kukkahattujen joukossa näyttää olevan todellisuudesta vieraantuneita ihmisiä, jolle muutamien valtavirrasta poikkeavien kansalaisen pahastumisen välttäminen on suurempi ongelma kuin enemmistön oikeuksien ja perinteiden vaaliminen. Parin päiväkodin odottamaton päätös olisi ollut irrallisena sivuseikka, mutta yhtenä osana nykyistä tasa-arvon ja sukupuolineutraliteetin kehityssuuntaa noiden päätösten rooli oli kuitenkin merkittävä. Varsinkin jos ilmiö alkaa levitä. Nykyinen kehityssuunta, jossa Suomea yritetään muuttaa ainoastaan vähemmistöjen ehdoilla toimivaksi yhteiskunnaksi, on todella huolestuttava.

Jos Suomessa oikeasti ajettaisiin sukupuolten välistä tasa-arvoa, niin aivopierut jätettäisiin sikseen ja keskityttäisiin olennaiseen. Tasa-arvon ajamisen voisi aloittaa esimerkiksi siitä, että isänpäivästä tehtäisiin viimein liputuspäivä äitienpäivän tapaan. Äitienpäivänä nostetaan liput salkoihin kautta maan, mutta isejä ja isien ponnisteluja perheidensä eteen ei vieläkään kunnioiteta liputuksella. Kukkahatuille olisi monia oikeitakin barrikadeille nousemisen syitä, jos he haluaisivat ajaa molempien sukupuolten tasa-arvoa.

Näyttää kuitenkin siltä, että miesten oikeudet ovat heidän tasa-arvossaan toisarvoisia.

Julkaistu

Halutaanko Tampereen keskustaa elvyttää?

Tampereen keskusta on parhaillaan kuin sodan jäljiltä, ja ensi kesäksi ongelmat tulevat paisumaan entisestään. Siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Kapealle kannakselle rakennettu keskusta on muuttunut yrittäjille taistelutantereeksi, kun asiakkaat ovat kadonneet autoilevan ostovoiman myötä. Lukemattomat yrittäjät ovat jo jättäneet uppoavan laivan, kun asiakasmäärät ovat moni paikoin jopa puolittuneet. Ensin syynä oli Hämeenkadun sulkemisfarssi ja sittemmin ratikan rakennustyöt.

Kirjoitin Tampereen keskustan ongelmista helmikuussa 2015.

Haavetta autottomasta keskustasta voisi verrata ostoskärryttömään supermarkettiin. Se on toki trendikästä, mutta talouden realiteetteja sillä ei ole. Nykyisellään Tampereen keskusta näivettyy päivä päivältä enemmän, joten asia tulisi korjata nopeasti. Ehdotan Hämpin parkkiin ilmaispäivää, jonka avulla ihmiset uskaltautuvat kokeilemaan sitä ja jäävät ehkä koukkuun. Ensimmäinen annos kannattaa joskus antaa ilmaiseksi.
– Tamperelainen-lehden kolumnini 17.2.2015

Ehdotin jo lokakuussa 2014, että keskustan tilannetta tulisi parantaa järjestämällä Hämpin Parkissa ilmaispäiviä. Kerroin ideastani myös Tampereen kaupungin omistaman Finnparkin toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpäälle ja monille Tampereen kaupungin päättäjille. Esitin, että Hämpin Parkissa tulisi järjestää esimerkiksi lauantaisin ilmaispäiviä, jotta autolla liikkuvat ostovoimaisimmat lapsiperheet pääsisivät kokeilemaan miten kätevää Hämpin Parkissa asiointi on. Esitystäni ei kuitenkaan haluttu syystä tai toisesta toteuttaa.

Ideani käytännön toteutus olisi nähdäkseni ollut kokonaistaloudellisesti tuottoisa ratkaisu, sillä vielä tuolloin lauantaisin tyhjänä ammottaneen Hämpin Parkin täyttäminen ei olisi tuonut kaupungille juurikaan kustannuksia. Sen sijaan tuhannen auton verran ostovoimaa keskustaan olisi tuonut keskustan alueen yrityksille erittäin merkittävän lisäyksen myyntiin. Ilmaispäivillä olisi ollut myös kauaskantoisia positiivisia seurauksia, koska ostovoimaiset autoilijat olisivat huomanneet Hämpin Parkin kätevyyden ja olisivat jatkossa olleet myös valmiita maksamaan siitä. Kaikki olisivat voittaneet.

Nyt eletään marraskuuta 2017 ja Tampereen keskustan yritykset ovat suuremmassa kriisissä kuin koskaan aiemmin. Tampereen kaupunki ei ole tehnyt käytännössä mitään keskustan yrittäjiä auttaakseen. Hämpin Parkin ongelmana on edelleen sen saavutettavuus yhdistettynä ensimmäisen kokeilukerran kynnykseen. Näin ollen kolme vuotta vanha esitykseni olisi vielä tänäkin päivänä toteuttamiskelpoinen ja ennen kaikkea tarpeellinen. Sillä saataisiin nopeasti lisää ostovoimaa Tampereen keskustaan. Nyt Tampereen kaupungin olisi aika tehdä jotain konkreettista, mutta halutaanko keskustaa elvyttää?

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 1.12.2017.

Julkaistu

Pirkanmaalle uusi liikenteen solmukohta

JULKAISTU 1.11.2017 Sijainti, sijainti ja sijainti. Kiinteistövälittäjien mantra on tuttu jokaiselle. Tampere ja Lempäälä sijaitsevat Suomen HHT-kasvukäytävässä, joka ulottuu Helsingistä Hämeenlinnan kautta Tampereelle. Tällä alueella asuu kolmannes suomalaisista, ja sen varrella sijaitsee puolet maan työpaikoista. Sijainti on siksi merkittävä kilpailutekijä.

Elinkeinoelämä on jo vuosia peräänkuuluttanut lentokentän ja sen liikenneyhteyksien kehittämistä, johon kuuluu Tampere-Pirkkalan lentokentän peruskorjauksen lisäksi olennaisena myös kolmannen raideparin rakentaminen Järvenpään Purolasta Lempäälän Sääksjärvelle. Nämä hankkeet ovat nyt ottamassa ison harppauksen eteenpäin Finavian suunnitelmien ja raideliikenteen kilpailun avaamisen myötä. Maakuntakaava 2040 vahvistaa Lempäälän asemaa Pirkanmaan solmukohtana, jossa Kehä II kohtaa lähijunat ja lentokenttäjunan.

Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Kaupunkiseudun Visio 2030+ -selvityksen mukaan Vuoreksessa ja Hervannassa asuvat voivat tulevaisuudessa jättää autonsa Sääksjärven liityntäparkkiin, josta matka jatkuu puolen tunnin välein lähijunalla Tampereelle, Lempäälän kuntakeskukseen ja Toijalaan saakka. Puhumattakaan lähijunien pysäkeistä Lakalaivassa, Kuljussa, Hakkarissa ja Viialassa. Lähijunalla työmatkat Lempäälän ja Tampereen välillä ovat jatkossa helppoja ja nopeita. Uusi rautatieyhteys pääradalta lentokentälle tulee tällä tietoa kulkemaan Kuljun kohdalta. Näiden toteutuminen edellyttää kuitenkin kolmatta raidetta.

Turkulaiset ovat puuhanneet viime aikoina Tunnin juna -teemalla nopeaa junayhteyttä Helsingistä Turkuun. HHT-kasvukäytävä osoittaa, että tunnin junayhteys tarvitaan Turun sijaan Helsingistä Tampereelle, eli myös Helsinki-Vantaan ja Pirkkalan lentokenttien välille. Suomen lentoliikenne tarvitsee aidon kakkoskentän. Pirkkalan lentokentällä on kakkoskentän statukseen mahdollisuudet, kunhan lentokentän vaihtaminen onnistuu reilussa tunnissa. Kakkoskentän status olisi talousalueelle merkittävä sekä turismin että yrityselämän kannalta. Sen toteutuminen edellyttää kuitenkin kolmatta raidetta.

Pirkanmaan liiton väestösuunnitteen mukaan Pirkanmaalla on vuonna 2040 jo 615.000 asukasta, joten liikennemäärät kasvavat selvästi. Vuonna 2040 merkittävä osa autoista on yhteiskäytössä ja sähköautot liikkuvat automaattiohjauksella ilman kuljettajaa, mutta ihmisten liikkumisen tarvetta se ei muuta. Tampereen kaupunkiseudun uusi kehätie, Kehä II, kulkee tulevaisuudessa Kangasalan Lentolasta Hervannan, Vuoreksen ja Sääksjärven kautta Pirkkalan lentokentälle. Lisäksi varsinkin Lakalaivan ruuhkia purkamaan suunnitellaan uutta moottoritietä, niin sanottua Puskiaisten oikaisua, Lempäälän Kuljun liittymästä Pirkkalan kehätielle.

Olen tulkinnut, että Tampereella on paineita siirtää taajamiensa painopistettä itä-länsi -laajentumisesta kohti etelää. Lakalaivan, Peltolammin ja Multisillan täydennysrakentaminen olisi mielestäni toimiva ratkaisu samoin kuin Hatanpään nykyisen yritysalueen kaavoittaminen asunnoille. Hatanpään autokaupoista moni siirtyy samalla Lempäälän RealParkiin – sinne jo nyt muuttaneiden autokauppojen perässä. Hankkeita tukee myös Pirkanmaan maakuntakaava 2040, jossa Sääksjärven merkitys nousee merkittävästi myös etelätamperelaisten liikkumisessa. Nyt vireillä olevat suunnitelmat tulevat siten palvelemaan laajaa joukkoa pirkanmaalaisia.

Sitten se sijainti. Lempäälällä ja Tampereella on ylivertainen sijainti maan tärkeimmän pääväylän ympärillä. Logistiikka on jatkossakin tärkeä kilpailutekijä, ja meiltä kuljetukset liikkuvat vaivatta joka suuntaan.Lempäälä julkisti taannoin suunnitelman, jossa Marjamäen alue Ideaparkin ympärillä kasvaa edelleen. Lisäksi Kehä II tuo mahdollisuuksia uusille yritysalueille uuden kehätien varrelle ja lentokentän liepeille. Lempäälästä on siis kasvamassa Pirkanmaan merkittävin liikenteen solmukohta. Tampereen ja Lempäälän kehitys vaatii kuitenkin kolmannen raideparin Helsinkiin. Mielellään nopeasti.