Vuosikymmen kaksi sitten kaikki oli hyvin. Julkinen sektori porskutti eteenpäin ja veronmaksajia sekä työpaikkoja oli riittämiin. Kunta pyöritti paikallistaloutta rajatussa kehässään. Ei ollut globaalia kilpailua, ja johtaminen oli nykyistä yksinkertaisempaa tai suoraviivaisempaa. Kustannusten osoittaminen oli selkeämpää, ja kilpailu veronmaksajista käytiin piirikunnallisissa.

Sitten kaikki muuttui.

Ennen niin seesteinen kuntatalous alkoikin muistuttaa selviytymistaistelua. Yhtäkkiä kunta olikin vain yksi osa suurempaa kokonaisuutta. Globaali kehitys alkoi muuttaa lopullisesti työelämää, työtehtäviä ja ihmisten arkea. Piirikunnalliset saivat jäädä, kun yllättäen kilpailtiin jo paljon laajemmissa ympyröissä. Työpaikat vähenivät ja väestö alkoi ikääntyä. Valtio reagoi muuttuneeseen tilanteeseen vähentämällä kuntien rahoitusosuuksia.

Rahat siis hupenivat, eikä kankea julkinen sektori kyennyt pysymään muutoksen perässä. Samalla kuviteltiin, että entisenlaista julkista organisaatiota tarvittiin edelleen luomaan hyvinvointia. Kalliiksi tulee edelleen. Ei uskallettu myöntää ääneen, että entinen aika ei koskaan palaa, ja että muutoksen vauhti ei nykyisestä ainakaan hidastu. Hupeneva kassa tarkoittaa väistämättä kurjuutta, jos kunnalla ei ole halua ja kykyä uudistua.

Ovatko avaimet kunnan menestykseen siis elinvoimaisuus ja vetovoima? Eivät, sillä pelkät hienot vaalilauseet eivät riitä. Kuntapäättäjälle on jatkossa keskeistä tunnistaa kuntien muuttuva rooli, jonka avulla korusanat muuttuvat konkretiaksi. Kunta tai mikä tahansa muu julkisen sektorin toimija ei ole enää passiivinen palvelujen tyrkyttäjä, vaan niiden tilaaja ja ostaja. Aiemmin kunta tuotti kaiken itse, mutta nyt ja tulevaisuudessa menestys riippuu siitä, kuinka hyvin poliitikot ymmärtävät uuden roolinsa ostajana ja sopimusten halllitsijoina.

Uusi hankintalaki antaa uusia mahdollisuuksia hyödyntää markkinoiden innovatiivisia ratkaisuja. Mikäli poliitikot pelkäävät verojen karkaavan yritysten mukana ulkomaille, voivat he katsoa peiliin. Poliitikoilla on valta ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ryhtyä toteuttamaan kunnassaan strategisesti järkevää kilpailuttamista ja sopimushallintaa. Uskomme siihen, että kilpailutuksessa yritykset kykenevät täydentämään kunnan omaa palvelutuotantoa tarjoamalla siihen laadukkaita ja kustannustehokkaita ratkaisuja.

Kuntapäättäjien täytyy lopettaa valittaminen ja mahdollistaa virkamiehille hyvän ja asiantuntevan ostamisen edellytykset. Kuntien on nykyisessä tilanteessa panostettava erityisesti hankintaosaamisensa lisäämiseen. Me allekirjoittaneet haluamme olla mukana tukemassa tätä ajattelutapaa. Hyvinvointi syntyy tekemällä asioita uudella tavalla ja uusilla keinoilla, ei menneisyyteen tarrautuen. Kilpailuttamisen taito tuntuu olevan kuntavaalien vaiettu työkalupakki.

Markus Koskinen, kuntavaaliehdokas Tampere
Jocka Träskbäck, kuntavaaliehdokas Lempäälä
Harri Jaskari, kansanedustaja

”Vähemmän kuntaliitoksia, enemmän kuntien välistä yhteistyötä.” Tampereen Technopolisissa maanantaina järjestetyssä kuntarajat ylittäneessä kuntavaalipaneelissa keskusteltiin Tampereen kaupunkiseudun tulevaisuudesta ja Suur-Tampereesta. Panelisteista ainoastaan Tampereen Jouni Markkanen kannatti ympäristökuntien yhdistämistä Tampereeseen, kun Lempäälän Jocka Träskbäck ja Ylöjärven Peer Haataja peräänkuuluttivat muita toimenpiteitä kuntien välisen yhteistyön vahvistamiseksi.

Paneelin vetäjä Harri Airaksinen pyysi ehdokkailta konkreettisia esityksiä, joita myös saatiin. Kaikki kolme panelistia kannattivat esimerkiksi nykyistä tiiviimpää yhteistyötä lukio-opetuksessa.

– Toisen asteen koulutuksen, yritysten ja yhteisöjen yhteistyö on asia, johon esimerkiksi Ylöjärvellä on paljon annettavaa. Yhteisten resurssien ja yhteisen tekemisen pohtiminen yli kuntarajojen on järkevää. Ilman sitä ajaudutaan samaan kuin sotessa, jossa valta lipuu maakunnalle, Haataja totesi.

– Kuntarajat ylittävää yhteistyötä voidaan tehdä Tampereen kanssa tai ilman sitä vain kehyskuntien kesken. Kunnat voivat saavuttaa yhteistyöllä merkittäviä säästöjä ja synergiaetuja, koska niillä on mahdollisuus esimerkiksi ostaa yhdessä palveluja yksityisiltä, Träskbäck jatkoi.

Eräänä poliittiset- ja kuntarajat ylittävänä mahdollisuutena nähtiin digitalisaatio, jonka mahdollisuuksia ei ole vieläkään täysin ymmärretty kuntatasolla.

– Valtakunnan tasolla on jo paljon tehty, ja olen itse ollut siinä mukana. Osittain ongelmana on päättäjien korkea ikä. Kuntapäättäjät eivät aina ymmärrä, että meillä on nyt uusi sukupolvi, joka on tottunut hoitamaan kaikki asiansa sähköisesti, Markkanen muistutti.

Paikallinen identiteetti antaa ihmisille yhteenkuuluvuuden tunteen, jota ei pidä väheksyä tehtäessä tulevia ratkaisuja kunnissa ja maakunnassa. Myös kuntien sisällä makrotason alueellinen yhteenkuuluvuus on tärkeä osatekijä.

– Ylöjärvi on yli 60 kilometriä pitkä kaupunki, eikä kunnan sisälläkään viljakkalaiset ja kurulaiset aina miellä itseään ylöjärveläisiksi. Meidän pitää pohtia jopa kaupunginosaneuvostoja, sillä paikalliset asiat ovat asukkaille tärkeitä. Laajemmassa kuvassa esimerkiksi kuntien yhteinen kaavoitus voisi antaa vauhtia ja voimaa, Haataja totesi.

Kuntavaalipaneelissa nousivat esiin myös maakuntavaalit, joissa ratkaistaan tähän saakka kuntavaaleissa tärkeät paikalliset sosiaali- ja terveysasiat. Monet kuntavaaliehdokkaat käyttävät kuitenkin samoja seikkoja edelleen keihäänkärkenä vaalikampanjoissaan.