Vaalien tulospalvelut yskivät

Vaikka en ole kovin poliittinen ihminen, olen seurannut mielenkiinnolla eduskuntavaalien tulosten kehittymistä. Hieman hämmenystä ovat kuitenkin aiheuttaneet erittäin sekavat tulospalvelut, kun samaan aikaan sekä Maikkarilla, Ylellä että Ylen netissä on täysin eri lukemia, vaikka kaikissa laskettujen äänien määrä on sama.

Vaalitulospalvelu 2007Tuossa screenshotissa on hyvä esimerkki siitä, että Ylen television ja Ylen netin tulospalveluissa on molemmissa laskettu äänistä 93,3 prosenttia, mutta silti puolueiden lukemat ovat tilaston mukaan eri suuruiset. Keskustan äänimäärä on samaan aikaan televisiossa 23,1 ja netissä 24,0, Kokoomuksen televisiossa 22,4 ja netissä 21,7, ja SDP:n televisiossa 21,4 ja netissä 21,6 prosenttia. Lisäksi Ylen netin tulospalvelu ilmoittaa edustajapaikat täysin eri lailla kuin televisio, jossa puolueiden johtajatkin ovat jo kommentoineet Ylen television ilmoittamia lukuja.

Maikkari pani vielä Yleäkin paremmaksi, kun ruudun pääosiossa ilmoitetaan täysin eri lukuja kuin ruudun alareunassa scrollaavassa tulospalvelussa. Molemmissa ilmoitettiin tietenkin, että äänistä oli laskettu sama määrä. Mediassa on nyt siis neljä eri ”reaaliaikaista” lukemaa. Jos tulospalvelu toimii näin heikosti, kannattaisi se ehkä unohtaa kokonaan ja kommentoida yhtä ainoaa viralliseksi määriteltyä tulospalvelua vain suullisesti.

Henkilökohtaisesti asia on minulle täysin sama, kunhan lopputulos on kaikissa medioissa sama. Kun tuloksista ilmoitetaan samaan aikaan neljä eri ”oikeaa” tulosta, niin se lienee omiaan johtamaan kansalaisia harhaan. Jos joku tietää syyn tuohon sekavaan keissiin, niin kuulen sen mielelläni.

Loppukevennykset: Tsekkaa Ylen teksti-tv:n uutinen aiheesta. Hauska foto, mutta johtunee vastaanottimen heikosta signaalista. Kalevan verkkolehden kuvaan keksisi helposti muutaman hauskan kuvatekstin.

PÄIVITYS 20.3.2007:

Ylen ennusteen sekavuuteen on kiinnittänyt huomiotaan esimerkiksi Iltalehti. Ylen Atte Jääskeläinen kiisti haastattelussa tilastosalaliiton Kokoomuksen systemaattisesti epätarkkojen kannatuslukujen suhteen. Myös Sauli Niinistö arvostelee blogissaan ennusteita, joissa oli jo viidennen kerran ”suunnaton virhe”. Tulee mieleen vanha totuus; valhe – emävalhe – tilasto.

3 vastausta artikkeliin “Vaalien tulospalvelut yskivät”

  1. Ovathan erot ymmärrettäviä, molempien taustalla kun oli Tietoenatorin järjestelmä 😉

  2. Tuossa nettilähetyksessä on käytössä Ylen ennuste. Nettisivuilla, josta olet kuvakaappauksen ottanut, on taas käytössä todellisiin ääniin perustuva laskelma (tämä käy ilmi nettisivun url-osoitteesta, joka näkyy screenshotissa). Netin kautta piti erikseen valita ”Ennuste” linkin takaa löytyvä tulospalvelu.

  3. Kiitos Arto mainiosta huomiosta. Tuolla kuvassahan komeilee tosiaan ”ennuste” -teksti lukujen yläpuolella. Olikohan Maikkarillakin samanlainen setti television puolella, eli toinen olisi ollut ennuste ja toinen todellinen? Mielestäni tuollainen pieni maininta ei kuitenkaan erottele tarpeeksi hyvin ennustetta ja oikeaa laskentatulosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *