Finnair. Illaksi kotiin. Ehkä huomenna.

Kirjoitin jo pari kuukautta sitten Finnairin uskomattoman usein toistuvista lentojen myöhästelyistä ja yhtiön asiakaspalvelun katastrofaalisesta tilanteesta. Toki muidenkin yhtiöiden koneisiin tulee aika-ajoin vikoja, mutta Finnairin koneiden luvut ovat olleet viimeisen vuoden ajan täysin omaa luokkaansa. Myös tilastollisesti, sillä Finnair putosi lentojen täsmällisyyttä mittaavassa tilastossa kuin lyijypaino makeassa vedessä.

Taannoin Finnairin toimitusjohtaja myönsi julkisesti, että yhtiön koneiden tiukoista aikatauluista tullaan pitämään kiinni myös jatkossa, ja sen kyllä huomaa. Eilen peräti neljä Finnairin lentoa oli rajusti myöhässä ja tänään myöhästyi kaksi lisää. Tällainen tilanne on yhtiön toimitusjohtajan mukaan normaalia. Totesihan hän jo aiemmin, että myöhästymiset ovat nykyään arkipäivää ja matkustajien tulee tottua niihin. Täytyy sanoa, että toimarilla on vähintäänkin mielenkiintoinen näkemys yhtiönsä asiakaspalvelusta.

Finnair takoi viime vuodelta mukavan voiton, mikä oli mannaa sijoittajille. Osakemarkkinat hinnoittelevat paperit kuitenkin tulevaisuuden odotusten mukaan, ja tällainen lähinnä kehitysmaihin rinnastettava täsmällisyys vaikuttaa väistämättä myös yhtiön maineeseen ja sitä kautta lopulta myös tulokseen. Yhtiön tiedotuspäällikkö Usko Määttä saa ainakin paiskia nyt töitä koko palkkansa edestä.

Ai niin ne lennot. Eilen myöhästyivät Sharm El-Sheikin, Hurghadan, Kuuban ja Fuerteventuran lennot. Tänään lista kasvoi Arrecifen ja Phuketin lennoilla. Huomenna lista kasvaa taas… Eli toisin sanoen illaksi kotiin. Ehkä ylihuomenna.

Turistikohteena keväinen Vantaa

Eilisestä tapahtumasarjasta selvittyämme päätimme ottaa päivän ihan lomana, vaikka Thaimaan sijaan teemana olikin Nousukausi -elokuvan tyylinen ”Unelmaloma Vantaalla”. Muiden matkustajien jäädessä mököttämään hotellille lähdimme kuuluisalle lentokoneiden bongauskalliolle zoomailemaan siivekkäitä.

Matkaohjelmamme Vantaa (1pv) – Bangkok (1pv) – Rayong (12pv) ensimmäiseen päivään kuului myös omatoiminen alusvaatteiden ja hammasharjan ostosretki aina niin upeaan Jumbo-kauppakeskukseen ja paikallisten herkkujen maistelua tunnelmallisessa Chico’s -ravintolassa. Tuhotun matkalaukun tilalle haettiin Jumbon Stockalta uusi laukku, ja sen jälkeen tutustuimme Navicoren opastamalla kiertoajelulla Helsinki-Vantaan lentokentän uusiin liikennejärjestelyihin. Illan possujuhlat ovat jäämässä kuitenkin väliin, koska siirrymme pian neljäksi tunniksi lentokentälle odottamaan mahdollista korvaavaa Finnairin lentoa Bangkokiin.

Finnair tyri siis eilen raskaimman mukaan, mutta omatoimimatkamme välittänyt Aurinkomatkat hoiti oman tonttinsa kuntoon varsin hyvin. Sieltä soitti aamupäivällä ystävällinen naisihminen, joka ilmoitti maksettavan korvaussumman ja toivotti hyvää lomaa. Finnairin kannattaisi ottaa pikaisesti esimerkkiä konsernitoveristaan.

Voi Finnair Finnair minkä teit

Lähdimme eilen viettämään hyvin ansaittua lomareissua Thaimaahan. Kentälle saapuessamme Finnairin lento Bangkokiin oli kolme tuntia myöhässä, ja aikaa hilattiin hiljalleen reiluun neljään tuntiin. Lopulta tunti ennen arvioitua lähtöaikaa ilmoitettiin koko lennon peruuntumisesta teknisen vian takia. Sinänsä vittumainen asia ei häirinnyt aivan käsittämättömästi, sillä kuka nyt rikkinäisellä koneella haluaisi lentää.

Finnairin lentotoiminnan ulkopuolinen toiminta oli kuitenkin jotain aivan uskomatonta! Finnair oli valinnut asiakkaidensa majoitupaikaksi Bonus Inn (heh heh) -hotellin. Tähän saakka homma oli vielä kutakuinkin hallussa. Terminaalin ulkopuolella kuitenkin selvisi, että hotellille liikennöi kentältä vain YKSI TILATAKSI (!!!),vaikka väkeä oli odottamassa +6 asteisessa hyytävässä yössä noin 150! Thaimaahan matkaavilla oli tietenkin yllään vain kesävaatteet, ja joillain pelkät t-paidat. Puolentoista tunnin odottelun ja orastavan flunssan jälkeen jonossa hytisi vielä noin 70 matkustajaa, vaikka yhtiöltä oli useaan otteeseen pyydetty turhaan takseja tai linja-autoa.

Normaalisti tällaisessa tilanteessa lentoyhtiö hoitaa asiakkaille ensin käteen yöpakkauksen (partahöylä, yöpaita, hammasharja, jne) ja sen jälkeen kuljetusta varten suoranaisen taksiarmeijan, jolla kansa kyyditään nopeasti hotelliin, jossa odottaa ruoka- ja juomatarjoilu tai voucheri hotellin ravintoloihin. Vaikka keskellä yötä. Näin homma toimii siis asiansa osaavilla yhtiöillä, mutta ei toki Finnairilla, jossa ei ole ilmeisesti kuultukaan asiakaspalvelusta.

Nyt terminaalin ulkopuolella asiakkaita oli valmiina palvelemaan parikymmentä taksia, mutta niitä ei saanut käyttää Finnairin piikkiin. Sen sijaan yksi pieni tilataksi vei hotellille muutaman ihmisen noin puolen tunnin välein. Itse kyllästyimme 1,5 tunnin jälkeen odottelemaan ja otimme oman auton alle muiden jäädessä hytisemään ulos. Finnairin käsitys asianmukaisesta asiakaspalvelusta vahvistui, kun hotellissa ei ollut minkäänlaista ruokailumahdollisuutta, baaria tai vouchereita, ja lisäksi vastaanotossa todettiin, että asiakkaiden pitää poistua hotellista kello 12, vaikka korvaava lento lähtee kello 20, jos lähtee. Alustavien tietojen mukaan kaikki eivät edes mahdu mukaan tuolle lennolle.

Entisenä matkaoppaana otan koko homman lähinnä vain seikkailuna, mutta Finnairin puolesta saa nyt hävetä ihan tosissaan. Noin puolet asiakkaista oli ulkomaalaisia, ja heidän huuteluistaan päätellen Finnair ei jatkossa todellakaan kuulu heidän lennättäjiinsä. Muutama kymmenen lomatunnelmansa ja malttinsa aivan aiheesta menettänyttä keski-ikäistä suomalaista asiakasta hoitivat valituspuolen suurella pieteetillä.

Finnair osoitti toiminnallaan TÄYDELLISTÄ piittaamattomuutta asiakkaidensa hyvinvoinnista, ja veikkaisin useiden matkustajien sairastuvan flunssaan tuon session jälkeen. Hotellin respa kertoi, että tämä oli Finnairilla jo neljäs samanlainen keikka pelkästään tämän vuoden puolella. Enää en ihmettele, miksi Finnairin Aasian lennot ovat täyttöasteeltaan heikkoja. Viime viikolla naureskelin lukiessani Kirsi Pihan vuodatusta lentoyhtiöiden paskasta palvelusta. Silloin vielä ajattelin, että Piha olisi vain ylireagoinut, mutta nyt tiedän hänen osuneen naulan kantaan.

PS: Pisteenä i:n päälle matkalaukkuni oli jäänyt tuon muutaman tunnin aikana höyryjyrän alle, eli mennyt niin sanotusti paskaksi. Huomenna käväistään hakemassa Finnairin piikkiin uusi laukku. Silloin mietitään myös kuinka menetetty lomavuorokausi voitaisiin Aurinkomatkoilla korvata.

Nyt pelittää Flight Simulator X

Olen pelannut Flight Simulator -peliä aktiivisesti jo vuodesta 1990 saakka. Silloin pikselineliöitä ohjattiin koulupäivän jälkeen tietokoneluokassa näppiksellä, ja meisinki oli mahtavaa. Sittemmin kyseinen peli on kehittynyt huimasti, ja nykyisin se vastaa karkeasti sanoen jo kymmenien miljoonien simulaattoreita. Tai ainakin se antaa hyvän pohjan lentoharrastukselle.

Pelisarjan kymmenes osa, Flight Simulator X – FSX, tuli markkinoille muutama kuukausi sitten, ja pelin laitteistovaatimukset olivat suorastaan tähtitieteelliset. Tai oikeastaan pelin vaatimalla laitteistolla peli suostui vain juuri ja juuri käynnistymään, mutta pelaamisesta ei tullut mitään.

Eilen heitin uudelleen Mac Book Pro -tehomasiinaan Boot Campin ja Windowsin ihan pelimielessä. Aikaisemmin joku oli tosin kertonut, että 3D-osaston pelit eivät masiinassa kovin hyvin toimisi. Ehkäpä matkalla on tullut joitain päivityksiä, sillä olin pudota penkiltä testatessani Macissa kyseistä simua. Keskitehokkaalla PC:llä kaikkien grafiikka-asetusten piti olla minimissä, jotta peli suostui edes käynnistymään. Nyt kokeilin ihan kettuillakseni asettaa kaikki asetukset aivan täysille, jotta näkisin kun Mac kaatuu jälleen…

Näin ei kuitenkaan käynyt, ja olenkin viettänyt pääsiäisen ajan flunssaa potiessani täydellisiä ilmailuhekuman hetkiä lentämällä pitkin mualimmaa. Grafiikka on suoraan sanottuna törkeän hyvää. Autot ja moottoriveneet surraavat kiitotien kynnyksellä, liikkuvat ihmiset puhuvat kännykkään, tankkiautot pyörivät kentällä ja ohjaamossa liikkuu mitä moninaisempia varjoja. Puhumattakaan taloista, vedenpinnasta ja pilvistä. Huh huh!

Asiaan olenaisesti kuuluvasti koneesta on toki loppunut muisti (2Gb) pariin otteeseen, jolloin simulaattori on tiltannut, mutta 95 prosenttia ajasta Flight Simulator X rullaa paremmin kuin kympin asteikolla voi pisteyttää. Suosittelen. Nyt taitaakin 747-400 kutsua jälleen laskuun legendaariselle Princess Juliana -kentälle St.Martenilla. Tsekkaa video tästä!

Video, joka haluttiin piilottaa

The Sun -lehti uutisoi tänään näyttävästi, kuinka aikaisemmin päivällä oli nettiin vuotanut video kuuluisasta tapauksesta, jossa amerikkalaiset ampuivat Irakissa brittisaattuetta Kyseessä oli siis ”Blue On Blue”, eli omat tappoivat omiaan. Video on hyökänneen lentokoneen ohjaamosta peräisin oleva tallenne. Siinä näkyy myös pilottien ja taistelujohdon keskustelua, josta tässä hieman otteita.

1340.01 MANILA HOTEL:
Roger, standby for shot. They are getting adjustments to the guns now.

1340.35 POPOV36:
I think killing these damn rocket launchers, it would be great.

1342.22 POPOV35:
Good hits.

1343.35 POPOV35:
It doesn’t look friendly.

1344.12 LIGHTNING 34:
Roger, POPOV. Be advised that in the 3122 and 3222 group box you have friendly armour in the area. Yellow, small armoured tanks. Just be advised.

1344.16 POPOV35:
Ahh shit.

1344.21 LIGHTNING 34:
Hey, POPOV34, abort your mission. You got a, looks we might have a blue on blue situation.

1344.25 POPOV35:
Fuck. God bless it.

1344.35 POPOV35:
Fuck, fuck, fuck.

1344.49 POPOV35:
Gotta go home dude.

1347.02 MANILA 34:
We are getting an initial brief that there was one killed and one wounded, over.

1347.09 POPOV35:
Copy. RTB (return to base).

1347.18 POPOV35:
I’m going to be sick.

1347.24 POPOV36:
Ah fuck.

1347.48 POPOV35:
Did you hear?

1347.51 POPOV36:
Yeah, this sucks.

1347.52 POPOV35:
We’re in jail dude.

1348.41 SKY CHIEF:
Relaying for TWINACT, the A-10s are running against friendlies.

Rankkaa touhua. Tässä uutisjuttu aiheesta selostuksen kanssa:

Tässä lyhyempi video ilman selostusta, mutta pilottien radioliikenne kuuluu selkeämmin.

Viimeinkin Sammin Essolle!

Aloitettuani varjoliidon tammikuussa 2001 tavoitteenani on ollut lentää Jämiltä matkalento Sammin Essolle. Vuosien aikana lukuisat yritykset ovat päätyneet kuitenkin matkan varrella sijaitseville pelloille.

Viiden vuoden aikana Ikaalisten keskustan ja kylpylän välissä sijaitsevalle Sammille on jo ehditty rakentaa pikaruokaravintola, joka markkeeraa nykyisin ”Sammin Essoa”. Lauantaina oli viimein se päivä, kun ”Sammin Essolla”, eli Rollsissa sai viimein tilata hampurilaisen onnistuneen 20 kilometrin matkalennon kunniaksi. Lento kesti yhteensä tunnin ja 45 minuuttia.

Termokeli olin normaalia selvästi röykkyisempi, mutta muuten loistava. Hinauksesta nousin vain 330 metriin, mutta kentän länsilaidalta löytyi runsaasti kuplatermoa, joiden kyydissä korkeutta tuli nopeasti noin 1,5 kilometriä. Sitten pitkä liuku kohti Ikaalista, mutta jättimäinen megalaskeva kadotti korkeudet peräti 230 metriin.

Jälleen kerran varmana tulevasta maastolaskusta kiertelin Jullin kylän yläpuolella erästä peltoa, kunnes sattumalta maatalon päältä löytyi pienen pieni termiikki, jonka kyydissä korkeutta tuli lopulta tiukan vääntämisen jälkeen 1,4 kilometriä. Siitä olikin jo helppo lähteä liukumaan kohti odottavaa hampparia.

Loppulento oli kuitenkin mielenkiintoinen, sillä noin tunnin ilmassa keikkumisen jälkeen paikalle alkoi tulla pilviä, joiden alta sain mukavan hissin kohti pilven pohjaa. Korkeutta tuli kuitenkin ”vain” 1700 metriä ja keli muuttui todella rajuksi. Joka puolella nosti, eikä alas tuntunut pääsevän millään. Lopulta Ikaalisten vieressä olevan järven päällä alkoi korkeus viimein pudota ja pienen keskustakierroksen jälkeen pääsin laskeutumaan Sammin Esson vieressä olevalle pellolle lehmien ihmetellessä taivaalta tipahtanutta kankaanpalaa.

Tällä kerralla kamera jäi tietenkin autoon, mutta tässä on hieman kuvia Jämiltä viime kesältä.

Varjoliitimellä 6 kilometriin!

Norjalainen tyyppi lensi varjoliitimellä huiman lennon, jonka aikana äijä kävi kuuden kilmetrin korkeudessa! Suurin nosto oli ilmeisesti ollut käsittämättömät 23 metriä sekunnissa. Huh huh. Parasta hommassa on se, että lennosta on GSP-vekottimen tallenne, jonka voi avata omassa Google Earthissa ja ”lentää” hetki hetkeltä uudelleen. Syötä alla oleva linkki Google Earthin ”File” -> ”Open” kohtaan ja voilá!

http://www.tamkik.fi/2006-07-26_Frode_Halse.kml

Muista klikata 3D päälle ja kallistaa kuvaa vaakatasoon, jotta korkeuserot näkyvät.

Pallas 2004 -varjoliitovideo nyt netissä

Kuvaamani ja leikkaamani varjoliitovideo vuoden 2004 Pallaksen varjoliitoleiriltämme löytyy nyt myös verkosta. Mukana tunnelmia ilmasta, rinteestä ja tietenkin parawaiting-osastolta. Tsekkaa ja fiilistele hetki Lapin maisemia ja ilmailun ihmeellisyyksiä.

Videon voit ladata koneellesi tästä (Tallenna nimellä…). Kokoa noin 200Mb ja muotona DivX (lataa DivX). Fotoja samalta reissulta löytyy tästä ja tästä. Vuotta tuoreempia Pallas-fotoja puolestaan tästä ja vuoden 2002 satoa tästä.

Lisää tuoreita varjoliitokuvia

Yleisön pyynnöstä: Ilmailukerhomme sivuilta löytyy nyt lisää viime viikonloppuna napsittuja fotoja ilmasta ja maasta. Mukana on mm. näköala Tampereen keskustaan 400 metrin korkeudesta ja paljon muuta mielenkiintoista. Käy tsekkaamassa myös Ranskaan suuntautuneen lentoreissumme upeat varjoliitofotot.

Jockan Siilinkarin varjoiitokuvat
Eerikin Siilinkarin varjoliitokuvat
Yleiset Annecyn varjoliitokuvat

Kun talviset lentofotot ja muut on zoomailtu, on aika siirtyä kesätunnelmiin. Niihin pääsee selailemalla viime kesän lentokuvia Jämiltä.

Varjoliitoa Tampereen ilmatilassa

Varjoliito Jocka Siilinkari Tampere
Tänä viikonloppuna oli jälleen vuorossa vuosittainen Aamulehden ulkoilupäivä Tampereen Siilinkarilla. Olimme esittelemässä varjoliitoa kansalaisille, joita riittikin ehkä noin 15.000 hengen edestä. Sää oli aivan täydellinen, joten olimme lentämässä myös lauantaina.

Toki kamera piti ottaa myös yläilmoihin, vaikka sillä joutuikin tähtäilemään hansikkaat kädessä, sillä lähes puolen kilometrin korkeudella 35 kilsan vauhdissa oli ”hivenen” kylmempi kuin makkarakojujen kupeessa. Tuossa ylhäällä on perinteinen ”omakuva-pousaus” yhdessä Näsinneulan kanssa. Siinä on korkeutta enää noin 160 metriä, eli suunnilleen yhtä paljon Näsinneulan kanssa.

PS: Katsokaa Simpsonit-sarjan alkutunnus oikeiden ihmisten esittämänä!