Hyvä Suomi?

Kuka kävisi kertomassa Suomen joukkueelle, että lätkämatsissa pisteitä saa maaleista, ei taitavasta luistelusta. Onneksi mahdollisuuksia jatkoon vielä on.

Harmaa vappu

Aika ankealta näyttää ulkona. Taitaa jäädä tänä vuonna perinteinen vapputori näkemättä, kun ei jaksa lähteä harmaaseen ja vetiseen ulkoilmaan.

Vappuaatona tuli pidettyä suunnitelmien mukaisesti aika leppoisaa meisinkiä. Leffaa, safkaa ja sit visiitille Panamaan. Juomingit sai jäädä tällä kerralla amatöörien harteille. Siis niiden, jotka käyvät baarissa lähinnä vain vappuna, uutenavuotena ja pikkujouluissa. Tänään olis sit pro-ilta ja varmaan tulee lähdettyä Tampereen yöhön.

Hyvää vappua kaikille!

Taakia pössistä meezessä?

Suomalaisten kielten tutkimuskeskuksen (SKTK) dosentti Antti Paunio on tainnut nauttia hiukan liikaa valiumia, JOS tämä lista nykyisin käytetyistä slangisanoista on edes hiukan vakavissaan tehty. Mies on ilmeisesti kirjoittanut aiheesta jonkinlaisen väitöskirjan ja varmasti haastatellut sitä varten ainakin a) omaa koiraansa, b) naapurin 12 vuotiaan tyttären hiusharjaa ja c) vaimoaan.

Tässä pari esimerkkiä parhaasta päästä:

Pössis: Posse, kotipoikajoukkio. ”Itiksestä tulee stadin kovin kovin pössis.”
Kiksu: Kikkelirock, perusrock. ”Flaming Sideburns on tylsää kiksua.”
Ripata: Räbäyttää, puhelaulella poikaporukassa. ”Sit me ripattiin ne vokaalit Petoksen levyltä.”
Platta: Platina-blondi, bimbo. ”Poistin Tukholmasta ihan helvetisti plattoja.”
Olla koodissa: Hermoilla. ”Ollaan sitten koodissa vasta siellä paikan päällä.”
Taaki: Päivä. ”Guten taak, sano sakemanni.”
Chiksi: Nautinto omasta hyvästä suorituksesta. ”Erottajalta saa parhaat chiksit.”
Kuosi: Levynkansi, kansitakki. ”Oli se juppipariskunta semmoisissa kuoseissa, että huh-huh.”

Ja vielä ehkäpä paras:

Hoito: Ravintolasta varastettu, nykyisin kotikäytössä oleva lasituoppi. ”Kuulitsä siitä hoidosta, jonka Tiina löysi Lostarista?”

Mieti, jos esimerkiksi joku yli-ikäinen nuorisotyöntekijä (niitä löytyy ainakin Vaastasta) ottaa tuon tosissaan ja alkaa heittämään moista läppää. Siinä on käsittämättömän suuri vaara tulla väärinymmärretyksi ja joutua uhanalaiseksi… Kiitos linkistä Kuningas Pähkinälle!

X-Menit, osa 2

Kävin tänään katsomassa leffan, jonka nimestä tulee mieleen brittibändi X-Press-2. X-MEN 2 oli ihan kelpo raina, ja jopa odotuksia parempi jatko-osaksi. Ihan ykkösen tasolle se ei yltänyt, mutta leppoisaa sci-fi actionia siitä kyllä löytyi ihan kivasti.

Leffa kertoo luonnollisesti mitä tapahtuu ensimmäisen leffan jälkeen. Nyt mielipuoli tiedemies on päättänyt tuhota mutantit maapallolta Xavierin vekottimella. Itse asiassa tulilinjalla on välillä myös koko ihmiskunta. Pari uutta hahmoa toivat leffaan oman mielenkiintoisen lisänsä. Leffan ensi-ilta on perjantaina. Se on katsomisen arvoinen ja ansaitsee pisteitä 3/5.

Liikennekaaos Tampereella!

Asia jota luulin mahdottomaksi. Liikennekaaos Tampereella… Tänään moinen ihme oli totta, kun lähes koko keskusta oli täysin kaaoksessa. Toimistolta ajomatka himaan kestää normaalisti noin 4 minuuttia, mutta nyt siihen meni uskomattomat 38 minuuttia.

Pitkällisellä suunnittelulla ja oikealla toteutuksella oli Satakunnankadun liepeille rakennettu autoilijoiden pään menoksi pahin mahdollinen liikennesumppu. Liikenteessä oli varmasti satoja autoilijoita, jotka olisivat nauttineet Tampereen liikenteestä vastaavan virkamiehen päänahan hopealautaselta. Ja vieläpä ilman ketsuppia.

Joku voisi kerätä kolehdin, jonka tuotolla hankittaisiin samaiselle peelolle ajokortti, koska sellaista hän ei selvästikään omista. Vaihtoehtoisesti miehen voisi lähettää jonnekin hoitoon, jossa selitettäisiin miten vaikkapa pikkuautoilla ajetaan matolla.

Vaasan yössä

Eilen vietettiin Lapan ja minun myöhäisiä synttäribileitä. Kietaistiin ensin lätkämatsin ja saunomisen tiimellyksessä muutama olut. Siitä matka jatkui Vaasan mannermaisen yöelämään keskukseen, jossa päätettiin keskittyä sellaisiin baareihin, joissa ei ole tullut käytyä pitkiin aikoihin.

Ensin nykyiseen Royal Nightiin, jossa itsekin olin keikoilla ensimmäisen kerran vuonna 1992. Silloin raflan nimi oli 3 Bars Night. Baarin ikäraja oli 20 vuotta ja tuosta ensimmäisestä keikastani on aikaa 11 vuotta. Tuo tarkoitti käytännössä sitä, että nykyiset asiakkaat olivat 9 vuotiaita, kun olin siellä duunissa. Tuo sai tuntemaan itseni aika vanhaksi 😛

Royalin jälkeen suunnattiin Papinnenään, jossa oli ihan hyvät setit. Erikoisbonus dj:lle, joka soitti helvetin hyvän 90’s setin!!! The KLF, Shamen, Das Boot, Groove Is In The Heart, jne… Erittäin groovea ja sai jopa meikäläisen tanssilattialle. Se on jo harvinaista. Tosin vielä harvinaisempaa on kuulemma nähdä bileissä mukana ollut Kuningas Pähkinä tanssimassa.

Vaasan yössä oli tällä kertaa mukavaa. Hienoa, että myös Aki oli taas päässyt vapaalle jalalle. Nyt pitäis suunnata samalla jengillä krapulapizzalle loistavaan Dallas Pizza Palazzoon… Nam!

Tulipahan ajettua!

Tänään käytiin vielä Pallaksen huipulla heittämässä viimeiset talvilennot, joilla lennettiinkin suoraan Pallashotellin parkkipaikalle, josta matka jatkui piiiiiitkään kohti etelää. Matkaa kertyi yhteen menoon 750 kilometriä. Kahden viikon ajan oltiin naureskeltu, kun ei oltu nähty koko Lapissa yhtään poroa. No heti kun lähdin etelään, niitä oli pilvin pimein. Ei onneksi osunut.

Matkalla tuli kuunneltua 8 tuntia musaa. Lähinnä YleXistä, mutta mukana oli kasa loistavia klassikkokasetteja. Luit oikein, siis C-kasetteja! Kuuntelin hanat kaakossa mm. Sandraa, Europea, Klamydiaa ja jotain todella vanhoja kotimaisia hittejä. Heh, taidan tulla vanhaksi.

Pitkäkin matka menee yleensä joutuisasti, kun liikennettä ei ole liikaa ja autoilijat osaavat ajaa. Tänään näin ei ollut. Liikenteessä taisivat olla kaikki peelot, jotka ajavat pitkää matkaa suunnilleen kerran vuodessa. Esimerkiksi leveäkaistatiellä 80% kansasta ei osannut ajaa oikein, eli tien oikeassa laidassa. Sama juttu kun 100 km/h rajoitusalueella ”paahdetaan” 80 km/h lasissa. Vauhdin hurmaa?

Yleensä, eli aina osaamaton kuski on nainen tai iäkäs mies. Mietin matkalla, että pitäisiköhän yli 50 vuotiaille kuskeille järjestää jonkinlainen uusi inssi, koska nykyajan liikennesäännöt ja tavat ovat jääneet suurimmalta osalta täysin pimentoon tyyliin ”Mikä ihmeen leveäkaistatie??”

Onneksi pitkän, piinaavan matkan jälkeen tein pienen yllärin faijalle, ja menin saunomaan meren rannalla uuteen saunaan. Kuuma sauna ja makkaraa suoraan kiukaalta. Mmmm… Sit köröttelinkin Vaasaan, jonka yö näytti todella hiljaiselta. Siispä taidan suunnata yökerhon sijaan nukkumaan.

Kuningas Pähkinää aka TKK:ta lainatakseni:
– No Jocka mitä tänä päivänä?
– Tuun vaasaan dokaa ja moikkaa Pähkinää

Meteoriitti!

Tänään tuli heti aamulla uutisissa juttua meteoriitista, joka tippui käsivarren Lappiin. Eli juuri tänne! Tuo edellisen jutun kuva Kilpisjärveltä on otettu samalta paikalta, jossa tuo meteoriitti havaittiin, vain muutamaa tuntia ennen havaintoa! Siellä ollaan, missä tapahtuu 🙂

Työpäivä

Eilisen temmeltämisen jälkeen ajattelin pitää lennottoman päivän. Tai ainakin aamupäivän. Tuntuu, että kuumekin alkaisi nousta. No saanpahan ainakin rästiduuneja tehtyä valmiiksi.

Ajattelin kyllä pian lähteä tsekkaamaan Pallaksen meisingin. Kuulemma siellä voisi olla jopa lentosää, mutta tuulee pohjoisesta, eli samasta suunnasta kuin eilen. Enää en jaksa kävellä rinnettä ylös, joten voisin vaikka odotella itätuulta. Silloin nimittäin voi lentää alas ja pääsee mukavasti hiihtohissillä takaisin ylös. Leppoisaa!

Ilmojen halki!

Tänään oli sit ensimmäinen lentopäivä Pallaksella. Onneksi aiempi pelkoni rinteiden kiinnimenosta ei ainakaan vielä toteutunut. Heti aamusta sain upean lennon, jossa tiimaa kertyi noin 25 minuuttia. Sit toinen lento menikin hieman käteen, kun ajauduin laskevaan ilmavirtaan ja tulin maihin aika lujaa.

No sit vaan siipi kasaan ja kävelin Pallaksen rinnettä ylös korkeussuunnassa noin 200 metriä. Tuo vastaa jotakuinkin Näsinneulaan kiipeämistä 25 kilon reppu selässä. Ei ollut herkkua. Nyt onkin paikat muusina ja taitaa vähän kuumettakin pukata…

No, onneksi tuli kaksi lentoa. Tuo huonokin oli noin 15 minsan pituinen, mutta vähän korpesi kun samaan aikaan kundit lensi 1,5 tuntia samoista nostoista 🙂 Tulipahan ainakin urheiltua oikein kunnolla. Huomenna on uusi päivä, ellei sit tule kipeeksi. Nyt nukkumaan.