Hallituksen esitys tavaramerkkilaista sisältää virheen – ristiriidassa direktiivin kanssa

Olin taannoin toisena osapuolena Suomen oikeushistorian laajimmassa tavaramerkkiriidassa, jota puitiin peräti 12 vuoden ajan kaikissa mahdollisissa oikeusasteissa ja virastoissa niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin. Kyseessä oli paitsi Suomen ennätys diaarinumeroiden ja oikeudenkäyntien määrässä myös tietojeni mukaan ainoa tavaramerkkiriita, jossa korkein hallinto-oikeus on käsitellyt saman tavaramerkin rekisteröinnin kahteen kertaan. Kyseessä oli siten todellinen tavaramerkkijuridiikan 12 vuoden korkeakoulu.

Oikeudenkäyntien päätyttyä sain yllättäen kutsun työ- ja elinkeinoministeriön työryhmään, jonka tehtävä oli valmistella Suomen tavaramerkkilain kokonaisuudistusta. Työryhmämme sai urakan valmiiksi keväällä 2018 ja tuloksista julkaistiin mietintö. Sittemmin uudesta tavaramerkkilaista saatiin aikaiseksi hallituksen esitys HE 201/2018, ja uuden lain on määrä astua voimaan viimeistään ensi kesänä. Se ei kuitenkaan mennyt lopulta ihan maaliin.

Edellä mainitsemaani tavaramerkkikiistaa käsiteltiin Suomen lisäksi useissa eri prosesseissa myös Euroopan yhteisön yhtenäistämisvirasto OHIMissa, jossa pääsin tutustumaan näköalapaikalta tavaramerkkejä koskeviin EU-direktiiveihin sekä luonnollisesti myös Pariisin sopimukseen ja TRIPS-sopimukseen, joita vertasin vuosikausien ajan kansalliseen lainsäädäntöön – melko menestyksekkäästi ainakin lopputuloksen perusteella.

Suomen tavaramerkkilain ja EU-direktiivin erojen takia kansallisen tavaramerkkilain kokonaisuudistus on nyt tarpeellinen ja ajankohtainen. Uudistuksen tarkoitus on paitsi selkeyttää tavaramerkkien ja toiminimien suhdetta myös päivittää laki vastaamaan direktiivin sisältöä. Hallituksen esityksen perusteella tämä ei näytä kuitenkaan onnistuneen, sillä esitys tavaramerkkilaiksi ei ole yhdenmukainen direktiivin kanssa. Kerron pian miksi.

Nykyisessä kansallisessa tavaramerkkilaissa ja tavaramerkkidirektiivissä on monia perustavaa laatua olevia eroja, joten vanhentunut kansallinen laki lakaistiin myös Etuovi-oikeudenkäynneissä maton alle useissa kohdissa, kun direktiivi määräsi asioista toisin kuin Suomen tavaramerkkilaki.

Euroopan yhteisön jäsenvaltio voi itse valita, ottaako se käyttöön periaatteen laajemman suojan antamisesta laajalti tunnetuille tavaramerkeille, mutta jäsenvaltio ei voi valita niitä tilanteita, jotka tama suoja kattaa, jos se on päättänyt antaa tällaista suojaa (ks. C-408/01 Adidas, kohta 20). Suomen tuomioistuimet joutuvat näin ollen asettamaan direktiivin Suomen lain edelle, jos niissä on ristiriitaisuuksia. Tämä olikin Etuovi-oikeudenkäynneissäni ratkaisevaa, sillä Suomen tavaramerkkilaki oli ja on yhä auttamattomasti vanhentunut verrattuna direktiiviin.

Tavaramerkkidirektiivissä laajalti tunnetuille merkeille yli tavaraluokkien annettava suoja on Euroopan Unionin jäsenmaissa harmonisoitu ja sen tulee olla yhdenmukainen. Direktiivin mukainen tavaraluokat ylittävä laajalti tunnettujen tavaramerkkien suoja koskee siten vain ja ainoastaan rekisteröityjä merkkejä. Rekisteröinti on siis suojan saamisen ehdoton edellytys, eikä Suomi voi antaa laajalti tunnetulle tavaramerkille direktiiviä kapeampaa tai laajempaa suojaa (C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119).

Uutta tavaramerkkilakia valmistelevan taustaryhmämme toiminta sujui kaikin puolin jouhevasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Mukana oli useita arvostamiani alan ammattilaisia, joista osalla oli ollut osuutensa myös Etuovi-tapauksessa. Nostin työryhmän kokouksissa esiin olennaisen lakiluonnokseen jääneen virheen, joka oli ristiriidassa paitsi direktiivin sanamuodon mutta myös EUT-oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden kanssa. Hallituksen esitykseen onkin nyt jäänyt jo viime syksynä osoittamani virhe, joka on ilmiselvästi ristiriidassa direktiivin kanssa.

Mikäli tavaramerkkilaki astuu voimaan nyt esitetyssä muodossa, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin asettamaan kansallisen lain sivuun ja noudattamaan direktiiviä, kuten kävi taannoisissa Etuovi-oikeudenkäynneissä. Olen tutustunut tähän aiheeseen vuosikaupalla, joten luulen tuntevani sen melko hyvin. Hallituksen tulisi pikavauhtia korjata lakiesitykseen jäänyt virhe, jotta kansallinen tavaramerkkilaki vastaisi direktiiviä.

Kyse on laajalti tunnetun tavaramerkin suojasta.

Laajalti tunnetusta tavaramerkistä puhutaan silloin, kun jokin merkki on niin tunnettu, että se saa suojaa kaikissa luokissa. En lähde tässä käsittelemään tuon statuksen saavuttamisen edellytyksiä, koska niistä saisi oman pitkän kirjoituksensa. Nyt on sen sijaan olennaista, että direktiivin ja siihen liittyvän oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan tavaramerkin täytyy olla rekisteröity saadakseen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Tästä ei ole direktiivissä minkäänlaista epäilystä. Rekisteröimätön merkki voidaan toki katsoa laajalti tunnetuksi, mutta ilman rekisteröintiä se ei voi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Hallituksen esityksessä tavaramerkkilaiksi kuitenkin esitetään direktiivistä merkittävällä tavalla poikkeavasti, että myös rekisteröimätön tavaramerkki voisi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa esimerkiksi vakiintumisen perusteella. Hallituksen esityksessä on siis virhe.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”Tavaramerkin haltijan olisi näytettävä, että tavaramerkki on laajalti tunnettu Suomessa. Tämä tarkoittaa, että merkittävän osan kohdeyleisöstä on tunnettava merkki. Huomioon tulisi ottaa kaikki asiaan vaikuttavat seikat, kuten esimerkiksi merkin markkinaosuus, sen markkinointikustannukset, käytön intensiivisyys, kesto ja maantieteellinen laajuus. Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka tavaramerkkiä ei olisi rekisteröity. Myös tavaramerkkidirektiivi mahdollistaa edellä 4 §:ssä todetuin tavoin vakiintuneet tavaramerkit ja vakiintuneet laajalti tunnetut tavaramerkit. Laajalti tunnetun tavaramerkin suojan laajuuden katsotaan olevan molemmissa tilanteissa sama.”

Tavaramerkkidirektiivi 2015/2436 16.12.2015

”10. On olennaista varmistaa, että rekisteröidyt tavaramerkit saavat saman suojan kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä. Unionissa laajalti tunnetuille EU-tavaramerkeille myönnettyä laajaa suojaa vastaava suoja olisi myönnettävä myös kansallisella tasolla kaikille rekisteröidyille tavaramerkeille, jotka ovat laajalti tunnettuja kyseisessä jäsenvaltiossa.”

Huomaatteko merkittävän eron yllä olevissa hallituksen esityksessä ja direktiivissä? Kansallinen tavaramerkkilaki antaisi nykyisellään suojaa rekisteröimättömille, vaikka direktiivi edellyttää rekisteröintiä. Hallituksen esityksessä virhettä perusteellaan viittaamalla puutteellisesti direktiiviin, joka hallituksen virheellisen tulkinnan mukaan mahdollistaisi, että vakiintunut tavaramerkki saisi laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Perustelu ei pidä paikkaansa, kuten edeltä voidaan helposti huomata.

Tavaramerkkidirektiivin 5.2 artikla, TRIPS-sopimuksen 16.3 artikla ja kattava EUT-oikeuskäytäntö (mm. C-252/07 Intel, kohdat 34 ja 47; T-150 Tosca Blu, kappale 55; C-375/97 General Motors, kappale 23) nimenomaan edellyttävät, että rekisteröinti on laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamisen edellytys. Siitä ei ole epäselvyyttä. Suomen uudessa tavaramerkkilaissa pyritään antamaan rekisteröimättömille tavaramerkeille direktiiviä selvästi kattavampaa suojaa, vaikka se on kiellettyä (mm. C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119). Sama virhe löytyy hallituksen esityksestä myös muissa pykälissä. Esimerkiksi 13 §:n 3 momentista, joka ei vastaa sisällöltään direktiivin samaa kohtaa.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”13 § Tavaramerkkiä ei rekisteröidä, tai jos se on rekisteröity, se on mitätöitävä, jos:
3) merkki on sama tai samankaltainen kuin aiempi Suomessa tai Euroopan unionissa laajalti tunnettu tavaramerkki, riippumatta siitä käytetäänkö sitä samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten.”

Tavaramerkkidirektiivi 2015/2436 16.12.2015

”3. Tavaramerkkiä ei lisäksi saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi,
a) jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki riippumatta siitä, ovatko tavarat tai palvelut, joita varten sitä haetaan tai rekisteröidään, samoja, samankaltaisia tai ei samankaltaisia kuin tavarat tai palvelut, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, jota varten rekisteröintiä on haettu tai jossa tavaramerkki on rekisteröity, tai EU-tavaramerkin tapauksessa tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa ja myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”

Voidaanko hallituksen esityksessä viitata direktiivin artiklaan tahallaan virheellisesti? Mahdollisesti, sillä tuossa yläpuolella on aivan suora lainaus direktiivistä. Jokainen huomaa, että artiklassa rekisteröinti mainitaan edellytyksenä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle, mutta hallituksen esityksen referaatista rekisteröinnin edellytys on jätetty pois. Tuskin tuollaista epähuomiossa tapahtuu. Tässä alla on hallituksen esityksen kappale, jossa yllä olevaa artiklaa referoidaan virheellisesti. Huomaatko eron, eli löydätkö alla olevasta referaatista mainintaa artiklassa mainitusta rekisteröinnistä? En minäkään.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”Artiklan 3 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi, jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki, tavaralajien samankaltaisuudesta riippumatta, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, tai EU-tavaramerkin tapauksessa, kun tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa. Suoja edellytyksenä on, että myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”

Niinpä.

Kuten edellä mainitsin, minulla on nimenomaan tästä lainkohdasta vuosien kokemus nyansseineen. Etuovi-tapauksen oikeudenkäynneissä Helsingin hovioikeudella oli  riittävä asiantuntemus haastavien tavaramerkkiasioiden käsittelyyn. En avaa tässä enemmälti oikeudenkäyntien sarjan materiaaleja, sillä helpointa on lainata Helsingin hovioikeutta. Tässä alla tähän liittyvät olennaisimmat hovioikeuden tuomiossa todetut seikat. Ne eivät jätä minkäänlaista tulkinnanvaraa asiasta.

Helsingin hovioikeus, Etuovi-oikeudenkäynti

Suomen oikeusjärjestelmän kannalta olisi noloa, jos uuteen lakiin päätyy direktiivin kanssa ristiriidassa olevia pykäliä. Ettei oltaisi vain direktiivin sekä omaan historiaani liittyvien seikkojen varassa, niin otetaan vielä kansallisia tuomioistuimia (myös Suomessa) sitovia Euroopan Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuja samasta asiasta.

EUT C-252/07 Intel v. CPM, kohdat 34 ja 47
”Tavaramerkin laajaa tunnettuutta on arvioitava suhteessa siihen, miten kohdeyleisö, joka muodostuu niiden tavaroiden tai palvelujen kuluttajista, joita varten tämä tavaramerkki on rekisteröity, mieltää tavaramerkin.”

EUT T-150/04, Tosca Blu, kappale 55
”Asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohdan sanamuodosta, jossa käytetään ilmausta ”joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity”, seuraa, että tätä säännöstä sovelletaan tämän asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaisiin aikaisempiin tavaramerkkeihin vain siltä osin kuin ne on rekisteröity.”

EUT C-375/97, General Motors, kappale 23
”Koska direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa – toisin kuin 5 artiklan 1 kohdassa – suojataan rekisteröityjä tavaramerkkejä myös muihin kuin samankaltaisiin tavaroihin tai palveluihin nähden, siinä on asetettu ensimmäiseksi edellytykseksi, että aiemman tavaramerkin tunnettuus yleisön keskuudessa on tietynasteista.”

Otetaan vielä vilkaisu edellä pikaisesti jo sivuamaani TRIPS-sopimukseen ja sen 16 artiklaan. Tämäkään ei jätä juuri arvailun varaa siitä täytyykö laajalti tunnetun tavaramerkin olla suojaa saadakseen rekisteröity vai ei.

TRIPS-sopimuksen 16(3) artikla
”Article 6 bis PC shall apply mutatis mutandis, to goods or services which are not similar to those in respect of which a trade mark is registered, provided that use of that trade mark would indicate a connection between those goods or services and the owner of the registered trade mark and provided that the interests of the owner of the registered trade mark are likely to be damaged by such use.”

Suomen osalta on 1.1.1996 tullut voimaan Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liitteenä 1 C oleva sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (ns. TRIPS-sopimus), jonka 16 artiklan 3 kohdan mukaan “Pariisin yleissopimuksen (1967) 6 bis artiklaa sovelletaan soveltuvin osin tavaroihin ja palveluihin, jotka eivät ole samanlaisia niiden kanssa, joille tavaramerkki on rekisteröity, edellyttäen että tavaramerkin käyttö sanotuille tavaroille tai palveluille loisi vaikutelman yhteydestä noiden tavaroiden tai palvelujen ja tavaramerkin omistajan välillä, ja edellyttäen, että rekisteröidyn tavaramerkin omistajan etu todennäköisesti kärsisi sellaisesta käytöstä.” TRIPS-sopimuksen 16 artiklan 3 kohdassa edellytetään siis tavaralajien ylittävän suojan saamiseksi tavaramerkin rekisteröintiä (mm. Mia Pakarinen: Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala ja tavaramerkin käyttö verkkotunnuksessa 2004, s. 64-66).

EUT on katsonut tavaramerkkiasetuksessa tarkoitetun laajalti tunnetun tavaramerkin suojan edellytysten osalta, että laajalti tunnettuina tavaramerkkeinä suojataan vain sellaisia tavaramerkkejä, jotka ovat yleisesti tunnettuja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja joiden rekisteröinnistä on esitetty näyttöä (T-150/04, Mülhens GmbH & Co. KG v. SMHV, kohta 56). Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut, että se, että jäsenvaltion lainsäädännössä taataan laaja suoja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetuille yleisesti tunnetuille tavaramerkeille, joita ei ole rekisteröity, ei ole omiaan muuttamaan toteamusta, jonka mukaan asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohtaa ei sovelleta yleisesti tunnettuihin tavaramerkkeihin, kun niitä ei ole rekisteröity (Mülhens, kohta 61). Toisin sanoen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa voi saada vain rekisteröity tavaramerkki toisin kuin hallituksen esityksessä nyt virheellisesti todetaan.

Mia Pakarinen, Tavaramerkkien oikeudellinen suoja-ala

”TRIPS-sopimus, toisin kuin Pariisin sopimus, antaa siis suojaa myös yli kilpailurelaation. TRIPS-sopimuksen mukaan tällaista laajennettua suojaa tulisi kuitenkin antaa vain rekisteröidyille tunnuksille. TRIPS-sopimuksen ja direktiivin valossa näyttää siis siltä, että yhteisöalueella rekisteröimättömille tavaramerkeille tulisi siis pääsääntöisesti antaa suojaa vain suhteessa identtisiin tai samankaltaisiin tavaroihin/palveluihin. Jotta tavaramerkin oikeudenhaltija voisi saada yli tavarakohtaisuuden menevää suojaa, on hänellä oltava voimassaoleva rekisteröinti johon vedota.”

”TRIPS-sopimus antaa rekisteröidyille yleisesti tunnetuille merkeille suojaa yli kilpailurelaation. Sen tarkoitus on laajentaa Pariisin sopimuksen suojaa, mutta se eroaa tästä olennaisesti juuri siksi, että siinä puhutaan vain ja nimenomaisesti rekisteröidyistä merkeistä.”

Mitä nyt pitäisi tehdä?

Nähdäkseni ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö direktiivi edellyttäisi rekisteröintiä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle. Toin nämä epäkohdat esiin työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa työryhmässä sekä suullisesti että kirjallisesti. Jostain syystä ne eivät kuitenkaan päätyneet mietintöön saakka, vaikka kyse on olennaisesta seikastaHallituksen esitys uudesta tavaramerkkilaista tulee korjata vastaamaan tavaramerkkidirektiiviä. Se onnistuu poistamalla hallituksen esityksestä virheellinen perustelu ”Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka sitä ei ole rekisteröity” ja lisäämällä lakiesitykseen direktiivin mukainen määritelmä rekisteröinnin edellytyksestä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiseksi.

Ellei tätä virhettä korjata, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin noudattamaan kansallisen lainsäädännön sijaan EU-direktiiviä. Sellainen tilanne tuskin oli alunperin tavaramerkkilain kokonaisuudistuksen tarkoituksena. Uudistusta lähdettiin nimittäin aikanaan tekemään, jotta tavaramerkkilaki saataisiin viimein vastaamaan direktiiviä. Ilmeisesti joku on nyt pudottanut hanskat ennen maaliviivaa. Tavaramerkkilaki ei nimittäin avaudu kovin helposti edes kokeneille asianajajille saati kansanedustajille ja ministeriön virkamiehille. Nyt tarvitaan käsi pystyyn virheen merkiksi ja nopea korjausliike.