Tappajat kaasuttelevat teillämme – eduskunnalta tarvitaan ryhtiliike

Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii pitämään parhaansa mukaan huolta yhteiskunnan heikoimmista ja vähäosaisista jäsenistä, mutta yhden tappajajoukon edessä seistään kuitenkin edelleen tumput suorana tekemättä mitään konkreettista asian korjaamiseksi. Suomen teillä risteilee nimittäin tänäkin päivänä – myös sinun tätä kirjoitusta lukiessasi – vähintään kymmeniä tappajia, joiden kuriin saamiseksi ei ole tehty läheskään tarpeeksi. Kyseessä on jokapäiväinen ja akuutti kansallinen tragedia, joka aiheuttaa vuosittain määrättömästi surua sadoissa perheissä.

Kyse on rattijuopoista.

Suomessa on rattijuoppojen aiheuttamista tragedioista esimerkkejä enemmän kuin voisin tässä koskaan mainita. Tammi-kesäkuussa 2018 rattijuopumusten määrä kasvoi edellisvuodesta peräti 14,4 prosenttia, ja törkeiden rattijuopumusten määrä peräti 5,17 prosenttia. Jokainen meistä tietää, että nykyisellä valvonnan määrällä tuo on vain jäävuoren huippu. Koska sinä olet ajanut viimeksi puhallutusratsiaan? Niinpä. Sitten synkkään tilastoon: Vuonna 2017 rattijuopot tappoivat Suomessa 38 ihmistä ja vammauttivat 551 ihmistä. Rattijuoppo tappaa siis keskimäärin yhden suomalaisen joka kymmenes päivä. Onko se paljon vai vähän? Entä pitäisikö lainsäätäjien viimein herätä tähän asiaan, vai annammeko tosiaan tragedian jatkua?

Työskentelin 2000-luvun alussa neljä vuotta Poliisi-TV -ohjelman toimittajana ja istuin kymmeniä viikonloppuja poliisiautojen takapenkeillä ympäri maata kaikissa isoissa kaupungeissa ja lukemattomissa pienemmissä kunnissa. Neljän vuoden aikana olin useita kertoja mukana takaa-ajoissa, jossa mentiin tuhatta ja sataa rattijuoppojen ja niihin rinnastettavien huumekuskien perässä. Vaaratilanteita oli lukemattomia. Näimme karmaisevia tapauksia ja niiden seurauksia, joista lehtien palstoilta saadaan yleensä lukea ilman tarkkoja uutiskuvia. Tiedän siis liiankin hyvin millaista jälkeä rattijuopot tekevät maamme teillä.

Kirjoitin tästä samasta asiasta Facebook-sivulleni jo elokuussa, kun rattijuoppo törmäsi Haukiputaalla kahteen lapseen ja pakeni paikalta. Tänään 12. syyskuuta saimme taas lukea lehdistä miten sivullinen nainen kuoli lauantaina Inkoon Degerbyssä, kun yli kaksi promillea puhaltanut rattijuoppo ajoi nokkakolarin maantiellä. Uhrilla ei ollut mitään mahdollisuutta selvitä. Tällaisten tilastojen ja tapausten myötä luulisi hälytyskellojen jo soivan eduskunnassa, mutta ei. Siellä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Kahden lapsen isänä en voi hyväksyä nykytilannetta. En lainkaan.

Mikä olisi sitten oma ratkaisuni? Minusta Suomeen tarvitaan pikavauhtia lakimuutos, joka mahdollistaa rattijuopon ajoneuvojen määräaikaisen tai pysyvän takavarikon jo ensikertalaiselta sellaisissa tapauksissa, joissa kuljettaja syyllistyy törkeään rattijuopumukseen. Seuraamus täytyy panna täytäntöön täysin huolimatta ajoneuvon omistussuhteista. Rikoslain 10 luvussa määritellyn menettämisseuraamuksen tarkoitus on uusien rikosten ehkäiseminen, joten ajoneuvon menetys on mielestäni erittäin hyvin perusteltu seuraamus kyseisellä ajoneuvolla tehdystä rikoksesta, joka aiheuttaa välitöntä vaaraa sivullisille. Ensikertalaiselta auto tulisi ottaa valtion varikolle takavarikkoon esimerkiksi puoleksi vuodeksi, ja rikoksen uusimisen yhteydessä auto tulisi tuomita kokonaan valtiolle menetetyksi. Jälkimmäisessä tapauksessa auto huutokaupattaisiin uudelle omistajalle ja siitä saatavat varat voitaisiin osoittaa esimerkiksi rikosuhrimaksuna rikosten uhrien tukipalveluihin.

Tässä vaiheessa joku voi miettiä, että menetysseuraamus olisi epäreilua tapauksissa, joissa rattijuoppo ei itse omista autoaan. Jos rikoksen tekemisen olennaisena välineenä käytetty auto on leasing-auto tai kaverilta lainattu, niin rattijuoppo vastaa luonnollisesti itse aiheuttamistaan seurauksista auton omistajalle. Tilanne on rinnastettavissa siihen, että rattijuoppo ajaa leasing-autonsa tai kaverinsa auton romuksi metsään. Silloinkin auto menetetään, eikä auton haltijan tai omistajan vakuutusyhtiö varsinaisesti innostu tilanteesta. Jatkossa kannattaisi siis miettiä kahteen kertaan kenelle autoaan lainaisi.

Leasing-sopimuksiin saadaan helposti lisättyä pykälä, jolla vastuu määritellään tapauksissa, joissa auto määrätään menetetyksi valtiolle tilapäisesti tai pysyvästi kuljettajan rattijuopumuksen vuoksi. Auton haltija vastatkoon käytössään olevan auton käyttämisestä. Poikkeuksena tästä pääsäännöstä tulisivat tietenkin tapaukset, joissa auto on selkeästi varastettu. Poliisin tehtävä olisi selvittää onko auto otettu käyttöön luvatta vai ei.

Suomen nykyinen oikeuskäytäntö on rattijuopoille kuin yhtä suurta yläkoulun jälki-istuntoa. Tuomiot ovat muille aiheutettuun vaaraan nähden mitättömiä.  KKO on jopa linjannut ennakkoratkaisuissaan (mm. KKO:2005:75), että ajokiellon määrääminen on tehokas keino estää rattijuopumuksen toistumista. Väärin. Käytäntö on osoittanut lukemattomien ihmishenkien menetyksellä, että korkeimman oikeuden näkemys ei pidä paikkaansa. Ajokielto ei ole lainkaan rangaistus, kun sitä ei noudateta ja kun rikoksentekoväline odottaa oven edessä käynnistämistään. Ensimmäisen kossupullon jälkeen kaasu on jo pohjassa – väitti korkein oikeus sitten ihan mitä tahansa. Tästä on olemassa lukemattomia traagisia käytännön esimerkkejä.

On totta, että jo nykyisen rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentti mahdollistaa rattijuopon auton takavarikoinnin, mutta käytännössä niin ei käy juuri koskaan. Nykyisen oikeuskäytännön mukaan rattijuopon täytyy jäädä kiinni kymmeniä kertoja ennen kuin oikeus määrää auton menetetyksi. Koska vain murto-osa kännissä ajeluista päättyy kiinni jäämiseen, pääsee rattijuoppo vaarantamaan nykyisin ihmishenkiä jopa satoja kertoja ennen kuin yhteiskunta ottaa häneltä rikoksentekovälineen pois. Menettämisseuraamuksesta tulee tehokas pelote vasta, kun se on mahdollista määrätä jo heti ensimmäisellä kerralla. Nykyisin tällaista pelotetta ei ole, koska ensikertalainen ei koskaan menetä autoaan. Ei vaikka ajaisi kolmen promillen kaatokännissä lapsia täynnä olevaan bussikatokseen. Asialle täytyy siis tehdä jotain ja nopeasti.

Yksikään rattijuoppo ei lähde vahingossa juovuksissa auton rattiin. Teko on siis aina tahallinen. Siitä huolimatta ihmishenkien menettämiseen johtaneiden rattijuopumusten rikosnimike on nykyisin yleensä kuolemantuottamus. Tätäkin tulisi harkita perusteellisesti uudelleen, sillä kuolemantuottamuksen sijaan sivullisten kuolemaan johtavien rattijuopumusten oikea nimike ja sen myötä myös tuomion pitäisi olla tappo. Sastamalan helmikuun 2017 tapauksessa tuomioistuin katsoi teon niin suunnitelmalliseksi, että tekijä tuomittiin taposta. Se oli äärimmäisen harvinainen poikkeus. Suomen rikoslaissa säädetään eri tekojen rangaistusasteikoista, joita tuomarit eivät kuitenkaan todellisuudessa käytä. Rangaistukset ovat nimittäin säännönmukaisesti ainoastaan asteikon alapäästä. Kun tuomioistuimet eivät selvästikään osaa käyttää niille määriteltyjä työkaluja, tulee lainsäätäjän korjata tilanne muuttamalla työkaluja, eli rangaistusasteikkoa ja muita seurauksia.

Suomessa rattijuopumuksen raja on 0,5 promillea, joka on muihin Euroopan maihin korkeaa keskisarjaa. Valtaosassa naapurimaistamme rattijuopumuksen raja on nykyisin 0,2 promillea. Suomen promillerajan alentaminen on tasaisin väliajoin otsikoissa myös poliitikoiden toimesta, mutta se ei ole ainoa toimiva ratkaisu. Miksikö ei? Koska promillerajan alentaminen ei yksin auta niin pitkään kuin rangaistukset sen ylittämisestä ovat aivan liian lievät. Suomen tulee korjata tämä vakava valuvika törkeiden rattijuopumusten rangaistuksissa ennen kuin promillerajaa lähdetään laskemaan. Rajan alentamisella on varmasti vaikutusta, mutta yksin tehtynä sen pelote ei ole riittävä, kun rikoksentekoväline on koko ajan käsillä odottamassa käyttöään.

Vanhan paikkansa yhä pitävän sanonnan mukaan suomalaisen kannattaa hypätä kännissä auton rattiin, jos haluaa tappaa toisen ihmisen. Silloin tekijä selviää ehdollisella tai korkeintaan vuoden vankilavisiitillä. Sanonta pitää ikävä kyllä paikkansa.

Kuten edellä totesin, esimerkkitapauksia on satoja. 10-vuotiaan tytön kahden promillen humalassa tappanut rattijuoppo tuomittiin vuonna 2015 vain viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Ehdolliseen! Käytännössä tappaja siis vietti muutaman kuukauden leppoisasti vapaalla jalalla kahvitellen, elokuvissa, harrastuksissa ja asui tietenkin kotonaan. Yksi traagisimmista tapauksista on vuonna 2012 tapahtunut 11-vuotiaan Matleena-tytön tapaus, jossa Itä-Suomen hovioikeus alensi pikkutytön tappaneen rattijuopon 2 vuoden ja 7 kuukauden tuomiota viidellä kuukaudella, koska ajettu matka oli niin lyhyt. Anteeksi mitä? Koska matka oli niin lyhyt! Tappaja istui ensikertalaisena vankilassa vain vaivaisen vuoden. Tekijä oli 2,58 promillen kaatokännissä autoillut 52-vuotias nainen.

Tekijä oli jäänyt aiemminkin kiinni rattijuopumuksesta.

Mieti sitä hetki.

Kaksi kuukautta sitten, heinäkuussa 2018, rattijuoppo tappoi kaksi ihmistä Mäntyharjulla noin 200 km/h nopeudella tapahtuneessa nokkakolarissa. Paikkakunnalla oli yleisesti tiedossa, että miehellä oli tapana ajaa kännissä. Edellisen kerran mies oli jäänyt poliisille kiinni rattijuopumuksesta vain muutamaa päivää aiemmin ja tällä kertaa hän lähti pakoon ikävin seurauksin. Ajokorttia miehellä ei enää ollut, mutta auto hänellä kuitenkin oli edelleen rikoksentekovälineenä.

Mieti sitäkin hetki.

Ajokortilla ei ajeta, mutta autolla ajetaan. Tässä yhteydessä on taas paikallaan muistuttaa, että korkeimman oikeuden mukaan ajokielto on riittävän tehokas keino estää rattijuopumusten toistumista (KKO:2005:75), vaikka tuossa tapauksessa oli kyse toistuvasti rattijuopumukseen syyllistyneestä henkilöstä.

Oikeuskirjallisuudessa (Pekka Viljanen, LM 3/2004 s. 493 – 501) ja rikoslain uuden 10 luvun (26.10.2001/875) esitöissä (HE 80/2000 vp s. 28) on katsottu mielestäni perustavalla tavalla virheellisesti, että rattijuopon autoa tulisi kohdella rikoksen kohteena eikä rikoksentekovälineenä. Olen tästä vahvasti eri mieltä. Auto ei ole rikoksen kohde, vaan sen tekoväline. Edellä mainittujen ja kymmenien muiden esimerkkien valossa jokainen meistä voi pohtia kuinka moni rattijuopon uhri olisi jäänyt kuolematta, jos rattijuopolla ei olisi ollut enää autoa, jolla ajaa sivullisten päälle juovuksissa.

Matleenan tappaja vapautui vankilasta jo vajaan vuoden päästä hovioikeuden käsittelystä. Matleena on sen sijaan ikuisesti poissa. Tapaus johti tytön isän Jorma Sonnisen tekemään kansalaisaloitteeseen, joka ylitti vaaditut 50 000 allekirjoitusta kirkkaasti keräten yhteensä yli 62 000 nimeä. Kansalaisaloite luovutettiin eduskunnan silloiselle puhemiehelle Eero Heinäluomalle, mutta eduskunta ei kyennyt tekemään muutoksia, joita kansalaiset valitsemiltaan kansanedustajilta vaativat. Eduskunnan käsittelyssä kansanedustajat tosin vielä vaativat rattijuoppojen rangaistusten koventamista, mutta vaatimukset jäivät pelkiksi juhlapuheiksi. Taas kerran.

Säälittävää tunarointia, sanoisin.

Eduskunnan on aivan turha väittää tekevänsä jotain konkreettista rattijuopumusten vähentämiseksi niin pitkään kuin rattijuopon autoa ei oteta pois edes määräajaksi jo ensimmäisestä törkeästä rattijuopumuksesta. Suomalaiset ovat ilmaisseet jo useasti yksiselitteisen vaatimuksensa rattijuoppojen rangaistusten koventamisesta. Nykyinen eduskunta on ollut täysin kädetön korjaamaan tätä asiaa, mutta ensi keväänä sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa asiaan eduskuntavaaleilla.

Itse tulen tekemään hartiavoimin töitä, että minun lapsillani on jatkossa turvallisempi Suomi.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.