Halutaanko Tampereen keskustaa elvyttää?

Tampereen keskusta on parhaillaan kuin sodan jäljiltä, ja ensi kesäksi ongelmat tulevat paisumaan entisestään. Siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Kapealle kannakselle rakennettu keskusta on muuttunut yrittäjille taistelutantereeksi, kun asiakkaat ovat kadonneet autoilevan ostovoiman myötä. Lukemattomat yrittäjät ovat jo jättäneet uppoavan laivan, kun asiakasmäärät ovat moni paikoin jopa puolittuneet. Ensin syynä oli Hämeenkadun sulkemisfarssi ja sittemmin ratikan rakennustyöt.

Kirjoitin Tampereen keskustan ongelmista helmikuussa 2015.

Haavetta autottomasta keskustasta voisi verrata ostoskärryttömään supermarkettiin. Se on toki trendikästä, mutta talouden realiteetteja sillä ei ole. Nykyisellään Tampereen keskusta näivettyy päivä päivältä enemmän, joten asia tulisi korjata nopeasti. Ehdotan Hämpin parkkiin ilmaispäivää, jonka avulla ihmiset uskaltautuvat kokeilemaan sitä ja jäävät ehkä koukkuun. Ensimmäinen annos kannattaa joskus antaa ilmaiseksi.
– Tamperelainen-lehden kolumnini 17.2.2015

Ehdotin jo lokakuussa 2014, että keskustan tilannetta tulisi parantaa järjestämällä Hämpin Parkissa ilmaispäiviä. Kerroin ideastani myös Tampereen kaupungin omistaman Finnparkin toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpäälle ja monille Tampereen kaupungin päättäjille. Esitin, että Hämpin Parkissa tulisi järjestää esimerkiksi lauantaisin ilmaispäiviä, jotta autolla liikkuvat ostovoimaisimmat lapsiperheet pääsisivät kokeilemaan miten kätevää Hämpin Parkissa asiointi on. Esitystäni ei kuitenkaan haluttu syystä tai toisesta toteuttaa.

Ideani käytännön toteutus olisi nähdäkseni ollut kokonaistaloudellisesti tuottoisa ratkaisu, sillä vielä tuolloin lauantaisin tyhjänä ammottaneen Hämpin Parkin täyttäminen ei olisi tuonut kaupungille juurikaan kustannuksia. Sen sijaan tuhannen auton verran ostovoimaa keskustaan olisi tuonut keskustan alueen yrityksille erittäin merkittävän lisäyksen myyntiin. Ilmaispäivillä olisi ollut myös kauaskantoisia positiivisia seurauksia, koska ostovoimaiset autoilijat olisivat huomanneet Hämpin Parkin kätevyyden ja olisivat jatkossa olleet myös valmiita maksamaan siitä. Kaikki olisivat voittaneet.

Nyt eletään marraskuuta 2017 ja Tampereen keskustan yritykset ovat suuremmassa kriisissä kuin koskaan aiemmin. Tampereen kaupunki ei ole tehnyt käytännössä mitään keskustan yrittäjiä auttaakseen. Hämpin Parkin ongelmana on edelleen sen saavutettavuus yhdistettynä ensimmäisen kokeilukerran kynnykseen. Näin ollen kolme vuotta vanha esitykseni olisi vielä tänäkin päivänä toteuttamiskelpoinen ja ennen kaikkea tarpeellinen. Sillä saataisiin nopeasti lisää ostovoimaa Tampereen keskustaan. Nyt Tampereen kaupungin olisi aika tehdä jotain konkreettista, mutta halutaanko keskustaa elvyttää?

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 1.12.2017.

Postia Teneriffalle

Teneriffan Playa de las Americas, syys-lokakuussa 1999. Astelin aikaisin aamulla sisään työpaikalleni Fritidsresorin toimistolle, kun kohdepäällikkö ojensi minulle Suomesta saapuneen postilähetyksen. Kyseessä oli 15 x 15 -senttinen kova pahvikuori. Tunnistin heti, että kyseessä oli CD-levyn postituskuori, mutta ihmettelin miksi ihmeessä se oli lähetetty minulle Teneriffalle saakka.

Avasin kuoren ja sisällä oli sinikantinen CD-promosingle ja sen mukana A4-paperiarkille tussilla kirjoitettu viesti Jaakko JS16 Salovaaralta. Viesti oli lyhyt ja ytimekäs.

”Tsekkaa Jocka tää. Tästä tulee kova. T:JS16”

Fritidsresorin ja Hassen toimistolla ei ollut CD-soitinta, joten panin levyn laukkuuni ja suuntasin hotellipäivystyksille. Sen jälkeen vein bussillisen turisteja lentokentälle ja paluumatkalla hain saman verran turisteja kentältä hotelleille. Pääsin asunnollemme vasta alkuillasta, jolloin iskin levyn juuri ostamaani kannettavaan soittimeen. Tuolloin jo yhdeksän vuotta DJ-töitä tehneenä ymmärsin heti ensisekunneista, että nyt on kyseessä joku hieman tavallista erikoisempi ralli.

Tunnustan, että en syttynyt kappaleeseen heti ensikuulemalta, koska tyylilaji oli jotain niin selkeästi uutta ja ihmeellistä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen biisi alkoi kuitenkin tarttua kuin purkka tukkaan ja ymmärsin, että kyseessä oli mahdollisesti jotain todella suurta ja aivan uutta konemusiikin kentällä. Minulla ei kuitenkaan voinut olla mitään aavistusta siitä millainen superhitti kyseessä olikaan.

Tramps-klubi 17.4.2016
Tramps-klubi 17.4.2016

Samana iltana otimme matkaoppaiden kanssa hieman punssia ja suuntasimme joukolla Den Glade Vikingin drinkkien kautta tuttuun tapaan Playa de las Americasin yökerhoihin. Otin saamani promolevyn mukaan varmuuden vuoksi, jos joku DJ sen vaikka haluaisi soittaa. Jostain kumman syystä eksyimme normaalista poiketen brittien kantapaikkana tunnetulle ja tässä kuvassa nähtävälle Tramps-klubille. Siellä DJ veivasi yleensä pääasiassa tiukkaa technoa ja muuta konemusiikkia, ja ykköshitti oli juuri tuolloin Alice Deejayn Better Off Alone.

Vein saamani promosinglen DJ:lle, joka suostui ihme kyllä kuuntelemaan siitä pienen otteen. Ilmeisesti hänellä oli hittikorvaa, sillä lyhyen kuuntelun jälkeen mies uskalsi panna biisin soimaan kuulematta sitä koskaan aiemmin. Kuten odotettua, jengi ei syttynyt uuteen ja hieman poikkeavaan biisiin kovinkaan hyvin ja tanssilattialta väheni hieman väkeä. Ei kuitenkaan niin paljon, että kyseessä olisi ollut vikatikki tai merkki huonosta biisistä. Sama ilmiö nähdään nimittäin jokaisen kappaleen ensisoitolla. DJ kuitenkin syttyi ja kysyi innoissaan mikä tuollainen biisi oikein mahtaa oikein olla.

Kerroin sen olevan Daruden Sandstorm.

Tuo Trampsin ilta oli todennäköisesti ensimmäinen kerta, kun Sandstorm on koskaan soinut Espanjassa. Se oli todennäköisesti myös ensimmäisiä kertoja, kun Sandstorm soi klubeilla Suomen ulkopuolella. Sittemmin sama ralli on soinut ”jokusen” kerran ja muodostunut Suomen kaikkien aikojen menestyneimmäksi kappaleeksi sekä yhdeksi maailmanhistorian suosituimmista kappaleista. Tuo historiallinen promolevy on edelleen mukana ysärin levypakissani. Pitänee kehystää se Jaakon viestin kanssa seinälle. Historian havinaan. Good old times.

Tämä tarina muistui elävästi mieleeni, kun kävimme viime viikonloppuna tsekkaamassa vanhat mestat Teneriffalla. Tramps on näemmä edelleen olemassa, mutta tuskin siellä kukaan tietää mitä historiallista klubilla tapahtui tuona iltana syys-lokakuussa 1999. Sandstorm siellä soi takuuvarmasti edelleen.

Onnibusille erävoitto tavaramerkkikiistassa OnniExpressistä

OnniExpress-nimeä oikeudettomasti käyttänyt bussiyhtiö Keskimatkat Oy on nyt luovuttanut tavaramerkkikiistansa Onnibussin kanssa, koska olisi joka tapauksessa kärsinyt rökäletappion ilmiselvän vilpillisyytensä takia. Tapaus on kaikessa absurdiudessaan lähinnä lapsellinen, ja tapauksen voittajia ovat ainoastaan juristit. Vastaavia riitoja syntyy kuitenkin Suomessa koko ajan, koska yritykset eivät ymmärrä pestata juuri tämän alan asiantuntijoita avukseen. Tässä kirjoituksessa käsittelen tapauksen taustaa tavaramerkkijuridiikan näkökulmasta mahdollisimman lyhyesti ja helppotajuisesti.

OnniExpressin perustivat neljä Onnibus-konsortiosta eronnutta bussiyhtiötä. Nyt keskiössä olevan tavaramerkin rekisteröintiä haki (mahdollisesti koko nelikon puolesta) Keskimatkat Oy, joka on ajanut bussivuoroja OnniExpress-nimellä muun muassa Turku-Pori -linjalla. Osan liikennoinnistä on 1.1.2015 alkaen ajanut Turun Linja-autoilijain Osakeyhtiö Oy. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä nimikiistan näkökulmasta. Iltalehti uutisoi 31.1.2015, että TLO (ei siis Keskimatkat Oy) on päättänyt luopua OnniExpress-nimestä ja ottaa käyttöön uuden Åbus-nimen. Kiista on lehden mukaan siis ohi, joten on aika katsoa mitä matkalla tapahtui.

Suomen linja-autoalan taannoin mullistanut Onnibuss haki nimelleen asianmukaisesti tavaramerkkiä 28.12.2012, ja merkki 257856 rekisteröitiin 28.2.2013. Sen jälkeen tunnusmerkistä tuli millä tahansa mittarilla Suomessa tavaramerkkilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu laajalti tunnettu tavaramerkki, joka saa poikkeuksellisen laajaa suojaa yli luokkarajojen. Tämä oli tietenkin kiistatta myös Keskimatkat Oy:n tiedossa, koska OnniExpressin perustivat juuri entiset Onnibus-konsortion jäsenet.

Tietoisena Onnibusin tavaramerkistä ja sen laajasta tunnettuudesta koko maassa Keskimatkat Oy päätti kuitenkin ottaa vilpillisessä mielessä OnniExpress-tunnusmerkin käyttöönsä bussitoimintansa kaupallisena nimenä. Näiden kahden tunnusmerkin sekoitettavuus on niin ilmeistä, että se ei ole voinut olla vahinko, sillä tunnusmerkkien samankaltaisuus aiheuttaa jopa valistuneelle kuluttajalle tavaramerkkilain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun sekaannusvaaran palvelun tarjoajasta. OnniExpressin voisi hyvällä syyllä olettaa olevan Onnibusin liikennöimä pikavuoro.

Pelkkä nimen oikeudeton käyttäminen ei kuitenkaan riittänyt, sillä OnniExpress.fi-verkkotunnus rekisteröitiin 21.3.2014. Suurin virhe oli kuitenkin se, että Keskimatkat Oy haki OnniExpress-tavaramerkin rekisteröintiä reilua viikkoa aiemmin, 12.3.2014. Patentti- ja rekisterihallituksen tavaramerkkiosasto teki oudon virheen rekisteröidessään tavaramerkin, joka oli ilmiselvästi sekoitettavissa samoille palveluille luokassa 39 jo aiemmin rekisteröidyn tavaramerkin Onnibus kanssa.

Onnibus teki rekisteröinnistä tietenkin väitteen (jolla uutta rekisteröintiä vaadittiin kumottavaksi), koska rekisteröinti oli ilmiselvästi haettu tavaramerkkilain 14 § 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla vilpillisessä mielessä hakijan ollessa tietoinen, että toinen (Onnibus) käytti samaa tai samankaltaista tunnusmerkkiä samojen palvelujen tunnuksena. Tavaramerkkiä ei yksinkertaisesti saa hakea, jos tietää toisen jo käyttävän samaa tai samankaltaista tunnusmerkkiä tavaramerkinomaisena kaupallisena tunnuksena samoille tai samankaltaisille palveluille. Tätä tietoisuutta Keskimatkat tuskin edes yritti kiistää.

”Kyllästyimme nimiasian vatvomiseen. Nimen pyörittely on energian tuhlausta, se on kaikki pois toiminnan kehittämisestä ja asiakkaiden palvelemisesta. Nimiasiassa meitä ovat vastassa ulkomaiset tahot, joita vastaan meillä ei ole halua lähteä taistelemaan.”
– TLO:n johtaja Hannu Lehmus lehdistötiedotteessa

Iltalehti siis kertoi osapuolten päässeen sovintoon, eli asian pitäisi olla nyt selvä. Lehdet eivät kuitenkaan tienneet kertoa, että Keskimatkat Oy on hakenut 9.1.2015 jälleen uutta tavaramerkkiä, Suomen OnniExpress (T201550047). Lisäksi käynnissä on edelleen myös domainkiista verkkotunnuksesta onniexpress.fi, jonka käsittely on Ficorassa yhä kesken. Toivottavasti nämä sisältyvät sopuratkaisuun, sillä muussa tapauksessa nimikiista saa pian toisen erän.

Kiistan perimmäisestä syystä on nähdäkseni kaksi vaihtoehtoa:

1) Onnibus-konsortiosta eronneet bussiyhtiöt päättivät keskenään panna kapuloita Onnibusin rattaisiin ja sopivat, että yksi entinen Onnibus-konsortion yhtiö uhrautuu ryhtymällä sekoittamaan pakkaa nimikiistalla

tai

2) Keskimatkat Oy yritti yksin ratsastaa Onnibusin nimellä ja saada Onnibusin asiakkaita harhautettua omiksi asiakkaikseen, vaikka se oli jo eronnut Onnibus-joukosta.

Oli syy kumpi tahansa, niin nimikiista ei olisi päässyt edes alkamaan, jos Keskimatkat Oy olisi ymmärtänyt pestata itselleen osaavan tavaramerkkiasiamiehen tai asianajajan. Asiantuntija olisi nimittäin nähnyt muutamassa minuutissa, että tällä tapauksella on vain yksi mahdollinen lopputulos. Asiantuntija olisi neuvonut yritystä keksimään palvelulleen toisen nimen, jolloin yritys olisi säästänyt 1) omat asianajokulut, 2) vastapuolen asianajokulut 3) paljon omaa aikaa ja vaivaa sekä 4) nimenvaihdoksen hinnan nettisivuineen, mainosmateriaaleineen ja bussien tarroituksineen.

Nyt väärän asiamiehen valinta – tai sellaisen puuttuminen kokonaan – maksoi yritykselle maltaita, vaikka juuri asiamiehen olisi pitänyt heittää pyyhe ajoissa kehään. Rivilakimies ja riviasianajaja tietävät tavaramerkeistä yleensä yhtä paljon kuin siivooja avaruustekniikasta, joten päämiehen tulee aina itse varmistua siitä, että asiamies osaa nimenomaan tavaramerkkijuridiikan etu- ja takaperin. Olen nähnyt tapauksia, joissa lakimiehen tai asianajajan virheet ovat maksaneet enemmän kuin tuomioistuimen langettamat korvaukset tai sovinto. Siperian opetukset ovat tavaramerkkitapauksissa usein melko hintavia.

Tässä tapauksessa asiamiehen epäpätevyys tavaramerkkiasioihin – tai asiamiehen puuttuminen kokonaan – vahvistuu viimeistään siitä, että Keskimatkat Oy on nimikiistan ollessa jo loppusuoralla hakenut vielä tammikuussa 2015 tavaramerkkiä ”Suomen OnniExpress”. Tavaramerkkilaki ei kuitenkaan mahdollista tällaista nimikikkailua, joka kuuluu vain toiminimilakiin. Asiantuntija olisi tällaisen virheen sijaan kehottanut kokeilemaan tavaramerkin hakua esimerkiksi kuviomerkkinä, joskin sekään ei todennäköisesti olisi lopulta mennyt läpi em. syistä. Sillä olisi kuitenkin voinut olla edes marginaaliset mahdollisuudet onnistua.

Tämä tapaus on malliesimerkki siitä miksi neuvon aina asiakkaitani valitsemaan tavaramerkkeihin erikoistuneen kokeneen asiantuntijan hoitamaan tavaramerkkeihin liittyviä ongelmiaan. OnniExpressin tapauksesta sain tavaramerkkiluentooni yhden uuden tuoreen varoittavan esimerkin.

PÄIVITYS 1.2.2015:

Kiistaa on käsitelty vuonna 2014 markkinaoikeudessa, jossa Onnibus nosti kanteen turvaamistoimen määräämiseksi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tavaramerkin oikeuksia koskeva oikeudenkäynti, sillä turvaamistoimella pyritään ainoastaan rajoittamaan vahingon syntymistä ennen varsinaista oikeudenkäyntiä. Tuomioistuimet ovat nykyisin melko varovaisia turvaamistoimien määräämisessä, koska niistä syntyy lähes poikkeuksetta merkittäviä kuluja tai muuta kohtuutonta haittaa toiselle osapuolelle. Se oli perusteena tässäkin tuomiossa. Markkinaoikeus ei myöntänyt Onnibusille turvaamistointa (MAO:570/14, 25.7.2014) näillä perusteilla:

”Mikäli turvaamistoimi myönnettäisiin, aiheutuisi tästä tarve vastapuolelle käyttöönottamiensa tunnusten muuttamiseen. Käytännössä tästä aiheutuisi todennäköisesti tarve liiketoiminnan keskeyttämiseen, ainakin väliaikaisesti, sekä joka tapauksessa ylimääräisiä kustannuksia. Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että turvaamistoimen määräämisestä aiheutuisi hakijan turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa vastapuolille.”

Sen sijaan tässä kirjoituksessa mainitsemaani perustetta TmL 14.1.7 (tietoisuus toisen aikaisemmasta merkistä) ei ehditty lainkaan käsitellä tuomioistuimessa. Mikäli asiassa ei olisi nyt saatu aikaan sovintoa, niin tuolla perusteella OnniExpress olisi hävinnyt kiistan saman tien varsinaisessa oikeudenkäynnissä, jos sellainen olisi tullut.

Markkinaoikeus vahvisti tuomiossaan, että merkit ovat sekoitettavissa.

”Ottaen huomioon tavaramerkin ONNIBUS sekä OnniExpress-tunnusten yhteinen alkuosa ”onni” sekä se, että tunnuksia käytetään samojen palvelujen yhteydessä, markkinaoikeus katsoo, että asiassa voidaan katsoa olevan jossain määrin todennäköisempää, että OnniExpress-tunnusmerkit ovat sekoitettavissa tavaramerkkiin ONNIBUS kuin että ne eivät olisi. Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hakija on saattanut oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla todennäköiseksi, että sillä on puheena olevalta osin vastapuolia vastaan rekisteröityyn tavaramerkkiin ONNIBUS perustuva oikeus, joka voitaisiin vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla ratkaisulla.”

Lisäksi Markkinaoikeus vahvisti, että Onnibusin kärsimä oikeudenloukkaus on todennäköinen.

”Asiassa esitetyn mukaan vastapuolet käyttävät linja-autoliiketoiminnassaan tunnusta OnniExpress. Sanottuun nähden markkinaoikeus katsoo, ettei hakijan väitettä oikeudenloukkausta koskevan vaaran käsillä olemisesta voida pitää epätodennäköisenä. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että hakijan vaatimus turvaamistoimen määräämisestä täyttää oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset.”

Markkinaoikeus päätti siis tuomiossaan olla määräämättä turvaamistoimea nimikiistassa, koska tässä vaiheessa se olisi ollut kohtuutonta. Turvaamistoimen epääminen on kuitenkin aivan eri asia kuin mitä olisi tapahtunut varsinaisessa oikeudenkäynnissä, jota ei vielä ehditty edes aloittaa. Tuomiossa merkittävintä on, että Markkinaoikeus:

1) vahvisti Onnibus ja OnniExpress -tunnusten olevan sekoitettavissa
2) vahvisti, että Onnibusilla on OnniExpressiä vastaan parempi oikeus ja
3) piti oikeudenloukkausta todennäköisenä.

Näillä perusteilla olisi varsinaisen oikeudenkäynnin tulos ollut selvä. Mikäli Markkinaoikeuden tuomion suhteellisen helppotajuinen tiivistelmä kiinnostaa, niin se löytyy tästä linkistä sivun keskiosasta. Siellä kiteytetään miksi Markkinaoikeus ei katsonut tarpeelliseksi määrätä turvaamistoimea tässä asiassa.

Haittavertailun osalta MAO kiinnitti huomiota siihen, että vastapuoli oli jo aloittanut oman linja-autotoimintansa OnniExpress-tunnuksin. Turvaamistoimesta aiheutuisi todennäköisesti tarve liiketoiminnan keskeyttäminen ja joka tapauksessa ylimääräisiä kustannuksia. MAO totesi, että turvaamistoimen määräämisestä aiheutuisi hakijan turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa vastapuolille. Näin ollen edellytykset turvaamistoimen määräämiselle eivät täyttyneet.

Päivitys 2.2.2015

Tänään selvisi, että Iltalehden uutisointi tapauksesta ei pitänytkään kokonaisuudessaan paikkaansa. Sain nimittäin tietää, että Iltalehden uutisoima ”sovinto” ei koskenutkaan koko riitaa, vaan ainoastaan yhtä yritystä neljästä. Kuten edellä jo epäilin, niin toinen kierros tulee vielä. Kolmen muun yrityksen kanssa Onnibusilla on nimittäin parhaillaan vireillä se oikea oikeudenkäynti tavaramerkkiloukkauksesta. Tämän uuden tiedon pohjalta päivitin blogikirjoitusta, sillä esimerkiksi otsikko ”Onnibus voitti tavaramerkkikiistan OnniExpressistä” oli muutaman kuukauden ennenaikainen. Se nimittäin tullee ajankohtaiseksi vasta oikeudenkäynnin jälkeen.

Kolme yritystä jatkaa siis vielä OnniExpress-tunnusmerkin käyttämistä siitä huolimatta, että Markkinaoikeus on jo edellisessä tuomiossaan vahvistanut, että 1) Onnibus ja OnniExpress -tunnukset ovat sekoitettavissa, 2) Onnibusilla on OnniExpressiä vastaan parempi oikeus ja 3) pitänyt OnniExpressin oikeudenloukkausta todennäköisenä. Tällaisilla lähtötiedoilla ei itse lähtisi kokeileman onneani leivättömän pöydän ääreen. Edellä asiamiehestä lausumani perusteella en tosin ihmettele, vaikka tämä keissi päätyisi lopulta pääkäsittelyyn saakka. Eräs näiden kolmen yrityksen edustajista on nyt antanut Yrittäjät-lehteen vähintäänkin mielenkiintoisen lausuman.

”Siitä on kiistaa, mutta ne ovat muut tahot, jotka siitä kiistelevät. Ei me olla kiistelty siitä. PRH on antanut meille sen toiminimen ja sen perusteella me tietenkin toimimme. Ja uskallamme toimia.”

Suomen OnniExpress -tunnus on rekisteröity Kaupparekisterissä 2.1.2015 Keskimatkat Oy:n aputoiminimeksi. Olen ollut mukana useissa toiminimiä koskevissa riidoissa, mutta kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä kehdannut syyttää kaupparekisteriä itse tekemästään loukkauksesta. Yritys hakee toiminimeä ja virasto rekisteröi. Yritys hakee tavaramerkkiä ja virasto rekisteröi. Tavaramerkkilain ja oikeuskäytännön perusteella merkin hakijalla on aina velvollisuus tarkistaa, ettei rekisteröitävällä tavaramerkillä ole esteitä. Tässä tapauksessa osapuolten yhteisen historian johdosta on ilmiselvää, että OnniExpress on tiennyt mitä tekee.

Toiminimi Suomen OnniExpress tullaan kumoamaan yrityksen tavaramerkkien kanssa samassa oikeudenkäynnissä, ellei Markkinaoikeus tule tunnusten sekoitettavuuden arvioinnissaan päinvastaiseen lopputulokseen kuin mihin se on jo kerran lainvoimaisessa tuomiossaan tullut. Siinä tilanteessa ihmeiden aika ei olisi ohi.

Tavaramerkkilain 38 §:n 2 momentin perusteella toisen tunnusmerkkioikeutta tahallisesti loukannut on velvollinen suorittamaan tunnusmerkin oikeudettomasta käytöstä loukatulle sekä kohtuullisen hyvityksen että vahingonkorvauksen, jotka ovat eri asioita. Suomen ja Euroopan unionin tuomioistuimessa oikeuskäytännössä kohtuulliseksi hyvitykseksi on katsottu hinta, jolla merkki olisi ollut lisensioitavissa. Näin ollen OnniBus voi vaatia korvattavaksi esimerkiksi 5-10 prosenttia OnniExpressin kaikesta liikevaihdosta.

Kohtuullisen hyvityksen lisäksi loukkaaja on velvollinen suorittamaan loukatulle vahingonkorvauksen kaikesta vahingosta, jonka loukkaus on aiheuttanut. Voisin kuvitella, että jopa tuhannet asiakkaat ovat käyttäneet OnniExpressiä olettaen sen olevan osa OnniBusia. Jos OnniExpressin linja-autojen palvelutaso ei ole ollut yhtä korkea (asiakkailla WLAN, sähköt, jne) on sekaantumisista voinut aiheutua OnniBusille esimerkiksi 200.000 euron imagohaitta puhumattakaan menetetyistä lipputuloista jne. Loukkauksen tahallisuuden vuoksi hyvitystä ja korvausta ei tule tavaramerkkilain mukaan sovitella lainkaan. Siinä tilanteessa ei enää viraston syyttäminen auta.

Edellä mainitut seikat ja veikkaukset tulevasta ovat ainoastaan allekirjoittaneen pitkän kokemuksen myötä tekemiä valistuneita arvauksia. Odotan mielenkiinnolla miten tapaus edistyy.

Jocka 20 vuotta yrittäjänä – välitilinpäätöksen aika

Tämä on kirjoitettu 17.8.2014, kun olin toiminut 20 vuotta yrittäjänä. Päivitetty versio julkaistaan 17.8.2019, kun yrittäjäuraa on takana 25 vuotta.

17. elokuuta 1994 tuolloin 20 vuotias Jocka Träskbäck marssi Vaasassa maistraattiin. Siellä hän ilmoitti haluavansa perustaa yrityksen. Tänään sunnuntaina 17. elokuuta 2014 Tmi Hitbeatin perustamisesta on tullut kuluneeksi päivälleen 20 vuotta, joten on aika tehdä pieni tilinpäätös yrittäjyydestä ja vuosikymmenten kokemuksista.

DJ Jocka keikalla jossain päin Suomea. Vuosi ehkä 1993.

Tein teini-ikäisenä tietoisen päätöksen ottaa hetkistä ja eteen avautuvista uusista mahdollisuuksista kiinni, koska en halunnut katua kuolinvuoteella asioiden kokematta jättämista. Olen sittemmin tarttunut lukemattomiin pieniin tilaisuuksiin ja isoihin mahdollisuuksiin, joista monet ovat muovanneet koko elämäni suuntaa hyvinkin merkittävästi. Osa päätöksistä on ollut riskittömiä, ja osassa taas on ollut riskinä koko loppuelämän kestävä velkavankeus. Joskus riskiä on ollut nykytilanteesta katsottuna liikaakin. Nyt voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että olen erittäin tyytyväinen siihen miten olen elämäni elänyt. En vaihtaisi päivääkään pois enkä kadu mitään. Tärkeintä on todeta kuolinvuoteella ”Been there, done that”.

Yrittäjäuralle ja nykyiseen tilanteeseen pääseminen on tuhansien sattumien summa, jonka purkaminen tulee tässä tapauksessa aloittaa yläasteelta saakka. Silloin ansaitsin omaa rahaa jakamalla joka sunnuntai Vaasan Ikkuna -lehteä Ristinummen alueella Vaasassa. Sunnuntaisin kotipihaan tuotiin suuri määrä lehtinippuja ja mainoksia. Kodin eteinen muuttui viikoittain tuotantolaitokseksi, kun jokaisen lehden väliin täytyi käsin laittaa sinne kuuluvat mainokset. Sen jälkeen lehdet fillarin kyytiin ja kilometrin polkeminen kerrostaloille, jonne lehdet jaettiin. Tuolloin ei ollut vielä askelmittareita, mutta sellainen olisi varmasti ollut kovilla. Lehtiä jaettiin kesät talvet, kelistä huolimatta.

Lopulta sain kerättyä lehtien jakamisella tarpeeksi rahaa (muistaakseni 3 000 markkaa) Suzuki PV 50 -mopoon, joka oli hyvä investointi monessa mielessä. Pääsin nimittäin kulkemaan mopolla kätevästi sekä Vaasan keskustassa sijaitsevalle yläasteelle että kauempana sijaitsevaan uuteen duunipaikkaan. Sain ensimmäisen varsinaisen kesätyöpaikan legendaarisesta Maniska-halpakaupasta, jossa keräsin kokemusta muun muassa kassalla, varastossa, puutarhaosastolla, elintarvikkeissa ja työkaluissa. Lopulta kesä päättyi, mutta työ kaupassa jatkui läpi talven ja vielä seuraavan kesän. Maniskan yrittäjäperhe oli melko innovatiivinen, ja sain nähdä läheltä miten halpatavara muuttui rahaksi. Mopomatkoilla Ristinummelta Maniskalle Sony Walkmanin korvalappustereoissa soi yleensä legendaarinen Max Mix 10 -italomiksaus, jonka voi kuunnella tästä alta.

Yrittäjäperheestä tulevana en jostain syystä vielä yläasteelta päästessäni tunnistanut oikeaa kutsumustani, vaan hain ammattikouluun sähköpuolelle ja sain paikan. Kolme viikkoa ennen koulujen alkamista ryhdyin kuitenkin kuuntelemaan itseäni hieman eri tavalla ja ymmärsin, että kauppa ja bisnes ovat minun juttujani. Sähkö ei ollut. Yhteishaku oli kuitenkin jo auttamattomasti ohi ja opiskelupaikka amiksessa oli jo saatu ja hyväksytty. Piti siis ottaa ohjat omiin käsiin.

Otin Suzukin alleni ja karautin siltä istumalta kauppaoppilaitokselle. Siellä suuntasin suoraan kansliaan, jossa oli kaikeksi onneksi henkilökuntaa paikalla myös kesällä. Kerroin virkailijoille haluavani kauppaoppilaitokseen ja perustelin asiani. Puhelahjoista ja henkilökohtaisesta käynnistä oli ilmeisesti hyötyä, sillä parin päivän kuluttua sain puhelun, jossa minun kerrottiin saaneen opiskelupaikan kauppaoppilaitoksesta – reilut kaksi viikkoa ennen koulun alkamista ja hakematta sinne lainkaan virallisesti. Opin silloin, että kovalla tahdolla ja massasta poikkeamalla onnistuu tekemään asioita, joissa by-the-book -tyyliset ihmiset eivät onnistu.

Perustin ensimmäisen ”yrityksen” 16-vuotiaana vuonna 1990 heti kauppaoppilaitoksen aloittamisen jälkeen, kun oppeja täytyi päästä testaamaan käytännössä. Tilasin ensin Hong Kongista kelloja ja shortseja, joita kauppasin tutuille ja tuntemattomille muun muassa koulussa ja Vaasan torilla. Pian toiminta laajeni ja tilasin maahantuojalta myös pari kuormalavallista erilaisia makeisia, joita ryhdyin myymään vaasalaisille kioskeille ja kaupoille. Kiersin mopolla keskustaa ja esikaupunkeja esittelemässä kioskeille ja kaupoille herkullisia tuotteita. Tehtyjen kauppojen toimitukset hoidettiin faijan kanssa myöhemmin autolla. Muistan elävästi miten makeistukkurin uran kohokohta koitti, kun sain myytyä muutaman laatikollisen irtomakeisia Sokoksen karkkiosastolle, joka oli tuohon aikaan Vaasan merkittävin makeiskauppa. Paragon-kuitti on edelleen tallessa.

Hollannista tuotu mikseri, josta musiikkiura alkoi.
Kotistudio, jossa harjoittelin ensin miksaamista ilman pitchiä ihan tavallisella levysoittimella. Sitten koitti joulu, kun koossa oli tarpeeksi rahaa ostaa Technics SL1200MK2 -ammattisoittimet.

Vuonna 1989 television Kasmasiini-nuortenohjelmassa esitettiin insertti tiskijukista. Siinä Kari ”DJ Kaippa” Kaivola esitteli DJ-ammattia lapsille, ja minä innostuin siitä välittömästi. Vanhempani kävivät vuonna 1990 Hollannissa, josta he monien mutkien kautta saivat ostettua musiikista innostuneelle 16-vuotiaalle ihmelaitteen, jolla miksattiin musiikkia. Mikseri kytkettiin kotona tavalliseen levysoittimeen, tupladekkiin ja radioon, ja sillä kokoonpanolla ryhdyin harjoittelemaan miksaamista ensin ilman pitchiä aivan tavallisella levysoittimella. Ensimmäinen oikea DJ-keikka oli joulupäivänä 1990 Vaasan Tekla-hostelin discossa. Lopulta DJ-keikoista oli koossa tarpeeksi rahaa ostaa kaksi Technics SL1200MK2-ammattisoitinta. Kasmasiini-ohjelmasta ja Hollannin tuliaisesta sai siis alkunsa ketjureaktio, joka jatkuu yhä edelleen. Tuskin tuolloin kukaan vielä arvasi millainen perhosvaikutus sillä elämääni olisi.

DJ keikkoja alkoi tulla sieltä täältä Vaasassa, ja muutaman kuukauden päästä marssin Wasa Disco Companylle kysymään, että pääsisinkö DJ-keikoille. Pääsin huipputason ammattilaisten, DJ Willyn ja DJ Auvon, hoiviin ja koulutettavaksi. Muutama vuosi aiemmin olin saanut Roller Centerin discoissa ensikosketuksen discoihin, joissa esiintyneet Antti ”DJ Isi” Haavisto ja Jonas ”DJ Sam Mix” Mastosalo olivat vaasalaisteinien suuria idoleita. Oli upeaa päästä heidän kanssaan keikoille. Tein DJ-keikkoja myös Tuomas ”DJ Ace B” Hakalan ja Matti ”DJ Mac One” Salon kanssa sekä Vaasassa että maakunnassa.

Järjestimme vuonna 1991 ystävien kanssa Vaasan ensimmäiset technoravet, Eclipset, Svenska Hankenin alakerrassa. Bileet olivat valtava menestys, ja Vaasan kaupungin nuorisotyöntekijät ryhtyivät välittömästi syyttämään meitä ”huumemusiikin soittamisesta”. Techno oli vielä tuolloin automaattisesti narkkarien musiikkia, vaikka nykyisin 2000-luvulla aivan vastaava musiikki on jo normaalia mainstreamia. Menestys sai meidät järjestämään lisää bileitä. Vaasassa sijaitsi myös legendaarinen Boulevard-klubi, jonne tuli bilejengiä aina Helsinkiä myöten. Muun muassa Sam Inkinen ja Bello Romano ottivat usein perjantaina junan Helsingistä Vaasaan ja palasivat kotiin viikonlopun tiukan reivauksen jälkeen. Itse päädyin soittamaan Boulevardiin vuonna 1992 yhdessä Eero ”DJ Willy” Salmisen ja Perttu ”DJ Auvo” Nurmen kanssa. Se oli uskomatonta aikaa, kun bileitä oli ympäri vuorokauden jokaisena viikonpäivänä, ja klubiin oli korttelin jono kolmena iltana viikossa.

Järjestimme Vaasassa 1 600 ihmisen Last Train To Trancecentral -bileet vuonna 1994. Ne olivat Suomen ensimmäisen junareivit, kun muutimme kolme tyhjää junanvaunua klubiksi äänentoistoineen ja savukoneineen.
DJ SM -voitto 1994. Vasemmalla Aku Lohimäki, oikealla DJ Edward.
Radio Vaasa, Jocka's Party Planet vuonna 1993
Radio Vaasa, Jocka’s Party Planet vuonna 1993
Mikko "Setä Tamu" Tammisen ensimmäisiä biisejä julkisessa soitossa. Bändinä oli vielä Apocalyptic 7.
Mikko ”Setä Tamu” Tammisen ensimmäisiä biisejä julkisessa soitossa. Bändinä oli vielä Apocalyptic 7.

Vuonna 1993 innostuin osallistumaan DJ-kilpailuihin ja niissä tuli jonkin verran menestystä. Pia Temisevän ansiosta osallistuin myös DJ SM -kisoihin, jotka tunnettiin silloin nimellä Showmaster. Samana vuonna sijoituin DJ SM -kisoissa toiselle sijalle. Keväällä 1993 marssin Radio Vaasan ovista sisään ja kysymään josko kanavan primus motor Hippi Hovi uskaltaisi antaa minulle oman radio-ohjelman. Vierailun tuloksena syntyi Jocka’s Party Planet -ohjelma, jossa soitettiin muun muassa Mikko ”Setä Tamu” Tammisen biisejä julkisesti ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa. Sittemmin Tamun uralla on tapahtunut paljon.

Seuraavana vuonna 1994 tuli viimein DJ SM -kilpailujen voitto Tahkolla, jossa nähtiin samana iltana myös Taikapeilin ensimmäinen keikka. DJ-keikkoja alkoi tulla merkittäviä määriä ympäri maata. Legendaarinen Disco Party Escort singahteli Suomen teillä Kotipizzan ja Viking Linen sponsoritarrat kyljissään. Kesällä kävi ilmeiseksi, että keikkojen laskutusta varten on kannattavaa perustaa toiminimi, ja niin ensimmäinen oikea yritykseni Tmi Hitbeat sai alkunsa 17. elokuuta 1994. Tuosta hetkestä on siis tänään kulunut tasan 20 vuotta, ja matkan varrelle on mahtunut melkoinen määrä kokemuksia, menestyksiä ja vastoinkäymisiä. Ihan perinteistä yrittäjän elämää siis.

Eräs yrittäjäuran käännekohdista oli – vaikka en sitä vielä silloin tiennyt – PC-tietokoneen ostaminen kotiin vuonna 1993. Silloin juuri kenellään ei ollut nettisivuja, eikä edes termi www ollut yleisessä tiedossa saati käytössä. Ystäväni Toni ”Skithund” Viemerön opastuksella olin käyttänyt BBS-bokseja jo jonkin aikaa, ja nyt nettiselainten ja html-koodin myötä ryhdyin harjoittelemaan Tonin avustuksella ensimmäisten nettisivujen tekemistä. Hän opetti minulle perusteet, joiden avulla tein ensimmäiset omat verkkosivut jo samana vuonna. Silloin nettisivut ja sähköpostit olivat vielä ainoastaan yliopistojen saatavilla, mutta onneksi sain puhuttua itselleni tunnukset Vaasan yliopistosta. Sähköpostini oli jocka@walli.uwasa.fi ja nettisivuni osoite http://walli.uwasa.fi/~jocka/. Harmi, ettei minulla ole screenshotia ensimmäisestä nettisivustani. Ehkä se on vielä yliopistolla jossain varmassa tallessa.

Vaasassa oli 1990-luvun alussa mielestämme liian alkeellista ohjelmaa nuorisolle, joten ryhdyimme ystävien kanssa järjestämään omien technobileiden lisäksi myös teineille ihan tavallisia discoja ympäri kaupunkia. Muun muassa legendaarinen Frelsis (Club 25) vedettiin vuosien ajan täyteen joka perjantai. Uutenavuotena 1992-1993 teimme DJ-soittamisen maailmanennätyksen soittamalla Vaasan Nuoriskalla 160 tuntia levyjä putkeen yötä päivää. Viralliseksi ennätykseksi tempausta ei kuitenkaan saatu, kun Guinnessin ennätystenkirjan väki olisi halunnut muun muassa biisilistat kaikista soitetuista kappaleista, emmekä me sellaisia olleet ymmärtäneet tehdä. Upea kokemus joka tapauksessa!

Suuretkin elämänmuutokset saavat yleensä alkunsa jostain pienestä asiasta, jonka merkitystä ei yleensä heti edes ymmärrä. DJ SM -finaalissa vuonna 1994 minua oli suomenmestariksi valitsemassa tuomaristossa istunut MTV3-kanavan ohjaaja-tuottaja Aku Lohimäki, jonka tapaaminen vaikutti merkittävästi tulevaisuuteeni. Seuraavana vuonna Aku oli nimittäin käynnistämässä Maikkarilla HotHit-nimistä uutta nuorten musiikkiohjelmaa ja haki siihen juontajia. Aku otti yhteyttä ja pääsin 5.9.1994 koekuvauksiin, mutta minua ei kuitenkaan valittu juontajaksi. Päätin silti pitää yhteydet kunnossa ja soitin hieman ennen ensimmäisen jakson kuvauksia, että pääsisinkö seuraamaan kuvauksia.

YLE TV1 Lista 15.9.1994

Hyvillä ja huonoilla asioilla on taipumus tapahtua rykelmissä. Samaan aikaan HotHit-ohjelman kanssa myös Yleisradion Lista-ohjelmaan haettiin uutta miesjuontajaa. DJ SM -titteli johti myös siihen, että minut kutsuttiin Ylelle koe-esiintymään. Muutama päivä HotHitin koekuvausten jälkeen matkasin 15.9.1994 Pasilaan Lista-ohjelman kuvauksiin ja pääsin samalla televisioruutuun suorassa lähetyksessä. Sen jälkeen Ylen väki jäi pohtimaan kenet ehdokkaista he valitsevat. Jännitys tiivistyi.

Pari päivää ennen ensimmäisen HotHit-jakson kuvauksia Aku Lohimäki soitti ja kutsui minut kiireellisesti Helsinkiin. Hyppäsin junaan, ja vasta perillä Helsingissä sain kuulla, että jo kertaalleen HotHit-ohjelmaan valittu miesjuontaja oli päätetty potkia ulos ja minut haluttiin koekuvata uudelleen. Lohimäki kysyi heti kuvausten jälkeen, että haluaisinko ohjelman juontajaksi. Aamulla kotoa lähtiessäni minulla ei ollut minkäänlaista aavistusta, että jo samana iltana olisin Maikkarin tulevan hittiohjelman juontaja. Näin elämä voi muuttua yhdessä hetkessä, kun on riittävän aktiivinen joka suuntaan.

HotHit-ohjelman logo.
Vuonna 1994 HotHit-haastattelussa 3rd Nation. Kuvassa Charles ”Max C” Salter, Henna Hulkkonen, Jocka Träskbäck, Kari ”DJ Kaippa” Kaivola ja James Black.
Haddawayn kanssa Linnanmäellä 1994.
Haddawayn kanssa Linnanmäellä 1994.
Scatman John HotHitin haastattelussa 1994 tai 1995.
Scatman John HotHitin haastattelussa 1994 tai 1995.
Speden Speleissä Jocka Träskbäck, Spede Pasanen, Henna Hulkkonen, Mira Törmi ja Jussi Hakulinen.

Ilmoitin heti Yleisradiolle, että en voi enää olla ehdolla Lista-ohjelmaan. Ensimmäisen HotHit-jakson tullessa ulos MTV3-kanavalta syyskuussa 1994 juontajina olivat allekirjoittanut ja laulaja Miisa. Katsojia ohjelmalla oli keskimäärin 400.000, mikä teki HotHitista aikanaan Suomen katsotuimman musiikkiohjelman. Ohjelman nimissä lanseerattiin oman vaatemalliston lisäksi myös muun muassa HotHit-jäätelö, HotHit-makeispussi ja paljon muita oheistuotteita. En muista oliko se ensimmäinen näin pitkälle brändätty nuoriso-ohjelma Suomessa, mutta ainakin ensimmäisiä.

DEX Viihde myi lisäksi aktiivisesti HotHit-kiertuetta, jonka kanssa kiersimme viikonloppuisin Suomen keikkalavoja ja esiinnyimme täysille kisahalleille. Yhtyeinä nähtiin muun muassa Mira, Arkadio ja Sikaduo sekä aivan uusi tyttöduo Nylon Beat, josta kukaan ei ollut vielä kuullutkaan. Minulla on edelleen tallessa HotHit-kiertueella Evijärven nuorisoseurantalolla ikuistettu valokuva, jossa Jonna ja Erin nähdään Nylon Beatin ensimmäisellä varsinaisella isommalla keikalla. Väkeä oli paikalla 1.600 henkeä.

Alkuvuoden 1995 kiersin samaan aikaan myös DJ SM Showmaster -kiertueen kanssa ympäri Suomea. Minä ja DJ Edward vastasimme musiikista, juonnoista ja kisoista. Kiertuebändinä oli uusi kotimainen tulokas Aikakone, jolta oli juuri ilmestynyt ensimmäinen single Tähtikaaren taa. Kiertue alkoi 25.1.1995 Kauhajoen urheiluhallilta, jossa Aikakonetta ei vielä tuntenut ketään. Pian Odota-kappaleesta tuli kuitenkin jättihitti ja loppu on kaikkien tuntemaa historiaa. Kiertueen jälkeen Aikakoneen huippuaikoina kiersin jonkin verran mukana myös yhtyeen keikoilla, ja kerran laivakeikalla MS Silja Festivalilla Marko ”Maki” Kolehmainen sai idean heittää minut laulamaan Aikakoneen keikalle. Tulos oli kaikkea muuta kuin kaunista kuultavaa, mutta tulipahan lapsenlapsille kerrottavaa. Tuolla keikalla minulla ja Makilla oli kaiken lisäksi samanlaiset Mic Macin vihreät sponsoripaidat. Priceless!

Vuonna 1995 HotHit pantiin Maikkarilla pakettiin ja tilalle tuli Jyrki. Minut kiinnitettiin samaan aikaan HotHitiä ja Hockey Nightia tuottaneen RAM Musicin tuotantopäälliköksi kehittämään ja kauppaamaan kanaville uusia televisioformaatteja. HotHitiä tehdessämme asuin vielä Vaasassa, mutta uuden pestin myötä syksyllä 1995 muutin uuden duunin perässä Helsinkiin.

HotHit-kiertue Evijärvellä. Nylon Beatin ensimmäinen iso keikka.
HotHit-kiertue Seinäjoen Raviskalla joskus vuonna 1995. Mukana keikalla Hausmylly, 101 ja Mira.
7. taivas -yhtyeen toisen albumin promokuva.
7. taivas Jyrkissä 1996.
7. taivas Jyrkissä 1996.

sinamina7taivas

Samoihin aikoihin vanha DJ-tuttuni Marko ”DJ Cash” Haapahuhta soitti ja kutsui minut saunomaan Kouvolaan. Saunan lauteilla hän kertoi aikovansa perustaa poikabändin ja kysyi kiinnostaisiko minua olla mukana. Ei liene vaikea arvata mikä oli vastaus. 7. taivas -yhtyeen ensiesiintyminen nähtiin kesällä 1996 suorassa Jyrki-lähetyksessä Vaasan Rantarockista. Yhtyeen monien vaiheiden jälkeen perustimme bändin jäsenten kanssa About Pop Records Oy:n, joka kustansi bändin toisen levyn ja hoiti keikkojen raha-asiat.

Olin DJ SM -tittelin ansiosta päässyt DJ-hommiin RantaRockiin jo Virroille vuonna 1994, ja tapahtuman siirryttyä seuraavana vuonna Virroilta Vaasaan meillä oli siellä ohjelman oma HotHit-lava. HotHitin loputtua Rantarockin järjestäjät ottivat yhteyttä ja pyysivät minua hoitamaan tapahtumansa markkinointia. Työskentelin RantaRockille muiden duunien ohella kolmen vuoden ajan, kunnes katsoin parhaaksi ottaa hieman pesäeroa tapahtumaan.

7. taivas -yhtyeen ensimmäisen ison keikan suora televisiolähetys RantaRockista Jyrkissä juhannuksena 1995.
7. taivas, Nylon Beat ja XL5 yhteisellä lomareissulla Turkin Alanyassa vuonna 1996.

Asuin 7. taivas -bändiaikoina yhdeksän kuukautta Kouvolan Cumuluksen huoneessa 518 ja sitten tuli lähtö Tampereelle. Kaupunkiin avattiin uutta Suomen mittapuussa valtavaa NiteTrain-yökerhoa, jonne minut pestattiin soittamaan levyjä Tomi Leppälän ja Mika Yli-Jyrän kanssa.

Ensimmäiset kuusi kuukautta asuin Tampereen Koskikadun Cumuluksen huoneessa 202, kunnes tykästyin Tampereeseen ja muutin sinne lopullisesti asumaan. NiteTrainista tuli konemusiikin saralla Suomen ykkösmesta ja jatkoin itse sieltä toisiin klubeihin kolmen vuoden keikkailun jälkeen. Muita soittopaikkoja olivat tuolloin Lahden High Hill House ja Kouvolan Donna K. Kaikki tunnettiin erityisen tiukasta konemusiikistaan, joka ei ollut tuolloin vielä kaiken kansan poppia kuten nykyisin. Bändimme 7. taivas oli samaan aikaan parhaassa vireessä, ja lähes joka viikonloppu kiidettiin keikkabussilla ympäri Suomen esiintymislavoja. Siinä sivussa kirjoitin muutamia juttuja Suosikki-lehden freelancerina. Tekemistä siis riitti, eikä 24 tuntia tuntunut oikein riittävän yhteen päivään.

Rantarockin historian ikimuistoisimmat yöjatkot Virroilla 1994.
Rantarockin historian ikimuistoisimmat yöjatkot Virroilla 1994.
Linda Lampenius Rantarockin bäkkärillä Vaasassa 1995.
Linda Lampenius Rantarockin bäkkärillä Vaasassa 1995.
DEX Viihteen järjestämällä laskuvarjokurssilla oli mukana sankka joukko nykyisinkin julkisuudesta tavalla tai toisella tuttuja kasvoja.
Matkaoppaana Teneriffalla. Kuvassa oikealla Emmi Weslien.

Melko hektisen 1990-luvun loppupuoliskon kruunasi irtiotto matkaoppaana. Ystäväni Jarkko Tepponen oli oppaana Kreetalla, jonne suuntasimme Lapa Södervikin kanssa lomailemaan. Siellä sytyin ajatukseen matkaoppaan duunista, joten heti kotiin päästyäni panin hakemuksen sisään Fritidsresorille ja syksyllä 1999 tuli kutsu opaskouluun Tukholmaan. Sieltä matka jatkui suoraan Teneriffalle, jossa vietin talvikauden matkaoppaana. Työ oli raskasta sekä henkisesti että fyysisesti, eikä palkkakaan päätä huimannut. Suomalaisen ihmiselon nurja puoli paljastui melko karulla tavalla hotellien, sairaaloiden ja poliisiaseman välillä päivittäin sinkoillessa. Teneriffalla minulla oli kuitenkin aikaa pohtia mitä haluaisin tehdä isona.

Tiesin osaavani a) tehdä nettisivuja ja b) kirjoittaa viihdejuttuja. Niinpä sain ajatuksen yhdistää nämä kaksi osaamisaluetta ja perustaa Suomeen viihdealan verkkomedian. Irtisanouduin matkaoppaan työstä ja parin viikon päästä olin jo takaisin Suomessa. Heti sen jälkeen ryhdyin suunnittelemaan viihdemediaa, jonka päädyin tekemään ensin yhdessä tamperelaisen Opasmedian kanssa. Staran esiasteen nimeksi tuli tammikuussa 2000 Pop-opas.com. Kolmen vuoden jälkeen huomasin, ettei homma oikein toiminut, ja päätin perustaa kokonaan oman sivuston. Stara sai alkunsa syyskuussa 2003. Suurin osa Pop-opas.comin jutuista siirrettiin sellaisenaan Staraan, ja siksi Staran juttuarkisto ulottuu yhä tänäkin päivänä todella pitkälle. Staran arkisto on 65 000 viihdeartikkelillaan Suomen ylivoimaisesti suurin kaikkien saatavilla oleva arkisto, jota myös muiden medioiden toimittajat käyttävät ahkerasti.

YLE TV1 ja aiheena Suomen ensimmäiset verkkomediat.
YLE TV1 vuonna 2002 ja aiheena ensimmäiset verkkomediat.
Poliisi-tv:n promokuva vuodelta 2002.
Kuvaamassa Poliisi-tv:n Poliisin matkassa -jaksoja jossain päin Suomea. Kuvaajana Jarkko Vuolle.
Katastrofi Tuotanto Oy CEBIT-messuilla Saksassa. Kuvassa Jocka Träskbäck, Arttu Nurmi ja Mikko Siltala.
TV2 Matkalla Suomessa -kuvauksissa 2004.
TV2 Matkalla Suomessa -kuvauksissa 2004.

Tein vuodesta 2003 lähtien Staraa pitkään harrastuksena oman toimen ohella, sillä koko internet oli suomalaisille vielä melko hepreaa, eikä mainosrahaa liikkunut kuin murusia. Työskentelin YLE TV2 -kanavalla neljän vuoden ajan vuosina 2002 – 2006. Poliisi-tv -ohjelman toimittajana tein tuona aikana yli sata inserttiä ja vietin kymmeniä viikonloppuja poliisiautojen takapenkeillä ympäri maata. Yleensä kuvaajana oli joko Jussi Suvanto tai Jarkko Vuolle. Lisäksi kesän 2004 toimin Matkalla Suomessa -ohjelman toimittajana, jotta sain ansaittua rahat elämiseen ja Staran pyörittämiseen. Päivät menivät televisioduuneissa, illat toimitin Staraa ja yöt soitin DJ-keikoilla levyjä yökerhoissa ympäri Suomea.

Minun ja muutaman kaverin vuonna 2002 perustaman Katastrofi Tuotanto Oy:n kautta tein verkkosivustoja muun muassa STT:lle ja Yleisradiolle. Yritys oli mukana yrityshautomossa, jossa mentorina toiminut Teppo Sulonen antoi minulle hyvät eväät menestykselliseen yritystoimintaan. Jokaisen vapaan hetken käytin kotona ja kuvausmatkoilla Staran toimittamiseen, sillä materiaalia tarvittiin paljon ja nopeus oli kaikki kaikessa. Tiedän faktana, että Stara oli Suomen ensimmäinen verkkomedia, jota päivitettiin langattomasti tien päältä Nokian Communicatorin yhteyden kautta. Bitti meni usein vinoon huonojen yhteyksien takia, jolloin koko saitti oli alhaalla, kunnes oli taas kenttää tallentaa koodi uudelleen. Siihen aikaan esimerkiksi tunnin katkos verkkopalvelussa ei tosin juuri hetkauttanut lukijoita.

Staran esittely jossain seminaarissa.

lehdet

Teknologiaorientoituneena olen alusta saakka yrittänyt pitää Staran edelläkävijänä uusien tekniikoiden käytössä, ja vuonna 2005 Starassa julkaistiinkin Suomen ensimmäinen kaupallinen podcast. Vuonna 2006 koettiin selkeä käänne, kun verkkomedioiden arvostus alkoi nousta ja Staran lukijamäärät alkoivat nousta kilpailijoiden ohi. Seuraavana vuonna Nokialta otettiin yhteyttä ja kysyttiin Staran mielenkiintoa lähteä tekemään ensimmäisenä kaupallisena toimijana videopodcasteja matkapuhelimiin. Kiitin tarjouksesta ja videopodcastit vietiin muutama kuukausi sen jälkeen tyylikkäästi Nokian uusiin puhelimiin. Ensimmäinen laite taisi olla N95. Ensimmäiset Nokian kännyköissä natiivisti mukana olleet videotuottajat olivat YLE, Stara ja 24-televisiosarja.

Tähän väliin täytyy kertoa eräs loistava esimerkki siitä miten Stara oli aikaansa edellä. TV- ja bänditaustani ansiosta minut kutsuttiin vuosittain Seiskan synttäreille, jotka olivat siihen aikaan vuoden kuumimmat julkkisbileet. Vuoden 2006 bileissä 23. helmikuuta Risto Kaskilahti laskeutui esiintymislavalle helikopterin rungossa, ja samaan aikaan lavalla räjäytettiin pyrotekniikkaa. Lavan vieressä oleva musta verho ei ollutkaan palosuojattu, joten se syttyi palamaan 1 000 bilevieraan edessä. Stara oli alusta saakka suunniteltu mobiilipäivitykseen, joten otin sekunnissa Nokian Communicatorin taskusta, avasin yhteyden ja Starassa oli juttu julkkisbileissä sattuneesta tulipalosta jo ennen kuin liekit oli sammutettu kunnolla. Sen jälkeen en saanut enää kutsua Seiskan synttäreille.

Staran juttu Seiskan synttäreiltä. Jutun ensimmäinen versio julkaistiin Starassa jo ennen kuin liekit olivat sammuneet.

Uusien tekniikoiden ja ihmetuotteiden kauppaajia on riittänyt vuosien varrella – ja riittää edelleen – tungokseksi saakka. Olen kuitenkin yrittänyt käyttää niissä maalaisjärkeä, ja olen siksi onnistunut välttämään isoimmat ja kalleimmat virheet, kuten aikoinaan muun muassa oman musiikkikaupan perustamisen. Tätä kirjoitettaessa Stara on ollut jo vuosia Suomen suurin yksityinen verkkomedia ja pitkään myös Suomen suurin viihdesivusto (Ajankohtainen tilasto tästä). Viime vuosien Staran tapahtumia en käy tässä enemmälti läpi, sillä niistä on saatu lukea usein myös alan lehdistä. Stara Media Oy:n omistukseen on viime aikoina päätynyt osuuksia monista muista tavalla tai toisella verkkomediaan liittyvistä yrityksistä ja sivustoista. Kasvua täytyy hakea päämedian lisäksi myös muualta.

Valtaosa tämän kirjoituksen lukijoista tietää, että erityisen suurta roolia minun ja Tmi Hitbeatin historiassa näytteli peräti 12 vuoden ajan lukuisissa eri instansseissa jatkunut Suomen oikeushistorian laajin tavaramerkkikiista Etuovi-tavaramerkeistä. Minä ja Alma Media tiedotimme kuitenkin vuonna 2013 yhdessä, että asia on sovittu, joten kiistaa ei ole enää tarpeen kommentoida tarkemmin. Asiasta kiinnostuneet löytävät haluamansa tiedot verkosta tai oikeustapausten tietokannoista. 12 vuoden intensiivikoulutuksen aikana opin tavaramerkit, tavaramerkkilait ja direktiivit sekä ennakkotapaukset etu- ja takaperin ulkoa. Teen nykyisin jonkin verran tavaramerkkialan konsultointia yrityksille ja yhteisöille sekä luennoin tavaramerkeistä erityisesti startupeille, mainostoimistoille ja pk-yrityksille.

Vuoden yrittäjä -palkinto vuonna 2012.

20 vuoden yrittäjäuran toistaiseksi hienoin kohokohta koettiin vuonna 2012, kun minut valittiin Tammelanpuiston Yrittäjien toimesta Vuoden yrittäjäksi. Se oli hieno hetki.

Haluan kiittää upeista vuosista vaimoni, perheeni, ystävieni ja läheisteni lisäksi erityisesti henkilöitä, joita ilman en olisi tässä ja joita ilman tähän tilanteeseen johtanut ketjureaktio olisi todennäköisesti katkennut. Ilman Kari ”DJ Kaippa” Kaivolaa en ehkä olisi koskaan ryhtynyt DJ-uralle, ilman Toni Viemeröä en ehkä koskaan olisi opetellut koodaamaan nettisivuja, ilman Perttu ”DJ Auvo” Nurmen esikuvaa en ehkä koskaan olisi tullut menestyksekkääksi DJ:ksi, ilman Hippi Hovia en olisi ehkä koskaan työskennellyt radiossa, ilman Aku Lohimäkeä en ehkä olisi koskaan työskennellyt televisiossa, ilman Marko Haapahuhtaa en ehkä koskaan olisi päätynyt artistiksi ja ilman Jarkko Tepposta en ehkä olisi koskaan työskennellyt matkaoppaana.

Elämä on jatkumo, jossa kohtaa ajoittain risteyksiä. Jokainen edellä mainituista henkilöistä on ollut tällaisessa tienristeyksessä seuraamani viitta. Yllättävissä risteyksissä ihminen joko ottaa riskin ja muuttaa suuntaa tai jatkaa turvallisesti suoraan. Minä olen yleensä kääntynyt, mutta joskus myös jatkanut suoraan.

40 vuoden elämästä ja 20 vuoden yrittäjäuralta olen oppinyt sen, että kun oma jälkikasvu osoittaa joskus erityistä mielenkiintoa johonkin, niin sitä täytyy buustata. Kenenkään ei tarvitse olla hyvä kaikessa, mutta kaikkien tulisi panostaa täysillä ollakseen hyviä siinä mistä itse pitävät. Niin syntyy menestystä.

PS: Tässä alla vielä Tuplaamon muutama vuosi sitten tekemä haastattelu hieman samasta aihepiiristä.

Pitopalvelu Liekoranta ja Hatanpään kartano vedättävät hääjuhlien järjestäjiä Tampereella

PÄIVITYS 12.12.2017: Hatanpään kartano on vaihtanut isäntää. Nykyisin tilaa vuokraa Juvenes, joka ei liity mitenkään tässä kirjoituksessa mainittuihin vuoden 2011 tapahtumiin. Samalla Hatanpään kartanon verkkosivujen osoite muuttui, ja on nykyisin www.hatanpaankartano.com. Uuden isännän myötä uskallan suositella lämpimästi Hatanpään kartanon palveluja muillekin, sillä Juvenes on erittäin kokenut, laadukas ja monipuolinen juhlapalvelujen tarjoaja. Hatanpään kartanon osalta alla oleva kirjoitus perustuu siis edellisen yrittäjän toimintaan vuonna 2011.

— Tässä alkuperäinen kirjoitus —

Järjestimme kesällä hääjuhlat Tampereella. Juhlapaikka oli Hatanpään kartano (Kartanon Tilapalvelu Oy, Y-tunnus 2074936-9) ja ruoat toimitti pitopalvelu Liekoranta (Oiva Catering Oy, Y-tunnus 2228968-5). Ulkoisesti häät onnistuivat todella hienosti, mutta kulissien takana pitopalvelu Liekoranta ja Hatanpään kartano aiheuttivat uskomattoman sotkun. Todettakoon, että nämä kaksi yritystä toimivat saumattomasti yhdessä ja esimerkiksi laskuttavat yhdessä. Homma ei ole kuitenkaan mennyt niin sanotusti by the book. Prosessin aikana paljastuikin järjestelmälliseltä vaikuttanut vedätys, jossa hääjärjestäjiä viilaataan linssiin. Meitä ei onnistuttu vedättämään, ja siksi julkaisenkin nyt tarinan verkossa esimerkkinä muille.

Pitopalvelu Liekoranta Hatanpään kartano häät Tampere

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on varoittaa muita menemästä lankaan, jonka itse osasimme välttää. En väitä, että kumpikaan edellä mainituista yhtiöistä, pitopalvelu Liekoranta ja Hatanpään kartano, olisi syyllistynyt rikokseen, sillä vilunkipeli ei yleensä täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Kehotankin lähinnä olemaan varuillaan ja tarkistamaan näiden yhtiöiden kanssa tehdyt sopimukset erityisen tarkasti. Lisäksi kaikki viestit tulee tallentaa ja asiat sopia puhelimen sijaan kirjallisesti tai sähköpostilla, jotta mahdollisessa riitatilanteessa on tarvittavaa näyttöä siitä mitä on sovittu. Puhelinkeskustelut ja muut keskustelut kannattaa myös tallentaa mahdollisia jatkotoimia varten. Siihen käy hyvin esimerkiksi kännykän oma äänitallennin.

Häät ovat valtaosalle ihmisistä elämän merkittävimmät juhlat, mutta samalla ne ovat usein myös kalleimmat yksittäiset juhlat. Perinteisesti morsiamen vanhemmat maksavat ainakin osan kustannuksista, jotka kohoavat jopa viisinumeroisiin lukemiin. Summien suuruudesta huolimatta hääjuhlien kustannuksia katsotaan aivan liian usein läpi sormien ”kerrankos sitä nyt mennään naimisiin” -mentaliteetilllä. Siksi häät ovatkin oivallinen rahasampo kaikille hääjuhliin vähänkin liittyville tahoille, sillä hää-sana usein jopa tuplaa tuotteen ja palvelun hinnan. Juuri tästä syystä erityinen varovaisuus on paikallaan sekä taloudellisista että periaatteellisista syistä. Valppaana oleminen säästi meidät monilta perusteettomilta maksuilta ja paljasti kuinka pitopalvelu Liekoranta ja Hatanpään kartano vedättävät kimpassa juhlajärjestäjiä.

Pitopalvelu Liekoranta Hatanpään kartano häät Tampere

Vedätys alkoi hyvissä ajoin – yksinoikeus pitopalveluun?

Päädyimme järjestämään hääjuhlamme Hatanpään kartanossa, joka on todella idyllinen ja juhlava paikka aivan Tampereen keskustan tuntumassa. Sopimus tehtiin kirjallisesti ja allekirjoitettiin, ja varausmaksu maksettiin jo kuukausia ennen tapahtumaa. Kartanon edustaja kertoi ensimmäisessä tapaamisessa, että he suosittelevat käyttämään Liekoranta-nimistä pitopalvelua.

Meidän ja Hatanpään kartanon välisessä kirjallisessa sopimuksessa sovittiin aivan normaalit asiat juhlien kestosta, laskutuksesta ja ennakkomaksusta. Samalla siinä todettiin, että juhlien kestäessä pidempään laskutetaan toteutuneiden tuntien mukaan. Varmistimme tämän aikataulun jouston myös sähköpostitse, ja Hatanpään kartano vahvisti asian vastausviestissään. Bileiden kesto oli siis meidän päätettävissämme ja venytettävissä tarvittaessa vielä hääjuhlien aikana. Liekorannan kanssa puolestaan sovimme, että ruokailu päättyy kello 21.00 ja tarjoilijat poistuvat paikalta kello 22.00.

Otimme seuraavaksi yhteyttä pitopalveluun ja yllätyimme, kun Liekoranta ilmoitti, että heillä on yksinoikeus Hatanpään kartanossa järjestettäviin juhliin. Väitteestä huolimatta pyysimme myös useita kilpailevia tarjouksia eri pitopalveluilta. Lopulta päädyimme kuitenkin Liekorantaan sen Vammalassa sijaitsevassa ravintolassa järjestetyn häämenun koemaistelun perusteella. Ruoka oli ensiluokkaista, mutta myöhemmin saimme karvaasti huomata, että koemaistatuksen ruoat olivat pelkkää silmänlumetta. Niitä ei nimittäin toimitettu häätilaisuuteen. Aiheesta lisää myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Tähän saakka kaikki oli kunnossa, vaikka Liekorannan vihjaus yksinoikeudesta hieman haiskahtikin. Tämän kirjoituksen varsinaiset aiheet ja härskit vedätykset tulivat ilmi vasta myöhemmin.

Pitopalvelu Liekoranta Hatanpään kartano häät Tampere

Perusteeton valvontamaksu asiakkaan piikkiin

Toisen kerran haistoin palaneen käryä, kun pitopalvelu Liekoranta ilmoitti, että sillä ja Hatanpään kartanolla on sopimus, jonka perusteella Liekorannan edustajan tulee olla paikalla KOKO JUHLIEN AJAN valvomassa että kaikki on kunnossa. Erikoinen vaatimus, mutta mikäli Hatanpään kartano ja Liekoranta olivat niin keskenään sopineet niin kyllähän se meille käy. Härskiksi vedätykseksi tilanne muuttui siinä vaiheessa, kun Liekoranta ilmoitti, että tästä valvonnasta laskun maksaa asiakas ja että kustannus on 42 euroa alkavalta tunnilta per tarjoilija! Asiakasta siis laskutetaan palvelusta, jota hän ei ole tilannut ja josta ei ole mitään mainintaa sopimuksessa. Kyse oli siis piilotetusta ja perusteettomasta lisämaksusta, jollaisesta me emme olleet tehneet minkäänlaista sopimusta. Meidän tapauksessamme lisälasku valvonnasta olisi ollut neljältä tunnilta yhteensä 168 euroa per paikalle jäänyt tarjoilija. Kolmen tarjoilijan kustannus olisi siis ollut 504 euroa!

Luonnollisesti otin kierroksia saatuani tietää tästä järjestelmällisestä vedätyksestä, jolla hyväuskoisilta juhlien järjestäjiltä rahastetaan täysin perusteettomasti satoja euroja. Järjestelmällisestä siksi, että meille kerrottiin, että kyseessä oli talon normaali tapa ja että ilman valvojaa juhlien pitäisi loppua kello 24.00. Liekoranta ilmoitti, että kartano haluaa tarjoilijan olevan paikalla, jotta tämä voisi laittaa juhlien jälkeen ovet lukkoon. Kartano luonnollisesti komppasi yhteistyökumppaniaan. Myöhemmin sekä Liekoranta että Hatanpään kartano jäivät kuitenkin kiinni valehtelusta, sillä sain selville, että ovet lukitsee vartiointiliike – eikä siis Liekorannan tarjoilija. Asia vahvistui lopullisesti, kun hääjuhlien jälkeen vartiointiliike tuli paikalle sulkemaan ovet.

Tällaista perusteetonta lisämaksua ei voi olla olemassa, ellei sellaisesta ole erikseen sopimuksessa mainittu. Pelkään kuitenkin, että moni juhlajärjestäjä on mennyt pulittamaan satojen eurojen lisämaksun mukisematta, koska sen kerrotaan olevan ”talon tapa”. Tämän kokemukseni perusteella Liekoranta ja Hatanpään kartano laskuttavat hyväuskoisilta asiakkailtaan huomattavia määriä perusteettomia valvontamaksuja. Ellei kyseessä siis ollut vain yksittäistapaus, mitä minulla on aihetta epäillä.

Tämän jälkeen ilmoitin Liekorantaan, että tarjoilijoiden työaika päättyy tasan kello 22.00, kuten oli aiemmin sovittu. Liekorannassa vaadittiin kuitenkin Hatanpään kartanolta (eikä siis minulta asiakkaana!) lupa lopettaa työaika kello 22.00, koska juhlat olivat jatkumassa kello kahteen saakka yöllä. Meidän hääjuhliemme jatkuminen ei mitenkään kuulunut Liekorannalle sen jälkeen kun heidän työnsä on tehty ja ruoat oli tarjoiltu ja syöty. Soitin Hatanpään kartanon edustajalle ja ilmoitin, että pitopalvelun on poistuttava kello 22.00 ja että bileet jatkuvat kello 02.00 saakka. Kartanon edustaja kuitenkin yllättäen suivaantui ja intti, että juhlia ei voi mitenkään jatkaa kello 24.00 jälkeen ilman että siellä on Liekorannan edustaja paikalla valvomassa ja lukitsemassa ovet juhlien jälkeen. Toistin asiani korostetun rauhallisesti, mutta vastapuoli ei ollut samoilla linjoilla.

– Sinä et voi alkaa sanella minulle mitään! Kartanon Tilapalvelu Oy:n edustaja kihisi kiukusta puhelimessa.

Tässä vaiheessa pinna alkoi olla harvinaisen kireällä, mutta kykenin kuitenkin latelemaan puhelimessa muutamia sopimusoikeuden perusteita ja tiedustelin missä kohdassa sopimusta on mainittu ylimääräisestä valvontamaksusta. Sen jälkeen langan päässä tuli piiiiiitkäksi aikaa hiljaista ja luulin jo saaneeni luurin korvaan. Nälkävuoden pituisen mykkäkoulun päätyttyä oli kuitenkin toinen ääni kellossa. Kartanon Tilapalvelu Oy ilmoitti asian olevan sittenkin kunnossa ja vahvisti tietoni siitä, että alunperinkin vartiointitoimiston oli määrä tulla lukitsemaan ovet – eikä siis Liekorannan tarjoilijan.

Pitopalvelu Liekoranta Hatanpään kartano häät Tampere

Hääjuhla

Juhlapäivänä kaikki näytti sujuvan mainiosti, sillä Liekoranta saapui ajoissa, Hatanpään kartano avattiin meille sopimuksen mukaisesti kello 13.00 ja ovien oli sovittu olevan auki kello 02.00 saakka. Lisäksi Liekoranta oli vahvistanut, että heidän tarjoilijansa lähtevät pois kello 22 – 23, kun kaikki oli saatu purettua. Kaikki näytti siis hyvältä ja rauha oli taas maassa. Mutta vain hetken.

Hääjuhlan aikana kulissien takana alkoi nimittäin tapahtua hieman ennen hääkakun leikkausta. Kaaso meni keittiöön tarkistamaan hääkakun leikkauksen aikataulua ja näki kuinka Liekorannan henkilökunta yritti epätoivoisesti korjata arvokasta hääkakun posliinikoristetta. Se oli pudonnut liian pienen ja pehmeän kakun päältä jo ennen kuin kakku oli saatu kärrättyä juhlatilaan. Henkilökunta myönsi virheensä ilmoittamalla kaasolle, että ”Se vain putosi”. Kakun kyljen kermakuorutuksessa olleet putoamisjäljet vahvistivat henkilökunnan kertomuksen. Ammattilaisten olisi pitänyt ymmärtää tukea koriste tai laittaa se suurempaan kakkuun. Niin ei kuitenkaan toimittu. Henkilökunta ei saanut korjattua koristetta, jolloin kaaso joutui kursimaan sen kasaan paperiliimalla. Koriste oli kuitenkin auttamattomasti rikki. Ehdimme ottaa koristeesta pari valokuvaa ennen kuin pieni kakku antoi uudelleen periksi ja koriste putosi uudelleen kesken kakun leikkauksen.

Kakun leikkauksen jälkeen pääsimme varsinaiseen ruokailuun. Vieraiden mukaan ruoka oli maittavaa ja sitä oli tarpeeksi. He eivät kuitenkaan tienneet, että tarjolla oli useita tyystin toisia annoksia kuin olimme hääjuhliimme tilanneet. Jopa Liekorannan koemaistatuksessa testatut annokset olivat erilaisia kuin juhliin toimitetut ruoat. Vääriä ruokalajeja oli useita. Tilasimme myös seitsemän kakun buffetin. Eräs toimitetuista kakuista oli juuri sellainen ”liivatekakku”, jota olimme nimenomaisesti kieltäytyneet tilaamasta. Lisäksi häihin tilatut (ja meille näytteenä esitellyt) lilanväriset servetit olivat vaihtuneet valkoisiin halpisservetteihin ja sovittu ruokien nimikointi puuttui kokonaan. Illan tiimellyksessä huomasimme, että myöskään sovittua huomenkakkua ei ollut otettu talteen jääkaappiin hääparille, kuten oli kirjallisesti sovittu.

Pitopalvelu Liekoranta Hatanpään kartano häät Tampere

Reklamaatio ja uskomattomat käänteet

Häät sujuivat todella loistavasti poislukien pitopalvelun osuus. Tein siitä heti seuraavana päivänä kirjallisen reklamaation ja kiistin tulevan laskun jo etukäteen sekä perusteeltaan että määrältään toimituksessa olleiden useiden virheiden takia. Liekoranta (eli Oiva Catering Oy) myönsi osan vääristä ruokalajeista, mutta kiisti henkilökuntansa rikkoneen kakun koristeen. Vastauksessaan Liekoranta väitti härskisti ”kahden häävieraan” rikkoneen koristeen, mutta jostain kumman syystä pitopalvelun henkilökunta ei maininnut sellaisesta mitään yrittäessään epätoivoisesti korjata koristetta keittiössä. Jälleen siis yksi valhe yrityksen plakkariin. Vastauksessaan Liekoranta tarjosi virheistään 100 euron nimellistä hyvitystä. Se ei kuitenkaan riittänyt kattamaan virheitä, sillä asiakkaana en ole valmis maksamaan mistään mitä en ole tilannut, enkä niistä tilatuista tuotteista joita ei ole toimitettu. Toimitetut ruoat toki syötiin, sillä asiakkaalla oli mahdollisuus huomata virheelliset tuotteet vasta häissä, jolloin korvaavien tuotteiden saaminen tilalle on mahdotonta.

Sitten asian juridiseen näkökulmaan. Asiaan sovelletaan ensisijaisesti kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:n virhesäännöstä, jonka 1 momentin mukaan tavaran on lajiltaan, määrältään, laadultaan, muilta ominaisuuksiltaan ja pakkaukseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovituksi. Virhearvioinnin perusteeksi on kuluttajansuojalaissa asetettu vaatimus, että tavaran tulee yleisesti vastata sitä, mitä kuluttajalla on sellaisen tavaran kaupassa aihetta olettaa. Edelleen tavaran tulee olla myyjän ostajalle antaman kuvauksen mukainen ja vastata sitä, mihin myyjä on viitannut esittämällä näytteen tai mallin (mm. menun koemaistatus ja servetit). Kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:n 4 momentin mukaan jos tavara poikkeaa tästä, siinä on virhe (13.12.2001/1258).

Tällaisessa tapauksessa ostaja saa Kuluttajansuojalain 5 luvun 18 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella vaatia virhettä vastaavaa hinnanalennusta (KLV 03/33/1098, 21.06.2004). Lisäksi ostaja on Kuluttajansuojalain 5 luvun 20 §:n perusteella oikeutettu korvaukseen myös vahingosta, jonka hän kärsii virheen tai huolimattomuuden vuoksi (mm. hääkakun koriste). Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että puute minkä tahansa suorituksen osan hoitamisessa merkitsee tavaran virhettä, mikäli kuluttajansuojalain tunnusmerkit täyttyvät (Bärlund 2002: s. 326 ja 327). Näillä perusteilla asiakkaalla on oikeus asianmukaiseen hyvitykseen myös pitopalvelun laskusta.

Laskutussotku ihmetyttää perintätoimistoakin

Pöyristyttävän vastineen jälkeen lähetin Liekorannalle uuden seikkaperäisen reklamaation hintoineen ja väänsin asian kaikki osa-alueet heille rautalangasta. En kuitenkaan ole saanut reklamaatiooni vastausta. Vastauksen sijaan sain laskun Kartanon Tilapalvelu Oy:ltä, eli Hatanpään kartanolta! Lasku tuli siis taholta, jolta emme olleet pitopalveluita tilanneet ja jolle emme olleet varausmaksua maksaneet ja joka ei ollut pitopalvelua meille toimittanut. Meillä ei siis ole pitopalvelujen osalta minkäänlaista asiakassuhdetta laskuttajaan – saati mitään maksettavaa. Asiakkaalla ei ole velvollisuutta maksaa laskua taholle, joka ei ole edes osallisena koko asiassa. Vastaavassa tilanteessa olevien tulee kuitenkin aina muistaa, että lain mukaan lasku tulee suorittaa määräajassa siltä osin kuin lasku on riidaton ja silloin kun laskun lähettää oikea taho. Tässä tapauksessa lasku tuli väärästä yrityksestä, joten sitä ei voinut maksaa.

Seuraavalla viikolla sain postia perintätoimistosta. Se oli maksumuistutus Kartanon Tilapalvelu Oy:n laskusta, joka oli siis jo lähtökohdiltaan perusteeton. Summana oli aikaisemmasta poiketen laskun riidaton osuus, mutta laskuttaja oli edelleen väärä. En ole siis vieläkään saanut asianmukaista laskua enkä myöskään ilmoitusta siitä, että alkuperäinen lasku olisi jossain vaiheessa siirretty Liekorannalta (Oiva Catering Oy) Kartanon tilapalvelu Oy:lle, ja että en olisi enää mitään velkaa pitopalvelulle. Jos maksaisin Kartanon tilapalvelu Oy:ltä saamani laskun tänään, olisin teknisesti edelleen velkaa Liekorannalle. Päätin tarkistaa asian perintätoimistosta, jossa ammattilaiset ymmärsivät heti tilanteen ja asia luvattiin hoitaa kuntoon. Vedätys kuitenkin jatkui.

Pian kävi nimittäin ilmi, että Kartanon tilapalvelu Oy oli samana päivänä soittanut morsiamen isälle ja ilmoittanut hänelle, että tyttären häiden lasku oli mennyt perintään! Nyt jumalauta vähän järkeä peliin… Firma kantelee morsiamen isälle kuin pikkulapset konsanaan! Tässä tapauksessa vahinkoa ei syntynyt, mutta mitä jos hääpari olisikin halunnut pitää laskusta syntyneen riidan salassa vanhemmiltaan ja häävierailtaan? Sitten kartano – joka ei ole edes oikea velkoja – menee ja soittaa vanhemmille. Ei hyvää päivää mitä touhua!

Myöskään perinnän osalta Hatanpään kartano ei ollut vieläkään ottanut lusikkaa kauniiseen käteen. Seuraavalla viikolla tuli nimittäin perintätoimistosta uusi maksumuistutus ja sen mukana laskun siirtoilmoitus, jossa ei kuitenkaan mainittu lainkaan mihin laskuun, summaan, tilaukseen, tilaisuuteen tai tilaajaan siirtoilmoitus liittyi. Kyseisellä paperilla ei siksi ole tässä prosessissa mitään merkitystä ja sillä voi vapaasti pyyhkiä vaikka takapuolensa. Pidän uskomattomana sitä että pitopalvelu Liekoranta ei ole kyennyt vieläkään – puolitoista kuukautta häiden jälkeen – toimittamaan yhtään laskua, jolla olisin voinut maksaa tilauksen riidattoman osuuden. Soitin siksi uudelleen perintätoimistoon, jossa alettiin myös jo selvästi suivaantua koko touhuun. Siellä ymmärrettiin, että minulla ei ole mitään syytä maksaa väärän yrityksen laskua ilman että saan ensin ilmoituksen laskun siirtämisestä ko. yritykselle. Asiakaspalvelija lupasi hoitaa minulle asianmukaisen laskun, jotta saisin homman pois päiväjärjestyksestä. Nyt odottelen sellaista laskua…

Liekoranta mainitsee blogikirjoituksen verkkosivuillaan (25.8.2011)

Liekoranta mainitsee tämän blogikirjoituksen nyt verkkosivuillaan. Yhtiö lupaa vastata asiakkaiden kysymyksiin ja ”kertoa tosiasioita” tapahtuneesta. Olisi mukava tietää miten heidän totuutensa eroaa tässä kirjoituksessa esitetystä totuudesta. Ilmoitelkaa, jos saatte sen tietoonne. Yrityksen maineenhallinnan kannalta asiaan on toki hyvä reagoida palautteeseen yrityksen omilla verkkosivuilla, mutta hieman parempi olisi ollut aikanaan selvittää asia avoimin kortein suoraan palveluun pettyneen asiakkaan kanssa. Sellaisen sijaan Liekoranta ensin kiisti virheet ja ilmoitti asiakkaalle ottaneensa yhteyttä lakimiehiin. Se ei mielestäni ole kovinkaan laadukasta reklamaation hallintaa.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei missään nimessä ole mustamaalata ketään tai mitään, mutta asian tuominen päivänvaloon on mielestäni paikallaan. Suurin osa ihmisistä taipuu maksamaan täyden hinnan sekä edellä mainituista syistä että erityisesti lakimiehiin vihjailemisen ja asian heille siirtämisen jälkeen. Todellisuudessa lakimiehet eivät muuta asioita mitenkään. Lähinnä heidän mukana olonsa osoittaa, että Liekoranta ei itse kykene hoitamaan reklamaatioitaan muutoin kuin lakimiesten kautta.

Blogikirjoitusta vaaditaan poistettavaksi (3.9.2011)

Tapauksessa on sattunut monia mielenkiintoisia käänteitä sitten edellisen päivityksen. Liekoranta on siirtänyt asian Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan lakimiehelle. Onkin hyvä, että asia on siirtynyt ammattilaisen hoiteisiin, jotta siihen saadaan mahdollisimman pian asianmukainen ratkaisu. Samalla perintätoimisto pyyhittiin viimein pois pelistä, kun Hatanpään kartano toimitti meille myös hyvityslaskun, jolla saatava asianmukaisesti nollautui. Perusteettoman saatavan siirtäminen perintätoimistoon ei ollut alunperinkään kovin hyvä veto, sillä uhkailutaktiikka ei meihin tehonnut vaan tulos oli päinvastainen.

Seuraavana päivänä Kartanon Tilapalvelu Oy:ltä tuli postissa uusi lasku, jossa oli nyt eriteltyinä riidanalainen ja riidaton saatava. Yhä edelleen paketista puuttui kuitenkin asianmukainen velkasaatavan siirtoilmoitus, jossa olisi ollut mainittuna laskun numero, toimitettu palvelu, summa ja asiakas. Sellaista ei siis vieläkään ole toimitettu, eli lasku oli siten perusteeton. Asiasta käydyn viestittelyn perusteella meille oli kuitenkin kertynyt tarpeeksi muuta näyttöä siitä, että kyse oli juuri hääjuhlamme laskusta, joten maksoin nyt riidattoman osuuden pois osoituksena hyvästä tahdosta.

Liekorannan sijaan keskustelua reklamaatiosta käydään nyt siis MaRan lakinaisen kanssa. Hän lähetti ensimmäisen viestinsä minulle 18. elokuuta. Siinä Liekoranta myönsi monet virheistään ja tuli aavistuksen verran vastaan nostaen tarjoamaansa hyvitystä 100 eurosta 189 euroon. Pidän ehdotusta kuitenkin virheisiin nähden edelleen täysin riittämättömänä. Lakimies väitti lisäksi virheellisesti, että esimerkiksi erästä ruokalajia olisi koemaistettu, mikä ei pitänyt paikkaansa. Onneksi minulla on koko koemaistatus äänitettynä iPhonelle, joten asia oli helppo tarkastaa nauhalta. Lähetin lakimiehen kirjelmään myös vastauksen, jossa kerroin olevani valmis tulemaan vaatimuksissa jonkin verran vastaan, jotta asia saadaan mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä.

Lakimiehen kirjelmässä merkillepantavaa oli kuitenkin eräs mielenkiintoinen vaatimus, jossa tätä blogikirjoitusta vaadittiin poistettavaksi verkosta.

Olemme tutustuneet myös laatimaanne internetin blogi-kirjoitukseen 15.8.2011. Toteamme, että kirjotuksenne sisältää useita asiavirheitä sekä asiattomia ja perusteettomia vihjauksia liiketoimintamme luonteesta. Toivon teidän viipymättä poistavan kyseisen blogi-kirjoituksen tai vähintäänkin oikaisevan virheelliset tiedot.

Tässä kirjoituksessa ei ole käsittääkseni ainoatakaan asiavirhettä, eikä minulle ole sellaisia myöskään missään vaiheessa yksilöity Liekorannan puolesta. Liekorannan harjoittama uhkailu-mentaliteetti menee kuitenkin tämän poistovaatimuksen myötä varsin pitkälle, sillä mitään perustetta blogikirjoituksen poistamiseen ei ole. Tulee väkisinkin mieleen legendaarinen tapaukset Ravintola Lehtovaara ja Suomen parhaat verkkosivut, joissa molemmissa vaadittiin kriittisten blogikirjoitusten poistamista. Lisäksi lakimiehen lausumassa ihmeteltiin Liekorannan osakseen saamaa kritiikkiä.

Liekoranta järjestää vuosittain noin 60 hääjuhlat sekä sadoittain muita tilaisuuksia, eikä yritys ole koskaan saanut näin suurta arvostelua osakseen.

Väite pitää ehkä paikkansa. Olen kuitenkin saanut tämän prosessin aikana yhteydenottoja vastaavista tapauksista, joissa asiakas on joutunut kiistelemään Liekorannan kanssa reklamaatiosta. Osa jutuista on ollut varsin rajuakin luettavaa. Liekoranta ei ehkä ole koskaan saanut näin suurta arvostelua osakseen, mutta se ei tarkoita etteikö yhtiö olisi sellaista aiemminkin ansainnut. Siihen en ota kuitenkaan nyt enemmälti kantaa.

Lakimies pohtii jatkotoimenpiteitä (5.9.2011)

Tänään sain Liekorantaa edustavalta MaRan lakimieheltä sähköpostin, jossa hän ilmoitti ettei ”Liekoranta katsonut aiheelliseksi muuttaa aiemmin esittämäänsä kohtuulliseksi katsomaansa hinnanalennusehdotustaan”. Se oli siis yhteensä 189 euroa kaikista edellä eritellyistä virheistä. Samalla lakimies toteasi joutuvansa keskustelemaan Liekorannan kanssa ”mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin ryhtymisestä”. Näitä mahdollisia jatkotoimia ei ainakaan vielä yksilöity, mutta eiköhän niistä kuulla pian lisää.

Reklamaatioiden käsittely on suomalaisissa yhtiöissä usein retuperällä, eikä Liekoranta tämän tapauksen perusteella ole poikkeus. Mitä varsinaiseen reklamaatioon tulee, niin kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:n perusteella asiassa ei ole nähdäkseni juuri epäselvää. Onneksi kaikki Liekorannan kanssa käydyt keskustelut ja puhelut ovat tallessa joko sähköposteina tai äänitteinä, joten tilauksemme sisällöstä ei jää epäselvyyttä. Suosittelen muitakin tekemään samoin vastaavien tilanteiden varalle ja myös valokuvaamaan juhliin toimitetut ruoat. Ilman kunnon arkistomateriaaleja vastaava keissi voi olla hankala saada hoidettua asianmukaisesti.

Asia on loppuunkäsitelty (25.11.2013)

Liekorannasta ja Hatanpään kartanosta, heidän lakimiehistään tai muista apureista ei ole kuulunut mitään edellä mainittujen tapahtumien jälkeen, eli yli kahteen vuoteen. Näin ollen tapaus on nyt meidän osaltamme loppuun käsitelty. Toisin sanoen kiistan lopputulos on nyt se, että me jätimme lopulta maksamatta asianmukaiseksi hyvitykseksi katsomamme osuuden laskusta, eikä sitä ole meiltä enää peritty. Liekoranta iski pyyhkeen kehään ilmeisesti huomattuaan, että he olivat tässä pelissä melko heikoilla.

Pitopalveluyritys ei vienyt asiaa – tietenkään – käräjille tai muuhun instanssiin, sillä he olisivat hyvin todennäköisesti hävinneet sen rökäletappiolla edellä mainituista syistä. Luovutusvoitto Liekorannasta on kuitenkin hieman sääli, sillä olisi ollut mielenkiintoista viedä asia tuomioistuimen päätettäväksi. Minulla tällaiseen oikeudenkäyntiin olisi voinut olla myös jonkinlainen perverssi halukkuus, jollaista lukemattomilla muilla samojen tahojen huijauksen uhreilla ei varmasti ole. Toivottavasti tämä kirjoitus antaa kuitenkin muille samanlaiseen tilanteeseen joutuneille rohkeutta pitää puoliaan. Liian monet maksavat perusteettoman laskun kiltisti viimeistään saatuaan lakimieheltä kirjeen.

Mikäli olet joutunut vastaavaan tilanteeseen, niin voin tapauskohtaisesti lähettää asiaan liittyvät juridiset lausumat nähtäväksi. Niistä voit saada oikeudellisine viittauksineen hyvän pohjan omalle reklamaatiollesi, olivat vastassa sitten Liekorannan lakimiehet tai jokin muu vastaava taho.

Valtaosa hääjärjestelyistä onnistui täydellisesti!

Vielä muutama sananen muista hääjuhlassa mukana olleista esiintyjistä ja palveluntarjoajista, jotka kaikki hoitivat bileet kotiin erittäin upeasti. Virallisen hääkuvat otti Suomen parhaimmistoon lukeutuva valokuvaaja Harri Hinkka, ja hääpäivän tilannekuvaajana toimi niin ikään upeita kuvia ottanut Laura Torkkeli. Heidän ansiostaan ikimuistoisen juhlan tunnelmat tallentuivat kuviksi myös jälkipolville. Esiintyjistä Fintelligens ja Jonne Aaron veivät juhlayleisön jalat alta, kun erikoismies Superviinuri ja stand-up -koomikko Rami Valli naurattivat puolestaan juhlakansaa vedet silmissä. Äänentoistosta vastasi äärimmäisellä asiakaspalveluasenteella Ylivieskan äänentoistopalvelu ja punaisella matolla sekä vihkimisessä äänentoistosta huolehtivat Profilightin sankarit. Suurkiitos kaikille – sekä tietenkin myös jokaiselle vieraalle!

Bileet olivat loistavat.

Varjoliitoa Tampereen Siilinkarilla 2009

Tänään järjestettiin parin vuoden tauon jälkeen Siilinkarin perinteinen ulkoilupäivä, jossa meillä on ollut tapana esitellä varjoliitoa Tampereen Kevytilmailukerhon tiimillä. Kahden talven loskan ja heikkojen jäiden jälkeen nyt sattuikin tulemaan lähes täydellinen talvikeli – kovaa tuulta lukuunottamatta.

Itse tein päivän aikana vain yhden lennon, ja kokeilin ottaa mukaan pienenpienen VADO-videokameran. Laitteen kuvanlaatu on kokoisekseen varsin toimiva, mutta sitä ei ole suunniteltu käytettäväksi kovissa nopeuksissa, sillä mikrofonien reiät alkoivat pitää aikamoista ininää ilmavirran osuessa niihin oikeassa kulmassa.

Varjoliito Siilinkari 2009 by Jocka

Ravintola Belge laskutti ylimääräistä

Usein varsin vanhoillisesti verkkomaailman suhtautuvat ruokaravintolat ovat saaneet jo useampaan otteeseen kokea, että huono asiakaspalvelu voi nykyisin saada moninkertaisesti aikaisempaa suuremmat vaikutukset. Tuoreessa muistissa ovat Ravintola Lehtovaara ja Ravintola Nuevo Latino, mutta nyt joukkoon on liittynyt myös Ravintola Belge Helsingistä.

Pirkka Aunola käväisi syömässä kyseisessä ravitsemusliikkeessä ja huomasi laskun saadessaan, että häneltä oli laskutettu suuremmat hinnat kuin ruokalistassa oli mainittu. Pian selvisi, että ravintolan hinnat olivat nousseet vuodenvaihteessa, mutta ruokalistoja ei ollut päivitetty, vaikka uudet hinnat olivat olleet voimassa jo kolmen viikon ajan. Paikan vastaava ilmoitti, ettei hän voi tehdä asialle mitään. Ravintola oli siis laskuttanut asiakkailtaan liikaa jo kolmen viikon ajan, eikä ravintola ollut halukas korjaamaan tilannetta. Tarkempi tarina löytyy Jaikusta.

Pirkka suivaantui luonnollisesti kusetuksesta ja alkoi tutkia hinnastoja tarkemmin. Siinä vaiheessa portsari saapui paikalle ja määräsi hänet poistumaan ravintolasta. Loistava meisinki tosiaan. Ei taida ravintolan ovi aueta ainakaan minulle, sillä minulla ei ole mitään asiaa ravintolaan, jonka toimintatapoihin kuuluu asiakkaiden kusettaminen.

Tapahtumista on nyt pari päivää, eikä kyseinen ravintola ole tehnyt elettäkään korjatakseen tilannetta. Odotin pari päivää ennen tämän kirjoittamista odottaen, että Ravintola Belge olisi hoitanut asian jälkihoidon kunnialla kotiin, mutta näin ei käynyt ja aikaikkuna on nyt jo sulkeutunut. Ravintola Belge on ollut samasta syystä aiheena myös lukuisissa muissakin blogeissa, joista ensimmäisinä tulivat eteen Pinseri, Kulutusjuhla, Ihmiskunta, Vaiheinen ja Skitso-Janne.

PÄIVITYS klo 21.50: Pirkka kertoi tuossa alla kommentissaan, että ravintola on tänään ottanut yhteyttä ja pahoitellut tapahtunutta asiallisessa palautteessaan. Samalla esiin tuli myös mielenkiintoinen uusi seikka hintojen vaihtumisen ajankohdasta. Virheen asianmukainen pahoittelu on toki osa onnistunutta asiakaspalvelua, mutta ravintolassa tapahtumahetkellä ollut henkilökunta toimi erittäin epäammattimaisesti ja törkeästi, sillä pahoittelun sijaan asiakas ”heitettiin” ulos ravintolasta. Siihen ei tuossa vastauksessa taidettu ottaa lainkaan kantaa saati pahoitella.

Hampurilaisneitsyet

Hampurilaisketju Burger King on keksinyt hauskan mainoskampanjan, jossa McDonald’sin Big Mac ja Burger Kingin vastaava Whopper viedään maistettavaksi ihmisille, jotka eivät ole eläessään nähneet hampurilaista. He menettävät mainosvideoissa siis hampurilaisneitsyytensä. Ihmisten ilmeet ovat näkemisen arvoisia.

Videolta käy myös ilmi, etteivät nämä koemaistajat ole koskaan nähneet kuinka hampurilaisia tulee syödä. Luonnollisesti makutestin voittaja on Whopper, koska kyseessä on Burger Kingin kampanja. Täytyy tosin todeta, että itsekin taidan olla samaa mieltä hampurilaisneitsyeiden kanssa. Tsekkaa Markkinointi & Mainonta -lehden juttu aiheesta tästä ja pidempi videoesittely kampanjasta WhopperVirgins.com -kampanjasivustolta. Kampanja on tarkoitus lanseerata ensi viikolla.

Mitähän tapahtuisi, jos suomalaisten hampurilaisketjujen, Hesburgerin ja Scanburgerin, tuotteet vietäisiin testiin vaikka Mongoliaan tai Siperiaan?

”Kättelemisestä kieltäytyminen on Jumalan tahto”

Ruotsissa on noussut mielenkiintoinen kohu, joka kulminoituu musliminaisten kättelyyn. Kolme naista kävi haastattelemassa talousasiantuntija Carl Hamiltonia, joka halusi kätellä naisia. He kuitenkin kieltäytyivät kättelemästä, joten Hamilton kätteli naisia väkisin. Nyt asiasta käydään länsinaapurissa suurehkoa debaattia, josta ei tiukkoja mielipiteitä puutu. Eräänkin kunnanvaltuutetun mielestä väkisin kätteleminen on ihmisoikeusrikkomus. Tässä alla on pieni kuvakaappaus Hesarin jutusta.



Kun tämän kohun yhdistää hurjiin tarinoihin esimerkiksi Saudi-Arabiasta, ei välttämättä ensimmäisenä tule lähteä kyseisiin maihin leppoisalle lomareissulle, vaikka ”maassa maan tavalla” kuuluu myös omiin periaatteisiini.