Ministeriö päästi lentomatkustajat maahan – kuka päätöksen teki ja millä perusteilla?

Suomi on keskellä ennennäkemätöntä kriisiä, kun miljoonat suomalaiset pelkäävät terveytensä ja toimeentulonsa puolesta ja sadattuhannet yrittäjät kamppailevat pelastaakseen yrityksensä ja työpaikat. Nyt jos koskaan meillä jokaisella tulisi olla oikeus luottaa viranomaisiin ja heidän asiantuntemukseensa. Luottamukseen on kuitenkin syntynyt ikäviä säröjä.

Tammikuussa terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julisti Suomen olevan hyvin varautunut epidemiaan. Lausunto ei pitänyt paikkaansa, sillä testejä jouduttiin rajoittamaan jo heti epidemian alkuvaiheessa, koska kertakäyttöisiä osia ei ollutkaan varastossa tarpeeksi. Samoin kävi sairaaloiden suojavarusteiden kanssa. THL kaunisteli toistuvasti totuutta, aliarvioi riskejä ja vähätteli maailman parhaiden asiantuntijoiden varoituksia. Lausuntoja on sittemmin ihmetelty New York Timesia myöden.

Maailman parhaat asiantuntijat terveysjärjestö WHO etunenässä varoittivat jo helmikuussa lentomatkailun uhasta koronaviruksen leviämisessä. Suomessa viranomaiset heräsivät kertomansa mukaan tilanteeseen vasta tällä viikolla, kun sosiaali- ja terveysministeriö väitti matkustajien päässeen maahan tietokatkoksen vuoksi. Lausunto ei pitänyt paikkaansa. Tieto lentomatkustajien tautiriskistä oli ministeriöllä vähintään kuukautta aiemmin.

Uutisarkistot paljastavat, että lentomatkustajien osalta ratkaiseva hetki nähtiin 26. helmikuuta. Edellisenä päivänä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote oli ilmoittanut henkilöstönsä menevän Lappeenrannan lentokentälle Pohjois-Italiasta saapuvia matkustajia vastaan. Tarkoituksena oli ohjata oireilevat matkustajat tutkimuksiin. Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydenoton jälkeen suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin ja matkustajat päästettiin levittämään virusta suomalaisten keskuuteen. Nyt on tärkeä selvittää kuka tuon päätöksen teki ja millä perusteilla.

Epidemian aikaiset tapahtumat tulee aikanaan selvittää perinpohjin ja siten ehkäistä tehtyjen virheiden toistuminen, sillä koronavirus Covid-19 tuskin jää sukupolvemme viimeiseksi pandemiaksi. Ministeriössä ja laitoksessa on myös syytä tehdä henkilövaihdoksia, sillä poliittisin perustein valitut henkilöt eivät kuulu asiantuntijoiden tehtäviin. Tapahtumien selvittely ja analysointi tulee kuitenkin aloittaa jo nyt, koska tehdyistä virheistä tulee ottaa opiksi jo heti kriisin aikana. Nyt ei ole käynnissä poliittinen piirileikki, sillä kyseessä on miljoonien suomalaisten terveys. Näin vakavan asian kanssa ei ole varaa nyt tehtyihin virheisiin ja asiantuntijoiden varoitusten jatkuvaan vähättelyyn.

Jocka Träskbäck
yrittäjä, kunnanvaltuutettu (kok.)

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Päivän Lehti -verkkomediassa.

Yrittäjien tilanne karmaiseva – nyt tarvitaan konkreettisia toimia

Viime päivinä olen saanut kymmenittäin viestejä koronakaaoksen vuoksi ahdinkoon ajautuneilta yrittäjiltä. Monilta meni päivässä useiden kuukausien työt alta, joten tuska on ymmärrettävästi karmaiseva. Hallitus on tehnyt viime päivinä rohkeita päätöksiä monissa asioissa, mutta yrittäjien suhteen ne eivät ole olleet vielä alkuunkaan riittäviä. Hyväksi aluksi niitä voidaan kyllä kutsua.

Nyt tarvitaan konkreettisia nopeita keinoja, joita olisivat esimerkiksi ALV ja TYEL -maksujen koroton lykkääminen kuukausilla, palkan sivukulujen poistaminen kriisin ajaksi sekä Ruotsin ja Norjan mallin mukaiset lomautuskorvaukset. Keinoja tarvitaan toki paljon enemmänkin, ja mallia tulee ottaa soveltuvin osin muista maista, jossa päätöksiä on jo tehty. Suomen Yrittäjät esittää, että lomautusten nykyistä 14 päivän ilmoitusaikaa täytyy pikaisesti lyhentää kolmeen päivään. Kaksi viikkoa on tässä tilanteessa ikuisuus, kun kassavirta on kadonnut.

Olivat keinot mitä tahansa, tässä kriisissä apua tarvitaan nopeasti ilman työryhmien jahkailua. Lukemattomissa yrityksissä lappu on jo nousemassa luukulle.

Olen ikäväkseni huomannut, että monien yrittäjien hätähuutoon on vastattu somessa myös jopa naureskellen ja viittauksilla esimerkiksi yrittäjäriskiin ja kapitalismin loppuun. Tuollaisia kirjoittavat eivät näytä olevan alkuunkaan tietoisia siitä, että hyvinvointivaltiomme rakentuu yksinomaan yrittäjien ja yritysten varaan. Ilman niitä ei ole palveluja, työpaikkoja ja verotuloja, eli ei ole myöskään hyvinvointivaltiota. Mitä paremmin yritykset pääsevät tästä kriisistä yli, sitä nopeammin Suomi tulee aikanaan nousemaan ahdingosta.

Hallitukselta tarvitaan nyt pikaisia toimia, ja suomalaisia tarvitaan asioimaan paikallisissa yrityksissä kriisin aikana ja erityisesti sen jälkeen. Esimerkiksi ruoka-annosten noutaminen ravintoloista kotiin sekä lahjakorttien ja sarjalippujen ostaminen verkossa paikallisista yrityksistä tukee yrittäjiä ahdingossa. Myös äitienpäivän illallisen lahjakortin voi ostaa jo nyt ja nauttia vasta kesällä. Muista myös tuttua yrittäjää ja mieti, josko voisit ostaa häneltä jotain vaikka jo tänään. Tästä noustaan kyllä, jos se tehdään yhdessä.

Koronatoimet riittämättömiä – nyt tarvitaan nopeita päätöksiä

Suomen täytyy ottaa valmiuslaki heti käyttöön ja sulkea koulut ja päiväkodit. Tähän mennessä nähty vitkastelu koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi voi aiheuttaa lukemattomia kuolemantapauksia, mikäli koronatapaukset ylikuormittavat teho-osastot samaan aikaan. Suomessa teho-osastoja on muita maita selvästi vähemmän. Eduskuntapuolueiden johtajat käsittelivät eilen valmiuslain käyttöönottoa, mutta vihreästä valosta huolimatta Marinin hallitus ei ottanut sitä käyttöön. Miksi ei?

Viro julisti poikkeustilan eilen.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja terveyden ja hyvinvoinnin laitos totesivat toissapäivänä yleisötapahtumien rajoittamisen olevan hyödytöntä, ellei samalla tehdä muita pitkäkestoisia toimenpiteitä. Nyt hallitus viivyttelee juuri näiden toimien aloittamisessa. Niitä ovat esimerkiksi rajoitukset kouluihin, joukkoliikenteeseen, työpaikoille ja koteihin. Päätös näistä ei ole viranomaisten, vaan hallituksen. Viranomaiset ovat jo kertoneet mitä mieltä niiden tarpeellisuudesta ovat. Suomen kriisitilaiteiden johtajuustyhjiö tulee täyttää ja kääriä hihat koronapiikin loiventamiseksi, jos se on enää mahdollista.

Koronavirus Suomessa, tilanne 12.3.2020

Tässä graafissa on sairaanhoitopiirien koronavirus-tapaukset eiliseen iltaan mennessä. Määrä kasvoi päivässä 80 % ja kahdessa päivässä 180 %. En ole alan asiantuntija, mutta minusta leviämisnopeus vaikuttaa erittäin nopealta.

Suomen eilen julistetut toimenpiteet ovat myös viranomaisten mielestä vain kosmeettista sananhelinää, mikäli niiden tarkoituksena on hidastaa koronaviruksen leviämistä. Halitus ja AVI kielsivät yli 500 ihmisen tapahtumat ja suosittelivat muidenkin tapaamisten perumista. Samaan aikaan päiväkodit ja esimerkiksi 800 lapsen koulut saavat kuitenkin jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Suomi ei voi poiketa muista maista niin merkittävästi, että meidän kouluissamme virus ei leviäisi. Siksi koulut ja päiväkodit täytyy sulkea heti kokonaan ja ryhtyä muihin edellä esitettyihin voimakkaisiin toimiin.

Koronaviruksen kuormitus terveydenhuollolle ilman tehokkaita toimia ja niiden kanssa.

Suomen tulee välittömästi ottaa käyttöön valmiuslaki ja sen mahdollistamat tehokkaat toimenpiteet, koska ennaltaehkäisevät koulujen sulkemispäätökset tulee tehdä kerralla kansallisella päätöksellä ollakseen tehokkaita. Kaikki puolueet olivat jo eilen valmiita valmiuslain käyttöönottoon, mutta jostain syystä hallitus ei ollut. Vitkastelun ja uhkien vähättelyn täytyy loppua ja tehdä mitä suomalaisten turvallisuuden eteen on vielä tehtävissä. Hallitukselta tarvitaan nyt johtajuutta ja kykyä tehdä rohkeita päätöksiä vaikeassa tilanteessa.

Maailman terveysjärjestö WHO ja Euroopan tautivirasto ECDC ovat molemmat suositelleet jäsenmaille maailman parhaiden asiantuntijoiden suulla, että kaikki lähikontaktit tulee estää, mikäli viruksen leviämistä halutaan rajoittaa. Se tarkoittaa koulujen ja päiväkotien* sulkemisen lisäksi myös kauppakeskusten, kylpylöiden sulkemista ja kokoontumisten kieltämistä. Kaikki muut toimet ovat tehottomia niin pitkään, kuin viruksen annetaan levitä em. paikoissa vapaasti. Lyhyt täyssulku on tehokkaampi ja aiheuttaa vähemmän vahinkoa elinkeinoelämälle kuin pitkään venyvät liian höttöiset koronatoimet.

Tässä asiassa täytyy toimia jo tänään.

*) Kriittisillä aloilla työskentelevien aikuisten lapsille tulee tietenkin osoittaa 24/4 hoitopaikka, mutta se tulee tehdä ainoastaan tälle hyvin rajatulle ryhmälle.

Koronapandemian vähättelyn loputtava heti

Olen jo viikkokaupalla ihmetellyt julkisesti miksi Suomen viranomaiset eivät ota koronaviruksen uhkaa vakavasti. Vielä eilen HUS ylilääkäri puhui sen yhteydestä kausi-influenssasta, vaikka kuolleisuus esimerkiksi Italiassa on kasvanut paikoin kahdeksaan prosenttiin. Kyse on kiistatta pandemiasta, eikä mistään flunssaepidemiasta. Piste.

Onko tosiaan niin, että viranomaisemme eivät osaa tai halua lukea viestejä, joita ulkomaisten viranomaisten taholta heille osoitetaan? Onko tosiaan niin, että viranomaisemme eivät ota vakavasti edes viestejä, joita lääketieteen asiantuntijat paikan päältä koronan keskeltä heille osoittavat?

Pidän äärimmäisen vakavana, että Suomen viranomaiset THL ja STM vaarantavat suomalaisten terveyden riskien jatkuvalla vähättelyllä. Muissa maissa on otettu aktiivinen ote esimerkiksi yleisötapahtumien perumiseen, mutta Suomessa viranomaiset yhä pohtivat, keskustelevat, suunnittelevat ja kokoustavat vaikka maailman tappiin hengenvaarallisen viruksen levitessä samaan aikaan ympäri maata.

Koronavirus Suomessa, tilanne 10.3.2020

Tällaista saamattomuutta ei voida perustella edes paniikin välttelyllä, koska isot kansainväliset uutistoimistot välittävät koko ajan reaaliajassa tietoa maailmalta. Italiassa koronavirus pääsi leviämään, koska viranomaiset toimivat liian hitaasti. Muissa maissa yleisötapahtumien rajoittaminen on nähty tehokkaaksi leviämisen hidastajaksi. Suomen tulisi nyt pikaisesti ottaa maailmalta mallia ja rajoittaa julkisia kokoontumisia ja muutenkin ottaa käyttöön tehokkaat toimet viruksen leviämisen hidastamiseksi.

Tulevaisuudessa nykyisen hallituksen ja viranomaisten koronatoimet tullaan perkaamaan tarkasti, ja vasta silloin selviää varmuudella miten onnistuttiin. Näkisin mielelläni Suomen toimivan kansalaistensa terveyden turvaamiseksi vahvassa etukenossa, eikä auttamattomasti jälkijunassa kuten nyt näyttää käyvän. Monet ovat vedonneet siihen, että suomalaisten tulisi luottaa asiantuntijoiden osaamiseen. Ehkä niin, mutta tähän mennessä THL:n track record tässä asiassa näyttää kaikkea muuta kuin luottamusta herättävältä.

Kauppalehti 20.1.2020

Siinä missä kansalliset viranomaistahot ja hallitus ovat ainoastaan seisseet tumput suorina, on sairaanhoitopiireissä ja kunnissa tehty hyvää työtä. Niissäkin olisi tosin tullut muodostaa koronaryhmät viikkokausia aiemmin kuin nyt tehtiin, mutta valmiussuunnitelmat pahimman varalle on kuitenkin ehditty tehdä niin hyviksi kuin ne olemassa olevien tilojen ja laitteiden asettamissa rajoissa voidaan tehdä. Ja suunnitelmia päivitetään parhaillaan muuttuvien tilanteiden osalta. Kylmä fakta kuitenkin on, että sairaaloissa ei tule riittämään tehohoitoa ja hengityskoneita, jos sairastuneita tulee kerralla paljon. Siksi viranomaisten olisi tullut ryhtyä toimeen jo kaksi viikkoa sitten. Eivät ryhtyneet.

Perheeni, läheisteni ja ystävieni puolesta toivon olevani tässä asiassa täysin väärässä.

PÄIVITYS KELLO 21.30: Maailman terveysjärjestö WHO julisti nyt koronaviruksen pandemiaksi ja pian sen jälkeen myös Marinin hallitus viimein heräsi unestaan. Eri ministeriöt antoivat tänään viimein esimerkiksi opetus- ja terveydenhoiton työntekijöille valtakunnallisen ohjeistuksen, jonka mukaan epidemia-alueella käyneiden tai muuten flunssaoireista kärsivien tulee pysyä kotona. Tämä päätös olisi tullut tehdä jo kaksi viikkoa sitten. Kannattaa lukea myös Helsingin Sanomien tuore artikkeli aiheesta tästä.

PÄIVITYS KELLO 22:18: Tanska ilmoitti juuri sulkevansa kouluja ja päiväkoteja. Suomessa vastaavaan ei olla ryhtymässä, kuten jo eilen selvisi. Ilmeisesti meillä tarvitaan muutamia kuolleita ja sadoittain sairastuneita ennen kuin varotoimiin ryhdytään kohtalokkaasti myöhässä. Tänään Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kommentoi tällaisia suunnitelmia Kymmenen uutisissa.

– Olemme tehneet THL:n kanssa koko ajan sellaista arviota, että missä kohtaa kannattaa lähteä tämän tyyppisiä rajoitustoimenpiteitä tekemään. Itse asiassa se lähikontakti on kaikista kriittisin kohta taudin tarttuvuuden näkökulmasta ja silloin ollaan ehkä enemmänkin niissä meidän arjen lähikontakteissa, kun välttämättä niissä isoissa tilaisuuksissa, mutta sitä arviota teemme ja tarkennamme kuitenkin koko ajan. Päiväkoti on tosi lähikontakti, kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi.

PÄIVITYS KLO 22.34: Nyt sähköpostiin kilahti päivän koronaluvut Suomen eri sairaanhoitopiireistä. Tätä voi verrata tuossa yläpuolella olevaan vuorokautta aikaisempaan tilastoon. Sairastuneiden määrä nousi vuorokaudessa yli 50 % vaikka Terveystalon testit eivät ole vielä edes alkaneet. Jokainen voi tätä graafia katsellessa pohtia olisiko Suomessa sittenkin kannattanut aloittaa epidemia-alueilta tulevien tarkastukset ja kotikaranteenit ajoissa. Ne tosiaan aloitettiin vasta tänään kahden ministeriön toimesta.

Koronavirus Suomessa, tilanne 11.3.2020

Kokoomus ja perussuomalaiset osin samoilla linjoilla turvapaikka- ja talouspolitiikassa

Kokoomus ei lähtenyt eilen mukaan perussuomalaisten välikysymykseen, mikä aiheutti somessa hämmentävän kommenttivyöryn. Hurjimmat väitteet menivät jo raikkaasti foliohattujen puolelle, joten nyt on paikallaan tehdä katsaus mitä mieltä kokoomus ja perussuomalaiset todellisuudessa ovat esimerkiksi turvapaikka- ja talouspolitiikasta. Se voi nimittäin yllättää.

Tänään Petteri Orpo ja Jussi Halla-Aho kohtasivat keskustelussa, jossa selvisi, että kokoomus ja perussuomalaiset ovat osin samoilla linjoilla esimerkiksi turvapaikka- ja talouspolitiikasta. Kaikesta ei tarvitsekaan olla samaa mieltä, jotta yhteistyö olisi toimivaa. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että kokoomus ei voinut allekirjoittaa kaikkia välikysymyksessä olevia seikkoja. Siksi oli perusteltua jättäytyä siitä pois. Pois jääminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kokoomus pitäisi Marinin hallituksen linjauksia epäluottamusta herättävinä, eikä se ole myöskään indikaatio siitä miten kokoomus tulee äänestämään välikysymyksessä.

Kokoomus on tukenut jo vuonna 2015 EU-maiden sisärajatarkastuksia ja jopa painostanut Tanskaa ja Ruotsia niiden käyttöönottoon. Maiden motiivina oli kuitenkin syöttää ihmismassat junilla suoraan Tornioon Suomen rajalle. Kokoomus tukee parhaillaan Kreikan tiukkoja toimia Turkin rajalla ja esittää, että myös Suomessa on voitava keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottaminen väliaikaisesti, mikäli siihen ilmenee tarvetta. Toisin sanoen rajat on voitava sulkea, jos Kreikan tilanne toistuu esimerkiksi Suomen ja Venäjän rajalla.

Tämänpäiväisessä keskustelussa oli hyvä huomata, että talouspoliittisesti usein hieman vasemmalle kallistuneet perussuomalaiset ovat kokoomuksen linjoilla erityisesti työn ja yrittäjyyden verottamisessa. Tämä kaikki kannattaa muistaa, kun somessa seuraavan kerran puhistaan hallitystyöskentelyn mahdottomuudesta kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä. Puolueilla on toki merkittäviä eroja, mutta myös paljon yhteisiä tavoitteita. Molemmat haluavat esimerkiksi päivittää ikivanhat pakolaissopimukset 2000-luvulle. Kokoomus esittää parhaillaan, että Suomen valmiuslaki tulisi saada nopeasti kuntoon.

Erojakin puolueiden välillä tietenkin löytyy, sillä perussuomalaiset haluavat lopettaa humanitäärisen maahanmuuton kokonaan ja vastustaa työperäistä maahanmuuttoa. Kokoomus taas kannattaa suomalaisten yritysten kipeästi tarvitsemien osaajien tarveharkinnan keventämistä, jotta varsinkin ICT-alalle saataisiin lisää tekijöitä. Nykyinen järjestelmä on siihen aivan liian kankea. Olen itse esittänyt jo pitkään, että ICT-alan tarveharkinnassa tulisi välittömästi poistaa tutkintoperuste, joka ei ole tätä päivää ja aiheuttaa merkittäviä ongelmia. Vastineeksi palkkaperustetta voitaisiin nostaa merkittävästi.

PS: Todettakoon vielä, että oman näkemykseni mukaan Suomi teki vuonna 2015 suuren virheen ottaessaan kaikki tulokkaat Ruotsista vastaan. Tapahtunutta virhettä olisi pitänyt ryhtyä pikaisesti korjaamaan nopeuttamalla turvapaikkakäsittelyjä ja poistamalla ilman turvapaikkaa jääneet välittömästi maasta. Vuoden 2015 tapaan myös nyt merkittävä osa Turkista Kreikkaan haluavista on liikkeellä taloudellisin perustein ilman todellista tarvetta suojelulle. Kreikan rajalla ei siis ole kyse pakolaiskriisistä. Tilanteen maalaaminen sellaiseksi perustuu ainoastaan ideologisiin tavoitteisiin. Marinin hallituksen täytyy saada viimein selvitettyä mikä on sen oma linjaus Kreikan tilanteeseen, ja sen jälkeen sooloileva sisäministeri Ohisalo täytyy saada ruotuun. Suomella ei ole varaa näyttää kansainvälisessä yhteisössä sekavana ja epäluotettavana.

Suomen talouskehitys taantuu vauhdilla – hallitus kuin tosielämän Big Brother

Viime viikolla saimme kuulla kuinka suuri osa äänestäjistä on tyytyväinen vihervasemmiston hallituksen toimiin. Syvimmällä vasemmistokuplassa elävät uskaltautuivat jopa ylistämään somessa julkisesti hallituksen talouspolitiikkaa, joka on kuitenkin tosielämässä saanut rajua kritiikkiä jokaiselta talouden perusteet ymmärtävältä. Mainittakoon niistä vaikkapa EU, IMF, Fitch, valtiontalouden arviointineuvosto ja valtionvarainministeriö. Asiantuntijoiden raportit eivät jätä arvailun varaa, mutta punaisessa kuplassa elävien nettosaajien mielestä tämä kaikki näyttää tietenkin silkalta naminamilta ja hattaralta. Tunne on varmasti samanlainen kuin aamuneljältä taksijonossa pizza kädessä housuihinsa laskevalla. Kummallakaan ei ole huolta huomisesta.

Suomen pääasiallinen ongelma on parhaillaan se, että maamme taloudesta on päättämässä hallitus, jolle ilmastonmuutoksen ja Kreikan pakolaislasten valokeilassa hyvesignalointi on tärkeämpää kuin Suomen talouden kestävyys ja tulevaisuus. Kauhalla ei voida tietenkään vaatia, kun on lusikalla annettu. Tuloksena on nyt medioissa nähtävä tosielämän Big Brother, jossa viisi naista on suljettu Valtioneuvostoon kameroiden eteen. Edellisessä viikkotehtävässä oli nokitella siitä kenellä on suurin ilmastotavoite. Seuraavaa viikkotehtävää odotetaan jo kauhunsekaisin tuntein. Itse veikkaan sen liittyvän sukupuoliroolien häivyttämiseen kartalta tai unisex-vessojen määräämiseen pakolliseksi.

Eurostat 20.2.2020.

Samaan aikaan tosielämässä Suomen talouskehitys on jo vetänyt käsijarrusta, sillä Talenomin selvityksen ja Eurostatin tilaston mukaan se otti takapakkia jo loka-joulukuussa 2019. Eurostat kertoo, että Suomen bruttokansantuote heikkeni 2019Q4 edelliseen verrattuna peräti 0,4 prosenttia (kuvassa). Rinteen/Marinin hallitukselta kesti siis vain muutama kuukausi kääntää Suomi talouskasvusta kohti taantumaa. Näissä luvuissa ei ole vielä edes mukana koronaviruksen aiheuttamaa talouskurimusta, jossa tavarat tulevat ensi kesänä loppumaan kaupoista ja tehtaita uhkaavat seisokit kiinalaisten tavaroiden ja komponenttien loppuessa. Marinin hallitus ei ole ottanut vielä askeltakaan valmistautuakseen vääjäämättä iskevään koronakaaokseen. Hyvesignaloinnin valokeilassa paistattelu on viisikolle tärkeämpää kuin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus, tulevien sukupolvien velan minimointi tai Suomen kansallisen kilpailukyvyn varmistaminen maailmanmarkkinoilla.

Summa summarum, jokainen päivä nykyistä sirkusta tulee kalliiksi. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ei ole syyttä suotta pysytellyt aktiivisesti poissa tyttöviisikon yhteiskuvista ja otsikoista, vaikka hän samaan hallitukseen kuuluukin. Jokainen ymmärtää, että maatamme uhkaa holtittoman taloudenpidon aiheuttama mahalasku, jota seuraava oikeistohallitus joutuu korjaamaan rajuilla leikkauksilla vuosikausien ajan. Siihen päälle näyttää lisäksi tulevan myös koronaviruksen aiheuttama kansainvälinen talouskaaos. Nyt jos koskaan hallituksen tulisi keskittyä olennaiseen.

Mainittakoon vielä, että keskustan vaalilupaus ja hallitusneuvottelujen kynnyskysymys oli nimenomaan julkisen talouden tasapaino vuonna 2023. Tällä tietoa tuolloin ollaan vähintään neljä miljardia, eli neljä tuhatta miljoonaa euroa, miinuksen puolella. Todennäköisesti merkittävästi enemmän. Silti keskusta istuu yhä hallituspuudelina Sanna Marinin rapsutettavana. Ja toki kelpaa istuakin, sillä heille tilattiin juuri 680 000 eurolla uusia luksusbemareita. Sanna, Katri, Maria, Li ja Anna-Maja voisivat ryhtyä hiljalleen kaivamaan valkoista lippua ministerisalkusta ja nostaa käden virheen merkiksi. Kunhan  julkiselta nokittelultaan suinkin ehtivät.

”Tämä on Big Brother, teidät on häädetty.”

Koronaviruksen vaikutuksiin ei ole herätty – Musta Joutsen uhkaa taloutta

Koronavirus on pysäyttänyt maailman talousveturi Kiinan, mutta Suomessa tilanteen vakavuuteen ei ole vielä herätty. On virheellistä kuvitella, että epidemian vaikutukset rajoittuisivat Kiinaan, sillä ne näkyvät vääjäämättä myös suomalaisissa kaupoissa ja muissa yrityksissä.

Ensi kesän tuotteiden pitäisi parhaillaan olla matkalla Suomeen, mutta eivät ole. Jopa kymmeniä prosentteja Kiinan tuontitavarasta uhkaa jäädä tulematta, joten kaupoissa tullaan näkemään tyhjiä hyllyjä ja tehtaissa lomautuksia. Kiinalaiset ovat myös merkittävä matkailijaryhmä, jonka katoaminen tekee valtavan loven Suomen palvelusektorin liikevaihtoon erityisesti matkailualalla.

Virusepidemian myötä kiinalaiset ovat linnoittautuneet koteihinsa, sillä maan liikkuvuus on romahtanut peräti 80 prosenttia ja teollisuustuotanto 70 prosenttia. Satamat toimivat yhä, mutta niissä ei ole mitä lastata. Harvat yhä toimivat tehtaat eivät saa tuotteitaan satamiin rekkaliikenteen ollessa täysin pysähtynyt. Koronaseisokilla on siis merkittävät negatiiviset vaikutukset myös Suomen talouteen.

Tuotannon ja logistiikan ongelmat tulevat jatkumaan pitkään myös viruksen taltuttamisen jälkeen, sillä merikonttien ja rahtilaivojen määrä on rajallinen. Lento- ja merirahdin hinta on jo nyt noussut rajusti, mikä siirtyy suoraan tuotteiden hintoihin. Matkailualalle aiheutuneita vahinkoja ei saada korjattua edes pitkällä aikavälillä, joten luvassa on kylmää kyytiä erityisesti Lapissa ja Helsingissä.

Koronavirus on halvaannuttanut maailmantalouden kasvun, eikä Suomi ole sille immuuni. Nykytilanne uhkaa johtaa lukuisilla aloilla myynnin ja tuotannon ongelmiin, mitkä taas voivat johtaa tappioihin, tulosvaroituksiin, lomautuksiin ja irtisanomisiin. Suomessa uhkakuva näytetään sivuuttavan yhä pelkällä olankohautuksella, joten talouden niin sanottu Musta joutsen -ilmiö näyttää mahdolliselta. Voittajia tässä ovat ne suomalaiset vientiyritykset, jotka eivät ole Kiinan tuotannon varassa.

Jocka Träskbäck
yrittäjä, valtuutettu (kok.)

Kirjoitus on julkaistu mielipiteenä Aamulehdessä 22.2.2020.

Puhdas vesi on kansallisaarre ja täytyy pitää omissa käsissä

JULKAISTU 12.2.2020: Puhdas vesi on arvokkain kansallisomaisuutemme. Vesihuolto täytyy pitää julkisessa omistuksessa, jotta sen avulla keinottelu ja rahastus voidaan estää. Vedestä jo nyt pulaa maailmalla, ja veden arvo tulee jatkossa vain kasvamaan. Jyväskylässä suunnitellaan kuitenkin parhaillaan kauppaa, jossa osuus kaupungin vesihuollosta aiotaan myydä yksityiselle yritykselle. Samanlaisia suunnitelmia on vireillä myös Ähtärissä ja Lahdessa. Jokainen tietää mitä noista hankkeista voi seurata, sillä muistatte vielä Carunan.

Lue lisää: Karuakin karumpi Caruna – kuka siitä olikaan vastuussa?

Luonnollinen monopoli tarkoittaa, että alalle ei ole odotettavissa kilpailua esimerkiksi suurten aloituskustannusten vuoksi. Vesihuollon lisäksi tällaisia monopoleja ovat sähköverkot ja radioverkot, jotka molemmat Suomi on jo myynyt ulkomaisille sijoittajille ikävin seurauksin. Ministeri Haaviston valmistelema Fortumin sähköverkkojen myynti Carunalle oli historiallinen tunarointi, josta meidän kaikkien täytyy osata ottaa opiksi.

Valtion omistamia kansallisesti tärkeitä monopoleja ei tule voida yksityistää edes osittain, koska siihen sisältyy aina riski hallitsemattomasta hintojen noususta ja päätösvallan valumisesta ulkomaille. Puhdas vesi kiinnostaa monikansallisia yhtiöitä siinä missä sähköverkot ja kaivoksetkin. Taannoin esimerkiksi Berliinissä ja Pariisissa vesihuolto yksityistettiin, mutta ikävien seurausten paljastuttua ne palautettiin takaisin julkiseksi. Oppirahat tulivat veronmaksajille kalliiksi, joten emme saa tehdä samoja virheitä Suomessa. Puhdas vesi on myös tärkeä osa turvallisuuspolitiikkaa, koska vesihuollon toimivuus tulee taata kaikissa tilanteissa.

Lue lisää: Ihmiskunnan suurin puhallus käynnissä

Suomea uhkaavat edelleen myös TTIP ja CETA -vapaakauppasopimusten investointisuojat, joiden perusteella esimerkiksi kansainvälinen vesijätti voisi vaatia miljardikorvauksia suomalaisten lakien haitatessa sen vesibisnestä. Vapaakauppa on hieno asia, mutta investointisuoja on valtava riski maiden itsenäisyydelle. YK julisti veden ihmisoikeudeksi vuonna 2010. Koska EU seuraa perässä?

Jocka Träskbäck
yrittäjä ja valtuutettu (kok.)

Kirjoitus on julkaistu Tamperelainen-lehden kolumnina 12.2.2020.

Marinin hallitus leikkaamassa Kela-korvauksia – seuraukset tulevat kalliiksi

JULKAISTU 6.2.2020 Edellisellä hallituskaudella vihreiden kansanedustaja Emma Kari mesosi somessa kuinka Sipilän hallitus halusi tehdä sote-uudistuksen varjolla naisten gynekologit täysin maksulliseksi yksityiseksi palveluksi. Kyseessä oli Karin mukaan silloisen hallituksen oman edun tavoittelu. Hänen purkauksensa sai runsaasti näkyvyyttä, vaikka väitettyä muutosta ei koskaan tehty. Nyt vihreät on itse tekemässä saman tempun, josta se aiemmin syytti perusteettomasti muita.

Marinin hallitus ilmoitti leikkaavansa yksityisten sote-palvelujen kela-korvauksia. Leikkauspäätös tarkoittaa esimerkiksi yksityisillä gynekologeilla käyntien kallistumista, mikä ohjaa yhä useampia naisia jo valmiiksi liian kuormitetulle julkiselle sektorille. Ministeri Krista ”sotejarru” Kiuru vahvisti tiedotustilaisuudessaan hallitusohjelman kirjauksen tähtäävän siihen, että sotepalvelut toteutetaan pääasiassa maakuntien ja julkisen sektorin toimesta. Tämän pyrkimyksen seuraukset tulevat olemaan kalliit ja ikävät. Gynekologi on osuva esimerkki, koska siinä naiset valitsevat tavallista useammin yksityisen sektorin vastaanoton ja myös siksi, että vihreät itse valitsi aiemmin nimenomaan sen esimerkikseen.

Kela-korvaukset luotiin alunperin nopeuttamaan hoitoon pääsyä ja helpottamaan julkisten sote-palvelujen kustannuspaineita. Yksityisen lääkärin vastaanotolla asiakas maksaa valtaosan laskustaan itse, mutta julkisella puolella käytännössä koko lasku tulee veronmaksajien kuitattavaksi. Tämä järjestely on säästänyt yhteiskunnalle miljardeja euroja hallituksen tavoitetilaan verrattuna.

Yksityiselle lääkärin vastaanotolle pääsee jo nyt merkittävästi nopeammin kuin julkiselle, ja ero vain kasvaa, kun kela-korvauksen leikkaaminen lisää julkisen sektorin terveyspalvelujen kuormitusta, jonoja ja kuluja. Hallituksen lyhytnäköisen päätöksen seurauksena kaikki häviävät, kun sote-kustannukset kasvavat, hoitojonot pitenevät ja hoitoon pääsy viivästyy varsinkin niillä, joilla ei ole rahaa yksityisiin lääkärikäynteihin. Tämän sekavan kuvion suurin häviäjä onkin pieni- ja keskituloinen suomalainen nainen.

Hallituksen #arvopohja on siis selvä.

Nimenomaan vihreät mesosivat taannoin gynekologien hinnoista ja puhuivat juhlavasti suomalaisten oikeudesta päästä ajoissa lääkäriin. Minne tuo lupaus on nyt unohtunut? Taidan tietää. Se unohtui samaan kappiin hallituksen vappusatasen, hoitajamitoituksen, koulutuslupauksen, poliisien määrän ja monen muun vaalivalheen kanssa.

Vihreät ei toki ole ainoa tästä sekoilusta vastuussa oleva puolue, sillä sen kanssa päätöksen ovat tehneet SDP, keskusta, vasemmistoliitto ja RKP. Ne kaikki ovat nyt nostamassa yksityisten lääkäripalvelujen hintoja, nostamassa veronmaksajien piikkiin kaatuvia julkisen sektorin sote-kuluja ja pidentämässä hoitojonoja. Kasvavien jonojen vuoksi potilaat ovat vaarassa sairastua vakavasti, koska eivät pääse ajoissa lääkärin vastaanotolle. Kela-korvaukset ovat tähän saakka lisänneet kansalaisten yhdenvertaisuutta, mutta nyt hallitus on ottamassa valtavan harppauksen menneisyyteen.

Kuva: Jonathan Borba, Unsplash

Hallituksen kela-sekoilu koskettaa toki muitakin kuin gynekologilla käyntejä. Vuonna 2018 kela-korvauksilla tehtiin yhdeksän miljoonaa yksityisen sektorin hoitokäyntiä. Marinin hallitusohjelma pyrkii nyt ohjaamaan näitä käyntejä julkiselle sektorille, jota ei kuitenkaan ole rakennettu kestämään läheskään tuollaisia asiakasmääriä. Lukuisat tahot ovat vaatineet julkisten terveyspalvelujen laittamista kuntoon, mutta miljoonien asiakaskäyntien lisääminen julkiselle sektorille ei ole mahdollista edes lähitulevaisuudessa. Näin ollen hallitus on hylännyt terveydenhuollon realismin ja etenee nyt sokeasti ideologia edellä.

Mikäli hallitus onnistuisi siirtämään kela-korvatuista hoitokäynneistä julkiselle puolelle edes 20 prosenttia, tarkoittaisi se 1,8 miljoonaa lisäkäyntiä vuodessa. Hallitus ei ole kyennyt ratkaisemaan lupaamaansa hoitajamitoitusta edes nykytilanteessa, joten tuo skenaario ajaisi terveydenhuolloin resurssit kuilun partaalle. Hoitajia ja rahaa kun ei tule vihervasemmiston maagisesta taikaseinästä. Hallitusohjelman rivien väleihin näyttää olevan kirjattuna terveydenhoidon tukehduttaminen paineen alle. Millään muulla ei nimittäin ole selitettävissä miten sote-palveluista leikkaamalla panostetaan sote-palveluihin. Tarina hölmöläisten maton pidennyksestä onkin yllättäen olevan totta.

Kela-korvaukseen ei tule kajota, koska seuraukset tulevat olemaan ikävät ja kalliit. Hyvinvointiala HALIn toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas kertoi, että vuonna 2018 kolme miljoonaa yksityisen sektorin lääkärikäyntiä maksoivat yhteiskunnalle noin 56 miljoonaa euroa. Julkisen sektorin toteuttamana samojen palvelujen hinta olisi ollut vähintään 200 miljoonaa euroa. Yksityinen sektori ja kela-korvaukset säästivät siis yhteiskunnalle vuodessa 150 miljoonaa euroa. Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa lopettaa kela-korvauksia. Eikä meillä ole myöskään varaa jatkaa tätä vihervasemmiston holtitonta taloussekoilua.

PÄIVITYS 11.10.2021:

Puolitoista vuotta sitten 6.2.2020 kirjoittamani teksti on ikävä kyllä muuttumassa konkretiaksi, sillä vasemmistohallitus on jatkanut ideologisesti värittynyttä hankettaan kela-korvausten leikkaamiseksi. Tänään 11.10.2021 jopa demarien isäntä SAK ilmoitti vastustavansa kela-korvausten poistamista samoin perustein kuin edellä kirjoitan. Ammattiliittojen asiantuntijalääkäri Riitta Työläjärvi kertoo Iltalehdelle, että viime vuonna 2020 yhteensä 90 miljoonan euron kela-korvauksilla tehtiin peräti 3,3 miljoonaa käyntiä, joten jokainen kela-korvauksiin maksettu euro säästää yhteiskunnalle moninkertaisesti enemmän. Asiantuntija Työläjärvi kiteytti lehdessä varsin hyvin mitä tästä seuraa:

”Julkiselle sektorille syntyisi suuri kaaos jo siitä, jos Kela-korvauksien lakkauttamisen takia vaikkapa kolmannes näistä asiakkaista siirtyisi julkisen puolen jonoihin.”
– SAK:n asiantuntijalääkäri Riitta Työläjärvi Iltalehdessä 11.10.2021

Tuohon asiantuntevaan lausuntoon ei ole juuri lisättävää. Todettakoon, että myös sote-virkamiestyöryhmä on kanssani samaa mieltä siitä, että kela-korvausten poisto ruuhkauttaisi julkisen puolen terveyspalvelut. Tämä johtuu siitä, että vasemmiston ideologinen sote-uudistus ei ole nyt parantamassa saati lisäämässä palveluja, vaan kyseessä on vain uuden hallintohimmelin rakentaminen. Näin ollen kela-korvauksen lakkauttamisen myötä asiakkaiden on vaikea siirtyä julkiselle sektorille, koska esimerkiksi gynekologian ja hammashoidon palveluja ei ole riittävästä tarjolla.

Kelan tutkimusprofessori Hennamari Mikkolan mukaan suurin syy yksityisten palvelujen käytölle ei ole asiakkaan varallisuus, vaan se, että julkisella puolella lääkäriin ei yksinkertaisesti pääse riittävän nopeasti. Toisin sanoen kela-korvausten lakkauttaminen ruuhkauttaisi julkista sektoria, jossa ei ole riittävästi henkilöstöä ja palveluja heidän hoitamisekseen. Pidentyvät hoitojonot aiheuttavat hoitojen viivästymistä, mikä puolestaan johtaa entistä vaikeampiin ja kalliimpiin hoitoihin ja hoidon viivästymisestä johtuviin inhimillisiin tragedioihin.

Parhaillaan Marinin hallitus runnoo siis hankettaan läpi reagoimatta lainkaan asiantuntijoiden lausuntoihin. Tilanne on sama kuin nähtiin taannoin hoitajamitoituksen kanssa. Hoitajamitoituksen seurauksena sadat vanhukset ovat jääneet ilman hoivapaikkaa. Näin käy, kun yritysvastainen ideologia menee terveen järjen edelle. Seuraavaksi romutetaan terveyspalvelut, ellei peliä vihelletä nopeasti poikki.

Ammattiliittojen härskiys saa riittää – olethan #IdanPuolella

Ammattiliitot ovat enää tunkkainen tuulahdus 1960-luvun Suomesta, jossa kansalaiset jaoteltiin vielä työläisiin ja patruunoihin. Ne ovat kuin käänteinen Robin Hood, jotka riistävät rahat köyhimmiltä suomalaisilta ja pitävät ne itsellään verottomana kantamatta vastuuta suomalaisen hyvinvointivaltion ylläpitämisestä. Nämä veroparasiitit imevät yhteiskunnalta vuosittain yli 200 miljoonaa euroa, vaikka niiden verovapauteen ei ole enää perustetta. Nyt, tammikuussa 2020, yleisessä ilmapiirissä on aistittavissa selvä muutos parempaan, sillä jokaisella täytyy olla oikeus työn tekemiseen ilman ammattiliiton kiusaamista, uhkailua ja häirintää.

Nyt on aika olla #IdanPuolella.

Olen kirjoittanut ammattiyhdistysten harjoittamasta sumutuksesta jo vuosia, mutta nyt vuosikymmenen vaihtuminen näyttää saaneen aikaan ryhtiliikkeen. Ammattiliittojen romahtaneiden jäsenmäärien perusteella yhä useampi on huomannut ammattiliittojen ajavan jäsentensä etujen sijaan omia poliittisia etujaan. Ratkaiseva muutos ilmapiiriin tuli Teollisuusliiton aloittaessa viikkokausien lakkonsa, jota vastaan varsinkin nuoret ryhtyivät kapinoimaan työpaikoilla kautta maan. Ammattiliitoille taisi tulla yllätyksenä, että ihmiset osaavat nykyisin ajatella itsekin, joten liittojen satuja ei enää niellä purematta kuten vielä takavuosina.

”Ay-liitoilla ei ole enää samanlaista vaikutusvaltaa kuin ennen. Nykypäivän työnantajat ymmärtävät kyllä sen, että firman tulos syntyy siitä, että työntekijät voivat hyvin ja ovat motivoituneita.”
– Ida Seppälä

Ryhtiliike sai alkunsa Heinolan Versowoodin liimapalkkitehtaalta, jossa henkilöstö ilmoitti, etteivät he suostu lakkoilemaan ja tekevät mieluummin töitä. Siitä sai alkunsa ketjureaktio, jonka loppua tuskin nähdään vielä pitkään aikaan. Se on johtanut lakkoilun uhmaamiseen jo monilla muillakin työpaikoilla sekä jäsenkatoon ammattiliitoissa. Lopulta lehteen päätyi linjatyöntekijänä palkkihöylällä työskentelevä 23-vuotias Ida Seppälä, jota oli uhkailtu ja solvattu, koska ei suostunut osallistumaan Teollisuusliiton määräämään lakkoon. Työpaikastaan ylpeä Seppälä kertoi pitävänsä kolmen viikon lakkoa ylimitoitettuna 24 kiky-tunnin poistamiseen nähden. Hän ymmärsi, että lakkoileminen voi viedä työpaikat asiakkaiden siirtyessä ulkomaisiin yrityksiin.

Tämän jälkeen alkoi tapahtua, sillä AY-aktiivien palaute Seppälälle oli tyrmäävää. Häntä haukuttiin rikkuriksi ja uhattiin, ettei hän saisi enää koskaan töitä. Törkeä palaute olikin monille liikaa. Keskiviikkona Twitteriin ilmestyi hashtag #IdanPuolella, joka nousi parissa tunnissa Twitterin trendaavien listan kärkisijoille. Ammattiliittojen käskytystä sekä nuoren naisen kiusaamista ja uhkailua ei kenenkään pidä sietää. Varsinkaan, kun uhkailun perimmäisenä syynä oli nuoren naisen rohkeus sanoa mitä aidosti ajattelee. Ahkerasta ja rohkeasta Idasta tuli kuin sattumalta keulahahmo ammattiliittojen härskien toimintatapojen vastustamiselle. Menneisyyden toimintatavat eivät kuulu nykyaikaan. Olethan sinäkin #IdanPuolella.

”Se, että liiton pamput päättävät Helsingissä, että nyt lakkoillaan kolme viikkoa, on suoraan pois firmojen tuloksesta ja samalla myös meidän palkoista.”
– Ida Seppälä

Muutama vuosi sitten mediat paljastivat perättömiksi SAK:n väitteet peräti miljoonasta jäsenestä. Todellinen jäsenmäärä olikin jo  romahtanut 600 000 jäseneen, eikä käännettä ole näköpiirissä. Yhä useampi suomalainen on huomannut, että ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ei tarvita lainkaan ammattiliittoja. Miksi siis pitäisi maksaa merkittävä osa palkasta järjestölle, joka ajaa jäsenten sijaan omaa etuaan ja samalla tuhoaa maasta työpaikkoja? Ei miksikään.

Ammattiliitoilla oli viime vuosituhannella tärkeä merkityksensä, mutta nyt on jo aika siirtyä menneisyydestä 2020-luvulle. Aika on ajanut toiminnasta ohi siinä vaiheessa, kun työnantajien ja työntekijöiden uhkailu otetaan mukaan keinovalikoimaan. Ammattiliittojen 1960-luvulla kirjoitettu pelikirja johtaa nyt siihen, että monet itseään arvostavat ammattilaiset katsovat parhaaksi varmistaa työttömyysturvansa esimerkiksi Loimaan kassan kautta, jolloin palkasta jää enemmän rahaa omaan käyttöön. Jos Teollisuusliiton pelikirja on vielä tutustumatta, niin kannattaa katsoa Liiton mies -mainoskampanja. Se kiteyttää todella paljon.

Kirjoitin syksyllä 2018 miten SAK kertoi haluavansa pakottaa yritykset ikäsyrjintään, eli irtisanomaan nuoret työntekijät ensimmäisinä huolimatta heidän taidoistaan, ahkeruudestaan tai työnsä tuloksista. Tammikuussa 2020 asiasta nousi viimein suurempi kohu, kun useat tahot nousivat asiasta barrikadeille. Samaan aikaan tapahtuu nyt paljon muutakin mikä murentaa ammattiliittojen arvovaltaa. Ketjureaktio on siis käynnissä, kun työmarkkinoilla ollaan siirtymässä tunkkaiselta 1900-luvulta viimein 2000-luvulle.