Kliseinen Identity

Kävin zoomaamassa tänään Identity -leffan ja kokemus oli aika heikko. Leffa oli kliseiden kokoelma, jonka juonessa oli aukkoja kuin pohjalaisessa reikäjuustossa. Paria käännettä lukuunottamatta katsoja oli koko ajan noin viisi minuuttia juonesta edellä. Yhtä kliseistä deja-vuta täynnä oleva leffa, joka kuuluu c-luokkaan myös roolisuoritusten ja idean pohjalta, ja olisi kuulunut julkaista suoraan videoversiona.

Wicked Screensaver

Aika makeita näytönsäästäjiä taitaa olla liikkeellä, kun yhdellä mailien tsekkauksella vastaanotin tänään 223 mailia, jossa subjektina oli ”Wicked Screensaver”. En tosin viitsinyt uteliaisuudesta huolimatta katsoa, millainen näytönsäästäjä liitteenä tuli. Tänään taitaa olla pahin viruspäivä vuosikausiin.

Ilmeisesti kovinkaan moni ei voinut vastustaa kiusausta klikata auki noinkin mageella otsikolla varustetun mailin liitettä. Yksi viruksen muodoista taitaa myös lähettää sinne tänne ilmoituksia, joissa lukee: ”Osoitteestasi on tullut virus…”. Itse vastaanotin myös muutamia näitä, mutta koneeltani ei Sobig.F -virusta silti löytynyt, enkä ole aikoihin availlut edes liitteitä. Hassua.

R.I.P. Gösta Sundqvist

Legendaarinen Leevi and The Leevings -yhtyeen keulahahmo Gösta Sundqvist kuoli sydänkohtaukseen lauantain vastaisena yönä. Kulttiyhtyeen kappaleista monet nousivat kestohiteiksi. Muistamme mm. biisit Mitä kuuluu Marja-Leena?, Teuvo, maanteiden kuningas, Sopivasti lihava, Pohjois-Karjala ja Itkisitkö onnesta.

Myös Radiomafialla vuosikausia pyörinyt Koe-eläinpuisto kuuluu ehdottomiin klassikoihin. Mikään suomenkielinen ohjelma ei ole esittänyt niin montaa synonyymiä naisen sukupuolielimille, kuin tuo viikonloppujen hupipätkä.

Roskajournalismia

Olen usein ihmetellyt Iltalehden uutisoinnissa esiintyviä virheitä. Lähes aina kun Ilta-Sanomat ja Iltalehti uutisoivat jotain eri tavoilla, on Iltalehti poikennut totuudesta. Esimerkkejä ns. roskajournalismista on kyseisen median kohdalla lukuisia. Niin kohujutuissa kuin onnettomuuksien uhrien lukumäärässä, vain pari esimerkkiä mainitakseni. Artistien haastattelut ja viihdeosiot ovat tosin olleet aika hyvin tehtyjä, kiitos osaavan viihdetoimituksen.

Tony Halmeen kohdalla ao. lehtien väliset erot uutisoinnissa ovat olleet tavallistakin suuremmat. Voisi jopa puhua ääripäistä. Tälläkin kerralla osoittautui, että Iltalehti puhui ns. paskaa ja toinen iltapäivälehti kirjoitti totuuden. Nyt olisi toimituksessa perusteellisen puhdistuksen ja pohdiskelun aika. Miksi valehtelemme? Miksi vääristämme totuutta? Toivottavasti tuo keskustelu tullaan käymään. Ihmettelen vain, miksi pitkän linjan kokenut toimittaja alentuu käyttämään noinkin lapsellisia keinoja oman lehden linjan pönkittämiseen.

Ehkäpä paras esimerkki on muutaman vuoden takainen Rantarockin uutisointi. Iltalehden toimittajaa ei ollut paikalla lainkaan, mutta silti lehdessä oli mm. Suurlähettiläiden ja Tehosekoittimen keikka-arvostelut edelliseltä illalta. Sattui nyt vaan niin, että molemmat yhtyeistä olivat peruneet keikan eivätkä siis esiintyneet koko festivaalissa!!! Silti Iltalehdessä oli keikkajutut ja arkistosta kaivetut kuvat. Tuota voisi jo sanoa noloksi. Että sillä lailla…

Iltalehti on jäänyt jo kauan sitten Ilta-Sanomien lukijämääristä. Ilmeisesti lehti haluaa saada lisää lukijoita kärjistämällä asioita ja vääristämällä totuutta. Mielestäni suunta on erittäin väärä. Kansa ei ole niin tyhmää kuin lehti luulee. Viimeistään nyt, kun Iltalehti jäi rysän päältä kiinni, lukijat ymmärtävät valita median, joka puhuu totta.

T2 Judgement DVD

Eilen tuli miellyttävä paketti DVD-maahantuojalta. Paketista putkahti hopeanvärinen specialpakkaus Terminator 2:n matskua. Messissä oli kolmen levyn verran tavaraa kyseiseen leffaan liittyen. Mukana oli sekä normaali versio, että director’s cut leffasta. Jälkimmäisessä oli 16 minuuttia lisämatskua.

Yhden levyn verran oli vielä erilaista dokumenttia ja spesumatskua. Tänäänkin tulee ilmeisesti leppoisa ilta T2:n parissa, kun pitää kahlata läpi useampi tunti tavaraa. Suosittelen pakettia kaikille Terminatorista diggaaville.

Kesänaru on pop

Loppukesän kuumin juttu on Kesänaru. Innostuin heti kun näin telkasta sen monet huisin hauskat käyttötarkoitukset. Miksi kukaan ei ole keksinyt Kesänarua aikaisemmin? Ehkä siksi, että parhaat keksinnöt ovat usein niin yksinkertaisia.

Pako Helsingistä

Eilen tuli taas käytyä ihmettelemässä Helgingin meininkiä. Jo kolmannen kerran viikon sisällä. Alkaa vaikuttaa jo vaaralliselta. Hangailtiin päivä KRP:n linnoituksessa Tikkurilassa ja illalla näin pitkästä aikaa vanhan vaasalaisperäisen frendin MC Cool Ramin.

Junamatkalla käteen sattui tuore City, jossa ihmeteltiin Helsinkiläisten (isolla kirjoitettuna) halua muuttaa pois kaupungistaan. Minä en ihmettele 🙂 Mukava mesta käydä, mutta ei sinne enää takaisin voi muuttaa. Asiasta moottorisahaan: Tuskin tarvitsee enää mainita, mutta osa Don Johnson Big Bandin biiseistä on suorastaa nerokkaan hyviä.

np. Don Johnson Big Band – Saltwater

Kosovon kuningas

Suomalainen poliitikko Harri Holkeri on valittu Kosovon ylimmäksi päättäjäksi. Itse asiassa samoilla valtuuksilla varustettua virkaa ei ole missään demokraattisessa maassa. Käytännössä Holkeri tulee päättämään kaikesta Kosovoon liittyvässä ja siellä tapahtuvassa. Ei paha duuni ei…

Holkeri mm. vahvistaa kaikki maassa säädettävät lait ja hänellä on oikeus erottaa syyttäjiä, tuomareita ja poliitikkoja, mitätöidä maakunnissa tehtäviä säädöksiä jne… Siis demokraattinen johtaja diktaattorin valtuuksin. Aika suuri kunnia Suomelle ja Suomen kansalle. Ilmeisesti meidän ajatellaan olevan rehellisiä ja kunniallisia maailmankansalaisia. Reteetä!

200 000 x tamperelainen

Tampere, Suomen kolmanneksi suurin city, on saanut täyteen maagiset 200 000 asukasta! Eikä mikään ihme, sillä mestahan on selvästi maan halutuin kaupunki useiden erilaisten kyselyidenkin pohjalta. Upea mesta ja mukavaa jengiä juuri sopivan kokoisessa kaupungissa, voisi kiteyttää Tampereen parhaat puolet! Niin ja paljon rantaa, vettä, baareja, ja yleensäkin kaikki mitä ihminen voi tarvita. Tampereen edellä on vain Helsinki ja Espoo. Taakse jää mm. Turku (hähää), Oulu, Lahti, Vaasa, jne…

Myös Janina Frostell muuten diggailee Firevisionia… Eikä ihme. Tsekkaa Firevisionin ja muiden bändien parhaat soittoäänet osoitteesta:

www.soittoaa.net

Asiakaspalvelua

Tänään tuli tutustuttua Lapinniemen Kylpylään päivän verran. Allas-chillailun lisäksi tsekattiin pienet savisetit ja hieronnat. Täytyy myöntää, että mesta oli aika jes ja asiakaspalvelu erinomaista. Henkilökunnan ystävällinen asenne heijastui luonnollisesti kokonaisuuteen ja jätti hyvän fiiliksen. Suosittelen kylpyläpäivää, kun stressi painaa. Hinta oli kuitenkin hiukan suolainen, 58 euroa per nassu.

Olen ilokseni huomannut, että erinomaista ja selkeästi keskimääräistä parempaa asiakaspalvelua saa myös Stockmannin tavarataloista. Sama meininki Tampereella ja Helsingissä. Veikkaan, että Stockan myyjät joutuvat käymään jotain erikoisia palvelualan kursseja, koska siellä homma tosiaan toimii pilkulleen. Jos jotain ei löydy, niin myyjät ottavat sinuun yhteyttä puhelimella, kun tuote on tilattu sinua varten jostain. Propseja.