Rankka päivä – rankat videot

Tänään tuli tehtyä hieman normaalia pidempi työpäivä. Lähdin aamulla klo 07 juttukeikalle Kalajoelle, eli juna lähti 0700. Takaisin Tampereella olin 1756. Tuli taas huomattua, että VR ei ole vieläkään ihan ns. työmatkalaisten asialla, koska pikajunista ei löydy pistorasioita kannettaville koneille. Pendolinoissakin on sähköä vain keskipenkeillä. Tuli siis hukka-aikaa taas kahdeksan tunnin verran.

Netistä löytyi tarkka video Columbia -sukkulan turman aiheuttajasta, eli 70 paunan suuruisesta vaahtopalasta ja saman vekottimen paluu ilmakehään. Ei mitään uutta, mutta silti aika heavya kamaa. Tässä vielä uusintana myös sisältä nauhoitettu video pitkänä versiona.

Lentäminen halpaa kuin makkara?

Työni puolesta tuli tänään osallistuttua uuden halpalentoyhtiö Ryanairin tiedotustilaisuuteen Pirkkalan lentokentällä. Torvisoittokunta oli keikalla, kun firman toimitusjohtaja saapui Boeing 737-800 sarjan upouudella koneella Suomeen tapaamaan toimittajia ja kertomaan yrityksestään.

Äijä oli ehkä maailman leppoisin kaveri. Hän kertoi toimittajille, että syitä Ryanairin Suomeen tuloon oli kolme: 1. Suomalaiset sietävät melkein yhtä paljon alkoholia kuin Irlantilaiset, 2. Täällä on kuulemma paljon vapaita ja kauniita sinkkutyttöjä. 3. Suomessa paistaa aina aurinko. Sama jätkä haastoi suomalaiset myös juomakilpailuun irlantilaisten kanssa.

Pääjehu Michel O. Leary julkisti samalla tarjouksen, jonka mukaan 5. – 13.3. varattavat lennot Tukholmaan maksavat vain 9,99 euroa! Aika bueno! Joutuu varmaan lähteä morjenstamaan naapurimaan örkkejä. Pitää vaan yrittää olla pudottamatta saippuaa…

Toinen tosi-tv video

Vaikuttava.netissä on noussut meteli jenkkien raakuudesta. Kohu sai alkunsa ”vuotaneesta” videosta, jossa AC130 -tuhoamislentokone on työssään ja paukuttaa hengiltä ”terroristeja”. Samainen video on ollut esillä aiemminkin, mutta jos et ole sitä vielä nähnyt, tsekkaa koko video tästä.

Aika tiukkaa kauraa nimittäin. Kyseisen koneen idea on lentää matalalla suurta ympyrää kohteen ympäri. Aseet ovat vain koneen toisessa kyljessä ja muistaakseni nopeimmalla tykillä pystyi parhaimmillaan ampumaan räjähtäviä ammuksia 6 000 kappaletta sekunnissa…

Kuka nuolee ketä?

Yksi kuva kertoo aika paljon…



”Isi, isi, anna mun pommittaa! Anna nyt! Pliis! Edes muutama siviili” Pliiiiiiiis!” Kuvassa vasemmalla Public Enemy #1, eli ihmiskunnan suurin vihollinen ja oikealla sen bändärifani.

Sukkulan Tosi-tv

CBSNews televisiokanavan sivuilta löytyi karuakin karumpaa Tosi-tv -materiaalia. Nimittäin tuhoutuneen Columbia-avaruussukkulan sisältä kuvattua materiaalia. Vain 11 minuuttia videon jälkeen sukkula ja kaikki mukanaolijat tuhoutuivat silmänräpäyksessä. Tsekkaa koko video. Huh huh…

Vähän kevyempi sivu löytyy tästä. ”Hei mä oon ministeri Kimmo Sasi ja mä aion nyt vetää…”

Kiertueperhe

Olen kiertänyt lukuisien kiertueiden mukana noin 12 vuoden ajan ja olen usein miettinyt niiden omaa maailmaansa. Jokainen kiertue on erilainen ja muotoutuu täysin kiertuejengin mukaan. Ryhmästä tulee usein kiertueen ajaksi oma perheensä, jonka sisällä muodostuu ihan oma maailmansa, jota ulkopuolinen ei voi ymmärtää.

Erityisesti tämän huomaa jutuissa, kun jengille muodostuu omat sanansa ja sanontansa. Ulkopuolinen ei useinkaan tajua ryhmän huumorista yhtään mitn ja samoja juttuja muistellaan ryhmän kanssa usein vielä vuosien päästä. Juttujen taso myös rankentuu kiertueen myötä usein alapään suuntaan :] Pakkohan siinä on omaa kivaa kehittää, kun istutaan kymmeniä tunteja samassa autossa ja samoissa hotelleissa 24h vrk.

Aina kun kiertue päättyy niin sitä jää kaipaamaan jotain juuri siitä kiertueesta. Varsinkin kun on ollut hyvä jengi mukana. Eilen päättynyt Amarillo-kiertue oli parhaasta päästä, kun meillä oli loistava jengi mukana. Yhteensä 13 henkeä. Tuli samalla naurettua varmasti vuoden kiintiö täyteen. Legendaarisen Vasuriliiton kokoontumisessa oli hyvä pössis ja jengi oli ihan liekeissä! DJ Sirkus-Jukka chillasi, kun baarissa ei ollut mitn, ei ketn. Hyvähyvähyvähyvä! Seuraavaa kiertuetta odotellessa…

Ahde loistaa taas

Kotona jälleen. Kuopio – Joensuu -akseli on tullut taas koluttua ja onneksi ensiviikko onkin sitten jo aika paljon iisimpi. Keskiviikkona oltiin keikalla Kuopiossa ja samaan aikaan telkassa näytettiin Jussi Ahteen ”kotivideo”, jossa äijä sit ihan komeesti vetää ”kokaiinia nokkaan”. Ensin en edes uskonut moisen videon olemassaoloon, mutta seuraavan aamun lööpit huusivat jotain ihan muuta.

Pahinta oli, että olin varmasti Suomen ainoa, joka ei ollut kyseistä videota nähnyt. Onneksi Pinseri pelasti minut pulasta ja oli löytänyt koko uutispätkän. Aina pahaa settiä…

Mainitsin muuten eilen skineistä ja siitä, että paikallisten mukaan niitä ei enää siellä ole. No, yöllä tuli kaksi kaljua, pilottimallisiin takkeihin pukeutunutta noin 20 vuotiasta kundia ryhmäämme kadulla vastaan ja niistä toinen mäiskäisi kiertuebändimme naispuolista laulajaa avarilla takaraivoon. Molemmat sai sit tottakai kuonoonsa, mutta ihan turha on jatkossa selitellä, etteikö siellä ”skinejä” olisi…

Joensuu

Joensuussa hengataan. Toissapäivänä oltiin Kuopiossa keikalla ja eilen oli sit kiertueen välipäivä. Joutui siinä keskittymään hotlapartyjen jälkeen Joensuun yöelämään. Vaikka oli hiljaista niin vois sanoa, että ei paha ei… JetSet, Tempo ja BePop. Jälkimmäinen tosin oli aika väsynyt mesta, jossa paikalliset tuijotti herkeämättä mestoille eksynyttä Peter Franzenia. Mukavia ihmisiä täällä kyllä riittää.

Vaakunan respassa on muuten duunissa joku 40v elämäänsä kyllästynyt Pertti Pasanen, eli spede. On tainnut poikaystävä jättää tai jotain :] Joo ei anneta sen häiritä. Nyt pitäis hakee pari limupulloa ja keskittyä olon parantamiseen. Niin ja illalla taas keikkaosastoa. Huomenna taas sivistyksen pariin Tampereelle.

Skinejä ei ole muuten näkynyt. Paikalliset ottaa ton aika tosissaan, koska niiden mukaan täällä ei asu enää lainkaan noita pahamaineisia kuulapäitä. Tossa menee just poliisiauto, jonka kyljessä mainostetaan osoitetta www.joensuu.poliisi.fi.

Televisioviihdettä naapurista

Eilen vietin suhteellisen vapaata iltaa himassa ja huomasin, että televisiosta ei tullut juurikaan minua kiinnostavia ohjelmia. Aiemmin tiistai oli loistava tv-päivä, mutta nyt sieltä tulee puutaheinää ja jotain loppuunpalaneita X-Files sarjoja.

Apu löytyi suhteellisen läheltä. Kaverini Arttu pisti asiaa valiteltuani linkin naapurimaamme Eestin mainostelevision saitille. Sieltähän tulikin huomattavasti parempaa jenkkikauraa, kuin suomalaisilta (uusintojen uusinnat) kanavilta. Taitaa tulla joka päivä joku pitkä elokuva ja jo aikaisin päivällä hyviä jenkkisarjoja.

Kanavan web-lähetyksen tasokin on parempaa keskitasoa, joten taidanpa ottaa hetken rennosti ja katsoa NYPD Bluen… Välillä kanava käyttää dubbausta, joten ihan kaikkia ohjelmia ei voi järjissään katsoa. Iltapäivällä olisi lähtö Kuopioon ja Joensuuhun. Takaisin mestoille lauantaina. Onneksi on joku pitämässä kotia pystyssä 🙂

Rapatessa roiskuu?

Ravintoloissa on usein kovin epäsiistit wc-tilat. Tuurna löysi saitin, josta selviää todellinen syy moiseen. Samalla löytyy vastaus myös äideille ja tyttöystäville, jotka kauhistelevat talon isännän touhuja ns. hiekkalaatikolla.

Samalla naisetkin voivat todeta, ettei se olekaan niin kovin helppoa varsinkin muutaman oluen nauttimisen jälkeen.