Kevin Mitnick

Tänään Helsingin Marina Congress Palacessa järjestetty Data Security 2003 oli mukava ja erittäin hyödyllinen tapahtuma. Kiitos siitä tilaisuuden järjestäneelle Tieturi Oy:lle. Maailman legendaarisin ex-hakkeri Kevin Mitnick oli leppoisa äijä, jolla juttua riitti. Hän kertoi lukuisia esimerkkejä, kuinka helposti on menty suurienkin yritysten tietojärjestelmiin käyttämättä juurikaan perinteisiä hakkerin työtapoja. Luonnollisesti miehellä oli myös omat teesinsä, miten välttää tälläiset iskut.

Hakkerointi ei enää ole pimeässä huoneessa pizzalaatikoiden keskellä naputtavien nörttien juttuja. Nykyhakkerin pahin ase on ns. Social Engineering, joka on vapaasti suomennettuna sosiaalista tietojen keruuta. Eli yrityksen heikoin lenkki on sen liian hyväuskoinen henkilökunta. Salasanat ja tiedostot liikkuvat liian helposti. Saadakseen tietoja yrityksen henkilöstöstä hakkeri voi alentua jopa tonkimaan ihmisten roskia. Yleensä keinot ovat kuitenkin hieman siistimpiä ja perinteistä salapoliisin työtä.

Mitnick kertoi äärimmäisen hauskoja ja suorastaan absurdeja esimerkkejä siitä, miten hän pääsi käsiksi esimerkiksi Motorolan ja lukuisten muiden yhtiöiden tietoihin. Mitnick itse on testannut satoja ihmisiä ja onnistumisvarmuus on ollut liki sata. Ihmiset ovat varomattomia. Päivä oli kaikenkaikkiaan äärimmäisen hyödyllinen ja nyt pitääkin jakaa tätä uutta tietoutta ainakin oman firman väelle. Ettei pääsisi tapahtumaan vanhanaikaisesti.

Ai niin, Mitnick on itsekin kerran joutunut Social Engineeringin kohteeksi. Vieläpä uutistoimittajan taholta. Heh, omaan nilkkaan you know…

Hakkereiden kuningas

Huomenna pitäis ottaa aamujuna Tsadiin, jossa käynnistyy Tieturin järjestämä Data Security 2003 -seminaari. Ajattelin bongata heti aamusta hakkereiden kuninkaan, Kevin Mitnickin. Maailman kuuluisin tietomurtaja kertoo omia kokemuksiaan ja tulevaisuuden visioitaan. Mies istui viisi vuotta vankilassa ja oli kahdeksan vuotta ilman tietokoneita. Äijä vapautui kolme vuotta sitten ja kiertää nyt maailmaa puhumassa tietoturvasta. Ironista, sanoisin.

Mitnickistä on tehty mm. pari leffaakin. Ainakin Salasana Swordfish ja Operaatio Takedown -leffat on tehty hänen ”duuniinsa” pohjautuen. Samasta aiheesta kirjoitettiin myös kirja.

Odotan mielenkiinnolla Mitnickin puheita. Tosin muutkin tapahtumassa puhuvat henkilöt ovat mielenkiintoisia. Erittäin kiinnostava on myös Suojelupoliisin katsaus tietoturvaan ja viimeaikaisiin tietomurtoihin. Tiukkaa settiä siis luvassa huomiselle.

Suosikki-saitti

Pitkän linjan musiikkilehti Suosikki on avannut useiden vuosien odotuksen jälkeen oman saittinsa. Jo oli aikakin. Saitti näyttää ihan pirteältä, joskin itse contentia saisi olla enemmän. Nyt mestoilla keskitytään lähinnä pelamiseen ja e-korttien lähettämiseen. Mielestäni musiikkilehden saitilla pitää olla myös juttuja, vaikka ne olisivatkin vain teasereita. Ovat tainneet tulla siihen tulokseen, että näin säästetään työpanosta saitin päivityksissä. Suosikin näköinen mesta kaikesta huolimatta.

Idols-maailma

Suomen Idols-ohjelman videoista suurin osa on maksullisia. Tylsää. Jenkkiversion, American Idol -ohjelman karsintavideot ovat myös aika hauskoja ja ilmaisia. Hauska huomata, kuinka tarkasti Suomen ohjelma seuraa esikuvaansa. Luonnollisesti.

M&M, Juhlat juhlittu

Musiikki & Media on sitten taas ohi. Eilen remellettiin isommalla sakilla aamupäivästä lähtien pitkin Tamperetta ja juomat korkattiin jo päivällä. Ihmettelin useaan otteeseen zadilaisten radio- ja levy-yhtiöfrendien kykyä syödä kolme lämmintä ateriaa päivässä 🙂 Siis tosiaan aamiaisen lisäksi kolme kertaa kunnon pizzasetit jne. Juomaakin tosin meni vähintään samaan tahtiin.

Hengailtiin Amarillossa, Ilveksessä, Panamassa ja Tulli- ja pakkakamarihuoneella. Pakkiksella oli Redrama ja Negative. Negativen keikka oli aika jees ja valosetit toimi ihan kyballa, mutta ääni oli tunkkaista pa*kaa. Ilveksessä oli todella huonot kemut, vaikka dj soitti loistavaa musaa. Väsynyttä jengiä siis, ja sitäkin aika vähän. Panama oli illan voittaja ja siellä tuntuikin olevan suurin osa Musiikki & Median ammattilaisistakin.

Mukavia juhlia tälläiset tapahtumat, joissa alan ihmiset tapaavat toisiaan, mikä on muuten aika harvinaista. Paneelikeskustelut ja ”gaala” jäivät tosin jälleen väliin, koska niistä ei saa hintansa arvosta hyötyä. Perjantai-illan yöelämä on tapahtuman ehdoton kohokohta. Lauantaina Helsingin tyypit tuppaavat jo lähteä kotiin. Onneksi eilen oli jengiä vielä Pokon legendaarisissa allasbileissä. Altaan reunalla keikkaili Nerdie ja uima-asussa sai juoda Pokon piikkiin 🙂

Musiikkia ja mediaa

Olipahan taas reteet Musiikki & Media-bileet ja huomenna jatketaan. Tampereelle oli kerääntynyt koko Suomen musiikkimaailma, ja meno oli sen mukainen. Ilveksessä juotiin muutama pullo mukavalla ryhmällä. Mestoilla oli myös Jackass -ohjelmasta tuttu Bam Margera ja huligaanin frendi Ville Valo. Äijät sai olla tosin ihan rauhassa, kun jengi keskittyi lähinnä kemuilemiseen ja juomiseen. Leppoisaa Suomi-settiä.

Ipassa oli liuta suomalaisia orkkia. Petri Munck erottui edukseen ja miehen tuleva, kolmas sinkkujulkaisu kuulosti hitiltä. Nimi taisi olla ”Petollinen”. Myös I’Dees oli ihan ok. Nuo bändien kuuntelut jäi kuitenkin hiukan taka-alalle muun touhun ohessa.

HIM oli siis keikalla Senssillä. Keikka meni varmaan ihan ok, mutta kuulemma ei kovin hyvin. Eräs pitkän linjan rocktoimittaja nimitti sitä demobändin keikaksi. Järjestävän organisaation puolella oli myös pieniä ihmeellisyyksiä. Esimerkiksi toisen valtakunnallisen iltapäivälehden toimittajaa ei meinattu millään saada vieraslistalle. Onneksi homma sit hoitui. Tosi ammattimaista silti…

Aprroilua

Eilen järjestettiin taas Tampereella Suomen suurin opiskelijatapahtuma Hämeenkadun Appro. Olin juontamassa koko setin tsadilaisen Dj Juhan kanssa ja hauskaa oli. Ensin riehuttiin Keskustorilla ja siitä muutaman baarin ja lukuisten tuoppien jälkeen päätapahtumaan Metro-Auto Areenalle. Siellä riekkuminen jatkui noin 3500 opiskelijan kanssa. Stagelle me kuuluteltiin Maija Vilkkumaa ja Midnight Hour.

Itse asiassa vaikka juomapuoli oli hoidettu hyvin, me otettiin aika lungisti. Ylenpalttista juomista hillitsi nimittäin tänään kunnolla starttaava Musiikki & Media -tapahtuma. Huomenna lauantaina muuten ravintola Panamassa on ilmaiskeikalla klo 17-19 Redrama, Raimssi ja Spesialisti. Sinne siis kaikki!

Nokia

Tänään Nokia, bear tai bull, kello 13.00 alkaen. Pelikortteina L-15, L-20, B-20 ja D-20. Saas nähdä miten käy. Ennusmerkit ovat hyvät, mutta never know. Let there be 0,18…

N-Gagen lanseeraus on kohdannut epämiellyttäviä ongelmia. Huono homma, jos puhelinta ei oltu testattu taaskaan kunnolla ennen lauchia.

Arvi, Arvi, Arvi, Arvi!!!

Arvi Lind heitti tänään viimeisen uutislähetyksensä. Missasin itse lähetyksen, mutta onneksi legendaarisen pätkän löytää myös Ylen netistä. Arvi heittää jäähyväiset ajassa 00:23:50. Taitaa Pasilassa olla tänään aikamoiset kemut. Toissapäivänä Arville kerättiin Tohlopissakin kaikkea hauskaa promokrääsää muistoksi. Respekt!