Vilkaisu Pori Jazziin

Tammerfest on katsastettu ja juhlista selvitty suhtellisen kunnialla. Tänään oli sit aika käväistä tsekkaamassa Pori Jazzin meisinki. Aikataulun tiukkuuden takia reissu kesti tosin vain päivän, eikä illan rientoihin jäänyt aikaa, kun aamuyöllä lähdetään varjoliitojengillä Ranskaan lentämään.

Porissa oli onneksi ihan kelpo sää, ja chillailtiin pitkin cityä ja jazz-katua. Piti käydä testaamassa myös Amarillon ”habanero” menu, ja kyllähän se melkein tuliselta vaikutti, vaikka annoksessa ei aitoa habanero red savinaa ollutkaan. Erittäin ystävällinen tarjoilija kuitenkin nouti meille testattavaksi aidon habaneron, joka oli tosin jotain laimempaa lajiketta.

Nyt on kamat kasassa reissua varten. Lähtö Ranskaan klo 03.00.

Mouhijärvi

Edellinen kirjoitukseni iskelmän kuolemasta toi odotetusti palautetta, mutta jostain syystä tekstiviesteillä ja sähköposteilla kommenttien sijaan. No, keskustelu jatkuu ja seison entistä vankemmin mielipiteeni takana. Oli hyvä huomata, että en ole ainoa asian tiedostanut.

Tiukan duunipäivän jälkeen tultiin Mouhijärvelle nauttimaan suomalaisesta kesästä. Kun mittarissa oli päivällä 30 astetta, niin piti taas päivän jälkeen päästä pois kaupungista saunomaan, uimaan ja grillaamaan. Edellisestä mökkisetistä onkin kulunut jo pari päivää.

Mikäli kelit suosivat niin heti aamusta suuntaan Jämille varjoliitämään. Illalla pitääkin sitten ottaa jo osaa Tammerfestin hulinoihin kaupungin kuumuudessa. Nyt saunaan!

PS: Nokian insinööreillä on vielä pitkä kehitystyö, mikäli Komukan tekstinkäsittelystä pitäisi saada toimiva. Nyt softa tekee mitä sattuu ja teksti poukkoilee sinne tänne.

Matkalla Suomessa 2

Ajelen tässä Jyväkylän liepeiltä kohti Tamperetta. On todella leppoisaa katsella upeita järvimaisemia ja lomailevia autoilijoita. Pysähdyspaikoilla perheet nauttivat eväistä ja käyvät uimassa. Auton mittarin mukaan lämpöä on 26 astetta.

Talveen eroa on selvästi se, että nyt ihmisillä ei tunnu olevan kauheaa kiirettä paikasta a paikkaan b. Näin lomakaudella automatka ei ole välttämätön paha, vaan osa lomaelämystä. Matkan varrelta löytyy uusia mielenkiintoisia kohteita, kun antaa matkalle aikaa.

Kesätouhua!

Istuskellaan tässä Jarkon kanssa laiturilla ja kuvassa näkyvä kesämaisema avautuu edessä. Nyt voisi sanoa, että on hiukkasen kesämeisinkiä!

Omakotitalo järven rannalla 20 kilsaa kaupungista, vesijohto, sisä- ja ulkosaunat ja nettiyhteys. Mitä muuta voisi mies kaivata?

Nyt chillaillaan saunan jälkeen laiturilla hyttysiä paossa. Tänään ollaan nautittu kesästä grillaamalla, saunomalla ja kalastamalla (tosin katiskalla). Meitsin talviturkkikin sai vihdoin lähteä, kun vesi oli 24 astetta. Kesä!

Ruisrokkausta

Turussa tuntui olevan aika jees meisinki, kun Ruisrock -festaria juhlittiin jo 35. kerran. Keskityimme kuitenkin bändien sijaan lähinnä nestemäisten ravintolatuotteiden nauttimiseen. Zen Cafe ja HIM piti tietenkin bongata, mutta muuten aika sujui rattoisasti bäkkärillä.

Toki samalla tuli tehtyä muutama haastattelukin, joita tullaan kuulemaan tulevissa podcast-ohjelmissa. Pitää yrittää saada ensimmäinen niistä kasaan alkuviikosta. Matskua on nyt Antti Tuiskusta Martti Vainaaseen.

Lähdettiin Ruissalosta vesibussilla HIMin keikan aikana, jotta vältettäisiin ryde. Vesibussilla olikin ihan jees meno, mutta keikan jälkeinen ilotulitus jäi samalla näkemättä. Keskustassa piti käydä tsekkaamassa teinien ykkösmesta Sokeri ja loppuilta kului Gigglin Marlinissa.

Nyt pitäis päästä ylös ja suunnata aamiaiselle tuohon Turun torille, ennen kuin napataan taas vesibussi Ruissaloon. Päivän kohokohta on Poets of the Fallin keikka. Äijiltä pitäis saada pieni haastattelukin.

Salarakkaita ja tangoa

Oltiin eilen Tangomarkkinoilla tsekkaamassa Martinan ja Marikan Salarakas -setti. Biisi on kyllä oikeasti aika hyvä ja se yllätti meikän lisäksi muutkin alan miehet. Saas nähdä miten viisulle käy sinkkulistalla. Martti Vainaa on kyllä kova haastaja.

Tangoa ei tullut kyllä kovin paljon kuunneltua, kun ao. kadulla käytiin vain kääntymässä. Nykyisin Seinäjoen keskustassa on paljon muutakin meisinkiä tangon lisäksi. Salarakkaiden lisäksi bongattiin laulukeikalta mm. Tony Halme. Aika alas on kansanedustaja vajonnut…

Pohjat veti kuitenkin Teuvo Loman, joka veti ihan tosissaan sellaista kuraa, että ihmiset punastuivat silkasta myötähäpeästä. Voitte varmasti kuvitella Teuvon laulamassa Frederikin hittejä ja oman Helsinki City Boy -”hittinsä”. Huh huh, mutta kansa viihtyi.

Nyt on Seinämäki jätetty taakse ja nokka on kohti Turkua. Päivän teema on tietenkin Ruisrock. Paljon tuttuja, keittoa, rokkia ja vähän duuniakin siinä samalla. Toivottavasti bäkkärillä on taas hyvä meisinki. Illalla pitää varmaan tsekata vielä Turun baaritarjonta. Boya.

Skypetystä Thaimaasta

Tänään piti ottaa yhteyksiä Suomeen puhelimitse. Puheluita piti tehdä sen verran monta, että olin varautunut urakkaan jo aiemmin avaamalla SkypeOut -tilin. Vaikka täällä on nettikafiksia aika paljon, niissä on yleensä vain Messenger, jos sitäkään. Skype on vielä Thaimaassa täysin tuntematon kapine.

Kokeilin viime viikolla soittaa oman koneen kautta (mestassa oli WLAN), mutta homma meni silloin reisille, koska kaista ei riittänyt puheluun. Tänään suunnattiin hieman laadukkaampaan, mutta monta kertaa kalliimpaan mestaan, Starbucksiin. Yhteys maksoi paikallisittain lähes tähtitieteellisen paljon, 150 bahtia (n. 3 euroa) tunti. WLAN -yhteys oli kuitenkin hyvä ja Skype pelitti omassa läppärissä hyvin. Puhelut Suomeen toimivat siis ihan siedettävästi ja olivat superhalpoja kännypuheluihin verrattuna.

Vuoden-parin päästä jokaisessa vähänkin laajakaistaisemmassa nettikafiksessa on toivottavasti Skype, ja silloin puhelujen soittaminen on todella iisiä. Nyt siihen tarvitaan vielä hieman kikkailua, kun kaistat eivät tahdo oikein riittää vaikka saisi oman koneen kiinni piuhaan. Mahtava tuo Skype kyllä on.

Hua Hin by night

Illalla kävimme pienellä lauantai-illan baarikierroksella. Hua Hinin ns. tyttökadulla oli huvittavan säälittävä katsella, kun usean paikallisen nuoren naisen keskellä kuolasi noin 60-vuotias papparainen. Näky toistui baari toisensa jälkeen. Illan päätteeksi papparainen mitä luultavammin pääsi tositoimiin.

Käytiin tsekkaamassa myös City Beach -hotellin yökerho Star Planet. Mesta oli eurooppalaisen tyylinen, paitsi että musiikki soi miljoonaa. Dj miksasi ihan mukavasti ja soitteli myös suhteellisen tuoreita länsihittejä. Dj:n vieressä taas heilui esitamppaajana joku paikallinen Juhani, joka heilui kuin liikennepoliisi ruuhka-aikaan ja scrathasi heikosti, mutta silti joka biisin päälle.

Mielenkiintoista Thaimaan baareissa on se, että niihin saa viedä omat viinat mukanaan. Silloin baarille pitää maksaa eräänlainen avausmaksu pullosta. Nytkin baarin edessä myytiin 1.000 bahtilla (n. 20 euroa) Jack Daniels -pulloja sisään otettavaksi. Itse keskittyimme silti baarien juomien nauttimiseen.

Putkikassilla maailmalle

Kuuma vinkki niille, jotka harkitsevat matkalaukun ostoa Suomesta: Pakkaa pari paitaa reppuun tai putkikassiin ja osta matkalaukkusi Thaimaasta.

Ostin juuri laadukkaan oloisen, kieltämättä aika mageen näköisen ja todella suuuuuren pyörillä varustetun matkalaukun. Hinta oli hulppeat 1.600 bahtia, eli 32 euroa. Suomessa vastaava maksaisi ehkä 200 euroa.

Kävimme samalla tiedustelemassa tuoreimmat Bangkokin shoppailuvinkit Aurinkomatkojen mukavilta Hua Hin -oppailta Katariina ja Hannu Siitoselta. China Town on kuulemma nyt ykkösmesta varsinkin elektroniikan suhteen, Hannu tiesi kertoa. Myös vanha tuttu Pantip Plaza on edelleen kuuma mesta. Yleiseen shoppailuun valtava MBK -ostoskeskus on aina pop.