Igglo unohti hakea tavaramerkkiä?

Suomen kiinteistövälitysmarkkinoilla pienen vallankumouksen aloittanut Igglo on tämän päivän Kauppalehden mukaan unohtanut hakea nimelleen ajoissa tavaramerkkiä. Tiedän, että verkkotunnusten osalta Igglo oli kaukaa viisas, sillä yritys osti jo ennen toimintansa käynnistämistä suunnilleen kaikki nimeensä liittyvät verkkotunnukset Suomessa ja lähialueilla. Jostain syystä tavaramerkkihakemus jäi kuitenkin tuolloin tekemättä.

Kauppalehti otsikoi artikkelinsa virheellisesti ”Viranomainen hylkäsi Igglolta nimisuojan”, sillä tämä ei pidä paikkaansa. Patentti- ja rekisterihallituksen tietokannasta selviää, että Igglo -tavaramerkkiä on haettu 7.12.2006 lukuisissa tavara- ja palveluluokissa. Hakemusta ei ole kuitenkaan hylätty, sillä asiasta on tehty vain välipäätös 14.3.2007 ja Igglolla on siihen vastausaikaa peräti 4.7.2007 saakka, minkä Kauppalehti tosin mainitsee.

Rekisteröinnin esteiksi on mainittu kaksi aikaisempaa rekisteröintiä; Igloo Home (yhteisön tavaramerkki 001205368 luokassa 37) ja Igloo (yhteisön tavaramerkki 001534544 luokassa 35), jotka ovat sekoitettavissa ja sisältävät osittain samoja palveluluokkia. Mikäli Kauppalehden toimitus olisi tarkistanut faktat, lehti olisi kertonut, että ensin mainittu merkki on haettu ja rekisteröity jo kahdeksan vuotta sitten ja toiseksi mainittu estemerkki haettu ja rekisteröity seitsemän vuotta sitten. Igglon tilannetta ei siis olisi lainkaan muuttanut se, että tavaramerkkiä olisi haettu jo esimerkiksi viisi vuotta sitten, eli vuosia ennen toiminnan käynnistymistä.

Suomalainen Igglo saa kyllä tavaramerkkinsä rekisteröityä, jos ja kun hakemuksesta rajataan pois kyseiset kaksi palveluluokkaa. Se ei liene ko. yrityksen toiminnalle kovin vahingollista, vaikka kyseessä ovatkin kaksi kiinteistövälitykseen liittyvää luokkaa. Luokkaan 35 sisältyvät mm. myynti, markkinointi ja vähittäismyynti ja luokkaan 37 mm. rakentaminen, huolto, korjaus ja asennuspalvelut. Asiamiehenä toimiva Borenius & Kemppinen osaa kyllä hommansa, joten ongelmia tuskin ilmaantuu ja nimi kyllä aikanaan rekisteröidään. Uskoisin, että myös mahdolliset tavaramerkkikiistat ymmärretään ko. yrityksessä sopia ajoissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *