Harrastajat erottivat levyteollisuuden!

Ei tiukkapipoille:

Maailman musiikkilistoilla parhaillaan menestyvä suomalainen Levyteollisuus on ajautunut vakavaan kriisiin. Levyjenkeräilijöiden jäsen Risto Lankinen ilmoitti harrastajien verkkosivuilla julkaistussa avoimessa kirjeessä, että Levyteollisuus ei jatka enää.

– Sinun asenteesi ja käytöksesi ei enää sovi levyjenkeräilyn piiriin. Sinusta on tullut esiin sellaisia piirteitä, joita en olisi uskonut vanhassa rakkaassa ystävässäni näkeväni. Yhtiöt jotka eivät kuuntele asiakkaitaan vuoteen, eivät kuulu samaan harrastukseen, Lankinen kirjoittaa.

Viimeisen vuoden aikana välit ovat kiristyneet niin, että Levyteollisuus on uhkaillut Levyjenkeräilijöitä jopa kopiosuojauksen lisäämisellä.

– Sanoit ajankohtaisohjelmassa televisiossa: ”Tarkoitus onkin rajoittaa yksityistä kopiointia.” sekä ”Muista asiakas, että jonain päivänä kaikki musiikki on DRM-rajoitettua, päivän varoitusajalla.”

Kirjeen perusteella Levyjenkeräilijät saa siis lähteä ja tilalle haetaan nyt uusia asiakkaita.

– Olet itsekin sanonut olevasi Levyjenkeräilyssä vain vierailija. Nyt tuo vierailu päättyy, ja me jatkamme levyjenkeräilyä uudessa viihdeteollisuuden alalajissa, Lankinen toteaa.

Riston mukaan avoin kirje oli paras ratkaisu tilanteen avaamiseksi. Myös muut Levykeräilijät ovat yksimielisesti kirjeen takana.

Levyteollisuudella on ollut äärimmäisen tärkeä rooli levynkeräilijöiden harrastuksessa, sillä sen osuudet ovat tuoneet Levynkeräilijöille tunnusomaisen soundin. Kirjeessä tai Levynkeräilijöiden verkkosivuilla ei vielä spekuloitu mahdollisella korvaajalla. Joka tapauksessa Levyteollisuus on nyt uransa pahimmassa kriisissä.

Lue alta koko kirje. Se on julkaistu täällä
——
Lue myös Stara.fi:n uutinen aiheesta.
Nightwishin uudet laulajat: http://takaisin.fi/nw/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *