As.Oy

Kävin tänään ensimmäistä kertaa asunto-osakeyhtiömme yhtiökokouksessa, josta tosin myöhästyin heti kärkeen 20 minsaa duunikeikan takia. Kokouksessa oli leppoisa tunnelma, joka vain vahvisti fiilikseni yhtiömme hyvästä hengestä ja taloudesta.

Asunnon valinta meni siis kohdalleen ja hyvältä näyttää myös jatko tässä talossa. Kokouksen lopussa sain kunnian tulla valituksi hallituksen varajäseneksi, vaikka olen asunut talossa vasta puolisen vuotta. Naapurini itse asiassa ehdotti minua varsinaiseksi jäseneksi, mutta en viitsinyt viedä asiaa äänestykseen saakka. Ensi vuonna sitten.

Freteistäni Tempo on muuten saanut pienen hiljaiselon jälkeen taas virtaa suoniinsa. Taas jaksaa äijä kiipeillä pitkin sohvia ja kaivella laukkuja kuin nuorena ikään. Yhtenä syynä on varmasti vitamiinivalmiste, jota Tempolle syötän. Kiitos vaan Jyrkille vihjeestä!

Pari päivää sitten tuli suru-uutinen, että Tempon veli oli kuollut syöpään. Se antaa lisäpontta syöttää Tempolle vitamiineja. Ainakin vielä äijä näyttäisi olevan hyvin voimissaan, mutta aina ei ole näin ollut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *