Alma Media Oyj ja Kai Telanne tiedottavat – kuuntele hovioikeuden nauhoite

Alma Media Kai Telanne

Tällainen osuva lehtileike sattui nyt sopivasti silmään, kun Alma Medialla on huomenna yhtiökokous. Tutkailin samalla hieman pörssiyhtiön verkkosivuja ja erityisesti yhtiön sijoittajille antamia lupauksia viestintänsä sisällöstä. Mediakonsernin ylitsevuotavien tekstien suhde todellisuuteen on vähintäänkin haasteellinen.

Viestinnän tavoitteet ja toimintatavan linjaus, osa 1

Viestintämme kulmakivi on rehellisyys. Emme koskaan julkaise tietoa mikä ei ole totta, ja pyrimme välttämään sellaisen tiedon antamista, mikä voidaan tulkita väärin.

Siis ”emme koskaan julkaise tietoa mikä ei ole totta”. Hmmmm. Väittämä asettuu mielenkiintoiseen valoon, kun sitä verrataan yhtiön toimitusjohtajan hovioikeudessa antamaan todistukseen, jossa hän myönsi Alma Median valehdelleen oikeudelle, lehdistölle ja sijoittajille sekä jättäneen tietoisesti korjaamatta annettuja vääriä tietoja. Tuoreessa muistissa on siis vielä kuinka pörssiyhtiön toimitusjohtaja Kai Telanne jäi kiinni valeh… siis tarinansa muuttamisesta (kuuntele nauhoite) Lapin Kansan päätoimittaja Johanna Korhosen irtisanomista koskevassa oikeudenkäynnissä.

Kai Telanteen todistelu hovioikeudessa

[quicktime width=”500″ height=”30″]http://www.jocka.fi/fotot/kaitelanne_hovioikeudessa.mp3[/quicktime]

Yllä olevassa nauhoitteessa kuullulla tavalla Kai Telanne myönsi hovioikeudessa yhtiönsä valehtelun. Telanteen lausumat eivät menneet yksiin yhtiön pörssitiedotteiden kanssa, joten tämän jälkeen poliisitutkinnassa selviteltiin valehdeltiinko hovioikeudessa vai vaihtoehtoisesti jo ennen sitä käräjäoikeudessa, poliisikuulusteluissa ja Arto Nybergille haastattelussa. Kun olemassa on kaksi toisistaan poikkeavaa tarinaa, eivät ne molemmat voi pitää paikkaansa. Sittemmin Kai Telanne sai yksin syytteen asiassa, mistä voidaan vetää asianmukaiset johtopäätökset. Alma Median johto kielsi tuolloin omia medioitaan jyrkästi kirjoittamasta aiheesta, mutta kilpailevan Sanoma-konsernin lehdet siihen tietenkin tarttuivat.

Helsingin Sanomat 23.3.2010

Hovioikeudessa Telanne sanoi, että hän päätti Korhosen irtisanomisesta yksin. Lokakuun 1. päivänä 2008 julkaistussa pörssitiedotteessa Alma Media kertoi, että Korhosen potkuista oli päättänyt yhtiön hallitus. Telanne selitti hovioikeudessa, että pörssitiedotteessa oli Alma Median tiedotuksen tekemä virhe, jonka korjaamista jälkikäteen ei pidetty tarpeellisena. Telanteen mukaan hallituksen kokousta ei ehditty pitää tilanteen nopeuden vuoksi.

Ilta-Sanomat 23.3.2010

Telanteen lausuma on yllättävä siksikin, että se näyttää poikkeavan hänen omastakin aiemmasta lausunnostaan. Telanne oli 5. lokakuuta 2008 vieraana TV2:n Arto Nyberg -ohjelmassa, jossa häneltä kysyttiin, kuka päätti Korhosen potkuista.
– No, senhän teki Alma Median corporate governanceen (hallintotapaan) liittyen toimitusjohtajan esityksestä Alma Median hallitus, Telanne vastasi Nybergille.

Kai Telanne vahvisti hovioikeudessa yhtiön valehdelleen pörssitiedotteissaan siitä kuka päätti antaa Korhoselle potkut. Telanteen, eli pörssiyhtiön toimitusjohtajan, mukaan tämä valhe oli kuitenkin niin pieni, että ”sitä ei pidetty tarpeellisena korjata”. Tapahtunutta on mielenkiintoista tarkastella rehellisen tiedotuksen lupauksen näkökulmasta. Valehdella siis saa kun siihen on hyvä syy. Edellä lainattu Alma Median verkkosivujen ylevä teksti jatkui vielä seuraavalla.

Viestinnän tavoitteet ja toimintatavan linjaus, osa 2

Viestinnän tehtävänä on edistää liiketoimintaa ja samaan aikaan pyrkiä nopealla reagoinnilla ja ennakoivalla toiminnalla minimoimaan mahdollisesta negatiivisesta julkisuudesta konsernille ja sen tulosyksiköille aiheutuvat haitat.

Tässä tapauksessa kyse on mitä ilmeisimmin ollut jälkimmäisestä vaihtoehdosta, sillä pörssiyhtiön julkisuuteen tahallisesti ja toistuvasti antamilla valheellisilla tiedoilla yritettin ilmiselvästi ”minimoimaan mahdollisesta negatiivisesta julkisuudesta” aiheutuvat haitat. Mielenkiintoista kuitenkin on, että näiden haittojen minimointi edellytti valehtelemista ja väärien tietojen antamista. Tämä siis mikäli Telanteen hovioikeudelle esittämät väittämät pitävät edes paikkansa. Mikäli Telanne antoi kuitenkin valheellista tietoa hovioikeuden sijaan jo aiemmin, mikä on täysin mahdollista, olisi tilanne yhtiön ja hallituksen osalta aikamoisen heikko. Tässä asiassa Kai Telanne sai kuitenkin jo syytteen syrjinnästä, joten hallitus näyttää päässeen pälkähästä, kun Telanne hyppäsi niin sanotusti luodin eteen.

Luottamus on Alma Median yritysvastuun ydin

Alma Media on luottamuksen arvoinen viestien välittäjä, tiedon tulkitsija ja taustoittaja moniarvoisessa yhteiskunnassa. Alma Median lehdet toimivat demokratian, sananvapauden, luotettavan tiedonvälityksen ja omien viiteryhmiensä hyvinvoinnin puolesta.

Merkille pantavaa tässä koko jupakassa on se, että Alma Media saa omasta mielestään valehdella osakkeenomistajilleen ja viranomaisille mielin määrin, ja vain sen omassa harkinnassa on kuinka paljon se saa valehdella. Viimeaikaisten tapahtumien perusteella tuota rajaa ei ole vielä tavoitettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *