iPhone-bugi: Nukkumispainike (eli virtanappi) ei toimi

Omasta iPhonestani löytyi jälleen uusi bugi, joka oli iPhonen muista bugeista poiketen tällä kertaa hardware-pohjainen. Laitteen nukkumispainike (eli virtanappi) lakkasi nimittäin yllättäen vastaamasta. Tästä syystä näppäinlukkoa ei saanut päälle, eikä laitetta saanut sammutettua tai käynnistettyä.

Applen nettisivuilla ongelmaan (”Nukkumispainike ei lukitse tai avaa iPhonea”) oli mielenkiintoinen ohje, jonka mukaan laite pitäisi tällaisessa tilanteessa bootata – tietenkin koti-painiketta ja nukkumispainiketta alhaalla pitäen. Tämähän tietenkin toimii myös silloin, kun nukkumispainike ei vastaa painamiseen? Nooooot. Verkosta ei siis apua löytynyt, eikä laitteen päivittäminenkään auttanut. Luultavasti päivityksen myötä sen sijaan lähti Apple-tyylisesti taas jotain ominaisuuksia pois.

Sain kuitenkin ratkaistua ongelman hieman oletettua vanhakantaisemmalla tavalla. Nukkumispainike vaikuttaa tiiviiltä, mutta sitä se ei ole, sillä painikkeen alle oli ilmeisesti kertynyt likaa. Sain namikan toiminaan aukaisemalla SIM-kortin luukun ja poistamalla kortin pidikkeen. Tämän jälkeen työnsin reiästä paineilmaa sisään (puhalluskin riittänee) nukkumispainikkeen suuntaan. Pian painike taas vastasi normaalisti ja ongelma oli tällä erää korjattu. Onneksi namikan vieressä oli SIM-kortin aukko, sillä muussa tapauksessa laite olisi pitänyt viedä huoltoon avattavaksi. Näin joudutaan toimimaan, jos/kun Koti-painike kokee jossain vaiheessa saman kohtalon.

Lienee paikallaan mainita, että vika uusiutui vielä samana päivänä. Pölyä/likaa ei ilmeisesti saatu kokonaan pois paineilmalla. Toimenpiteen uusiminen auttoi jälleen, mutta ilmeisesti putsaus tulee jatkossa olemaan osa vekottimen arkikäyttöä. Tasapuolisuuden nimissä on paikallaan todeta, että samankaltaisia ongelmia on tosin ollut jo pitkään myös Noksun laitteissa, mutta ne onkin selvästi helpompi avata ja puhdistaa myös itse.

Yksi vastaus artikkeliin “iPhone-bugi: Nukkumispainike (eli virtanappi) ei toimi”

  1. Täytyypä kiittää tuosta puhdistusvinkistä. Oma virtanappi oli jo pitkään toiminut miten sattuu, mutta kun tein ton edellä mainitun ni alko taas pelittään vanhaan malliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *