Anne Holmlund jälleen kiinni valheesta

Sisäministerinä edelleen sekoileva Anne Holmlund on jäänyt taas kiinni valehtelemisesta, mutta Ulvilan pystymetsästä käsittämättömästi ministeriksi päätynyt ”märkä hansikas” pysyy edelleen kynsin hampain kiinni virassaan. Uskomatonta.

Iltalehti: Valetta, ministeri Holmlund!

Holmlundin alaisen sisäministeriön tiedotearkisto kertoo aivan toista. Anttilan ja Holmlundin vetoomuskirje vaati nimenomaan myös käsiaseiden antamista 15-vuotiaiden käsiin, jos nämä harrastavat ampumaurheilua. Hän siis joko valehteli tai muisti olennaisen asian väärin. Tai sitten tiedotteen tekijä oli mokannut pahasti. Päätelkää itse.

Valehteleva sisäministeri on sellainen asia, joka ei takuulla nosta Suomen arvostusta ulkomailla. Erityisesti nyt, kun Kauhajoen jälkipyykkiä pestään CNN:ssä ja BBC:ssä saakka.

Kuka tahansa itseään kunnioittava ja edes jonkinlaista ammatillista kunnioitusta ansaitseva ministeri olisi jo aikaisempien skandaalien jälkeen ymmärtänyt astua alas ministerin pallilta, mutta Holmlund toteaa vain ”ettei kukaan ole eroa vaatinut”. No nyt tuokin lausuma on vesitetty, kun eduskunnassa eroa vaaditaan jo kovaan ääneen. Nyt odotetaan vain, että Holmlund itsekin tajuaisi asian, mutta se lienee hänelle liian monimutkainen asia ymmärrettäväksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *