ÄKT: Radiosoitto vähentää levymyyntiä

Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat (ÄKT) ry. on antanut viime vuosina varsin mielenkiintoisia lausuntoja, joita lukiessa tulee väkisinkin mieleen, että talossa ei taideta ymmärtää musiikkibisneksen tämän hetken tilaa kovinkaan hyvin. Tai sitten tila tunnetaan, mutta lausuntoja jaellaan oikealle ja vasemmalla hakemalla kulloiseenkin asiaan tarpeen mukaan uusi kanta.

Erityisen pihalla ÄKT oli taannoin, kun Suomeen säädettiin uutta tekijänoikeuslakia. Silloin organisaation edustajat jakoivat omaa kantaansa buustatakseen jopa valheellisia lausuntoja medialle. Lisäksi ÄKT osoitti olevansa yhä 80-luvulla musiikin kulutuksen suhteen.

Kysymykseen siitä, toimivatko nämä rajatun kopioinnin tekniikat muissa käyttöjärjestelmissä kuin Windowsisa, [ÄKT:n Tommi Kyyrä] ei halua vastata suoraan. “Nyt pitää ymmärtää, että tietokoneella musiikin kuuntelu on extraa. Normaalisti musiikkia kuunnellaan autossa tai stereoiden kautta”, Kyyrä sanoo ja jatkaa: “Jos nyt käytät jotain Linuxia tai Macia, kannattaa harkita ihan tavallisen cd-soittimen hankkimista”.

Nyt ÄKT:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää kääntyy taas tuuliviirinä vastustamaan uutta asiaa, kun Yleisradio sai Helsingin hovioikeuden päätöksellä alennettua Gramexin härskisti (potentiaalisten kuulijoiden mukaan) rosvoamien musiikin käyttökorvausten hintoja. Hän sanailee Taloussanomissa näin fiksusti.

Julkisen palvelun tarpeella ei tulisi voida perustella sitä, että Ylen on saatava sisältöä kohtuuttoman edulliseen hintaan, etenkin kun musiikin kasvava radiosoitto kuluttaa äänitemyynnin kaupallisia markkinoita, toiminnanjohtaja Arto Alaspää harmittelee.

Alaspään mukaan runsas radiosoitto vähentää levymyyntiä. Pakkohan se on uskoa, kun alan etujärjestön johtaja niin sanoo. Menestysyhtyeet PMMP ja Apulanta ovat varmasti todella pahoillaan runsaasta radiosoitostaan, sillä tuplaplatinan (60.000 kpl) sijaan he olisivat voineet ehkä saada jopa nelinkertaista platinaa (120.000 kpl), jos biisejä ei olisi soitettu radiossa ja niistä ei olisi tullut radiohittejä. Varsin mielenkiintoinen näkökulma siis.

Alaspään lausuntojen ainoa punainen lanka tuntuisi olevan täydellinen muutosvastaisuus, jossa ihannoidaan yhä edelleen 1970-luvun tilannetta, ja jossa kaikenlaiset muutokset ovat uhkia musiikintekijöille. ÄKT:n maailmassa ei lausuntojen perusteella näyttäisi olevan lainkaan mahdollisuuksia, vaan pelkkiä uhkia. Ensin nettipiratismi oli iso paha susi, ja nyt paha näyttäisikin löytyvän tällä kertaa radiosoitosta. Fiksua ja johdonmukaista toimintaa.

4 vastausta artikkeliin “ÄKT: Radiosoitto vähentää levymyyntiä”

  1. En millään löytänyt kantaa tukevaa tutkimusta bookmarkeistani, mutta Arto saattaa (kerrankin) olla oikeilla jäljillä.

    Kun ääniteollisuuden pahin Napsterin ja ”kotipiratismin” vastustusbuumi jenkeissä oli huipussaan, kukaan ei tohtinut puhua formaattiradioiden yleistymisestä ja sen vaikutuksesta musiikin kulutukseen. Samalla kun laajakaistaliittymät yleistyivät (edelleen siis ameriikan maaperällä) ja Napster jakoi musiikkia ilmaiseksi, ClearChannel osti suuren osan amerikkalaisista paikallisradioista ja muutti ne formaattiradioiksi, jotka soittavat samaa biisiä jopa yli 20 kertaa päivässä. Kukapa sitä enää moisen soiton jälkeen haluaisi vapaaehtoisesti hittejä kuunnella ja vieläpä maksaa siitä.

    Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että formaattiradiot vaikuttivat tuolloin levymyynnin laskuun huomattavasti kotipiratismia enemmän. Itselläni Napster jopa aiheutti hurjan levyjen OSTObuumin.

    Mutta tää on tätä mutuilua. Niin Artolla kuin minulla ja joka toisella tallaajalla on näistä asioista mielipide, eikä kenelläkään faktoja.

  2. Kylmää faktaahan löytyy puoleen jos toiseenkin, varsinkin kun tutkimusten tilaaja useimmiten määrittelee etukäteen halutun tuloksen. Itse en usko pätkääkään Arton jorinoihin, ja myös muut tuntemani viihdealan ammattilaiset ovat Alaspään kanssa eri mieltä. Ilman radiosoittoa ja muuta mediajulkisuutta levyjä ei yksinkertaisesti myydä.

    Bändit valittelevat lähes päivittäin sellaista hyvin yleistä tilannetta, että uutta levyä ei osteta edes kauppoihin sisään, jos biisit eivät soi etukäteen radiossa. Kuluttajat eivät edes löydä uusia bändejä tai edes tuttujen bändien uusia hittejä ja levyjä, ellei niitä soiteta radiossa. Kyllä radiolla ja levymyynnillä on täysin selvä syy-yhteys, eli suurta levymyyntiä ei voi saada* ilman suurta radiosoittoa. Yksi tähän liittyvä ilmiö on edelleen ylläpidettävä ”radiosingle” toimintatapa, jossa yleisen singlemyynnin laskiessa tehdään yhä edelleen vain radioille tarkoitettuja singlelohkaisuja, joiden on nimenomaan tarkoitus markkinoida albumia. Eiköhän sekin kerro levy-yhtiöiden mielipiteen radioiden asemasta tässä ketjussa.

    *) Netti on tuonut tähän viime vuosina muutamia poikkeuksia, joista mainittakoon esimerkiksi Petri Nygård, Martti Vainaa ja Poets of the Fall, joiden levyt myivät hyvin jo ennen radiosoittoa.

  3. No, seuraava kohdehan onkin sitten jo kännykät ja ulkoiset kiintolevyt joihin pitäisi saada hyvitysmaksu ylettymään ja lisää tuloja TEOSTO/Gramex suuntaan. Ilmeisesti nämä kuten tietokonekaan eivät olekaan enää extraa vaan ihan tuoretta ensisijaista mediaa.

    Fakta on että tunnettu musiikki tai tunnettu nimi myy. Jos kappaletta soitetaan radiossa jatkuvasti, kuulee sen väkisinkin enemmän ihmisiä ja ehkäpä juuri sen musiikin ystävä löytääkin kyseisen levyn omistuksestaan heti pikimmiten. En jaa kyllä tuota Alaspään näkemystä muussa kuin siinä tapauksessa, että kyseessä on single (lue= 1 biisi levyllä). Miksi pitäisi ostaa kun radiostakin kuulee jo ”liikaa” ? Kokonaisiin levyihin tämä tuskin pätee.

    Oli jo käsittämätöntä että Gramex sai laskuttaa YLE:ä potentiaalisten kuuntelijoiden mukaan eikä todellisten. Pistäisi vaan Arto päänsä alas, niinkuin nimikin sanoo ja häpeäisi sammakoita joita suustaan on päästänyt.

  4. En missään tapauksessa väitä, että radiosoitto on saatana joka tappaa äänitemyynnin. Myöskään en väitä, että kotipiratismi (tai organisoitunutkaan piratismi) tappaa äänitemyynnin. Enkä edes, että DRM tappaa äänitemyynnin. Ja kyllä, ilman radiosoittoa ja muuta mediajulkisuutta levyjä ei yksinkertaisesti myydä.

    Tekijänoikeuskeskustelussa ei vaan mielestäni ole päästy edes alkeellisen keskustelun tasolle, kun kaikki osapuolet toistavat kummallisia lausuntoja, joissa argumentoidaan pelkillä teoreettisilla ääritilanteilla. Totta helvetissä nolla radiosoittoa tarkoittaa, että levyä on puolimahdoton myydä. Ja totta helvetissä samaan lopputulokseen päästään soittamalla yhtä biisiä 24h putkeen joka kanavalla. Mutta tällaisia tilanteita ei todellisuudessa tule vastaan, ainakaan niistä syistä, joiden takeena näitä argumentteja käytetään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *