Oven saranat kitisevät

Vuosi sitten lokakuussa kovalla tohinalla lanseerattu uusi ilmaisjakelulehti Ovi (näköislehti) menettää yhden perustajistaan ja omistajistaan, kun nykyinen toimitusjohtaja Ari Halttunen luopuu omistuksestaan, Markkinointi & Mainonta uutisoi tänään.

Helsingissä, Turussa ja Tampereella jaettu lehti on ainakin Tampereella omien havaintojeni mukaan päätynyt jakelupisteistä kovin nihkeästi kuluttajien käsiin. Ilmoitusmyynti näyttää sujuneen hyvin, mutta todellisista mainoshinnoista ei luonnollisesti kerrota ulospäin. Itse en kuulu lehden kohderyhmään, joten mikäli en olisi kiinnostunut julkaisusta sen taustojen takia, en olisi luultavasti ottanut yhtään numeroa noutopisteistä.

Olen siis liian nuori arvioimaan lehden sisältöä. Ilmeisesti päätoimittaja Nikulan mukaan 40+ väkeä kiinnostavat juuri Outi Mäenpää, Stefan Lindfors, Pauliina Arola, Jussi Halli, Esko Roine, Marco Björs ja kumppanit. Toki lehdestä löytyy myös hieman nuorekkaampaa kauraa esimerkiksi Krisse Salmisen muodossa. Kiitosta Ovi-lehti ansaitsee näköislehden toteutuksesta, josta olen jopa hieman kateellinen.

Alunperin lehteä piti julkaista 12 numeroa vuodessa, mutta määrä on jäämässä muutamaan numeroon. Ongelmat kuvastavat ehkä mutkan kautta sitä kehitystä, joka printin ja verkon suhteessa on käyty parin viime vuoden aikana. Stara-lehtemme jaettiin niin ikään ilmaiseksi postin kautta tilaajille, mutta ilmaislehden sijaan printti-Staran jatko on ennemminkin maksullisena lehtenä lehtipisteissä. Ilmaislehtibisnes ei ole helppoa varsinkaan tällaisena aikana. Onneksi Staran pääpaino on kuitenkin verkossa, jossa se on oman genrensä markkinajohtaja, joten printin kehitys ei ole pääasia.

Ovi-lehdellä on meneillään myös tavaramerkkikiista, mutta siitä olen kirjoittanut jo aiemmin. Sittemmin on selvinnyt, että toisena osapuolena on ilmeisesti Ovi Magazine. Sinänsä hauskasti Ovi Magazine rinnastaa itsensä reteästi esimerkiksi The New York Timesiin, Newsweekiin ja The Economistiin. Ainakin toimituksen itsetunto on korkealla.

Ovi-lehdelle kirjoittamassaan kirjeessä Ovi Magazinen toimitus väittää, että heillä olisi rekisteröitynä sekä Ovi Lehti että Ovi Magazine. Väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä lehteä kustantavalla Tmi Chameleon Project -yrityksellä ei ole kummallekaan merkille tavaramerkkiä eikä toiminimeä. Merkit eivät ole myöskään voineet vähäisen tunnettuuden takia vakiintua tavaramerkeiksi.

Chameleon saa Ovi-tavaramerkin kumottua väitteellä, jos se pystyy osoittamaan, että hakija oli tietoinen samannimisestä palvelusta ennen tavaramerkkihakemusta. Ovi-lehden tavaramerkkiä on haettu 21.6.2006, ja Ovi Magazine on lähestynyt yhtiötä kirjeitse samoihin aikoihin +/- muutama kuukausi. Jostain syystä Ovi Magazine on ollut tänään jumissa, joten en saanut selville onko kirje lähetetty ennen tavaramerkkihakemusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *