Käräjäoikeus vapautti kuitenkin yllättäen Alma Median syrjintäsyytteistä, mutta hovioikeus korjasi käräjäoikeuden virheellisen tuomion ja tuomitsi mediakonsernin maksamaan Korhoselle korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä 110.000 euroa. Hovioikeuden mukaan Alma Medialla ei ollut hyväksyttäviä syitä Korhosen potkuihin. Käräjäoikeuden tuomio oli malliesimerkki siitä kuinka heikkoa sen osaaminen on nykyisin. Ei ihme, että alioikeuteen kohdistuva luottamus on murentunut rajusti viime aikoina, kun siellä rustataan tuomioita, joita tuskin hyväksyttäisiin edes oikiksen koulutöiksi. Opiskelijoille sentään opetetaan Pro et Contra -tyylistä näytön arviointia, jossa käräjäoikeudella on kovasti opettelemista tässä(kin) tapauksessa.

Tuomion perusteluista – tai siis niiden puutteesta – tulee väkisinkin mieleen, että käräjäoikeuden pääkäsittely oli tarpeeton, koska pörssiyhtiö oli selvästi voittanut jutun jo ennen oikeussaliin astumista. Korhosen puheille ja näytölle ei nimittäin annettu käräjäoikeudessa minkäänlaista painoarvoa, saati sellaista jota tuomion perusteluissa olisi asianmukaisesti käsitelty. Samaan johtopäätökseen tuli alalla erittäin arvostettu professori Jyrki Virolainen, joka kyseenalaisti käräjäoikeuden tuomion blogissaan harvinaisen rajuin sanakääntein.

Vaikka jutun pääkysymyksenä ja -perusteena oli oli juuri Korhosen kanteessa esitetty väite työsuhteen purkamisen perustumisesta todellisuudessa Korhosen sukupuoliseen suuntautumiseen eli siihen, että hänen puolisonsa ei ole mies vain nainen, on käräjäoikeus ohittanut etenkin tuomion sivulta 19 – 20 olevassa yhteenveto- ja johtopäätösosassaan tämän kysymyksen kyllä täydellisesti. Tämä on tietenkin paha virhe ja panee aprikoimaan käräjäoikeuden asenteellisuutta ja koko tuomion oikeellisuutta. Korhosen kanteessa on ollut kyse syrjinnästä, mutta jutussa näyttääkin käyneen niin, että käräjäoikeus on, sivuuttaessaan useimmat Korhosen kanteen puolesta esitetyt perusteet ja näkökohdat, syyllistynyt itse Korhosen prosessuaaliseen syrjintään.

Prosessiekonomisesti asian käsittely olisi kannattanut aloittaa suoraan hovioikeudesta, koska tässä(kin) jutussa käräjäoikeuden käsittely oli ainoastaan resurssien tuhlausta. Hovioikeuden käsittelyyn liittyi eräs perin merkillinen seikka, kun toimitusjohtaja Kai Telanne muutti täysin yllättäen tarinaansa. Hän oli ennen hovioikeutta kertonut kaikissa mahdollisissa yhteyksissä – myös televisiossa – että nimenomaan Alma Median hallitus päätti Korhosen erottamisesta. Hovioikeudessa tarina kuitenkin muuttui päälaelleen, kun Telanne väitti sittenkin olleensa itse eropäätöksen takana (kuuntele äänitallenne tästä). Lienee täysin selvää, että molemmat tarinat eivät voi olla totta, joten oli tarpeen selvittää valehdeltiinko hovioikeudessa vai ennen sitä.

Koska syyttäjä päätti syyttää yksin Telannetta, tarkoittaa se käytännössä sitä että hovissa kerrottiin totuus. Toisin sanoen Alma Media valehteli sijoittajille pörssitiedotteessa ja Kai Telanne televisiokatsojille Arto Nybergin haastattelussa. Tämä asetelma kertoo varsin hyvin yhtiön tietoisesti valitsemasta yleisvilpillisestä toimintakulttuurista, josta kerron joskus toiste lisää esimerkkejä. Telanteen uhrautumisen ansiosta yhtiön hallitus selvisi nyt kuitenkin kuin koira veräjästä ilman syytteitä. Telanteen tarinan muuttaminen vei kuitenkin yhtiön uskottavuuden aivan uudelle tasolle, eikä professori Virolainenkaan uskonut mediakonsernin valittavan hovioikeuden tuomiosta.

Voi hyvin käydä niinkin, että Alma ei edes hae valituslupaa, vaan tyytyy HO:n ratkaisuun ja haluaa näin koko asian “vähin äänin” pois päiväjärjestyksestä. Tänään I-S:ssa oli uutinen, jonka mukaan on epäselvää, kuka itse asiassa purki Korhosen johtajasopimuksen, Alman hallitus vai toimitusjohtaja Kai Telanne. Telanne on lehden mukaan kertonut tästä asiasta hieman eri tavoin eri tilanteissa. Alma Media tuskin haluaa tämän sille hyvin kiusallisen “sopan” jatkuvan ja pysyvän otsikoissa.

Tosin kuitenkin kävi ja Alma Media kehtasi valittaa hovioikeuden tuomiosta edelleen Korkeimpaan oikeuteen. Yhtiö siis iskee tavoilleen uskollisena päätään seinään sen sijaan, että ottaisi lusikan kauniiseen käteen ja yrittäisi keskittyä maineenhallintaansa edes jollain tasolla. Taustalla on tosin mahdollisesti myös yhtiön asianajajien tarve nyhtää mahdollisimman paljon euroja varakkaalta päämieheltä, kun jatkuvat valitukset siirtävät omaisuuksia osakkeenomistajien taskuista asianajajien laariin. Jatkuva valituskierre osoittaa kuitenkin kuinka Alma Median hallitusta ja lakiosastoa viedään kuin pässiä narussa.

Mikäli Alma Media jatkaa valitsemallaan tiellä, valittaa se kaikkiin mahdollisiin oikeusasteisiin myös Telanteen tulevasta tuomiosta, joka ei ainakaan maalaisjärjellä ajateltuna voi olla mitään muuta kuin langettava. Onhan hovioikeus jo kertaalleen katsonut, että Alma Media on syyllistynyt syrjintään ja Telanne on myöntänyt päätöksen olleen hänen. Toisaalta mikäli Helsingin käräjäoikeuden valitsema pörssiyhtiöitä nuoleskeleva linja jatkuu, tulee Alma Media voittamaan jutun vaikka syyttäjällä olisi kaikki maailman näyttö juttunsa tukena. Ensimmäinen varsinainen tuomio asiassa saadaan siis oletettavasti vasta hovioikeudesta parin vuoden kuluttua. Käräjäoikeudessa käydään sitä ennen vain iskemässä kumileimat papereihin kuten niin usein tähänkin saakka.

Tavaramerkkipuolella Suomen parhaat asianajajat ovat listauksen mukaan tällä hetkellä Juridian Hanna-Maija Elo ja HH Partnersin Esa Korkeamäki. Elo on toki varsin arvostettu osaaja, mutta Korkeamäki on mennyt minulta jostain syystä kokonaan ohi, vaikka seuraan alan tapahtumia aktiivisesti ja käyn lähes kaikissa alan tapahtumissa ja seminaareissa. Muita nimiä suomalaisten tavaramerkkiasiantuntijoiden listalla siis ei ole, vaikka mielestäni sinne kuuluisi ainakin Benjonin Markku Tuominen.

Tekijänoikeus -puolella Suomen parhaat asianajajat ovat listan mukaan edellä mainittu Esa Korkeamäki, Juridian Markku Varhela, Susiluodon Tapio Susiluoto ja Borenius & Kemppisen Pekka Tarkela. Heistä viimeksi mainittu on ainoa suomalainen patenttiasioiden listalla. Väärennösasioiden asiantuntijoiden listan ainoa suomalainen oli puolestaan Hanna-Maija Elo. Hän onkin toiminut ansiokkaasti muiden muassa Adidaksen edustajana monissa kiistoissa. Tarkela ja Varhela olivat mukaan myös media-alan parhaiden listalla.

Talouselämä-lehden mukaan listan koostamisessa on ollut kiinnostavaa se, että asianajajat ovat arvioineet siinä myös toisiaan ja tämän perusteella tutkimusorganisaatio on tehnyt lopullisen valinnan erikoisaloittain. Best Lawyers -listaa on julkaistu Yhdysvalloissa jo 26 vuoden ajan. Suomi on mukana nyt toista kertaa. Omasta mielestäni listalla oli erikoista se, että siinä oli listattu erikseen “valkokaulusrikollisten puolustaminen”, jolla listalla ainoa suomalainen oli Kai Kotiranta. Lista keskittyi muutenkin hieman turhan paljon liikejuridiikan puolelle.

http://www.facebook.com/etuovi

Etuovi-lehden ja Etuovi-internetpalvelujen fanisivu sai yllättävän suuren suosion heti julkaisemisen jälkeen, sillä jo parin tunnin kuluttua sillä oli yli 30 fania. Tavoitehan on luonnollisesti aivan eri määrissä, mutta tätä voidaan kutsua jo hyväksi aluksi. Aivan kuten yhtä asianajajaa meren pohjassa (ehkä hieman kulunut vitsi).

Johanna Korhonen voitti Alma Median asianmukaisesti hovioikeudessa, ja nyt hän on ryhtynyt perkaamaan yhtiön epäiltyjä vilpillisyyksiä odotettua syvemmältä. Helsingin Sanomat uutisoi nimittäin eilen (lue juttu), että Korhonen on pyytänyt Tutkimuseettiseltä neuvottelukunnalta kannanottoa asiantuntijalausunnosta, jonka tutkijatohtori Päivi Tiilikka antoi oikeudelle Alma Median tilauksesta. Lienee turha mainita, että lausunto oli sisällöltään yhtiölle suotuisa. Korhonen epäileekin nyt, että Alma Media on ostanut Tiilikaiselta haluamansa lausunnon, sillä sen sisältö oli hämäävän samanlainen yhtiön asianajajan aikaisemman lausunnon kanssa.

Helsingin Sanomat, 26.3.2010

Petteri Uoti kirjoitti vastineessaan käräjäoikeudelle 19.12.2008 näin: “Tämän takia lehden julkaisijan on mahdotonta pitää palveluksessaan päätoimittajaa, johon ja jonka harkintakykyyn julkaisija ei voi luottaa täydellisesti.”

Päivi Tiilikka antoi kirjallisen lausunnon käräjäoikeudelle 22.4.2009. Se sisälsi lauseen: “Mielestäni ei ole realistinen ajatus, että julkaisija rekrytoisi vastaavan päätoimittajan tehtävään tai voisi pitää tällaisessa tehtävässä henkilöä, jonka rehellisyyteen tai harkintakykyyn tämä ei voi täysin luottaa.”

Korhosen mukaan Tiilikan lausunnon keskeinen ajatus on peräisin Alma Median asianajajan aikaisemmasta lausunnosta. “Olen vakavasti huolissani tästä riippumattomiksi uskottujen tieteentekijöiden roolista oikeudenkäyntien maksullisina lausunnonantajina”, Korhonen kirjoittaa Tutkimuseettiselle neuvottelukunnalle.

Lausunnon maksaa sen tilaaja, ja hinta on salainen tieto. Palkkiot voivat olla jopa kymmeniätuhansia euroja. Lausunnoista maksettujen palkkioiden salaisuus on Korhosen mukaan suuri ongelma, koska salailun alta voi löytyä väärinkäytöksiä.

Jotkut kirjoittavat myös lausuntoja palkkioita vastaan. Lausunnoista voi laskuttaa niin paljon kuin maksaja on valmis maksamaan. Jos oikeudenkäynnin osapuoli on vakavarainen, se voi olla valmis maksamaan todella isoja summia.

Johanna Korhosen tapauksessa asiantuntijalausunnon tilannut osapuoli oli pörssiyhtiö Alma Media. Nyt olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta kymppitonnia Tiilikalle maksettiin kyseisestä lausunnosta. Hän ei kuitenkaan suostunut kommentoimaan lausuntonsa sisältöä Hesarille eikä myöskään kertomaan lausunnosta hänelle maksettua hintaa. Tiilikka ei kuitenkaan edes väittänyt tehneensä lausuntoa ilmaiseksi, joten raha on ainakin liikkunut. Alma Median asianajolaskusta käy joka tapauksessa ilmi, että Päivi Tiilikka ja asianajaja Petteri Uoti olivat olleet useita kertoja yhteydessä asiasta.

Moni oikeudellinen asiantuntija on ainakin yleisellä tasolla Johanna Korhosen kanssa samaa mieltä siitä, että asiantuntijalausuntoja tehtaillaan rahasta myös tilaajan haluamalla sisällöllä. Tämä taas tarkoittaa käytännössä sitä, että varsinkin käräjäoikeuden tuomioiden lopputulokseen voidaan vaikuttaa riihikuivalla rahalla.

Itse en tietyistä syistä voi tällä hetkellä ottaa kantaa tähän asiaan, mutta aiheesta ovat esittäneet asiantuntevia kannanottoja muiden muassa alalla varsin arvostetut Kari Uoti, Jyrki Virolainen ja Kemppinen. Näin ollen voinkin kätevästi vain viitata itseäni viisaampien kirjoituksiin. Ammattilaisten yhteinen näkemys vaikuttaa kuitenkin olevan, että oikeuden saaminen rahalla ei ole Suomessa pelkkä myytti.

Jyrki Virolainen: “Oikeustieteellisistä asiantuntijalausunnoista”

Oikeustieteellisiin lausuntoihin liittyy monenlaisia ongelmia, kuten HS:n jutustakin ilmenee. Härskeimpiin epäkohtiin kuuluvat tapaukset, joissa sama oikeustieteilijä on antanut saman tapauksen tiimoilta lausuntoja riidan molemmille osapuolille, tietenkin erisisältöisiä lausuntoja! Kari Uoti on jo ehtinyt omassa blogissaan “Osta itsellesi tohtori” käsitellä räväkkään tapaansa asiaa, hänen juttunsa kannattaa ehdottomasti lukea, sillä sieltä saa tiettyä sisäpiiritietoa asiasta.

Kari Uoti: “Osta itsellesi tohtori”

Asiassa on monta puolta. Tämä kaikki kertoo oikeudesta aika paljon. Se on ihan mitä halutaan. Tiilikka olisi aivan yhtä hyvin voinut kirjoittaa lausunnon, joka tukee Johanna Korhosen kantaa. Ei kirjoittanut, koska ei pyydetty, maksettu.

Kemppinen: “Oikeutta rahalla”

Päivän lehti kertoo maksullisista asiantuntijalausunnoista, joita käytetään oikeudenkäynneissä. Kirjoitus herättää kysymyksen, saako oikeutta rahalla. Vastaus on: saa. Kirjoitus herättää toisen kysymyksen: saako oikeutta vain rahalla. Vastaus: näin asia ei ole.

Rahalla siis saa ja mopolla pääsee. Onneksi Korhosen tapauksessakin ainoastaan käräjäoikeudessa, sillä hovioikeus osasi vetää omat johtopäätöksensä ilman maksettuja asiantuntijalausuntoja. Tutkimuseettinen neuvottelukunta käsittelee Tiilikan lausuntoa käsittääkseni huomenna keskiviikkona. Tapauksesta voi lukea lisää myös alla olevista linkeistä löytyvistä eilisistä lehtiartikkeleista.

Helsingin Sanomat:
Johanna Korhonen valitti oikeudenkäyntinsä asiantuntijasta

Yleisradio:
Korhonen kyseenalaistaa Alma Median asiantuntijalausunnon

Ilta-Sanomat:
Korhonen teki valituksen oikeudenkäyntinsä asiantuntijasta

Iltalehti:
Johanna Korhonen teki valituksen oikeudenkäyntinsä asiantuntijasta

Verkkouutiset:
Johanna Korhonen painaa päälle – kyseenalaistaa tutkijan moraalin

Maallikkona oletin ennen Etuovi-oikeudenkäyntejä, että käräjäoikeudessa äänitetyt todistajanlausunnot kuunneltaisiin hovioikeudessa eikä todistajia siten tarvitsisi kutsua uudelleen paikalle kertomaan samoja asioita. Kuitenkin lähes sama joukko todistajia jouduttiin nyt kutsumaan myös hovioikeuteen, mikä ei ollut kovin kustannustehokasta eikä varmasti todistajienkaan kannalta mielekästä. Hyödyllistä todistajien uudelleen kuuleminen kuitenkin tässä tapauksessa oli, mutta käsittelen näitä Alma Median todistajien Etuovi-oikeudenkäynneissä antamia todistajanlausuntoja ääninauhojen kera täällä blogissani vasta hovioikeuden tuomion julkistamisen jälkeen.

Tässä oikeudenkäynnissä varsinainen oikeudenkäynti kesti hovioikeudessa neljä päivää, ja tuosta ajasta 60 prosenttia kului todistajanlausuntojen kuulemiseen (2,5 päivää neljästä). Siis samaan asiaan, joka oli jo kertaalleen tehty käräjäoikeudessa. Kun tähän lisätään oikeudenkäynnin ulkopuolella todistajien kutsumiseen, aikatauluttamiseen ja vastaaviin toimenpiteisiin kulunut aika, meni touhuun yhteensä päiväkausia.

Aamulehden ansiokkaan artikkelin mukaan Ruotsissa alioikeudessa annettuja todistajanlausuntoja tallennetaan jo nyt videolle, joita sitten hovioikeudessa katsellaan. Olisi monin tavoin järkevää uudistaa tältä osin myös Suomen oikeudenkäyntejä länsinaapuriamme vastaavaksi, jolloin säästyisi merkittäviä määriä rahaa, vaivaa ja aikaa. Ruotsissa järjestelmän toteuttaminen maksoi 13,5 miljoonaa euroa, mutta alati halventuvan videotekniikan ansioista Suomessa selvittäisiin varmasti merkittävästi edullisemmin. Asia onkin ilokseni jo vireillä, sillä Jacob Söderman, Ben Zyskovicz, Kimmo Sasi ja Tero Rönni ovat tehneet muutoksesta lakialoitteen jo viime syksynä. Aloite on ilmeisesti saanut tähän mennessä kovasti vastustusta, mutta nyt olisi siitä huolimatta aika saattaa Suomen oikeudenkäynnit teknisesti 2000-luvulle. Päivitystä puoltavat niin prosessuaaliset ja taloudelliset seikat kuin oikeusturvanäkökohdatkin.

Alma Media on jo aiemmin kieltänyt omistamiaan medioita uutisoimasta aiheesta mitään. Valituslautakunnan ratkaisusta uutisoitiin kuitenkin varsin asianmukaisesti muiden muassa MicroPC ja Mediaviikko -verkkojulkaisuissa. Alma Media ei kuitenkaan sietänyt muidenkaan uutisointia, vaan lähetti julkaisuihin oikaisuvaatimukset ja väitti juttuja virheellisiksi. Suoraselkäiset mediat osasivat kuitenkin lukea yhtiön vaatimuksia rivien välistä, eivätkä painostuksen alla juttujaan muuttaneet. Esimerkiksi Mediaviikko julkaisi tämän jälkeen artikkelinsa yhteydessä valituslautakunnan ratkaisun sellaisenaan. Lienee turha mainita, että Alman oikaisuvaatimusten teksti oli silkkaa tuubaa. Tapanani ei ole kommentoida julkisesti kesken olevia oikeudenkäyntejä, mutta Alman lakimiesten satuilua voin toki kommentoida, koska satuilut päätyivät julkisuuteen.

Oikaisuvaatimus

Pyydämme, että verkkojulkaisussanne julkaistaan seuraava oikaisu koskien 8.3.2010 julkaisemaanne virheellistä uutista ETUOVI – tavaramerkkiin liittyen.

Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunta ei ole tehnyt mitään päätöksiä Etuovi Oy:n oikeudesta käyttää omaa toiminimeään tavaramerkkinä tai muulla tavoin. Uutisoimanne Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnan päätös koskee kyseisen tavaramerkin rekisteröintiä, josta Etuovi Oy valitti, eikä Alma Media liity kyseiseen asiaan.

Ensinnäkään uutiset eivät olleet virheellisiä. Toiseksi valituslautakunta teki päätöksen, että Etuovi Oy:llä ei ole oikeutta vaatia minun omistamani Etuovi-tavaramerkin nro 231388 kumoamista, koska yhtiöllä ei ole toiminimensä ja toimialansa perusteella mitään oikeuksia tavaramerkkiin ja sen käyttöön. Ei vaikka tavaramerkki olisikin sama kuin yhtiön toiminimi. Myös Alma Media liittyy olennaisesti kyseiseen asiaan, sillä yhtiö vaati samaisen tavaramerkin kumoamista jo aiemmin, mutta hävisi jo vuonna 2007. Tämä selviää hyvin mm. PRH:n alkuperäisestä kumoamispäätöksestä, jonka valituslautakunta nyt pysytti.

Päätös ei koskenut omistusoikeutta ETUOVI -tavaramerkkiin.

Tämä voisi olla vaikkapa loppukevennys. Kun Alma Media ja Etuovi Oy molemmat vaativat patentti- ja rekisterihallitukselta minun omistamani tavaramerkin omistusoikeuden kumoamista, niin miten se EI voisi koskea omistusoikeutta tavaramerkkiin?

Tuomioistuimissa ei ole annettu kielteisiä ratkaisuja koskien ETUOVI.COM tavaramerkin käyttöä. Korkeimman hallinto-oikeuden aikanaan vuonna 2007 antama päätös koski eri asiaa kuin mistä nyt annetussa valituslautakunnan päätöksessä oli kysymys.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös koski Alma Median omistusoikeutta Etuovi-tavaramerkkiin. KHO päätti että Alma Medialla ei ole omistusoikeutta rekisteröityyn tavaramerkkiin, minkä jälkeen yhtiön tavaramerkki kumottiin ja poistettiin rekisteristä. Kyse oli siis tavaramerkin omistusoikeudesta, kuten tuoreimmassakin ratkaisussa, ja päätös koski samaa asiaa vaikka tavaramerkin numero olikin tällä kertaa toinen kuin aiemmin.

Kyseessä olevaa rekisteröintiä vastaan on Helsingin käräjäoikeudessa vireillä tavaramerkin kumoamista koskeva kanne mm. tavaramerkin käyttämättömyyden perusteella.

Kunnioittaen,

Alma Media Interactive Oy

Tämä pitää paikkansa ja onkin juuri siksi suorastaan tragikoomista. Alma Median lakimiesarmeija on nimittäin päämieheltään rahaa lypsääkseen suoltanut minulle viime aikoina sellaisen nipun haasteita ja kanteita, että aika ajoin myös ammattilaisille tulee väkisinkin ihimillisiä virheitä, kun asia ei pysy enää näpeissä. Kyseisessä “vireillä olevassa” oikeusjutussa (dnro 09/44133) Alma Median tytäryhtiö Etuovi Oy tosiaan vaatii minun omistamani tavaramerkin kumoamista käräjäoikeudessa kahdella perusteella: 1) Tavaramerkkiä ei ole käytetty viiteen vuoteen ja 2) Etuovi Oy:llä on siihen aikaisempi oikeus toiminimensä perusteella.

Apropos. Alma Median, Kolsterin, Heinonen & Co:n ja Juridian lakimiesarmeijat eivät ole selvästikään tietoisia tavaramerkkilain 26 §:n 3 momentin soveltamisesta ja siitä, että siinä mainittu viiden vuoden käyttöpakko alkaa rekisteröintimenettelyn päättymisen ajankohdasta. Sen jälkeen merkin omistajan tulee ottaa tavaramerkki käyttöön viiden vuoden kuluessa tai muussa tapauksessa merkin kumoamista voidaan vaatia. Tämä rekisteröintimenettelyn päättymisen ajankohta on se hetki, kun väitekäsittely on saatu lopullisesti päätökseen. Tässä tapauksessa väitekäsittely on edelleen kesken Alman omasta halusta, eli rekisteröintimenettelyn päättymisen ajankohta ei ole vielä koittanut. Siten vaadittava viiden vuoden määräaika ei ole vielä edes alkanut, saati sitten päättynyt. Vaatimuksen toinen kohta perustuu – yllätys yllätys – siihen, että Etuovi Oy:llä olisi oikeus minun tavaramerkkiini toiminimensä perusteella. Hetkinen… Nyt pitää palata ajassa viime viikkoon ja muistella, että mitäköhän se valituslautakunta juuri päättikään? No hitsiläinen, sehän päätti että Etuovi Oy:llä ei ole toiminimensä perusteella mitään oikeutta minun Etuovi-tavaramerkkiini.

Touché.

Iltalukemista viiden vuoden määräajasta: EY-tuomioistuin C-246/05 Armin Häupl vs. Lidl Stiftung & Co KG; Högsta domstolen T 4256-04, NJA 2006, s. 7; HelKO tuomio 24385, Nokia vs. Medion, 24.7.2009, s. 4 – 5; Tavaramerkki, Salmi-Häkkänen-Oesch, Tavaramerkki, 2001, s. 144; tavaramerkkidirektiivi 89/104/ETY 10 artiklan 1 kohta; julkisasiamiehen ratkaisuehdotus 26.10.2006, asia C-246/05 Armin Häupl vs. Lidl Stiftung & Co KG, s. 6, kappale 45.

Korkein halllinto-oikeus katsoi jo kolme vuotta sitten päätöksessään KHO 1.3.2007/471 (lataa päätös), että Alma Media on toiminut vilpillisesti ja että sillä ei ole oikeutta Etuovi-tavaramerkkiin. Valituslautakunnan tuore päätös vahvistaa nyt, että sama koskee myös Alma Median tytäryhtiöitä. Tässä kyseisessä asiassa Alma Median ostama pöytälaatikkoyhtiö Etuovi Oy vaati Etuovi-tavaramerkkini kumoamista väittäen että tavaramerkki kuuluu sille yhtiön toiminimen perusteella. Vaatimus hylättiin kuitenkin nyt jo toistamiseen perusteettomana (lataa päätös). Samaan lopputulokseen oli nimittäin tullut jo vuonna 2007 Patentti- ja rekisterihallitus (lataa päätös), joka toisti huolellisesti perustellun kantansa Valituslautakunnalle viime vuonna (lataa lausunto). Alma Media väitti puolestaan aiemmin samassa väiteasiassa että minä olisin toiminut vilpillisessä mielessä, mutta tämä väite hylättiin perusteettomana jo vuonna 2007 (lataa päätös).

Tähän mennessä kaikki tavaramerkkien asiantuntijatahot, Patentti- ja rekisterihallitus, Valituslautakunta ja Korkein hallinto-oikeus sekä Viestintävirasto, ovat asettuneet asiassa johdonmukaisesti minun puolelleni. Ainoan poikkeuksen teki vuonna 2008 Helsingin käräjäoikeus, joka käräjätuomari Jukka Jaakkola puheenjohtajanaan katsoi Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen vastaisesti, että Alma Median vilpillisesti käyttämä Etuovi-tunnus olisikin muuttunut käytön myötä lailliseksi ja että merkki saisi siten oikeussuojaa.

Tällä samalla periaatteella myös esimerkiksi varastettu polkupyörä muuttuisi runsaan käytön myötä varkaan omaisuudeksi.

Koko jutun ydin on, että vilpillinen toiminta ei voi saada mitään laillista suojaa. Asiasta on runsaasti oikeuskirjallisuutta ja ennakkopäätöksiä, mutta käräjäoikeus tulkitsi asiaa tämän oikeuskäytännön vastaisesti. Sen sijaan Patentti- ja rekisterihallitus, Valituslautakunta ja Korkein hallinto-oikeus ovat ratkaisseet asian tavaramerkkilain mukaisesti. Valituslautakunnan tuore ratkaisu on tästä malliesimerkki. Uskomattominta on kuitenkin se, että pörssiyhtiö Alma Media jatkaa edelleen röyhkeästi minun omistamieni tavaramerkkien luvatonta käyttöä useista sille vastaisista viranomaisten päätöksistä huolimatta sekä verkkopalvelunsa että lehtensä tunnuksena.

Aiheesta muualla

MicroPC: “Pitkä Etuovi-taisto jatkuu: nyt tuli takkiin Alma Medialle”
Mediaviikko: “Alma hävisi taas Etuovi-kiistan“

Suomessa korkein oikeus antoi 19.2.2010 ratkaisunsa tavaramerkkikiistassa KKO 2010:12 (Voimariini), joka koski juuri laajalti tunnettuja tavaramerkkejä. Tässä tapauksessa asiaan liittyvät tavaramerkit olivat rekisteröityjä ja niillä tarjottiin identtisiä tuotteita. Korkein oikeus, kuten myös alemmat oikeusasteet, katsoivat siitä huolimatta etteivät suojan saamisen edellytykset useammastakaan syystä täyttyneet.

Kannaltani olennaista oli tuomiossa mainittu viittaus tavaramerkkilain 6 §:n 2 momenttiin ja sen soveltamiseen tarvittavaan rekisteröintiedellytykseen. Merkin tulee olla rekisteröity, jotta se voisi saada yli tavara- ja palveluluokkien menevä suojaa. Tuomiossa todettiin myös, että ko. lainkohdan perusteella voidaan myöntää ainoastaan kielto-oikeus, eikä esimerkiksi TmL 7 §:n mukaista aikaisempaa oikeutta tai jonkinlaista rinnakkaista käyttöoikeutta tai oikeutta laajentaa myöhemmin toimintaa muiden omistamien tavaramerkkien kattamalle suoja-alalle. Sellainenhan olisi myös maalaisjärjen vastaista.

KKO 2010:12

Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin säännös perustui tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltio voi säätää, että rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan elinkeinotoiminnassa käyttämästä merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki, vaikka tavarat tai palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, milloin viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä jäsenvaltiossa ja merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle.

Aika selvää tekstiä siis. Sama asia toistettiin hieman toisin sanoin tuomion ratkaisuosan 9. kappaleessa, jossa korkein oikeus kertasi minkälaista suojaa tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentti vaadittujen edellytysten täyttyessä voi tarjoata. Laajalti tunnetun rekisteröidyn merkin haltija voi nimittäin saada ainoastaan kielto-oikeuden ja senkin ainoastaan tiettyjen vaatimusten täyttyessä. Lisäksi KKO vahvisti, että tavaramerkkidirektiivi tulee ottaa sellaisenaan huomioon myös Suomessa.

KKO 2010:12, 9 kappale

9. Tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltio voi säätää, että haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan elinkeinotoiminnassa käyttämästä merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki, vaikka tavarat tai palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, milloin viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä jäsenvaltiossa ja merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle. Kansallisen tuomioistuimen on erityisesti soveltaessaan sellaisia kansallisen lain säännöksiä, jotka on annettu direktiivin täytäntöönpanemiseksi, tulkittava kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti.

Jos aiheeseen mennään hieman syvemmälle, tulevat arvioitaviksi Pariisin sopimuksen ja TRIPS-sopimuksen tarkoittamat toisistaan hieman poikkeavat suojat. Pariisin sopimus antaa suojaa tunnetuille tavaramerkeille, mutta ei kuitenkaan muissa luokissa, jota laajalti tunnetun tavaramerkin suojalla yleensä tarkoitetaan. Yli kilpailurelaation menevää suojaa antaa ainoastaan TRIPS-sopimus, mutta sen soveltamisen ehdottomana edellytyksenä on tavaramerkin rekisteröinti. Aiheesta on kirjoittanut varsin tyhjentävästi OTL Mia Pakarinen lisensiaattityössään “Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala”. Tässä muutamia otteita ansiokkaasta kirjoituksesta.

Mia Pakarinen, Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala, IPR University Center 2006, sivu 58

Direktiivin mukainen kilpailurelaatio ulkopuolella annettava suoja koskee vain rekisteröityjä merkkejä. Direktiivin mahdollistaman suojan rajaaminen rekisteröityihin merkkeihin ilmenee selkeästi direktiivin 4 artiklan 4(a) kohdan sanamuodosta.

Laajalti tunnetuille merkeille annettavalta poikkeukselliselta suojalta edellytetään siten direktiivin mukaan erityisiä olosuhteita. Laajalti tunnetuille tavaramerkeille tarjottavan suojan (direktiivi, CTMR 8(5) TML) soveltamiselle on käytännössä kaiken kaikkiaan kymmenen edellytystä:

1. Suojaa hakevalla on oltava tavaramerkkirekisteröinti,
2. joka on aikaisempi,
3. voimassaoleva,
4. ja relevantilla maantieteellisellä alueella,
5. tämä tavaramerkki on oltava identtinen tai samankaltainen myöhemmän tunnuksen kanssa,
6. merkillä tulee olla maine (laaja tunnettuisuus),
7. joka on relevantilla alueella (jäsenvaltiossa),
8. myöhemmän tunnuksen käytön tulee tapahtua elinkeinotoiminnassa,
9. sen tulee tapahtua ilman hyväksyttävää syytä,
10. sen tulee merkitä aikaisemman merkin maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä tai aiheuttaa vahinkoa aikaisemman merkin erottamiskyvylle tai maineelle.

Vain kaikkien näiden edellytysten täyttyessä laajalti tunnetun tavaramerkin oikeudenhaltija voi olla oikeutettu kieltämään saman tai samankaltaisen tunnuksen käytön myös erilaisten tuotteiden (tavaroiden/palvelujen) yhteydessä.

Mikäli asia ei tästä rautalankaa muistuttavasta tekstistä selviä, toistaa Pakarinen asian vähintään yhtä selkeästi todeten, että juuri tämä sama sisältö koskee myös Suomen tuomioistuimia tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin perusteella.

Mia Pakarinen, Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala, IPR University Center 2006, sivu 66

Juuri tämä direktiivin sääntö on implementoitu myös Suomen tavaramerkkilain 6 pykälän toiseen momenttiin, jossa säädellään yli kilpailurelaation ylittävästä suojasta. Pariisin sopimus ei siis itsessään anna mitään yli kilpailurelaation menevää suojaa. Pariisin sopimusta pidemmälle on menty TRIPS-sopimuksessa, jota onkin sanottu Pariisin sopimuksen “lisäsopimukseksi”. TRIPS-sopimus, toisin kuin Pariisin sopimus, antaa siis suojaa myös yli kilpailurelaation. TRIPS-sopimuksen mukaan tällaista laajennettua suojaa tulisi kuitenkin antaa vain rekisteröityille tunnuksille. TRIPS-sopimuksen ja direktiivin valossa näyttää siis siltä, että yhteisöalueella rekisteröimättömille tavaramerkeille tulisi siis pääsääntöisesti antaa suojaa vain suhteessa identtisiin tai samankaltaisiin tavaroihin/palveluihin. Jotta tavaramerkin oikeudenhaltija voisi saada yli tavaraluokkien menevä suojaa, on hänellä oltava voimassaoleva rekisteröinti johon vedota.

Kertaus on opintojen äiti, joten Mia Pakarinen jatkaa ansiokkaasti rekisteröintivaatimuksen korostamista laajalti tunnetun tavaramerkin suojan edellytyksenä. Samalla hän muistuttaa vielä kerran, että myös Suomessa tulee noudattaa tätä direktiiviä.

Mia Pakarinen, Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala, IPR University Center 2006, sivu 70

Tavaramerkkidirektiivin johdosta tämä laajalti tunnetuille merkeille yli kilpailurelaation annettava suoja on Euroopan Unionin jäsenmaissa harmonisoitu ja siksi sen tulisi olla yhdenmukaista. TRIPS-sopimus osaltaan antaa rekisteröidyille yleisesti tunnetuille merkeille suojaa yli kilpailurelaation. Sen tarkoitus on laajentaa Pariisin sopimuksen suojaa, mutta se eroaa tästä olennaisesti juuri siksi, että siinä puhutaan vain ja nimenomaisesti rekisteröidyistä merkeistä.

Asia jäi tuskin epäselväksi.

EY-tuomioistuin on viime vuosina ottanut useita kertoja kantaa juuri näihin seikkoihin ja ollut kanssani täysin samaa mieltä. Näin ollen eräs Helsingin käräjäoikeuden tuomari teki tältäkin osin lähinnä surkuhupaisan tuomion katsoessaan myöhäisemmän ja rekisteröimättömän tunnuksen laajalti tunnetuksi tavaramerkiksi, vaikka asia oli todellisuudessa täysin päinvastainen. Eipä sitä paljon selvemmin voi sanoa kuin alla olevassa kyseisen tuomion kappaleessa 23.

23 For an earlier mark to be afforded the broader protection under Article 8(5) of Regulation No 40/94, a number of conditions must therefore be satisfied. First, the earlier mark which is claimed to have a reputation must be registered. Secondly, that mark and the mark applied for must be identical or similar. Thirdly, it must have a reputation in the Community, in the case of an earlier Community trade mark, or in the Member State concerned, in the case of an earlier national trade mark. Fourthly, the use without due cause of the mark applied for must lead to the risk that unfair advantage might be taken of the distinctive character or the repute of the earlier trade mark or that it might be detrimental to the distinctive character or the repute of the earlier trade mark. As those conditions are cumulative, failure to satisfy one of them is sufficient to render that provision inapplicable (Case T-215/03 Sigla v OHIM – Elleni Holdings (VIPS) [2007] ECR II-711, paragraphs 34 and 35; Case T-150/04 Mülhens v OHIM – Minoronzoni (TOSCA BLU) [2007] ECR II-2353, paragraphs 54 and 55; and judgment of 30 January 2008 in Case T-128/06 Japan Tobacco v OHIM – Torrefacção Camelo (CAMELO), not published in the ECR, paragraph 45).

Sama seikka nostettiin esiin myös IPR Infon artikkelissa, jossa kommentoitiin samaista tuomiota.

Tuomioistuin muistutti aluksi, että voidakseen vedota laajasti tunnetun merkin suojaan aiemman merkin on täytettävä tietyt kumuloituvat kriteerit, sen on mm. oltava rekisteröity ja joko identtinen tai samankaltainen haetun yhteisön tavaramerkin kanssa.

Asia on todettu myös suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa (Tavaramerkki, 2008, Salmi-Häkkänen-Oesch, s.376), mutta ilmeisesti kyseinen teos ei kuulunut Helsingin käräjäoikeuden valikoimiin. Myöskään kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa laajalti tunnetun tavaramerkin edelltyksille ei anneta kovinkaan paljon tulkinnanvaraa.

Aikaisemman (laajalti tunnetun) tavaramerkin tulee olla nimenomaan rekisteröity tavaramerkki (EYT T-150/04 Tosca Blu, 11.7.2007, kohta 55).

Toisaalta eihän tuon pitäisi nyt mitään rakettitiedettä olla, sillä asiaa on käsitelty Euroopan yhteisön tuomioistuimessa jo vuosia sitten esimerkiksi edellä viitatussa tapauksessa T-150/04 Tosca Blu seuraavasti:

55      Asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohdan sanamuodosta, jossa käytetään ilmausta ”joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity”, seuraa, että tätä säännöstä sovelletaan tämän asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaisiin aikaisempiin tavaramerkkeihin vain siltä osin kuin ne on rekisteröity (ks. tämänsuuntaisesti ja analogisesti asia C‑375/97, General Motors, tuomio 14.9.1999, Kok. 1999, s. I‑5421, 23 kohta; em. asia Davidoff, tuomion 20 kohta ja em. asia Adidas-Salomon ja Adidas Benelux, tuomion 22 kohta).

Jäämme odottamaan seuraavia mielenkiintoisia käänteitä Suomen päässä. Luotan vahvasti siihen, että hovioikeus tuntee tavaramerkkilain ja -direktiivin sekä oikeuskäytännön hieman paremmin kuin käräjäoikeuden tuomari. Samainen tuomari muuten päätti taannoin, että huono vitsi (“epäonnistunut parodiatarkoitus“) oli laiton. Se kiteyttää ehkä kaiken olennaisen.

Mikäli et ole vielä lehteen törmännyt, niin se kertoo verkkomaailman kuulumisista leppoisan viihteellisellä otteella. Esimerkiksi hiphop-tähti Cheek kertoo kuinka tärkeänä välineenä hän pitää verkkosivuja artistitoiminnassa. Suosittu muotibloggaaja Silver kertoo puolestaan miksi hän ryhtyi bloggaamaan muodista ja trendeistä ja kunka hän päätyi yllättäen kirjoittamaan skandinaavisesta muodista miljoonille italialaisille lukijoille suositun sikäläisen lehden verkkosivustolla.

Verkkomaailmaa sivutaan myös lehden matkailuosiossa, jossa kerrotaan kuinka internetin kautta pääsee helposti ja edullisesti kiertämään esimerkiksi Kaakkois-Aasiaa tai vastaavasti vaikkapa kotimaisille keväthangille Leville. Lisäksi lehdessä on katsaus kotimaisiin verkkosivustoihin ja muiden muassa Twitter-yhteisöpalveluun vinkkien kera. Luonnollisesti mukaan on mahtunut myös verkkotunnus-aiheisia uutisia Hollywoodin julkkismaailmasta.

Etuovi-lehden ensimmäinen painos oli 1.500 ja suuren kysynnän takia se on mennyt kuin kuumille kiville. Lisäpainoksen ottaminen lienee ainakin vielä tässä vaiheessa epätodennäköistä, mutta ei mahdotonta. Sen sijaan tarkoituksena olisi julkaista lehti vielä ennen joulua PDF-muotoisena lehden verkkosivuilla osoitteessa www.etuovi-lehti.fi. Siten halukkaat saavat ladattua lehden nopeasti ja vaivattomasti, ja samalla säästetään luontoa.

Uusi palvelu löytyy viiihdelehti Staran verkkosivuilta osoitteesta www.stara.fi/jetsetlive/, josta osion voi avata myös pienempään ikkunaan vaikkapa tietokoneen työpöydän nurkalle.

Aikaeron takia materiaalia ilmestyy ruudulle eniten silloin kun Suomessa on ilta ja yö, mutta muulloinkin näyttäisi tulevan tekstiä. Ensimmäisen tunnin aikana palveluun olivat kirjoittaneet kuulumisiaan muiden muassa Paris Hilton, Katy Perry, Paula Abdul, Ashton Kutcher, Adrianne Curry, Ryan Seacrest, Joel Madden Perez Hilton ja Jessica Alban aviomies Cash Warren.

Monilla muillakin on ilmeisesti näin syksyllä remontti-into päällä, sillä yläkerrasta on kantautunut jo muutaman päivän ajan remontin ääniä aamusta iltaan. Tosin trendi on tainnut olla vallalla jo pidemmän aikaa ainakin televisio-ohjelmien perusteella, sillä kaikenlaiset sisustukseen ja remonttihommiin liittyvät ohjelmat ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti.

Samalla olen huomannut, että amerikkalaisten sisustus-maku muistuttaa yllättävän paljon Suomessa 90-luvun alkupuolella vallalla ollutta tyyliä. Todella harvoin sikäläisessä home make over -ohjelmassa nähdään nimittäin jotain minkä voisi adaptoida sellaisenaan myös Suomeen. Toisaalta jokaisella on oma tyylinsä, joten puhun vain omasta puolestani.

Alue kolmosen mestaruuden myötä singahdimme myös kansalliseen kilpailuun, joka kisattiin viime viikonloppuna Kajaanin vaalikokouksessa. Sieltä kotiintuomisina olikin JC Debattimestaruus 2009. Finaalin aiheena oli “Jyväskylän joukkue on parempi debatoimaan kuin Tampereen joukkue”. Kehitimme strategian, jossa Tamperelaiset olivatkin “Jyväskylän joukkue”. Tässä eräs taltiointi finaalista kolmessa osassa.

JC Debattikilpailun finaali 2009, osa 1/3

JC Debattikilpailun finaali 2009, osa 2/3

JC Debattikilpailun finaali 2009, osa 3/3

Applen nettisivuilla ongelmaan (“Nukkumispainike ei lukitse tai avaa iPhonea”) oli mielenkiintoinen ohje, jonka mukaan laite pitäisi tällaisessa tilanteessa bootata – tietenkin koti-painiketta ja nukkumispainiketta alhaalla pitäen. Tämähän tietenkin toimii myös silloin, kun nukkumispainike ei vastaa painamiseen? Nooooot. Verkosta ei siis apua löytynyt, eikä laitteen päivittäminenkään auttanut. Luultavasti päivityksen myötä sen sijaan lähti Apple-tyylisesti taas jotain ominaisuuksia pois.

Sain kuitenkin ratkaistua ongelman hieman oletettua vanhakantaisemmalla tavalla. Nukkumispainike vaikuttaa tiiviiltä, mutta sitä se ei ole, sillä painikkeen alle oli ilmeisesti kertynyt likaa. Sain namikan toiminaan aukaisemalla SIM-kortin luukun ja poistamalla kortin pidikkeen. Tämän jälkeen työnsin reiästä paineilmaa sisään (puhalluskin riittänee) nukkumispainikkeen suuntaan. Pian painike taas vastasi normaalisti ja ongelma oli tällä erää korjattu. Onneksi namikan vieressä oli SIM-kortin aukko, sillä muussa tapauksessa laite olisi pitänyt viedä huoltoon avattavaksi. Näin joudutaan toimimaan, jos/kun Koti-painike kokee jossain vaiheessa saman kohtalon.

Lienee paikallaan mainita, että vika uusiutui vielä samana päivänä. Pölyä/likaa ei ilmeisesti saatu kokonaan pois paineilmalla. Toimenpiteen uusiminen auttoi jälleen, mutta ilmeisesti putsaus tulee jatkossa olemaan osa vekottimen arkikäyttöä. Tasapuolisuuden nimissä on paikallaan todeta, että samankaltaisia ongelmia on tosin ollut jo pitkään myös Noksun laitteissa, mutta ne onkin selvästi helpompi avata ja puhdistaa myös itse.

Huom Voittaja:

Sähköpostiosoitteesi on juuri voittanut summa £ 1,000,000.00 punta
Irlannin National Lottery. Your e-mail address liitetty:
Lipun numero: 09-11-11
Viitenumero: SL/07/4009
Korvausvastuun Ota tietosi:

====================================
Nimi: Edward Martin
Lottery vaatimusten ja palkka-out DEPARTMENT
Email: edwardmartins.2009@live.co.uk
=====================================

1.Name:
2.Address:
3.Nationality:
4.Age:
5.Occupation:
6.Phone/Fax:

PS: se on kelvollinen tietokoneella kirjeen ja ei vaadi ALLEKIRJOITUS.
========================================

Kansainvälinen Senior Koordinaattori
Moore Jane

On se hienoa, että suhteellisen vaikea kielemme toimii samalla myös eräänlaisena spämmifiltterinä.

Tätä mieltä oli jo 1970-luvulla tavaramerkkialalla hyvin arvostettu professori Lauri Drockila (lue kirjoitukseni), mutta vasta tänä vuonna asiaa on käsitelty enemmälti. Aiemmin tänä vuonna asiasta saatiin myös ensimmäinen EU-tason kannanotto, kun vilpillisyydestä oli samaa mieltä myös Euroopan yhteisön julkisasiamies (lue kirjoitukseni). Tänään asiaan saatiin viimein myös ensimmäinen suomalainen kannanotto vuosiin.

IPRinfo-lehden numerossa 4/2009 dosentti Max Oker-Blom käsittelee asiaa ilmeisesti juuri EU-lausuman innoittamana. Luonnollisesti myös Oker-Blomin kanta on, että vilpilliselle tavaramerkille ei tule antaa oikeussuojaa, oli kyse sitten vakiintuneeksi väitetystä tai rekisteröidystä tavaramerkistä. Hänen kirjoituksensa perustella tulin tietoiseksi, että asiaa on käsitellyt professori Hakulinen jo vuonna 1945. Tässä relevantteja otteita kirjoituksesta.

Kuitenkin jo professori Hakulisen vuonna 1945 laatimassa mietinnössä todetaan, että myös rekisteröimätön merkki voi saada oikeussuojaa. Henkilö, joka on aiemmin ottanut tavaramerkin käyttöön, voi nimittäin nostaa kanteen myöhempää käyttäjää kohtaan, jos tämä on tiennyt aikaisemmasta käytöstä.

Mielenkiintoista on kuitenkin Hakulisen toteamus, että jos rekisteröimättömän merkin myöhemmin käyttöön ottanut on ollut tietoinen aiemmasta käytöstä, häneltä on voitu kieltää merkin käyttö. Kysymys on siis kahdesta rekisteröimättömästä merkistä.

Vaikka nimenomaista säännöstä vilpillisen mielen vaikutuksesta vakiinnuttamiseen ei Suomen tavaramerkkilaissa ole, näyttäisi perustellulta rinnastaa vakiinnuttaminen rekisteröintiin myös tältä osin. Ainakin historialliset vertailevat näkökohdat puhuvat tämän puolesta.

Se, että rekisteröinti menetelmänä poikkeaa vakiinnuttamisesta, ei siis vaikuta siihen, että vilpillinen mieli on kummassakin tapauksessa tavaramerkkioikeudellinen este.

Vuosikymmenten aikana julkaistusta oikeuskirjallisuudesta huolimatta Helsingin käräjäoikeus oli viime vuonna toista mieltä ja katsoi vilpillisen tavaramerkin lailliseksi. Pari vuotta aiemmin Korkein hallinto-oikeus oli tehnyt samasta asiasta päinvastaisen päätöksen, mutta käräjäoikeus jätti ko. päätöksen kuitenkin huomioimatta. Helsingin käräjäoikeudesta on tosin viime aikoina tullut muitakin noloja tuomioita.

PS: Yritin juuri nyt käydä tutustumassa Lippu.fi -palvelussa, mutta se oli alhaalla. Pro-meisinkiä.

Tästä huolimatta on mielenkiintoista tarkastella koko juttua ilmiönä. Jo nyt verkossa käydään kuumaa keskustelua siitä, tunnetaanko Ragnar Orav tämän illan jälkeen nimellä BB-Ragnar, vai onko koko juttu vain huhupuhetta. Se on ainakin varmaa että tänä iltana – ja seuraavat kolme kuukautta – internetin viihdesivusot pullistelevat Big Brother -uutisointia. Se on varmasti monelle ohjelmaa inhoavalle kova paikka.

Ulkomaillahan ohjelma on menettänyt huomattavasti katsojamääriään, mutta Suomessa kiinnostus on ainakin vielä huomattavan suurta. Tulossa lienee siis vielä monia uusia tuotantokausia.